Sanotaan nyt tähän pohdinnan alkuun, että en ole osallistunut enkä aio koskaan osallistua yhteenkään musiikkikilpailuun, koska itsekritiikki on sen verran terveellä tasolla. Mutta päinvastaisiakin tapauksia löytyy, ja heille löytyy myös Tangomarkkinaa, Humppakuninkuutta, Lailaa ja Olavia, kaikenlaisia mittelöitä joihin voi osallistua. Ei siinä mitään, en ole mikään kriitikko, jokainen saa koettaa omilla avuillaan miten pärjää.
Mutta siinä se ongelma alkaa sitten näkyä. Monet valmistautuvat huolellisesti koitokseen, laulutunteja otetaan, monella on kokemusta orkesterien kanssa esiintymisestä ja ovat tuttuja alan kanssa, vaikka kontaktit viihdealan ammattilaisiin puuttuisivat kokonaan. Sävelkorvaa ja rytmitajua löytyy, ja äänikin on suht mukava.
Viihdekilpailuita järjestävät useimmiten ohjelmatoimistot jonkin median yhteistyönä, ja tuomarit tulevat näistä piireistä vahvistettuna joillain nimiartisteilla tai tunnetuilla säveltäjillä/sanoittajilla. Ohjelmatoimistojen sisäänotossa luulisi osaavan ja kokevan tarpeelliseksi erotella esim. laulajat sävelkorvan mukaan,
pitkin penkkoja laulavat saisivat jäädä harjoittelemaan ja tarjoutumaan uudestaan.
Kumma kyllä, laulukilpailuissa tätä periaatetta ei käytetä. Tuomarit valitsevat jatkoon aika epävireisiä tapauksia, jopa pienen farssin tasolle yltäviä esiintyjiä, joiden ei todellakaan osaa kuvitella voittavan mitään kuninkuutta valtakunnallisella tasolla. Ja jos taso olisikin niin huono, että on pakko kilpailuttaa huonoja laulajia, mutta ei, jatkosta putoaa tyylikkäitä vireisesti laulavia esiintyjiä, osalla jopa musiikkikoulutuksen tuomaa pohjaa takanaan.
Missä on syy? Monesti perustellaan sillä mitä yleisö haluaa kuulla ja nähdä, draamaa, kyyneleitä, iloisia voittajia, esiintyjien "sitä jotakin", ynnä muilla tekosyiltä kuulostavilla selityksillä. Haluaako yleisö kuulla epävireistä laulantaa? Tuskin.
Onko todellakin niin, että jo paljon ennen ensimmäistäkään karsintaa, on sopivin keinoin pedattu tuttujen kaupalla esiintymispaikkoja joillekin tasosta riippumatta, ja nämä kulkevat mukana ikään kuin ennalta sovitusti.
Tai otetaanko hyvien kustannuksella mukaan "tykinruokaa" joita voi pudotella myöhemmin pois yleisön viihdyttämiseksi tai jonkun muun polun tasoittamiseksi?
Vai koetaanko kilpailuun tuntemattomana osallistuva HYVÄ laulaja uhaksi "vanhojen" keikkamyynnille, ja hänet pudotetaan pois.
Siinäpä ajatuksia joita on tullut mieleen näitä kilpailuja seuratessa.
Tuomaristojen kokoonpanot olisivat kaikkine "hyväveli"-piirteineen yhden kirjoituksen aihe sinänsä, mutta jääköön odottamaan vielä hetken.
Laulukilpailuista
3
107
Vastaukset
- Kuikelo
Totta puhut ystäväni. Kauheaa on kuunnella esim. nyt tango markkinoiden valittujen jodlaamista... Ei kaikki mutta nämä muilla ansioillaan kuin laulu äänellä menestyjät. Ei hanskit , liinojat ja korisevat muuten olisi jatkossa jos ei olisi noita muita julkkis meriittejä. Minkähän vuoksi??? Pelätään varmaan yleisökatoa kun ei le yhtään julkkista mukana ,vaikkapa naukumassa kuin kissa kiimassa... Tangomarkkinoilla oli mukana monta helmeä esim. Virpi Piippo ,joka nyt oli kyllä menestynyt aikaisemminkin mutta on oikeasti syvä tangon tulkitsija. Hävetkää tuomarit ja antakaapa kerrankin äänen vaikuttaa, ilman että tiedätte nimiä ja näätte laulajaa. Siis silmät sidottuna asiantuntijat kuuntelevat tulkitsijaa ja antavat siten sokkona pisteensä..
- tanssijalka väpättää
Tärkeintä tuntuu olevan ulkonäkö, ei niinkään laulutaito. Niinpä useat kilpailuvoittajat häviävät nopeasti julkisuudesta.
Ehkä tarkoitus ei ole saada aikaan pysyviä tähtiä. Julkisuudessa hehkutetut kisaajat ovat broilereita, joiden avulla levy-yhtiöt, tanssipaikat jne. käärivät rahaa seuraavan vuoden kilpailuihin asti. Tässä systeemissä kiintotähdiksi nousevat hyvät laulajat haittaisivat kertakäyttösysteemin pyörittämistä. - Herkulla esiin
Showbisnes pyörii juuri niin, kuin inehmojen kirjoituksista käy ilmi. Ei kai kukaan järjestä tällaisia kilpailuja ellei etukäteen ole selvillä voittajan tukan väri ja tissien koko.
Mieluummin rahat äkkiä ja uutta suoleen taas vuoden päästä kuin nihkeästi pikkurahaa vuosien ajalta kiintotähtien kera, jotka ottavat kaiken mieluusti itselleen.
Vinkkinä sanoisin näihin kilpailuihin (toimii myös klassisen musiikin puolella erittäin hyvin) osallistuville naisille: Pillua järjestäjille ja tuomareille, joskus myös levy-yhtiön moguleille ja lehdistön edustajille. Siitä se lähtee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33080141 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit02490Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill672230- 1771896
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161462- 1121307
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91301Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181741264RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601240Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421127