Ei kai meitä
toisillemme suoda
vaikka olemme
toisillemme luodut
samasta sielupuusta
veistetyt
suojaamaan toisiamme
elämältä
puun ja kuoren
välissä
toisillemme suoda
vaikka olemme
toisillemme luodut
samasta sielupuusta
veistetyt
suojaamaan toisiamme
elämältä
puun ja kuoren
välissä
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sinä veistelet kuin minua;
niin välissä kuin olla voi.
Eikä mikään poista edes
tietoisuutta tuosta oikeasta.
Kuinka siinä voikaan olla kaikki
eikä yhtikäs mitään.
Katseeni tyyni meri, ehtynyt lähde...
siinäkin...
Koskettava oli vastauksesikin.
A-M kiittää :)
Olen taas lähes sanaton mutta hieno oli runosi, pidin!
Hieno palautteesi teki minustakin lähes sanattoman.
A-M kiittää :)
Aada-Maria - syvien tunteiden tulkitsija! Olikohan se Oiva Paloheimoa"; kuin laivat kohtaamme yössä" tms.
"Minä olen vain satama pieni
joka laivoja rakastaa
jossa aina öisin palaa
pari lyhtyä kalpeaa.
Minun luonani laivat ei viihdy,
olen pieni ja maineeton.
Pois suuria purjeita aina
meri kaunis kutsunut on.
Minä nytkin merelle katson.
Sydän itkeä melkein vois,
sillä syksyllä luotani lähti
tuo laiva ihana pois,
joka suurempi muita oli,
ja jota mä rakastin,
kun saapui se korkein keuloin
ja purjein ylpeilevin.
Sekin laiturit harmaat jätti.
Jäi veteen jäljet vain.
Minä kauan ja ikävöiden
sen valoja mereltä hain.
Tuli laivoja muita kyllä,
tuli soitossa musiikin
ja tuoksuvin hedelmälastein -
Minä niitäkin rakastin.
Mutta niitten lähtöä koskaan
en itkenyt niin kuin sen,
jonka jälkiä vieläkin öisin
sydän vavisten hyväilen,
kun lyhtyni himmeinä palaa
ja mereltä tulevat
vain lokit ja tuulten leyhkät
ja laineet sieluttomat."
Oiva Paloheimosta tiedän vain tuon kauniin haikean laulun, johon hän on tehnyt sanoituksen.
A-M kiittää hannesmania :)