Suomalaisessa kesäsaunassa

Aviopari

On tullut vaimon kanssa piipahdettua “Kreikkalaisella hiekkarannalla” ja pariin, kolmeen otteeseen nakuiltua entisen “Jugoslavian kuumilla sannoilla”. Jotain niistä kokemuksista kirjoiteltiinkin tuossa muutamana sateisen harmaana sunnuntaina. Jutut löytyvät tuolta alta.

Mutta väkisin nousee mieleen, kuinka erinomaisen hienostunut on tämä meidän oma alastomuuskulttuurimme. Tarkoitan ihan tavallista saunomista. Emme aina tule ajatelleeksi, kuinka arvokas ja harvinainen tämä meidän saunaperinteemme on kansainvälisessä verrannossa. Se tuli taas ilmi pari kesää sitten.

Keskisuuren lihanjalostusyhtiömme piiripäällikkönä jouduin isännöimään amerikkalaista kollegaa, joka oli täällä laatimassa tuote- ja markkina-arvioita. Mies oli keskilännestä. Teräksenharmaat silmät, sänkitukka ja ulkonevat korvat, tiedättehän. Sellaiset tyypit näyttelevät amerikkalaisissa elokuvissa merijalkaväen everstiä. Kansalliskaartiin vieraani kuuluikin. Taisi olla majuri. Mies oli yhdistetyllä työ- ja lomamatkalla, jopa jonkinlaisella häämatkalla, sillä hänellä oli mukanaan vastavihitty vaimonsa.

Vein heidät appiukon mökille suomalaiseen kesänviettoon tutustumaan. Esittelimme vaimon kanssa paikan, maiseman ja veden äären liittyvän elämäntavan. Kaikki oli “great” tai suorastaan “fantastic”.

Jos mies oli kuin kirveen jäljiltä tiukaksi treenattuine kroppineen, sitä naisellisempi oli hänen nuorikkonsa. Jenkkihän ei rauhoitu, ennen kuin saa kerrottua tärkeät lukunsa: pituuden (jaloissa), painon (paunoissa) ja vuositulot (taaloissa). Rouvan liivien kuppikoko olisi tullut seuraavaksi, ja suuri olisi ollut sekin. “Southern belle”, mies esitteli vaimonsa, ja jotakin eksoottista hänessä oli, espanjalaista verenperintöä. Paksu, tumma tukka heilahteli puolivälissä selkää.

“Saunaan pääsisi”, ilmoitin, kun se aika tuli. “Menettekö te ensin vai mennäänkö kaikki yhdessä?” Vieraat eivät saunomistapoja oikein tunteneet, joten he pyysivät meitä oppaaksi.

Mentiin, minä isäntänä edellä, ja riisuin uimahousuni. Se olikin järkytys nuorelle rouvalle. Hän kääntyi takaisin niiltä kannoiltaan. Mieskin oli karahtanut tulipunaiseksi. “Anteeksi”, sanoin. “Voidaan me saunoa uikkareissakin”, peräännyin. “Ei, ei,” majuri tointui käskyttämään ja alkoi hänkin riisua shortsejaan. “Totta kai ollaan ilman.” Mies ei ollut tottunut antamaan periksi.

Nuorikko oli ongelma, mutta vaimo lähti häntä hakemaan, ja kohta rouvat saapuivatkin uimapuvuissaan. “Tuo on ihan ok.”, minä sovittelin.

Mutta poikkeavalta se näytti. Jäisikö silmätikuksi? Nuorikko tuijotti hämmentyneenä miestään. Sitten hän katsoi minuun suurilla, kysyvillä silmillään ja sanaakaan sanomatta riisui uimapukunsa. Yritin olla katsomatta.

“Meillä saunaa pidetään tasa-arvoisuuden temppelinä”, pidin yllä pientä luentoa. “Vaatteiden mukana karisevat tittelit ja muutkin kuoret, ja päästään lähemmäksi ihmistä.”

“Semmoinen demokraatti hänkin on”, majuri naurahti, “vaikka muuten kova republikaani”.

Pitkään ei löylyissä oltu, lähdettiin uimaan. Etelän kaunotar veti henkeä ja kapusi alas lauteilta. Vilkaisi minuun ohimennen kirkkailla silmillään. Vilkuilin minäkin, takaa päin. Lautaset värähtelivät kuin lämminverihevosella.

“American wife”, aviomies tokaisi ylpeänä, kun seireeni astui veteen. Herranen aika sitä askelta ja lantion kierrettä, kun reisi kääntyi toisen eteen. Se oli ruumiinkieltä. Paikkaansa nuorikko vähän varjosteli, mutta sen verran ehdin huomata, että jyrkkänä kaartuvan vatsan alta pilkahti pikkiriikkinen, kähärä, luonnollinen tupsu. Vastoin odotuksia, voisi sanoa.

Mies katsoi minuun ja nyökkäsi tyytyväisenä.

Saunottiin ja maisteltiin kiuasmakkaroita. Mieshän oli lihanostaja. Naiset olivat menneet löylyyn, kun vieras kumartui puoleeni. “Et arvaakaan, minkä palveluksen teit”, mies katsoi minua suoraan silmiin. “En kuuna päivänä olisi uskonut, että vaimoni tulee seuraan mukaan ilkosillaan. Näin meillä ei saunottaisi edes perheen kesken.”

“Jo sinun uimahoususi olivat kulttuurishokki”, mies virnisteli. “Niissä ei meillä kukaan kunnon mies esiintyisi.” Niine hyvineen Texas Ranger kipusi lauteille vaimonsa viereen.

Vai että semmoinen palvelus, ajattelin, ja innostuin jatkamaan. “On vanha tapa”, avasin uuden rintaman, “että isäntä pesee saunavierailtaan selän.”

“Miten olisi rouvalta”, ehdotin. Kuuliaisesti rouva laskeutui lauteilta ja käänsi minulle selkäpuolensa. Saippuoin karhean sienen ja aloitin niskasta, kiertelin ja kaartelin, ja rouva palkitsi hymyllä olkansa yli.

Ratsupoliisi seurasi toimitusta lauteilta silmä tarkkana. Miehellä oli vankka mulkunjupero ja raskaanoloiset kivekset, huomasin. Saippuoin rouvan kainalot ja rouva nosteli vuoron perään käsivarsiaan. Sitten uskaltauduin pyyhkäisemään pakarat. Enkä vain pyyhkäissyt, vaan huolellisesti harjasin molemmat uhkeat puoliskot, vaollakin käväisin niiden välissä. Nyt mies lyö, ajattelin jännittyneenä, hakee Smith&Wessoninsa ja ampuu. Tai sitten tykkää.

Mies tykkäsi. Hän rutisti minut lauteilta tullessaan karhunsyleilyyn pyykkilautavatsaansa vasten. “Fantastic”, hän sanoi suu korvissa. Mukavampi semmoinen mies oli ystävänä kuin vihollisena.

Vedettiin kuistilla henkeä, naiset olivat uimassa, kun mies kumartui taas puoleeni. “Sinä näet vaimoni paljaampana kuin hänen gynekologinsa”, hän sanoi.

Rouvalla oli hopeadollarin kokoinen tupsukka, pikantti vastakohta oman vaimoni reilun maatiaiselle karvarukkaselle. Tyttömäiset, tummat suojakarvat käpertyivät nuoren rouvan viattoman, nuppumaisen vaon ympärille. Sen näki, kun rouva työnsi häpyä eteenpäin. Hänellä oli semmoinen askellus.

“Mitä mieltä olet hänen punanistaan”, mies kysyi ääntään madaltaen, kun nuorikko läksi käymään pissalla. Sekin oli eksoottista, että noin vain saattoi mennä metsän laitaan ja sihauttaa. “Ai mitä tarkoitat”, havahduin. “Her chocha”, mies iski silmää ja viittasi kädellään alaspäin. “Ahaa”, minä hoksasin, “I really like her fanny lips.” Mies näytti tyytyväiseltä.

Niin oli toivuttu parista, kolmesta kulttuurishokista, ja nuori rouva vallan innostui. Hän halusi juosta alasti metsässä. “Käykö se päinsä?” Kävihän se. Niin lähdettiin rouvaa juoksuttamaan metsäpolulle. Tehtiin pieni kierros ja rouva kiljahteli ja levitteli käsiään. Minä vähän pelkäsin naapureita. Siitä kun jäisi kiinni.

Tuli vastaan sananjalkoja kasvava kohta, idyllinen painanne, ja sekös pysäytti nuorikon. Siinä oli olevinaan niin sykähdyttävää ja sadunomaista, että rouva halusi, että hänet naidaan. “Naidaan niin kuin metsässä naidaan”, hän sanoi. “Kovakouraisesti.”

“No way”, minä sanoin jyrkästi. Sehän meinasi karata kokonaan käsistä. Niin nuorikko kiehnäsi miehensä kyljessä takaisin mökille. Koko iltana etelän kaunotar ei suostunut pistämään vaatetta päälleen. Niin oli voimakas kokemus.

4

11944

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hallelujah

      ..sillä tarina toimii;kertoja taitaa tuntea Angolasaksisen seksuaalikielteisen kulttuurin...
      Hyvä..

      • Kyllä!!

        Oli muuten aika hyvä!


    • Annastiina

      Saunalla on todellakin unohtumaton vaikutus ulkomaisiin vieraisiin, kannattaa kokeilla!

      Niille joilla ei ole kokemusta ulkomaisista saunavieraista: Vielä hauskempaa, jos saatte ulkomaiset tuttavanne kertomaan mitä HE kuvittelevat saunan olevan ja siellä tapahtuvan...! *hih*

      • Aviopari

        Kiinnostavan näkökulman avasit, eipä ole tullut meillä mieleen. Oletko sinä saanut ulkomaisia tuttaviasi kertomaan, mitä he ovat kokeneet tai kuvitelleet suomalaisessa saunassa tapahtuvan? Kerro


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      170
      2081
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      37
      1465
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      132
      1154
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      902
    5. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      846
    6. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      250
      814
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      792
    8. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      18
      735
    9. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      713
    10. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      198
      634
    Aihe