Valkosipuli punkkien torjunnassa

garlic.

Minkä verran annatte koirallenne valkosipulia suojaamaan punkeilta (ja muutenkin terveyssyistä)? Kuinka usein? Minkä kokoinen koirasi on? Annatteko valkosipulin tuoreena vai jauheena?

Kävin eläinkaupassa kyselemässä asiaa mutta en muistanut kysyä kaikkea... Siellä oli vaan 2,5 kilon pussissa valkosipulirouhetta hevosille, joten ei sopine meidän pienille, alle 5-kiloisille koirille. Voiko tavallista maustevalkosipulijauhetta ripotella koirien ruokaan? Määrä vähän arveluttaa.. En kaipaa kommentteja siitä, että auttaako valkosipuli suojaamaan punkeilta vai ei, haluan kokeilla asian itse. Tähän mennessä ollaan käytetty apteekin punkkimyrkkyjä ja ne ovat olleet yhtä tyhjän kanssa ja kalliitakin, ja kaiken lisäksi yksi koirista on saanut ilmeisesti punkkiaineen takia neurologisia oireita, joten meillä niitä ei taatusti enää käytetä!

76

13769

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • +-0

      koira 30kg ja kesällä annan kuurina hevosten valkosipulirouhetta noin ruokalusikallisen päivään. toiset antaa ihan tuoretta valkosipulia murskattuna mutta määriä en osaa sanoa.
      meillä löytynyt vain 1 punkki tähän mennessä joten tiiä tuota vaikka tuo valkosipuli toimiskin :)

      • hajuvaara

        Valkosipuli heikentää koiran hajuaistin toimimista, mikä voi olla kiusallinen kokemus koiralle. Tämän vuoksi esim. metsästyskoirille ei sitä kannata antaa, ei sisäisesti eikä ulkoisesti.


      • Nouuuuuu!
        hajuvaara kirjoitti:

        Valkosipuli heikentää koiran hajuaistin toimimista, mikä voi olla kiusallinen kokemus koiralle. Tämän vuoksi esim. metsästyskoirille ei sitä kannata antaa, ei sisäisesti eikä ulkoisesti.

        "Sipuli ja valkosipuli sisältävät tiosulfaattia, joka vaurioittaa koiran/kissan punasoluja ja aiheuttaa siten anemiaa.Ei ole merkitystä onko sipuli kypsennetty tai raaka vai esim. kuivattua valkosipulijauhetta.
        Valkosipuliahan syötetään eläimille myös olettaen niiden olevan terveysvaikutteisia ja on olemassa myös erilaisia luontaistuotteita joissa valkosipulia käytetään.

        Vaikutus tulee, joko syömällä kerralla isompia määriä tai syöttämällä koiralle joka päivä pienempiä määriä.
        Oireena voi olla oksentelua, ripulia, anemiaa, heikkkoutta, jne. Koska ei ole määritelty mikä on toksinen annos tai mikä annos aiheuttaa verimuutoksia aiheuttamatta ulospäin näkyviä oireita , kannattaa välttää sipulien antamista koirille.
        Joissakin kuivamuonissa mainitaan sen sisältävän valkosipulia, mutta niissä määrät kyllä jäävät niin pieneksi, että ongelmia tuskin ilmenee.

        Alla olevassa tutkimuksessa saatiin aikaan verimuutoksia syöttämällä koirille valkosipuliuutetta ( 5g valkosipulia/kg) 30 pv:n ajan. "

        Itse en ole edes huomannut olevan mitään vaikutusta punkkeihin. Uskomuslääkintää siis ja vieläpä vaarallista koirille. Moni eläinlääkäri on sanonut samaa, kun olen asiasta kysynyt.

        http://avmajournals.avma.org/doi/abs/10.2460/ajvr.2000.61.1446?journalCode=ajvr


    • 11

      mä annan 17kg 24kg koirille tuoretta valkosipulia. Koitan muistaa antaa päivittäin, mut välillä jää päiviä väliin. Välillä annan kokonaisen, jos on iso kynsi niin sitten puoliksi.
      Ehkä noin pienille vois antaa kolmasosan kynnestä? Tai neljäsosan? Helpommalla pääsee toki rouheella, sitä en oo itse ikinä kokeillut.

      • Anonyymi

        Kannattaisiko ottaa seövää miten vaarallista valkosipuli on koiralle?Eikä ole todistettu valkosipulin pitävän punkkeja edes loitolla, tai sitten pitäis syöttää älyttömät määrät joka taas voi viedä koiran hengen. Hirveää miten välinpitämättömiä ihmiset on koiriaan kohtaan.


    • herbs

      Valkosipuli-kreikanherne -tabletit ovat hyviä. Niitä saa eläinkaupoista. Itse käytämme niitä koiralle kesällä 1-2 tabl./vrk , koiramme on 7 kg. Ja ovat luonnonmukaisia=)

    • olloshyvä
    • kokeilussa meillä

      Kuuriluontoisesti 1 tl valkosipulirouhetta koiran 10kg kohti.
      Olen antanut vähemmän kuin tuossa ohjeessa eikä punkkeja ole ollut.

    • valkkaria!

      Tilaa kennelrehulta valkosipulirouhetta ja laita sitä hyppysellinen ruuan joukkoon joka/jokatoinen päivä vuoden ympäri. Meillä toiminut hyvin saksanpaimenkoiralla (45kg). Pari hassua punkkia ollut kolmen vuoden aikana vaikka koira pääsääntöisesti ulkona on. Itse en myöskään perusta mihinkään yrtti yms. höpönlöpö myrkky pantoihin. Eläinlääkärimme kertoi eräästä koirasta jolla yrttipanta ollut kaulassa. Pannan alta oli löytynyt n. kymmenen punkkia että se siitä sitten :D

      http://www.kennelrehu.fi/kuivatuotteet/valkosipulirouhe-600-g.html

    • vatsa sekasinko...

      Oletteko huonovatsaisille koirille antaneet ja miten on käynyt? On nimittäin aika tujua.....

    • 21

      Tarkkana sen valkosipulin käytön kanssa!! Sipulit aiheuttavat koirille anemiaa. Valkosipulia voi antaa pieninä määrinä, mutta isot annostukset valkosipulia ovat yhtä haitallisia kuin tavallinen sipuli esim. ruoantähteiden joukossa jos niitä antaa koiralle.

      • Justtolleensenteen

        Tuollahan aikaisemmassa linkissä (haukkumaukku) se on aika perusteelisesti selitetty, juuri noin, tarkkana on oltava ettei saa vahinkoa aikaan, ja voi se aiheuttaa vatsakuraakin. Kiitos vaan sinulle "olloshyvä" linkistä, olin kans niin hemmetin epävarma.
        Mutta varovasti ja minimiannoksilla olen lähtenyt kokeilemaan, eikä ainakaan vielä ole mitään negatiivista näkynyt. Mutta punkkeja ei tämä meidän turri ole enää tuonut, ja se on ihme!


    • kdow

      joo o... elohopeaakin pidettiin aiemmin ihmisten lääkkeenä pieninä annoksina... Valkosipulin haitoista on tutkimuksia, mutta hyödyistä ei. Miksi vaihdatte toisen myrkyn vain toiseen?

    • Anneli65

      Ainetta nimeltä Kyolic voi antaa koirille hyvin ja sitä voi itse asiassa ottaa ihmisetkin, vaikuttaa myös hyttysten puremiin..älä anna tuoretta valkosipulia koirallesi...

    • Sipulia ulkoisesti

      Onko kukaan kokeillut, että pyyhkisi valkosipulilla koiran turkkia, etenkin rinnuksia, kaulaa, päätä ja etujalkoja, joihin meillä puutiaiset eniten tarttuvat?

      • husky-tyttö

        En oo kokeillut mut tietty luulis sen auttavan mut mieti sitä hajuu.Mut luulis et hyttyset
        pysyis pois ja onkohan noilla punkeilla mitään hajuaistii vai meneekö ne vaistonsa mukaan? En oo itekään ostanut punkkipantaa koska olen kuullut ettei ne auta.


    • 1812

      Olen antanut sakemannilleni 1 valkosipulinkynnen puristettuna joka ilta ja vuoden ajan, no probs ja punkkeja on ollut tasan 3!

      • rekisteröitymätön**

        Ei siellä tarvitsekaan olla kuin yksi kyllin pitkään, että koira saa borrelioosin.

        Punkkipanta on aika turha, itse olen havainnut vain suoraan iholle levitettävän aineen tepsivän. En luottaisi valkosipuliin,


    • ilman punkkeja

      Minusta valkosipuli toimii hyvin. Sama mitä hevosillekin, mutta pienempänä annoksena.

    • Leenuinen

      Lapinkoira - lehdessä oli juuri juttu, että kaikenlainen sipuli on koiralle myrkkyä, myös valkosipuli. Älä siis syötä koirallesi valkosipulia. Kaupan ihmiselle tarkoitetut lihapullatkin ovat vaarallisia.

      • Renzelloha

        Ei koiralle tee mitään pahaa, jos se syö valkosipulia. En tarkoita loukata, mutta oliko se testattu juttu...?? Äitini on homeopaatti ja tuntee koirille tarvittavat lääkkeet, juuri luonnolliset, hänen on vähän pakko osata ne. Valkosipuli toimii hyvin, eroja on kyllä tuoreella ja vanhalla, kynnellä ja tabletilla, kokonaisella kynnellä ja paloilla...


      • asasasasasaas
        Renzelloha kirjoitti:

        Ei koiralle tee mitään pahaa, jos se syö valkosipulia. En tarkoita loukata, mutta oliko se testattu juttu...?? Äitini on homeopaatti ja tuntee koirille tarvittavat lääkkeet, juuri luonnolliset, hänen on vähän pakko osata ne. Valkosipuli toimii hyvin, eroja on kyllä tuoreella ja vanhalla, kynnellä ja tabletilla, kokonaisella kynnellä ja paloilla...

        Minulle eräs luontaishoitaja ja homeopaatti sanoi että ei valkosipulia koirille.


      • no johan...
        Renzelloha kirjoitti:

        Ei koiralle tee mitään pahaa, jos se syö valkosipulia. En tarkoita loukata, mutta oliko se testattu juttu...?? Äitini on homeopaatti ja tuntee koirille tarvittavat lääkkeet, juuri luonnolliset, hänen on vähän pakko osata ne. Valkosipuli toimii hyvin, eroja on kyllä tuoreella ja vanhalla, kynnellä ja tabletilla, kokonaisella kynnellä ja paloilla...

        Homeopaattí ei kyllä ole mikään asiantuntija. Huijari ja puoskari. Sellaisilta ei neuvoja oteta.


    • mitä ihmettä taas

      Saman lukenut, en tosin Lapinkoira-lehdestä. Valkosipuli mainittiin koiralle myrkyllisenä aineena mm. ksylitolin, suklaan ja tavallisen sipulin ohella. Omalla hieman alle nelikiloisella koiralla on nyt kokeilussa Bayvantic Vet -niminen aine. Ei ole ainakaan vielä näkynyt punkkeja.

      • Renzelloha

        Niin niin, jos koira syö TODELLA PALJON, joka päivä, niin kyllähän sillä sitten alkaa olla vaikutusta.=O Mutta kyllä ne koirat saavat sipuleita syödä... =/ Saattaa olla osin liioiteltu juttu. Eivätkä lehdet aina totta puhu.


      • Mellitikkari

        Meillä myös minikokoiset koiramme käyttäneet Bayvanticia (alle 4 kg koirille) ja toimii kuten pitääkin: Ei punkkeja 4-5 viikkoon. Mitään sivuvaikutuksia ei ole ollut. Muistaakseni Fronline-nimistä oli käytössä pari ensimmäistä vuotta, mutta sitten sen teho heikkeni (voiko tulla immuuniksi tms. aineella, mene ja tiedä) ja elänlääkärin suosituksesta otimme Bayvanticin. Vielä ainakaan se ei ole osoittautunut tehottomaksi ja tänään viimeksi laitoin pikkuisille niskaan aineet.

        Noissa koiran iholle laitettavista aineista pitää katsoa oikeat annoskoot tarkkaan, varsinkin erittäin pienten koirien kanssa syytä olla just eikä melkein oikea annostus.


    • 4567

      Itseppä aloin syöttämään koiralleni (kääpiöpuudeli, 7kg) heti kun lumet alkoi sulamaan valkosipulitabletteja, joita sai eläinkaupasta. Muutama päivä sitten ne loppuivat ja heti löysin koirasta kolme punkkia.

      Sattumaa tai ei.

    • Punkkimagneetti

      Meidän koira on oikea punkkimagneetti. Joka kesä on ollut myrkyt niskassa. Viimeisimpinä vuosina Expot, ei mitään vaikutusta ja Scalibor panta, joka ehkä vähän vaikuttikin. Viime kesänä tuo Scalibor poltti niskakarvat ihan kuivaksi ja kaulaan tuli ihottumaa. Näistä myrkyistä huolimatta koirassa on ollut kiinnittyneitä punkkeja parisenkymmentä ja joka lenkin jälkeen käveleviä 1-5 kpl.

      Toukokuussa aloin syöttämään koiralle valkosipulitabletteja, jotka olivat itseltäni jääneet syömättä (Kyolic tms., jossa annostus koiralle). Niiden loputtua ostin hevosille tarkoitettua rouhetta, jota olen antanut n. teelusikallisen joka päivä ruokaan (koira painaa n. 25kg). Yhtäkään punkkia ei ole ollut kävelevänä tai kiinnittyneenä sen jälkeen. Pakko siis uskoa valkosipulin voimaan. Eikä tällä annostuksella ole varmasti mitään huonoa vaikutusta koiran vointiin.

      • ....

        "Näistä myrkyistä huolimatta koirassa on ollut kiinnittyneitä punkkeja parisenkymmentä ja joka lenkin jälkeen käveleviä 1-5 kpl. "

        missä käyt koirasi kanssa lenkillä? vältä korkeita heinikkoja äläkä päästä kauhean korkeaan ruohoon kävelemään. jos käyt metsässä niin ok.. kauhea määrä punkkeja kuitenkin :o itse olen hyvin tarkka missä koirani kävelee, ei ole punkkeja näkynytkään pariiin vuoteen!


    • Renzelloha

      Ole yksinkertainen ihminen: pilko joka päivä tuoreita valkosipulinkynsiä 1/8 osa ruoan määrästä pieniksi paloiksi, sekota ruokaan, ja anna koiran syödä =P voilá!

    • tehokastako

      Valkosipulin syönti ei kyllä auta punkkeihin. Johan se olisi yleisesti suositeltua myös ihmisille punkkien estoon, jos se auttaisi. :)

    • Eikö teidän koirat "karppaa". Meillä karpataan sillä onhan koira lihansyöjä. Älkää nyt helvetissä syöttäkö lemmikellenne mitään paskaa ..........

      tärkeempiäkin asioita on kuten koirien juoksuttaminen kesähelteellä. Eurassa/ Kauttualla, saksanpaimen-koiran omistaja juoksutti koiransa lähes hengiltä. Pysähdyin kysymään koiran vointia mutta omistaja oli tosi akressiivinen ja sanoi v..... se sulle kuuluu mitä koiralleni teen.

    • ei valkosipulia

      Sipulin myrkyllisyys on nyt ollut paljon esillä, tässä lisätietoa sipulin vaikutuksista. Tärkeää tietoa teille, jotka käytätte valkosipulia koiranne ruokinnassa! Ehdottomasti vain kuureina ja pieniä määriä, sillä myrkyllisestä annoksesta ei ole tarkkaa tietoa (esim. koiran koko ja yleiskunto vaikuttaa suuresti). "Virallisesti" valkosipulin käyttö ei siis ole suositeltavaa.
      Myrkyllinen ainesosa on tiosulfaatti, joka vaurioittaa veren punasoluja ja johtaa punasolujen hajoamiseen eli hemolyysiin ja anemiaan.
      Oireet sipulimyrkytyksestä ovat anemia, oksentelu, uupumus, heikkous, punainen tai tumma virtsa, kalpeat tai sinertävät ikenet, heikentynyt fyysinen kestävyys.
      Huomaa, että myös pienissä annoksissa veren punasolut vaurioituvat. Terve elimistö korjaa kuitenkin tilanteen melko nopeasti, mutta pitkäaikaisessa jatkuvassa valkosipulin käytössä oireita ei välttämättä huomaa selkeästi ja veren hapenkuljetuskyky voi olla huomattavasti heikentynyt.
      Kuitenkin, kun vertaa valkosipulin kuuriluontoista käyttöä esim punkkikarkotteena, ovat haittavaikutukset huomattavasti pienemmät kuin valeluliuoksilla ja pannoilla...

    • vfsrälmb

      oon kyl kans lukenu et koiril EI SAA ANTAA SIPULIA sillä isoina mää rinä ajan kuluessa se ns. syövyttää koiran ruokatorven ja mahan;) ja sulamattomana se tuhoaa myös suolen!

    • noticks

      Moikka olen käyttänyt kaikille koirilleni (45kg, 12kg ja 4,5kg) fixodida valmistetta ainakin nettikaupasta ja joistain hyvistä eläintarvikeliikkeistä luulis löytyvän! ei punkin punkkia kahteen kesään muuta kuin 1 kpl joka oli minussa itsessäni:)
      edellisiin kommentoiden valkosipuli enkä mitään muutakaan sipulia päivittäisinä suurempina annoksina en kyllä itse antaisi ja voitte olla asiasta mitä mieltä haluatte! :) Hyvää punkitonta kesää!

      • Punkit pois!

        Tuntuu olevan tosi hyvä tuote fixodida. Itse olen aikaisemmin ollut hyvin varautunut ns.luonnontuotteisiin, mutta kauhistuin kun selvittelin mitä apteekissa myytävät tuotteet voivat aiheutta niin koiralle kuin koiran kanssa peuhaaville lapsille, päätin kokeilla fixodidaa ja tosi hyvin toiminut, koira voi hyvin, ei yhtäkään punkkia ja turkki kiiltää. Asun alueella jossa aivan vilisee punkkeja(Tukholman saaristossa). Antanut fixodidaa 1,5- vuotiaalle "vauvallemme" maaliskuusta lähtien, ei yhtään punkkia näkynyt vielä. Sisältää mm fulvohappoa, foolihappoa ja b-vitamiinia. Sitä saa ainakin täällä pulverina ja tabletteina eläinkaupoista. Koira säästyy kaiken maailman sivuvaikutuksilta, joita apteekissa myytävät punkkimyrkyt ikävä kyllä usein aiheuttavat. Kannattaa kokeilla!


    • Fixodida
    • MK

      Meille tuli juuri koiranpentu (seefferi, 8 vko ja paino noin 7 kg) ja olen pohtinut samaa punkinkarkoitusasiaa.
      Jostain luin juuri viikonloppuna, että yksi valkosipulinkynsi murskattuna päivässä olisi hyvä annos.

      Meillä ei tuoretta valkosipulia ollut, mutta löytyipä sellaista kaupan valkosipulimurskaa, jota sitten annoin. Hyvin maistui muun ruuan seassa.

      Valkosipuli kuulemma tehoaa ihmisilläkin hyttyskarkoitteena - syötynä siis :)

    • 17+15

      Tavallinen sipuli aiheuttaa koirilla anemiaa ja näin myös valkosipuli _suurina_ määrinä. Ja ne määrät saa oikeesti olla suuria, että se sitä anemiaa aiheuttaisi. Pieninä määrinä valkosipulista ei ole mitään haittaa koiralle.

    • garlico.

      Kyolic-valkosipulivalmistajan mukaan muistaakseni lemmikille ei pitäisi antaa valkosipulia sellaisenaan. Kyolic on kylmäkypsytetty ihmisille ja eläimille suunnattu valmiste. jälkihajutonkin vielä. :D nesteenä saa ja tablettina. luontaistuotekaupoista esim. Lifestä. itse luottaisin tuohon Luojan luomia aineita sisältävään valmisteeseen. on niitä toki muitakin mutta tuohon tuntuu suuri osa tuontyyppisiä vamisteita ostavat luottavan.

    • teatree

      mielummin sitte tea tree oilia!
      Luontaiskaupasta tai osaavalta eläintenluontaisoitajalta saat ohjeet aineen käyttöön!

    • olloshyvä

      http://www.bedlington.kotisivukone.com/21

      sielläpä tietoa myös valkosipulista hiukan.
      mutta mutta, ensi kerralla kun käyn eläinlääkärillä parhaan kaverini kera, niin kysympäs häneltä mitä mieltä on asiasta... :) kysykääs muutkin jos nyt olette menossa, olisi mielenkiintoista tietää mitä eri lääkärit asiasta sanovat.

      BTW: löysin yhden punkin edellispäivänä karvaisesta kaveristani, oli sitten ensimmäinen viiteen vuoteen! nyt olen antanut pienen määrän valkosipulia ruoan mukana, katsotaan...

    • huiiii punkkeja

      Scaliborin punkkipanta kaulaan, niin punkkien karkoitus hoituu. Mistähän johtuu nykyään vallalla oleva suunnaton punkkikauhu? Jos koiralla nyt silloin tällöin on joku punkki niin so what? Punkkipihdit kouraan ja punkit pois.... siinä se. Ei kannata tehdä simppelistä asiasta turhan vaikeaa.

      • ei sovi kaikille

        Meidän koira sai Scaliborista aika pahan ihottuman, ja kesti viikkoja parantua. Panta tietysti lähti heti roskiin. En tuollaisille myrkyille enää altista parasta kaveriani.
        Käyttäisitkö itse myrkkypantaa?


    • sheidi2012

      Tänä kesänä testattu valkosipulijauheen voima ruuan joukossa.. JOka kesä ollut käytössä kummallakin scalibor panta, tänä kesänä pelkkä valkosipuli eikä ole ollut punkkeja:) Uunissa tehtyyn Oscar- koiranpuuron joukkoon olen laittanut 4-5 rkl valkosipulijauhetta mitä ostan ihan kaupan maustehyllystä. Koirat 28kg ja 36kg. Yhdestä puurosatsista syövät 3-4 päivää.

      • sammahär.

        Meillä kans on tavallinen maustevalkosipulijauhe toiminut loistavasti, ei ainuttakaan punkkia yhdessäkään koirassa vielä tänä kesänä. Aikaisemmin on ollut käytössä apteekin myrkyt ja siltikin on punkit olleet riesana. Näin jatketaan.


      • Anonyymi

        Toivottavasti koiras pysyy hengissä.. huoh.
        Jo pienikin määrä valkosipulia, varsinkin säännöllisesti riittää tuhoamaan punasoluja. Jauhemuodossa valkosipuli on myös tiivistettynä eli 1tl vastaa tuoretta KOKONAISTA valkosipulia.


    • kolmesakua

      Meillä kolme koiraa ja kaikki barffaajia. Laitan ruokaan aina valkosipulia,murskaan raakana tai käytän noita valkosipulimausteita mitä saa kaupasta. Koirat saksanpaimenkoiria ja kulkevat joka päivä metsässä yms kesäisin uimassa vesistöissä. Viime kesänä meinattiin tulla hulluiksi kun punkkeja oli kokoajan ja tänä vuonna vain yksi punkki löytynyt ja sattumaa tai ei, niin löytyi juuri sen jälkeen kun olivat viikon ilman valkosipulia!

      Itse en ainakaan uskolla jättää enää valkosipulia pois, koska nyt näyttää punkittomuus hyvältä, en olisi uskonut. Ikinä ei olla kokeiltu mitään pantoja tai myrkkyjä, koska itse suhtaudun niihin epäillen, en halua koiraan mitään myrkkyä.

    • ffrrww

      Eläintarvikeliike myy johnsons garlicia, toimiiko tämäkin? On pillerin muodossa.

    • Aivokuume

      Itse annan koiralleni (25kg) yhden keitetyn valkosipulinkynnen päivässä.
      Koira on terve ja vilkas, eikä siinä ole ollut yhtä ainoaa punkkia, vaikka rymyää päivittäin rantaruohikoita, ojanpohjia yms. Itselläni oli yksi, kun en muistanut syödä valkosipulia viikkoon. Sain puutiasiaivokuumeen ja ensi kolmen viikon antibioottikuurin. Sekään ei auttanut, vaan kuuria piti jatkaa vielä viikolla, että oireet hävisivät.
      Raakana en v-sipulia anna, koska poltteleehan se mahaa itsellänikin, jos niin syön. Mutta keitettynä, tai höyrytettynä menee mukavasti ja sama vaikutus tuntuu olevan.

      • asian vierestä

        Höpsis. puutiaisaivokuume, eli kumlingen tauti on viruksen aiheuttama eikä siis todellakaan antibiootilla lähde. Sinulla on ollut borrelioosi.


    • 20v

      Voiko tätä kissoille kokeilla?

    • fixxxxxxxmeeee

      fixodidaa meilläkin kaikille koiruleille ja hyvin toimii ilman sivuoireita! suosittelen kokeilemaan ainakin musti&mirreistä saa ja netistä!

    • wanner
    • Ei sipulia

      Tervehdys palstalle kirjoittajat.MUISTAKAA että SIPULI ON MYRKKYÄ KOIRILLE,-MYÖS VALKOSIPULI ON MYRKKYÄ.Sipulien antaminen koirille on niiden mykytystä.Ei ole sille merkitystä onko sipulit kuivattuja tai tuoreita.
      Itse annamme koirille joiden painot ovat alle 5 kiloa tuotetta joka on nimeltään Fixodida Zx .Hyvin on koirille kevannut ja punkit ovat pysyneet pois koirista(7) koiraa.En mainosta enkä kehoita ketään sitä käyttämään mutta jos saisin ponsorirahaa niin asia olisi toisin.
      Lehti leikkeessä on maininta että saa hyvin varustetuista eläintuote kaupoista--mutta eipä olleet ottaneet myyntiin.Itse olemme tilanneet netistä määrätystä liikkeestä. Olemme olleet tyytyväisiä tuotteeseen,mutta älkää myrkyttäkö lemmikkejä sipulilla.

    • 11

      En anna enää ollenkaan. Ei toimi, kokeiltu on. Punkkeja löytyi ihosta. Punkkipannan laiton jälkeen ei enää löytynyt.

    • toimii!

      itse annan valkosipulia jauheena, toimii!
      ikinä en ole punkkeja löytänyt. kaneillekin olen antanut eikä punkkeja niilläkään, vaikka hyppivät heinikoissa. Ja voi antaa kissoille, kokeile ihmeessä!
      itse suosittelen siis jauheena(ei niin äkästä kuin tuore) :))

    • jorma689

      itse annan koirolleni desin spermaa ja se toimii hyvin

    • spermaton

      ... ja mihinkähän tautiin?

    • hyvät myrkyt

      Sipuli ja valkosipuli ovat myrkkyä myös ihmiselle. Mökillä hiiret olivat syöneet nälkäänsä sipulia ja 4 oli siihen kuollut. Syön silti itse sipulia ja annan koirallenikin ruuan tähteitä, joissa on sipulia aina kun sattuu jotain jäämään. Valkosipulia olen kuullut suositeltavan koiralle vastustuskyvyn parantamiseen niin kuin ihmiselläkin. Olen kuullut, että valkosipuli karkottaisi myyriä ja peuroja, mutta se ei pidä paikkaansa. Istutin perunaa ja tyrkkäsin jokaisen mukulan kanssa maahan yhden kynnen kasvamaan. Peurat söivät varret juuri kun peruna oli alkamassa kukkimaan ja myyrät sitten kaiken maanalta. En siksi usko valkosipulin juurikaan oikeasti karkottavan punkkejakaan.
      Apteekin myrkyt tehoavat loistavasti. Heti kun vaikutus aika menee umpeen alkaa punkkeja tarttua koiraan, mutta niin kauan kun myrkyn ilmoitettu tehoaika on voimassa ei rekussa näy punkkeja. koiramme vettää kesän Espoon saaristossa.

    • myrkkyä myös

      Tästä ei ole kovinkaan kauaa kun luin jostain että Tea tree oilia ei saisi käyttää koiralla, koska se on hyvin myrkyllistä ainetta, joka ihon kautta imeytyy elimistöön ja voi tehdä elimiin tuhojat
      Ja en sitä epäile ollenkaan,sillä Tuo ainehan jo haiseekin ihan kuin se olisi jotain tärpättiä tai vastaavaa väkevää ainetta ,joten en yhtään ihmettele että se on on myrkyllistä.

    • vanha viesti on, mut

      valkosipulii ei saa käyttää paljoa eikä pitkäaikasena käyttönä ole suositeltavaa! Ihan faktaa!!

    • valkkaria

      Näistä sipuleiden vaaroista koirille on tosiaan tehty tutkimuksia. Anemiaa ne aiheuttavat vasta jos päivittäin annetaan satoja grammoja eli järjettömiä määriä. Yksi valkkarin kynsi tai sipulisilpun palaset vaikka pävittäin annettuna ei siis aiheuta koiralle mitään terveydellisiä haittoja. Närästystä saattaa tuore valkosipuli aiheuttaa, siksi meillä suositaan kennelrehun valkosipulirouhetta, hyppysellinen pari kertaa viikossa läpi vuoden....ei punkkeja neljään vuoteen, naapureiden koirilta niitä löytyy alvariinsa.

      • threeam

        Ei se pieninä määrinä mitään aiheutakaan, ja se on ihan hyväksi koiralle.
        MUTTA punkkeja se EI torju ja se on ihan tutkittua tietoa! Miten se muka voisi niitä torjua?? Valkosipuli menee koiran ruuansulatuksen mukana normaalisti eikä imeydy ihon läpi.
        Koira söi eräs kesä valkosipulia ja punkkeja oli silti.


    • Toimii...

      Jaa, kyllä meillä vaan valkosipulin kynsi joka toinen tai kolmas päivä annettuna on pitäny punkit poissa. Joskus kun en oo muistanu antaa muutamaan päivään, on saanu taas punkkeja poistaa.

    • 4+16

      Se on ihan tuuripeliä, tuleeko punkkeja vai ei.
      Toisilla koirilla on kaikki mahdolliset suojat ja silti tulee punkkeja. Joillakin ei ole mitään suojaa, eikä yhtään punkkia.

      • cjeo8cheic

        Niin,taitaa vaikuttaa paljon se,että onko koira sohvalla kainalossa,vai käykö jatkuvasti metsässä tai heinikossa pyörähtämässä.
        Siellähän punkkeja on,ei niitä matalassa ruohikossa niin karvaan tartu eikä hiekka tai asfalttipoluilta.Metästä ja heinikoista ,niitä saa helposti mukaan.Muutaman kk päästä,täytyy taas harkita valkosipulia,kun koiramme liikkuu paljon luonnossa.


    • velkosipulivesi

      Itse laitoin tehosekoittimeen kokonaisia valkosipulin kynsiä. Siis ihan kuorimattomia. Kun ne on kunnolla soseutuneet veden kanssa laitan siivilään talouspaperia ja annan valkosipuli veden valua alla olevaan astiaan.

      Sitten laitan valkosipuliveden suihkepulloon. Tällä suihkuttelen omat jalat ( ja kädet marjastaessa) ja koirien tassut lenkille lähdettäessä.

      Toki koira valkosipulin haistaa, mutta en kyllä huomannut niiden mitenkään siihen reagoivan.

      Suihkepullon säilytän jääkaapissa, ei tarvitse joka päivä olla uutta nestettä tekemässä.

      • 156

        Tuo suihke saattaa ehkä toimia kun se kuitenkin haisee koirasta. Mutta valkosipulin syöttäminen ei auta yhtään mitään.


    • valkkaria peliin

      Punkilla on 1000 kertaa parempi hajuaisti kuin ihmisellä. Tai jostain näin olen lukenut.

      Meillä kissat ja koiraa saa valkosipuvettä turkkiin. Oli miten oli... ei niitä punkkeja enää ole tullut. Tai on tullut kahden viikon ainakan kaksi, eläimiä on kuitenkin neljää.

      Eläimet ei haise minulle ainakaan yhtään millekään. Vaikka niitä päivittäin ruiskutan. Kissat haluaa halua pois nuolla, mutta sitä kestää pari minuuttia sitten se nuoleminen loppuu.

    • scalibor rules

      Punkkipanta koiralle vaan kaulaan, niin ei tarvii askarrella sipulien ja litkujen kanssa.

    • Ei yhtään koiralle

      http://www.nuottaniemenelainlaakari.com/myrkytyksist.htm

      3. Sipulit / valkosipuli

      Sipuli ja valkosipuli sisältävät tiosulfaattia, joka vaurioittaa koiran/kissan punasoluja ja aiheuttaa siten anemiaa.Ei ole merkitystä onko sipuli kypsennetty tai raaka vai esim. kuivattua valkosipulijauhetta.
      Valkosipuliahan syötetään eläimille myös olettaen niiden olevan terveysvaikutteisia ja on olemassa myös erilaisia luontaistuotteita joissa valkosipulia käytetään.

      Vaikutus tulee, joko syömällä kerralla isompia määriä tai syöttämällä koiralle joka päivä pienempiä määriä.
      Oireena voi olla oksentelua, ripulia, anemiaa, heikkkoutta, jne. Koska ei ole määritelty mikä on toksinen annos tai mikä annos aiheuttaa verimuutoksia aiheuttamatta ulospäin näkyviä oireita , kannattaa välttää sipulien antamista koirille.
      Joissakin kuivamuonissa mainitaan sen sisältävän valkosipulia, mutta niissä määrät kyllä jäävät niin pieneksi, että ongelmia tuskin ilmenee.

      Alla olevassa tutkimuksessa saatiin aikaan verimuutoksia syöttämällä koirille valkosipuliuutetta ( 5g valkosipulia/kg) 30 pv:n ajan.

      • No huh!

        Aika miehekkäästi saa jo antaa. 30 kg koiralle siis 150g per päivä! Joka päivä! Huh!
        1 dl sokeria on 88g ja valkosipuli lie vielä kevyempää kuin sokeri, siis pari desiä ainakin joka päivä valkosipuliuutetta?!?!


    • Anonyymi

      Asutaan landella ja peuraparatiisissa joten punkkeja on ihan älyttömästi. Meijän Pablo koira alkoi niitä keräilee kun magneetti heti kun meille Bosiasta tuli.
      Aloin hänelle syöttää kyolic valkosipuli tuotetta viime kesän ajan ja siitä koko kesänä ei sit ollut kun yks punkki turkissa.
      Miehellä taas oli 3 punkkia, ehkä tänä vuonna syötän sille Kyoliccia kans...

      tietoa aiheesta:

      Sipulin sekä valkosipulin sisältämä tiosulfaatti on voi suurina määrinä aiheuttaa koiralle mm. hemolyysiä eli punasolujen hajoamista.

      Mutta Kyolic valkosipulituotteessa EI ole tiosylfaattia, koska:

      TIETOA KYOLIC TUOTTEESTA:
      Kyolic on tutkitusti tehokas valkosipulivalmiste.
      kylmäkypsytysprosessi kehitettiin 1950-luvulla vanhan japanilaisen säilömistavan pohjalta. Valmistuksessa ei käytetä lainkaan lämpöä eikä kemikaaleja. Pilkotut valkosipulit suljetaan sellaisinaan terässäiliöihin kylmäkypsymään 20 kk ajaksi. Lukuisten itsestään tapahtuvien entsymaattisten reaktioiden ja biokemiallisten muutosten tuloksena syntyy AGE-uute. Aivan kuten juustot ja viinit, myös terveysvaikutteinen valkosipuli paranee ja vahvistuu kypsyessään.

      Kylmäkypsytyksessä:

      Valkosipulin hyvät ainesosat kehittyvät vahvemmiksi ja hyvin imeytyviksi.

      S-allyylikysteiinin (SAC) määrä kasvaa 20-kertaiseksi.

      Tuoreen valkosipulin jälkihajua aiheuttavat rikkiyhdisteet muuttuvat hajuttomiksi.

      Tuoreen valkosipulin sisältämät epäedulliset tiosulfaatit hajoavat

      Kylmäkypsytetty valkosipuliuute on vatsaystävällinen.

    • Anonyymi

      Ei mitään tavallista valkosipulia jauheena ei rouheena ,kyolic ainoa terveellinen koiralle puolikas päiväsdä pienelle koiralle.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      3050
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      300
      1727
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1607
    4. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      405
      1427
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      88
      1421
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      403
      1323
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1169
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1087
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      339
      930
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      270
      918
    Aihe