Imatran SDP - Parhaat

Mitä kaikkea Imatran SDP on saanut aikaiseksi.

Kertokaas parhaat tarinat, onko muita kuin koivukeskus.
6137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vuoksenniskan hävitys ja tuho.
Asukaskato Imatralta.
Rahan työntäminen rajan taakse kaiken maailman ystävyys- ym. kaupunki vouhotuksen varjolla.
BB-festivaalien tukeminen.
Työväenyhdistyksien omistamien kiinteistöjen "vuokraaminen" kaupungille.

Äänestä
  • Olen tehnyt demareiden kanssa yhteistyötä lähinnä lautakunnassa. Pitemmän ajan saavutuksia on. Honkaharjun kiertoliittymän tulo tulevaisuudessa. Hirsitalojen rakentaminen ukonlinnan alueelle. Nyt suunnitteilla on liikenne ohjelman päivitys, jossa laitetaan esimerkiksi raitti uuteen rakentamis järjestykseen. Koska teemme yhteistyötä, niin lasken lauhdeveden ottamisen kaukolämmön käyttöön myös. Itse olen siitä puhunut monta vuotta, eikä se olisi mennyt eteen päin ilman yhteistyötä. Jos kuulemani pitää paikkansa, eli lauhdevedellä voitaisiin lämmittää niskan ja sienimäen alueet, niin se on merkittävä asia. Sairaankuljetus kaluston käyttö kotisairaan hoidossa. Entinen palopäällikkö ei antanut sen tapahtua. Onneksi oli porukassa viisaita, jotka kuuntelivat minun puhetta. Julkisuuteen tulee yleensä negatiivisia asioita ja hyvät jäävät piiloon.

    Äänestä

Kysymyksesi on hiukan "kaksijakoinen".

Kun sanotaan olevan kivaa, yleensä se tarkoittaa jotain hyvää ja positiivista jopa hauskaa.

Edellä mainitusta johtuen kysymyksesi "Mitä kaikkea Imatran SDP on saanut aikaiseksi." johtaa positiiviseen ajatteluun ja lukija ryhtyy miettimään, mitä kaikkea hyvää Imatran SDP on tosiaankin saanut aikaiseksi.

Eikä vielä sekään , kun pyydät kertomaan parhaat tarinat, saa hälytyskelloja soimaan, mutta kun mainitset sanan "koivukeskus", lukija huomaakin kysymyksen esittäjällä olleen "ketunhäntä kainalossa".

Kun huomaa tulleensa huijatuksi katsoo viisaimmaksi perääntyä eikä ryhtyä kysymyksen alkuosan innoittamana luettelemaan kaikkea sitä hyvää, mitä SDP on Imatrallakin saanut aikaiseksi.

Äänestä

vuoksennniskan tuho tuli ja itsellä mieleen
kaupungin älyttömöt päätökset
hyväveli systeemit ja kusetus, rahastus
venäjälle rahan haaskaaminen oma etumielessä
asukaskato ja työttömyys,onneksi lapset lähti muualle täältä jokunen vuosi sitten
en keksi mitään hyvää entisenä sdp läisenä vuosien takaa ja sitten erosin kun huomasin miten törkeetä touhut ovat
joo immaljärven sauna tietylle porukalle ja firma makoi ainut plussa, nekin rahat olisi voinut jakaa nuorille vaikka tai tärkeempään

Äänestä
  • Tuota luetteloa en usko yksin demarien saaneen aikaan. Onhan päättäjissä muidenkin puolueiden edustajia, vai eikö ole?

    Lisäksi ovat nimeämättömiä kuten "kaupungin älyttömät päätökset" ja rahan haaskaaminen oma etu mielessä". Asukaskatoakaan ei voine yksin demarien syyksi laittaa.

    Itsekin demarina, mutta vain sivusta seuraavana en voisi nimetä montaakaan mokaa, vaikka kieltämättä niitäkin on.

    Eniten rassaa itseäni e-liikkeen tuho, mutta siihen ovat syyllisiä muutkin tahot, kun vain Imatran demarit. Jäljet johtavat "sylttytehtaaseen".

    Äänestä

Demareilla oli vuosikymmenet valtuustossa yksinkertainen enemmistö.

Korostan sanaa yksinkertainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sosialistinä kivaa kirjoitti:

Mitä kaikkea Imatran SDP on saanut aikaiseksi.

Kertokaas parhaat tarinat, onko muita kuin koivukeskus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu