Miten olette selviytyneet sairastamisesta yksin? Kun ei ole ketään, joka veisi lääkäriin tai kävisi apteekissa.
Itse olen joutunut menemään kovassakin kuumessa lääkärin kautta apteekkiin ja kaupassakin on pakko käydä hakemassa syötävää jos meinaa elää. Keuhkokuumeessa ja puolitokkurassakin olen hortoillut pitkin marketin käytäviä.
Eli toimia täytyy kuten normaalistikkin, vaikka olisi kuinka kipeä tahansa.
Toista se on parisuhteessa olevilla: puoliso vie autolla terveysasemalle ja pitää siellä huolen ettei pökerry kesken kaiken. Sitten vie kotiin ja menee ostamaan apteekista lääkkeet. Tekee kotona ruuan ja ehkä hieman jopa hemmottelee sairasta puolisoaan.
Sairaana ollessa on muutenkin vielä hellyydenkipeämpi kuin normaalisti. Olisihan se ihanaa, että olisi joku jonka kylkeen käpertyä kuumeessa ja kivussa. Joku johon luottaa, että huolehtii vaikka voimat loppuu.
Laskin tuossa, että jos nyt kuolisin kotonani, niin parisen viikkoa kestäisi, että ruumiini löydettäisiin.
Yksin sairastaminen
41
2561
Vastaukset
- yksinäinen susi
Selviään sairauksista juurikin kirjoittamallasi tavalla, paitsi tuon lisäksi minulla on tulehduskipulääkkeitä ja purkkiruokaa kolmeksi päiväksi. Kuitenkin viime talvella jouduin -20 pakkasessa 38,5 asteen kuumeessa menemään juurikin tuon lääkäri-apteekki-kauppa reissun bussilla, kun muuhun ei ole varaa. Se on vaan niin hauskaa odottaa pysäkillä bussia yli 20 min, vaikka aikataulun mukaan ne menee 10 min välein Ja sen jälkeen piti vielä tehdä ruoat.
Ei ole helppoa selvitä yksin.- Anonyymi
Sehän se onkin juuri yksinäisyydessä ikävää jos sairastuu .kai sitä nyt jotain voisi olla kunnan puolesta että joku tulis auttamaan silloin kun on kuumeessa, mutta niissäkin on tietysti maksut, kun vaikuttaa että raha on ainut asia mitä ajatellaan , apua saa jos on rahaa, ja jos ei ole niin kukaan ei välitä.
Enne vanhaan tuli naapurit katsomaan ja auttoivat yksinäisiä, nyt eivät enää välitä nekään kaikilla on vaan se oma itse ajatuksissa .
Empatiaa ei enää kukaan tunne toista ihmistä kohtaan . Jossain on mennyt pahasti vikaan asiat, kun inhimillisyys on pois pyyhkäisty ihmisten mielistä.
- yksin kotona
No apteekki on tos 16 metrin päässä täs samas talos toisel puolella et kyllä sinne jaksaa vaikka puoli koomassa. Tosin mulla on lääkkeitä varastossa et ei ne heti lopu jos kipeeksi tulee.
- Jokin valmiustila
Muistakaa, että on kypsyyttä pyytää apua.
Ainakin taajamissa on tarjolla joitakin yhdistyksiä ja seurakuntalaisia, jotka vällittävät vaapaaehtoistyöntekijöitä tämmöisiin avustamiskeikkoihin, kuten aloittaja hyvin kuvaa.
Meillä monella on tämmöinen tilanne, jos pahemmin sairastuu.
Ensin käytävä läpi mahdolliset tuttavat ja naapurit ja sitten etsittävä paikkakunnan vaapaaehtois-apuväylär ja pyydettävä reilusti ja täsmällisesti apua; eli kertoen tilane ja tarvittava toisen ihmisen ns. työ.
Näin olen itse suunnitellut vastaavaan tilanteeseen joutuessani.
Myös, jos on varaa, isommissa kaupungeissa tietyt ruokakaupat palvelevat tuomalla tilatut ruu't kotiin.
Tietenkin tämmöinen keikka-avun etsintä vaatii jonkinmoista terveyttä, ainakiin niin, että pystyy etsimään numerot ja pystyy soittamaan.
Miksipä ei jo etukäteen laitteisi itselleen apukanavaehdotuksia johonkin yöpöydän laatikkoon, niin ei tarvitse sairaana etsiä.
Omien asioiden ennakointi sekä sitten kiperässä tilanteessa aktiivinen toiminta kyllä olisi ratkaisu. Eikö. - surullistahan se
Onkohan tämä nyt niin vakava ongelma. On niitä parisuhteita, joissa toinen ei välitä pätkääkään. Jos on hyvä suhde, niin vastavuoroisesti huolehditaan.
Minulla saattaisi mennä muutama viikko myöskin, että joku heräisi ihmettelemään. Töissä voisivat kaivata vähän aikaisemmin, mutta suku tai ystävät eivät.
Eilen juuri mietin, että asunto olisi pidettävä aina sellaisessa kunnossa, että siistiä on kun yhtäkkiä saakin aivoverenvuodon ja delaa, jäisi edes sellainen vaikutelma jälkeen, että siisti ihminen oli ;)
Onneksi en ole sairastanut yksin juurikaan, mitä nyt vähän masentunut olen ollut avioeron myötä ja on ollut pakko jäädä kotiin joitakin työpäiviä.
Jaksan uskoa siihen, että vielä se joku Tärkeä elämääni tulee, nyt ei ole sen aika. Tosin hieman epäilen, että vaikean ja kipeän eron ja parisuhteen myötä en ehkä koskaan pysty enää oikeaan parisuhteeseen.- Helmi-Lilja
"Surullista se" kirjoittaa: "Onkohan tämä nyt niin vakava ongelma. " "Onneksi en ole sairastanut yksin juurikaan, mitä nyt vähän masentunut olen ollut avioeron myötä ja on ollut pakko jäädä kotiin joitakin työpäiviä. "
Onnea vaan sinulle sitten, kun et ole joutunut sairastamaan. Silloin voi tämä sinusta tuntuakin kovin vähäpätöiseltä ongelmalta, kun et ole mitään itse kokenut.
Itse olen monien leikkauksienkin jälkeen mennyt yksin kotiin kivuissani, reseptit kourassa, ilman lääkkeenhakuapua. Raahautunut seiniä pidellen yksin keittiöön koluamaan jos jotain suuhunpantavaa sattuisi löytymään ja pyörtymisen kynnyksellä horjunut vessaan kivuissani.
Mikä siinä sinua naurattaa? Minua ei ainakaan lohduta siinä se, että jollain muulla sattuu olemaan ei-niin-hyvä-parisuhde, itse kun tekee kuolemaa täydessä yksinäisyydessä!
Asiahan on niin, että yksinäinen ihminen EI SAA OLLA HEIKKO. Kotipalveluapua ei saa yksinäinen, jos on alle 85-vuotias, kun ei saa nykyään lapsiperheetkään.
Yksinäiset ovat yhteiskunnan mielestä pohjasakkaa ja yksin saamme sairautemme ja kuolemamme kohdata. - Anonyymi
Näin se on. Hyvin huomasi mikä on ukolle tärkeintä kun jouduin jopa yli 40 asteen kuumeessa huolehtimaan että saa sapuskaa nenänsä eteen, vaikka en edes seisoa jaksanut vaan piti istua porrasjakkaralla hellan ääressä ruokaa laittamassa. Päässä vaan surisi ja huimasi mutta ukko vähät välitti. No myöhemmin menikin kattilat jakoon.
- tuula-neiti
Silmäleikkauksen jälkeen oli karmeaa lähteä ulos kun näkö oli hyvin huono. Pakko oli vaan itse tehdä ruokaostokset ja hakea apteekista lääkkeet. Kerran olin päiväkirurgisessa leikkauksessa ja valehtelin hoitajille että minulla on joku seurana kotona leikkauksen jälkeisenä yönä koska muutoin eivät olisi laskeneet minua pois samana päivänä.
- ex-sairas
Tein samoin eli pikkuoperaation jälkeen valehtelin, että kotona on joku, jos hätä tulee. Kaikki meni kuitenkin ok yksinkin.
Kun taas olin vakavasti sairas ja ison leikkauksen jälkeen kotiutumassa, ei kukaan edes kysynyt, kuinka selviydyn kotona. Annettiin vaan lista, mitä ei saanut tehdä ja juuri mitäänhän en tietysti pystynytkään tekemään. Halusin sairaalasta pois, koska osastolla oli hirveä meno. Sukulaisten apua oli kotiuduttua tarjolla, mutta on noloa pyytää aina apua kaikkeen, joten pyrin selviämään asioista mahdollisimman pitkälti itse.
Kaikille yksineläjille, jotka sairastavat pahasti, sanoisin, että pysykää sairaalassa riittävän pitkään. Jos suinkin on varaa, tilatkaa kaupasta tarvitsemanne ostokset tai maksakaa jollekin palveluista. Muistakaa, ettei perheellisellikään aina ole herkkua. Jotkut heistä jopa viihtyvät sairaalassa, koska sieltä palattuaan he joutuvat heti passaamaan perhettä omasta voinnistaan riippumatta. - Helmi-Lilja
Minäkin aloin valehtelemaan päiväkirugisen leikkauksen jälkeen, että en ole seuraavaa yötä yksin sen jälkeen, kun edellisellä kerralla jouduin sairaalassa hoitajien ivan kohteeksi asiasta.
Sillä kerralla kun sinisilmäisenä kerroin, että ei ole ketään kotona tilaani seuraamassa, niin leikkaukseen haastatteleva hoitaja melkein purskahti nauruun ja sanoi: "No onhan sitä nyt aina JOKU jota pyytää!". Kun valaisin, että ei, ei todellakaan ole, niin hoitaja vielä tokaisi korotetulla äänellään:"NO PYYDÄ SITTEN VAIKKA TYÖKAVERIAS!".
Sanoin, että ENPÄ TAIDA PYYTÄÄ! (Se nyt olisi häpeän huippu, vaikka eihän minulla ystäviä työssänikään olekaan joita tuntisin niin hyvin, että voisin pyytää.)
Osastolle sitten minut kärrättyään kuulin, kun hän raportoi osaston hoitajalle minuun vinosti mulkaisten, että "tää on nyt se, jolla ei ole kotona KETÄÄN".
Arvatkaapa tuntuiko sen verran nöyryytetyltä, että päätin siitä lähtien aina lähteä sairaalasta kotiin vaikka sitten kontaten. - 29+2
Helmi-Lilja kirjoitti:
Minäkin aloin valehtelemaan päiväkirugisen leikkauksen jälkeen, että en ole seuraavaa yötä yksin sen jälkeen, kun edellisellä kerralla jouduin sairaalassa hoitajien ivan kohteeksi asiasta.
Sillä kerralla kun sinisilmäisenä kerroin, että ei ole ketään kotona tilaani seuraamassa, niin leikkaukseen haastatteleva hoitaja melkein purskahti nauruun ja sanoi: "No onhan sitä nyt aina JOKU jota pyytää!". Kun valaisin, että ei, ei todellakaan ole, niin hoitaja vielä tokaisi korotetulla äänellään:"NO PYYDÄ SITTEN VAIKKA TYÖKAVERIAS!".
Sanoin, että ENPÄ TAIDA PYYTÄÄ! (Se nyt olisi häpeän huippu, vaikka eihän minulla ystäviä työssänikään olekaan joita tuntisin niin hyvin, että voisin pyytää.)
Osastolle sitten minut kärrättyään kuulin, kun hän raportoi osaston hoitajalle minuun vinosti mulkaisten, että "tää on nyt se, jolla ei ole kotona KETÄÄN".
Arvatkaapa tuntuiko sen verran nöyryytetyltä, että päätin siitä lähtien aina lähteä sairaalasta kotiin vaikka sitten kontaten.Ihan hullua millainen tabu yksinäisyys on. Meitä erilaisia sinkkueläjiä on todellapaljon, mutta yhteiskunnassa esim. sairaalasysteemi on huomioi meitä. Ikävintä on kun on sairas ja hoitajat vittuilee, kohtelee mielenvikaisena tai arvuuttelee kaappihomoudella/-lesboudella. Suomessa ihminen saa olla yksinäinen vasta 75 vuotiaana. Silloin hännormaali ikäisensä ihmi
- Pahoillaan oleva
29+2 kirjoitti:
Ihan hullua millainen tabu yksinäisyys on. Meitä erilaisia sinkkueläjiä on todellapaljon, mutta yhteiskunnassa esim. sairaalasysteemi on huomioi meitä. Ikävintä on kun on sairas ja hoitajat vittuilee, kohtelee mielenvikaisena tai arvuuttelee kaappihomoudella/-lesboudella. Suomessa ihminen saa olla yksinäinen vasta 75 vuotiaana. Silloin hännormaali ikäisensä ihmi
Olen todella pahoillani, kun olette joutuneet hoitajien taholta tuollaista kokemaan. Toivoisin todellakin, että he käyttäytyisivät toisin, ja toimisivat ammattinsa vaatiman etiikan mukaisesti.
- yksin vaikka kysyin
Minullekin tehtiin silmäleikkaus päiväkirurgisesti. Sanoin suoraan, että joudun olemaan yksin kotona ja laittamaan silmätipatkin itse, vaikka en edes nähnyt kunnolla. Silmäosasto oli vain ns. päiväyksikkö ja hoitaja joutui jäämään ylitöihin minun takiani, kun olin niin tokkurassa nukutuksesta enkä nähnyt edes sen vertaa, että minut olisi voitu taluttaa taksiin.
Lopulta hoitaja talutti minut taksiin ja menin sillä kotiin kävellen seiniä haparoiden. Aika lailla pelotti, itketti ja oli yksinäinen olo. Hoitaja oli selvästikin kauhuissaan, pelkäsi varmaan osin myös syytettä laiminlyönnistä tmv, kun tiesi ettei minua saisi lain mukaan yksin jättää. Mutta minkäs hän sille mahtoi, kun ei ollut osastoa joka minut huolisi. Käsitykseni mukaan hän kyseli minulle yösijaa muilta osastoilta.
Joku kirjoitti ketjuun, että taytyy vain kysyä rohkeasti apua. Minä kyllä kysyin kahdelta tuttavaltani, voivatko tulle edes silmätipat minulle laittamaan ensimmäisinä päivinä, vaan heilläpä oli muita kiireitä. - asialinjoilla
Pahoillaan oleva kirjoitti:
Olen todella pahoillani, kun olette joutuneet hoitajien taholta tuollaista kokemaan. Toivoisin todellakin, että he käyttäytyisivät toisin, ja toimisivat ammattinsa vaatiman etiikan mukaisesti.
Tuskimpa hoitajilla tai lääkäreillä on sen kummoisempaa etiikkaa kuin muillakaan nykypäivänä. Kun itse joudun hoitoon, en tarinoi yksityiselämästäni. Oireiden kertominen saa riittää.
- huh huh
Helmi-Lilja kirjoitti:
Minäkin aloin valehtelemaan päiväkirugisen leikkauksen jälkeen, että en ole seuraavaa yötä yksin sen jälkeen, kun edellisellä kerralla jouduin sairaalassa hoitajien ivan kohteeksi asiasta.
Sillä kerralla kun sinisilmäisenä kerroin, että ei ole ketään kotona tilaani seuraamassa, niin leikkaukseen haastatteleva hoitaja melkein purskahti nauruun ja sanoi: "No onhan sitä nyt aina JOKU jota pyytää!". Kun valaisin, että ei, ei todellakaan ole, niin hoitaja vielä tokaisi korotetulla äänellään:"NO PYYDÄ SITTEN VAIKKA TYÖKAVERIAS!".
Sanoin, että ENPÄ TAIDA PYYTÄÄ! (Se nyt olisi häpeän huippu, vaikka eihän minulla ystäviä työssänikään olekaan joita tuntisin niin hyvin, että voisin pyytää.)
Osastolle sitten minut kärrättyään kuulin, kun hän raportoi osaston hoitajalle minuun vinosti mulkaisten, että "tää on nyt se, jolla ei ole kotona KETÄÄN".
Arvatkaapa tuntuiko sen verran nöyryytetyltä, että päätin siitä lähtien aina lähteä sairaalasta kotiin vaikka sitten kontaten.Hoitoalalla ei taida olla kaikki kaikkein empaattisimpia ihmisiä. Jokunen vuosi sitten radiosta tuli ohjelma, jossa ruodittiin sosiaalialaa ja sitä miten siellä tapahtuu niin paljon kiusaamista. Se on oikea kiusaamisen tyyssija.
- Anonyymi
Helmi-Lilja kirjoitti:
Minäkin aloin valehtelemaan päiväkirugisen leikkauksen jälkeen, että en ole seuraavaa yötä yksin sen jälkeen, kun edellisellä kerralla jouduin sairaalassa hoitajien ivan kohteeksi asiasta.
Sillä kerralla kun sinisilmäisenä kerroin, että ei ole ketään kotona tilaani seuraamassa, niin leikkaukseen haastatteleva hoitaja melkein purskahti nauruun ja sanoi: "No onhan sitä nyt aina JOKU jota pyytää!". Kun valaisin, että ei, ei todellakaan ole, niin hoitaja vielä tokaisi korotetulla äänellään:"NO PYYDÄ SITTEN VAIKKA TYÖKAVERIAS!".
Sanoin, että ENPÄ TAIDA PYYTÄÄ! (Se nyt olisi häpeän huippu, vaikka eihän minulla ystäviä työssänikään olekaan joita tuntisin niin hyvin, että voisin pyytää.)
Osastolle sitten minut kärrättyään kuulin, kun hän raportoi osaston hoitajalle minuun vinosti mulkaisten, että "tää on nyt se, jolla ei ole kotona KETÄÄN".
Arvatkaapa tuntuiko sen verran nöyryytetyltä, että päätin siitä lähtien aina lähteä sairaalasta kotiin vaikka sitten kontaten.Teitkö valituksen? Tuommoinen hoitaja irtisanottava.
- Anonyymi
ex-sairas kirjoitti:
Tein samoin eli pikkuoperaation jälkeen valehtelin, että kotona on joku, jos hätä tulee. Kaikki meni kuitenkin ok yksinkin.
Kun taas olin vakavasti sairas ja ison leikkauksen jälkeen kotiutumassa, ei kukaan edes kysynyt, kuinka selviydyn kotona. Annettiin vaan lista, mitä ei saanut tehdä ja juuri mitäänhän en tietysti pystynytkään tekemään. Halusin sairaalasta pois, koska osastolla oli hirveä meno. Sukulaisten apua oli kotiuduttua tarjolla, mutta on noloa pyytää aina apua kaikkeen, joten pyrin selviämään asioista mahdollisimman pitkälti itse.
Kaikille yksineläjille, jotka sairastavat pahasti, sanoisin, että pysykää sairaalassa riittävän pitkään. Jos suinkin on varaa, tilatkaa kaupasta tarvitsemanne ostokset tai maksakaa jollekin palveluista. Muistakaa, ettei perheellisellikään aina ole herkkua. Jotkut heistä jopa viihtyvät sairaalassa, koska sieltä palattuaan he joutuvat heti passaamaan perhettä omasta voinnistaan riippumatta.Minä en valehtelisi sellaisia, sitten kun jotain tapahtuu niin media kaulaa että lääkärikin päästi vaan potilaan kotiin , ja yhtä äkkiä kaikki onkin hoitohenkilökunnan syytä äitse sanoin ettei minulla ole ketään kotona leikkauksen jälkeen, mutta haluan mennä kotiin, ja soitan jollekkin jos tartten apua.
Sillä se on todella tärkeää näissä asioissa että puhuu totta, aillä ei ne turhan tähden ehdota ketään jäämään sairaalaan - Anonyymi
Helmi-Lilja kirjoitti:
Minäkin aloin valehtelemaan päiväkirugisen leikkauksen jälkeen, että en ole seuraavaa yötä yksin sen jälkeen, kun edellisellä kerralla jouduin sairaalassa hoitajien ivan kohteeksi asiasta.
Sillä kerralla kun sinisilmäisenä kerroin, että ei ole ketään kotona tilaani seuraamassa, niin leikkaukseen haastatteleva hoitaja melkein purskahti nauruun ja sanoi: "No onhan sitä nyt aina JOKU jota pyytää!". Kun valaisin, että ei, ei todellakaan ole, niin hoitaja vielä tokaisi korotetulla äänellään:"NO PYYDÄ SITTEN VAIKKA TYÖKAVERIAS!".
Sanoin, että ENPÄ TAIDA PYYTÄÄ! (Se nyt olisi häpeän huippu, vaikka eihän minulla ystäviä työssänikään olekaan joita tuntisin niin hyvin, että voisin pyytää.)
Osastolle sitten minut kärrättyään kuulin, kun hän raportoi osaston hoitajalle minuun vinosti mulkaisten, että "tää on nyt se, jolla ei ole kotona KETÄÄN".
Arvatkaapa tuntuiko sen verran nöyryytetyltä, että päätin siitä lähtien aina lähteä sairaalasta kotiin vaikka sitten kontaten.Sinä itse sen käännit ivaukseksi siis ihan tavallinen keskustelu vaan, ei siinä mitään ivaa ollut.
- Anonyymi
Pahoillaan oleva kirjoitti:
Olen todella pahoillani, kun olette joutuneet hoitajien taholta tuollaista kokemaan. Toivoisin todellakin, että he käyttäytyisivät toisin, ja toimisivat ammattinsa vaatiman etiikan mukaisesti.
Ei hoitajat ketään huonosti kohtele se on potilas joka tulkitsee asian niin. Kyllä, ne sairaalassa ihan hyvin kohtelevat ihmisiä , en usko tuollaisiin juttuihin ollenkaan
- m -> n, n, n, n,...
Auttaa toista, antaa kaiken aikansa. Yrittää ottaa ihan pienen siivun aikaa itselleen, niin on paha paha.
Kun toisen on hoivannut kuntoon, lähtee hän paremmille apajille.
Lataudun ja hoivaan taas muutaman vuoden kuluttua uudelleen. Sama toistuu. Juu, yksin täytyy tehdä kaikki. Olen ajanut autolla solisluu murtuneena ja kävelyttänyt kahta isoa koiraani käsi paketissa. Entä sitten? Näin se elämä vain joillakin meistä menee.
Olisihan se kiva, jos olisi joku joka auttaisi. Kun ei sellaista ole, niin ei ole. Siitä tulee vain onnettomaksi, jos koko ajan pohtii, mitä itsellä EI ole. On paljon antoisampaa miettiä, mitä itsellä ON.
Hyvää kesää!- surullistahan se
Minä en mielestäni ollut mitenkään huvittunut viestissäni ja vastauksessani muuta kuin itseäni kohtaan. Olet nyt tainnut tulkita tekstiäni oman tilanteesi kautta.
Pointti oli ylipäätään se, että se että olisi parisuhteessa ei todellakaan automaattisesti tarkoita sitä, että se toinen pitää huolta sinusta. - ...
"Toista se on parisuhteessa olevilla: puoliso vie autolla terveysasemalle ja pitää siellä huolen ettei pökerry kesken kaiken. Sitten vie kotiin ja menee ostamaan apteekista lääkkeet. Tekee kotona ruuan ja ehkä hieman jopa hemmottelee sairasta puolisoaan."
Ei välttämättä ollenkaan. En kovin helpolla usko noin ruusuiseen elämään.
Niin, en ole sairastellut muuta kuin jotain flunssaa ja vatsatautia lähinnä. Sairaana on mentävä kauppaan, onneksi se on kävelymatkan päässä. Apteekkiin ja terv.asemalle on mentävä bussilla, matka kestää muutaman minuutin.
Aika yksinäinen ja orpo olo on kun joutuu väsyneenä mennä kauppaan ja muualle.
Kerran nyrjäytin nilkkani enkä päässyt kävelemään, onneksi oli ruokaa jääkaapissa niin ettei tarvinnut sinä päivänä välttämättä kauppaan lähteä.- OOOOooooohhh!!!
"Niin, en ole sairastellut muuta kuin jotain flunssaa ja vatsatautia lähinnä.
Kerran nyrjäytin nilkkani enkä päässyt kävelemään, "
Et siis tiedä todellakaan kipeänä olemisesta yhtään mitään. No, hyvä sulle, mutta jos sulla on se oma pään silittäjä siellä kotona, niin kyllä siihen nyrjähtäneeseen nilkkaankin vähemmän sattuu myötätunnon kera, kuin täysin ilman sitä!
- Luovutan.
Minä toivon.kun kuoleman kolkko ovi avautuu,että saavuttamamme sateenkaaren..ja Sinä upea ensirakkauteni hyväillen suudelman annat..
- vastavuoroisuutta?
Kannattaisiko siis vielä terveenä ollessa hankkia ja vaalia luotettavia ystävyyssuhteita tai sukulaissuhteita, jotta olisi sitten pahan päivän varalle auttajia tiedossa? Eihän voi odottaa, että joku tulee minua auttamaan sairastuessani, jos en minäkään koskaan tarjoa apuani ja ystävyyttäni muille. Netin kauttakin voisi olla helppoa verkostoitua muiden samanlaisten kanssa.
Itse asun erakkona toisen erakon kanssa ja sukulaiset asuu toisella paikkakunnalla, muita tukijoukkoja ei ole enkä ole kaivannutkaan.- vastaustavaan
Jaa, tilanteita on monia. Itse ainakin len aina saanut olla toisten tukipilari ja olkapää, jota vasten itsekään riitoja aviomiehen kanssa ja milloin mitäkin murheita. Kun sitten itse pyysin tukea vaikeassa elämäntilanteessa, tämä "ystävä" ilmoitti ettei ole terapeuttini. Vaikka olin itse toiminut HÄNEN terpapeuttinaan jo monta vuotta.
Sukulaisista ei ole apua, kun asuvat joko kaukana tai ovat juoppoja. - noinoliskyl
Pitäisi todella löytää vaikka neitstä joku verkostoitumispaikka kun sukulaisetkin on vähän niin ja näin yhteydenpidossa, kun eivät halua. Vaikka löytää se toinen erakko elämäänsä
- k_isu45
Olihan se itellekin kiva "herätys" aikanaan kun alkoi sairastelemaan -ja edelleenkin riittää tuota olotilaa..sairastelevalla on kova homma pysyä kiinni arjessa ja siinä sivussa huomata taas kerran tää elämän raadollisuus monessa asiassa ja ihmissuhteessa.. oma elämä sairastelun lomassa kun yksipuolistuu ja terveet monestikaan ei sitä jaksa kauaa katella..mikä on ihan ymmärrettävä homma sekin..ei varmaan hassumpi homma ois sairasteleville ystävänhakupalsta sekään..
- elämän Tosiasiat
Elämän raadollisuus.. niinpä! Sairastuminen on kova pala itselle, mutta sitä se voi myös tuttaville ja ystäville. Kun kertoo ikävistä ja vakavista asioista, saa monenlaista palautetta. Kaikki ystävätkään eivät pysty tukemaan ja ymmärtämään tai käsitä, että esim. toipilas voi tarvita apua. Sairastaessani huomasin mm. vähättelyä, tosiasioiden kiertelyä, pelkoa ja tyhjiä lupauksia. Minusta jokaisen pitäisi etukäteen miettiä, miten toimii, jos sairastuu ja kun vanhenee. Naapuri- ja ystäväapu ei tunnu yleisesti kuuluvan kulttuuriimme, joten myönnetään pois, että on suuri joukko ihmisiä ei voi laskea niiden tai sukunsa varaan. Kyllä tämmöinen tosiasia pitäisi hoitoalallakin ottaa huomioon.
- k_isu45
elämän Tosiasiat kirjoitti:
Elämän raadollisuus.. niinpä! Sairastuminen on kova pala itselle, mutta sitä se voi myös tuttaville ja ystäville. Kun kertoo ikävistä ja vakavista asioista, saa monenlaista palautetta. Kaikki ystävätkään eivät pysty tukemaan ja ymmärtämään tai käsitä, että esim. toipilas voi tarvita apua. Sairastaessani huomasin mm. vähättelyä, tosiasioiden kiertelyä, pelkoa ja tyhjiä lupauksia. Minusta jokaisen pitäisi etukäteen miettiä, miten toimii, jos sairastuu ja kun vanhenee. Naapuri- ja ystäväapu ei tunnu yleisesti kuuluvan kulttuuriimme, joten myönnetään pois, että on suuri joukko ihmisiä ei voi laskea niiden tai sukunsa varaan. Kyllä tämmöinen tosiasia pitäisi hoitoalallakin ottaa huomioon.
Korjaamisen paikka olis kyllä tuossa "sairastajien avunsaanti" -asiassa tuolla päätöksiä tekevillä tahoilla. Kaikilla ei tosiaankaan ole avunsaantimahiksia, vaikka olisi tuttujakin, niin sehän ei takaa mitään sekään.. Ja kyllä; sairastaessa tuo vähättelyn yms. kuunteleminen vaan kaksinkertaistaa tuskan määrän.
- missävika
MIKSI ette kokoa voimianne. Ainahan riskinsä vieraissa ihmisissä on, mutta jos täällä on hyväntahtoisia ihmisiä, miksi ette pyydä , ilmoittaudu avuksi/ ystäväksi toiselle "sairaalle"? S-posti osoite, paikkakunta jne. Mutta mitä teette? VALITATTE
- NIINKÖ????
"MIKSI ette kokoa voimianne. Ainahan riskinsä vieraissa ihmisissä on, mutta jos täällä on hyväntahtoisia ihmisiä, miksi ette pyydä , ilmoittaudu avuksi/ ystäväksi toiselle "sairaalle"? S-posti osoite, paikkakunta jne. Mutta mitä teette? VALITATTE "
Ja mitäs SINÄ sitten teet täällä YKSINÄISTEN palstalla????? VALITAT?
Mee muualle ruikuttaan, täällä ei sua eikä sun typeriä kommenntejas todellakaan kaivata!
- vihaisiaihmsiä
hyvä esim. tuo nim. "niinkö ", jatka yksinäisyyttäsi sitten vaan. :)
- Anonyymi
Satakunnan kansan seurakunta sivulla 100 kuollutta viime viikon lehdessä, Lisänä ne jotka eivä ole luterilaisen seurakunnan jäseniä., Hautajaisia paljon ja krematoriohin kauheat jonot. Ruumisautot ajaa RAUMALLE JA VAASAAN PORISTA päivittäin. Ihana kun ova päässeet pois kun suomessa ei hoitoa enää saa jos ei ole varaa maksaa yksityiselle. SUOMEN HOLTITON RAHAN SYSÄÄMINEN ULKOMAILLE JA MATUIHIN on nyt näkyvissä. suomalaisilta viedään kaikki , Terveyasemat, suljetaan tai supistetaan aikoja, hammashoidot, rokotukset , vanhusten kokohoitolaitokset suljettu, kotihoidon toimet fiasko, erittäin suurta laiminlyöntiä sokeat,dementoituneet , liikuntarajoitteiset yksin tuntitolkulla.
- Anonyymi
Raha on se pahuus joka menee ihmisten edelle ikävä kyllä.
Ja nyt esim kiristetään köyhien huono osaisten elämää entisestään viemällä viimeisetkit sentit mahdollisuus inhimilliseen elämään ja kaikki vain sen takia että miljardeja riittäis ulkomaille ja esim ulkomaiden sotien rahoittamiseen. :(
- Anonyymi
Täsmälleen samat sävelmät ja tunnot!
- Anonyymi
Olen 58 vuotias nainen. Firma menossa konkurssiin ja minulla juuri diagnosoitu syöpä. Aikuinen poikani tuumasi ettei sitten ala minua hoitamaan ja ilmoitti muutavansa toisella paikkakunnalle. Minua pelottaa miten selviän ilman työtä, rahaa ja vakavasti sairaana. Ketään ystäviä tai muita sukulaisia ei ole. Harkitsen syöpähoidoista kieltäytymistä jotta pääsisin pois kitumasta. Yksin köyhänä ja sairaana kokee olevansa maailman hyödyttömin ihminen.
- Anonyymi
Kapitalismi ja raha tässä yhteiskunnassa on ainoa arvoa mittaava mittari.
Ihmisyydellä ei ole näille suomalaisille paskaläjille mitään väliä.- Anonyymi
Rahalla ei voi ostaa onnea, vaikka se tekeekin elämästä helpompaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1263108
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671265- 1011251
Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651056Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr121010- 30956
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku52947Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42914- 44826