Akia ry

Oho! Aika riitaisaa porukkaa noi akitakasvattajat, eivät mahdu samalle hiekkalaatikolle leikkimään.
Piiri pieni pyörii ja syytöksiä, aika rankkojakin, lentelee Akita ry:n suuntaan.
Onkohan vikaa myös yhdistyksestä eronneissakin? Peiliin katsominen voisi olla paikallaan myös silläkin suunnalla. Kukaan teistä ei ole täydellinen, toiset ei lähellekkään...
Voisitteko lopettaa noi lapsellisuudet ja toimia vain ja ainoastaan koirien parhaaksi.
Ei enää pentujen teettämistä "huonoilla" koirilla, ei pennuttamista liian nuorilla koirilla, rehellisyyttä peliin KIITOS!!!
Vain yhdessä voidaan onnistua!!!
9672
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jos suurin osa eroaa, niin ainakin se kertoo siitä, että suurin osa akitakasvattajista pystyy silloin hyvään yhteistyöhön. Jotain siis täytyy olla meneillään, että noin paljon lähtee kasvattajajäseniä kerralla pois http://www.viribus.info/erokirje1.pdf . Rehellisyyttä on ainakin eronneilla kasvattajilla, katsottuani kotisivuja. Siellä on lueteltu jopa pienimmätkin sairaudet.

Jäihän yhdistykseen muutama kasvattaja, joten ihan kaikki ei sentäs lähtenyt pois. Tosin voiko muutaman avulla ohjata Suomen akitakasvatusta ja etenkin jos pentuja ei edes kaikille ole tulossa. Kaikkien kasvatustyö on arvokasta ja ihanteellista olisi saada kaikki kasvattajat yhdistyksen jäseniksi.

Yhdistystoiminta on yhteispeliä ja nimenomaan sen täytyisi olla suunnattu kasvattajille avuksi ja tueksi. Mielenkiintoista on se, että kuinka yhdistys toteuttaa toimintaansa ilman kasvattajia. Onkohan eroaminen nouseva trendi yhdistyksissä?Johanna Korhonen on kirjoittanut Hesariin mielenkiintoisesti yhdistystoiminnasta

http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Yleishaitallista yhdistystoimintaa/1135249857790

Yhdistystoimintaa on helppo muuttaa ja jäseniä on aina mahdollisuus saada takaisin. Kaikki jäsenet, ja etenkin kasvattajat ovat yhdistyksen elinvoimaa. Toivottavasti Akita ry saa elinvoimansa pian takaisin!

Äänestä

Ehkä myös itse yhdistyksellä on syytä katsoa peiliin, eikä ainoastaan eronneilla. Kolikolla on aina kaksi puolta, muistathan? (:

Äänestä

Mitäääh? miksi kaikki on eronnut sieltä?

Äänestä
  • Niin kuin erokirjeessä sanotaan:

    - Emme tue jatkossa Akita ry:n toimintaa, koska se ei noudata yhdistyksen tarkoitusta ja yhteistyö
    on mahdotonta, vaikka päämäärä on sama. "Yhdistyksemme on omistautunut edistämään akitan
    tuntemusta, seuraamaan ja tukemaan rodun tervettä kasvatusta Suomessa sekä ennen kaikkea
    toimimaan yhteyselimenä rodun harrastajien välillä." Lähde:
    http://www.akitayhdistys.fi/yhdistys/akita-ry

    Koiraharrastuksen pitäisi olla vapaaehtoista ja mukavaa yhdessä tekemistä rodun parhaaksi. Tällä
    hetkellä yhdistyksen toiminta mustamaalaa rotua ja sen kasvattajia tarpeettomasti. Lisäksi yhdistys
    käyttäytyy epäasiallisesti jäseniään kohtaan.

    Emme voi enää suositella liittymistä Akita ry:hyn, sillä yhdistyksen toiminta on muuttunut
    sellaiseksi, ettei se enää edistä tärkeintä tavoitettaan. -


    Minusta se kertoo aika paljon, että nimenomaan Suomen suurimmat akitakasvattajat erosivat, ja tilalle jäivät muutaman pentueen kasvattaneet.

    Äänestä

Onko elämä käynyt vähän tyhjäksi, kun pitää edelleen tätä kiistaa nostaa vielä monta kuukautta myöhemmin?
Ymmärtääkseni sopu on nyt säilynyt, kun jokainen on pysynyt uudella hiekkalaatikollaan. Pitäkää tätä sopua siis edelleen yllä!

Äänestä
  • ^ Komps.

    Äänestä

Ilmankos sinne niiden foorumille ei pääse rekisteröitymään.

Äänestä
  • Foorumille pitää rekisteröityä omalla nimellä, eikä millään nimimerkillä. Jollei rekisteröinti sillonkaan onnistu, äkästä viestiä vaan ylläpidolle menemään.

    Äänestä

"Suomen suurimmat akitakasvattajat"... Hohhoh... Määrä ratkaisee eikä laatu voisi sanoa näiden kohdalla...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toivottomat kirjoitti:

Oho! Aika riitaisaa porukkaa noi akitakasvattajat, eivät mahdu samalle hiekkalaatikolle leikkimään.
Piiri pieni pyörii ja syytöksiä, aika rankkojakin, lentelee Akita ry:n suuntaan.
Onkohan vikaa myös yhdistyksestä eronneissakin? Peiliin katsominen voisi olla paikallaan myös silläkin suunnalla. Kukaan teistä ei ole täydellinen, toiset ei lähellekkään...
Voisitteko lopettaa noi lapsellisuudet ja toimia vain ja ainoastaan koirien parhaaksi.
Ei enää pentujen teettämistä "huonoilla" koirilla, ei pennuttamista liian nuorilla koirilla, rehellisyyttä peliin KIITOS!!!
Vain yhdessä voidaan onnistua!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu