Ensimmäiselle vaellukselle lähdetään tyttökaverin kanssa ja tarkoituksena olisi kävellä karhunkierros.
Varusteita ei kummallakaan ole vaellukseen ja nyt pitäisi investoida kaikki, mutta köyhällä on ei rahaa ole paljon kuten kaikki tietävät.
nyt pitäisi saada vinkkejä ja mieluiten linkkejä joltakin joka tietää aiheesta ja varusteista ja muutenkin vastauksia kysymyksiin vaelluksesta ja karhunkierroksesta erityisesti.
Makuupussit
Retkemme ajankohta on luultavasti heinäkuu tai elokuu eli luultavasti lämmintä on. kelpaako ihan marketti halpa makuupussit kesällä suomessa?
Teltta
Pitäisi varmaan ostaa sateenpitävä kahdenhengen teltta. Olen katsellut Marmot Limelight 2P telttaa? Aika hintava sekin mutta jollain vaellusfoorumilla sitä kehuttiin hintaluokassaan huipuksi.
Kengät
Ajateltiin että ostettaisiin molemmille maastolenkkarit, esimerkiksi salomonin, sadan euron tai alle, kengät. niille olisi muutakin käyttöä, toisin kuin vaelluskengille jotka on kalliimpiakin ja eihän sitä tiedä että milloin seuraavan kerran vaelletaan. eli vähälle käytölle saattaisivat jäädä.
Reput
Millaiset reput tarvitsemme että teltta ja makuupussit ja muut tarpeet, ruuat, vaatteet ja muut mahtuvat mukaan? ajattelimme rangattomia rinkkoja? vinkkejä edullisista ja hyvistä malleista. olemme molemmat pienikokoisia.
Ruuanlaitto
onko nuotiopaikkoja niin usein että ei tarvitse trangiaa vai onko pakollinen varuste?
Pitääkö olla alueen kartta mukana vaikka polku on merkitty?
ensimmäinen vaellus ja varusteet pitäs saada
30
4705
Vastaukset
- noeisenyniikallista
Markettipussi voi riittää, jos on tosi kuuma sää. Kaksi markettipussia päällekkäinkin voi toimia. Yöt voivat olla myös kylmiä, tyyliin 5 astetta. Seuratkaa säätiedotuksia. Nyt juuri on hyvä aika testata kesämakuupussien ulkonukkumisominaisuuksia.
Koska Karhunkierros on niin kesy, heikkolaatuinenkin teltta käy, kunhan se pitää hyvin vettä tai mukana on erillinen muovi sateen varalta. Ilman telttaa voi olla ongelmallista silloin jos on niin kovasti ruuhkaa, ettei majoihin mahdu. Jos teltta ratkeaa kesken reissun, niin luultavasti pärjäätte silti. Tavallinen rinkka on sopivan kokoinen varusteille. Trangia ei ole välttämätön, koska kämpissä on kaasukeittimet ja nuotiopaikkoja on paljon, mutta voitte joutua jonottamaan keittimelle ja nuotiolla kokkaus on hidasta. Karhunkierroksen nuotiopaikoilla on yleensä kirveet ja sahat valmiina, joten omia ei tarvita.
Toivottavasti saatte osan varusteista lainaksi.- sadfasd1
Trangia ei ole välttämätön siksikään, että suurimmalta osalta löytyy lähipiiristä joltakulta kaasukeitin. Kannattaa kysellä. :)
- ...
Tavallinen kumisaapas. Löytyykö kotoa? Kelpaa hyvin tuohon. Helppo pukea, riisua ja kuivattaa.
Älkää sortuko ostamaan retkeilykauppojen kalliita vaatteita. Tavalliset vähän rönttäiset verskat tms. pitkikset, t-paidat ja hupparit riittävät. Samoin ne hienot retkiruuat voi jättää sinne ja mennä markettiin ostamaan pirkka-pastapusseja.
Rangaton rinkka on rosna. Voisi olla vähintään 65 litrainen. Noita grammanviilaus ja testivoittaja-juttuja ei pidä orjallisesti tuijottaa, ne tekevät loven lompakkoon. Mitä kylmempi reissu, sitä paremmat ja kalliimmat varusteet tarvitaan, ja kylmähän teille ei tule, kunhan on tavallinen villapaita ja tuulitakki mukana.
Trangia tai Priimus astioineen on kyllä hyvä olla, saa keitellä halutessaan. Kartan ja kompassin pitäisin mukana, karttaa on mukava tutkia vaikka reitti on merkitty.
Siitä vaan nettiin ja kauppoihin katselemaan, kyselemään ja vertailemaan. Alennuksiakin on, ja se viime vuoden malli on erittäin käyttökelpoinen!- Rinkka pakattu
Ja minä en lähtisi enää mistään hinnasta edes Karhunkierrokselle puuvillaisissa röntissä! Rinkka selässä tulee HIKI ja mitä paremmin vaatteet hengittävät, sitä mukavempi on edetä. Sanon tämän ihan henkilökohtaisesta kokemuksesta, koska ensimmäinen vaellusreissu oli nimenomaan Karhunkierros (Hautajärvi-Ruka) ja tehtiin puuvillaisissa röntissä.
Pirkka-pasta on ok.
Kengät: Toiset pärjää kumppareissa, toiset lenkkareissa, toiset sandaaleissa ja toiset vaelluskengissä. Nämä on nähty kaikki omilla reissuilla. Omat jalat määrää aika pitkälti sen, että miten se patikointi onnistuu milläkin kengillä. Itse olen vaelluskenkien kannalla, tosin reissuja tulee tehtyä monta vuoden aikana ja vaelluskengät toimivat muutenkin hyvin monessa muussa hommassa (mökillä jne).
Teltta: Ehdottomasti oltava mukana. Tuvat ovat ruuhkaisia, en jättäisi yöpymistä sen varaan.
Reppu: Putkirinkka tai ns. anatominen rinkka, makujen mukaan. On kuitenkin tärkeää, että se istuu hyvin, lannevyö ehdoton vaatimus. Montakohan päivää teillä oli tarkoitus kävellä? Pienikokoisille naisille 65 litrainen on aika hyvä.
Kartta: Reitti hyvin merkitty, mutta kartasta on mukava seurata etenemistä ja välietappeja.
Keitin: Jos ette ota mukaan Trangiaa tai Primusta, varatkaa mukaan sytytyspaloja nuotion sytyttämistä varten (ellette sitten keitä tuvilla kaasukeittimillä). Sytytyspalalla saa kosteammankin puun syttymään heikommillakin tuohustustaidoilla. ;)
Lopuksi: Varokaa, vaeltamiseen tulee himo. Kohta huomaatte katselevanne parempia varusteita ja haikailette ensin vaikkapa Suomen Lappiin ja sen jälkeen rajojen toiselle puolelle. Näin kävi meille Karhunkierroksen jälkeen. :)
- sytytyspaloja...
runsaasti niin jo niillä keittää piene keitoksen
- noeisenyniikallista
Kartaksi käy hyvin sellainen netistä tulostettu, jossa on reitti suurin piirtein. Maastokarttaa ja kompassia ei tarvitse tuolla reitillä, jos ei huvikseen halua niitä katsella.
Jos lähdette kumisaappaissa (jotka paitsi raskaat jalassa, myös hiton kuumat heinäkuussa), niin täytyy olla sellaiset saappaat, että pohja ihan varmasti pitää liukkaissa rinteissä. Tuki nilkallekaan ei ole huono juttu. Minulla oli tavalliset lenkkarit, ja niissä oli vähän huono pito sateella kallioilla (kierin yhden rinteen alas). Ei niissä mikään poikkeuksellisen kehno pohja ollut, mutta aika pienikuvioinen. Kun tavalliset kumpparit on yleensä vielä lenkkareita liukkaammat, niin niissä en lähtisi missään nimessä.
Jalkineissa tärkeintä olisi pitävä pohja ja nopea kuivuminen. Iltakengiksi kevyet sandaalit. - ...
noeisenyniikallista kirjoitti:
Kartaksi käy hyvin sellainen netistä tulostettu, jossa on reitti suurin piirtein. Maastokarttaa ja kompassia ei tarvitse tuolla reitillä, jos ei huvikseen halua niitä katsella.
Jos lähdette kumisaappaissa (jotka paitsi raskaat jalassa, myös hiton kuumat heinäkuussa), niin täytyy olla sellaiset saappaat, että pohja ihan varmasti pitää liukkaissa rinteissä. Tuki nilkallekaan ei ole huono juttu. Minulla oli tavalliset lenkkarit, ja niissä oli vähän huono pito sateella kallioilla (kierin yhden rinteen alas). Ei niissä mikään poikkeuksellisen kehno pohja ollut, mutta aika pienikuvioinen. Kun tavalliset kumpparit on yleensä vielä lenkkareita liukkaammat, niin niissä en lähtisi missään nimessä.
Jalkineissa tärkeintä olisi pitävä pohja ja nopea kuivuminen. Iltakengiksi kevyet sandaalit.Viime kesäkuun helteisellä reissulla Kuusamossa käytin juuri kumppareita ja hyvät ne olivat. Olen kulkenut niillä myös Käsivarressa ja Ruotsin puolella. Joku pieni kahlaus tai märkä maasto sujuvat niillä mukavasti jalat kuivina. Äkkiä ne saa riisutuksikin ja crocksit jalkaan tauko-ja leirikengiksi. Moni vaeltaja käyttää kumppareita vaativammillakin reiteillä. Märän jäkälän päällä ei pidä oikeastaan mikään jalkine. Makuasiahan tämä kyllä on.
- ...
Hyttyskarkotteiden korkea hinta Suomessa suututtaa, mutta ne ovat välttämätömiä. Yllätyin offin savurinkuloiden tehosta. Virittelin niitä louteeni eteen savuamaan ja makoilin kesäillasta nauttien. Muuten käytin offin suihketta ja mäkärä-ja punkkinestettä, joka on paras tuote noista, tehokas ja hyvänhajuinen.
- kallistalystiaa2
tarkoitatteko tavallista parin kympin navettasaapasta vai jotakin 200euron vaellussaapasta?
- ...
Kattelin äsken, vähän parempi uusi retkisaapas maksaa noin 100e ja talvisaapas irtohuopavuorilla noin 130e. Perussaapas lähtee tuosta 45 e. Nokia ja Tretorn näitä valmistaa. Sievi tekee ainakin polyuretaanisaappaita, löysin kevytsaappaalle hinnan 60-65e.
- montsar
Navettasaapas eli 'lantsari' tai 'montsari' on kehitetty sellaiseksi, että kökkö irtoaa helposti sen pohjakuviosta (ajattele vaikka Nokian Kontioita) ja sen saa helposti potkaistua jalkaan/jalasta. Retkeilysaappaat taas ovat nilkasta kapeammat ja niissä on syvempi ja kulmikaampi pohjakuvio paremman pidon saamiseksi. Pohjassa on myös teräs- tai vaneriliuska ettei jalkapöytä rasitu liiaksi. Noissa Sienin kevytsaappaissa on kyllä hyvä pohjakuviointi.
- waalking
montsar kirjoitti:
Navettasaapas eli 'lantsari' tai 'montsari' on kehitetty sellaiseksi, että kökkö irtoaa helposti sen pohjakuviosta (ajattele vaikka Nokian Kontioita) ja sen saa helposti potkaistua jalkaan/jalasta. Retkeilysaappaat taas ovat nilkasta kapeammat ja niissä on syvempi ja kulmikaampi pohjakuvio paremman pidon saamiseksi. Pohjassa on myös teräs- tai vaneriliuska ettei jalkapöytä rasitu liiaksi. Noissa Sienin kevytsaappaissa on kyllä hyvä pohjakuviointi.
Minä kokeilin monia ja valitsin Sieviläiset siksi, että olivat paremmat kävellä.
Ja vielä toinen juttu joka olia tärkeä, nimittäin se, että tiukka saapas on kosteana lähes mahdoton saada jalkaan. Ja retkeilytoihuissa kosteutta saattaa aamulla olla... ja toisekseen vähän väljä kierrättää ilmaa kengässä toisin kuin ähkytiukka.
- joissakin..
malleissa kärki kapenee jyrkästi.On ehkä nätti mutta hiertää helposti.Kyllä kumppari ehkä vähiten hiertää mutta on kuuma ja painava.tuuletettava usein
- Jenski_81
Jos ette ole täysin varma harrastuksen jatkumisesta niin älkää missään nimessä ostelko kaikkia mahdollisia tarvikkeita omaksi. Kuten joku jo aiemmin mainitsikin, niin lainaksi on mahdollista saada, se vain vaatii hieman kyselyitä kaveripiiriltä tai kaverin kavereilta. Mutta jos, ette lainaan saa tavaroita, niin mietin seuraavia asioita.
Teltaksi ei varmasti tarvitse ostaa viidensadan euron telttaa heti kättelyssä, mutta varmistakaa, että se varmasti pitää vettä. Itse menin tätä harrastusta aloittaessani kymmenkunta vuotta sitten ostamaan McKinleyn teltan ja vedet tuli sisään. En tiedä oliko maanantaikappale vai mikä, mutta testatkaa teltta ennen reissua vesisateessa jos vain mahdollista.
Elokuussa saattaa olla öisin yllättävänkin kylmä, joten markettipussillakin varmasti pärjää, kunhan se ei ole kaikkein ohuin mahdollinen.
Itse en ole oikein lämmennyt kumisaappaille vaelluskäytössä. Vaelluskengät ovat tietenkin ihan ykköset, mutta jos pitäisi valita maastolenkkareiden ja kumisaappaiden välilä niin varmasti päätyisin maastolenkkareihin. Ihan hyviä Gore-tex lenkkareitakin saa reilusti alle satasella ja niille on paljon käyttöä myös muutenkin.
Ilman keitintä en lähtisi reissuun. Onneksi peruskeittimiä saa aika halvalla jopa marketeista tai biltemasta, eikä retekilykauppojen perusmallitakaan tiliä tyhjennä.
Halvemman kaliiperin rinkoista en osaa juuri sanoa, mutta saman vosiin sanoa, kuin mitä tahansa rinkkaa ostaessa, että älä osta sikaa säkissä vaan kokeile sitä siellä kaupassa kunnon painojen kanssa. Siirry kaupassa vaikka toiselle osastolle ja laita rinkkaan yhtä paljon painoa, kuin uskoisit retekllännekin olevan. Kävele hieman edestakaisin, jolloin huomaat millaiset kanto-ominaisuudet siinä on. Selkäänsä ei kannata pilata ehdoin tahdoin vain sen takia, että sait rinkan pari kymppiä halvemmalla kuin jonkun muun mallin. - Karhunkävelijä
Itse olen vaeltanut tavallisissa lenkkareissa, Nokian kumppareissa (joissa muotopohjallinen), vaelluslenkkareissa sekä vaellussaappaissa. Ainoa ero näissä kengissä on se, miten varovaisesti askellat vaelluksen aikana ja tietenkin kuinka kuivana haluat jalkasi olevan. Pienenä vinkkinä, jos lenkkari kastuu älä riisu sitä heti, vaan anna kehosi lämmön hoitaa osan kuivattamisesta.
Karhunkierros on maastoltaan kumpuileva, polut hyvin merkityt ja heinäkuussa takuuvarmasti myös kaverita riittää - suosittelen Off:in hyttysgeeliä, jossa karkotin aika n. 2 tuntia. Hyttystakki on myös hyvä hankinta, kunhan muistaa hankkia samalla myös lierihatun. Muutoin hyttyset syövät korvien lehdet. Tällöin ei hyttygeeliäkään tarvitse kuin ihon näkyville paikoille. Nilkat ovat usein se pahin ja arin alue, mutta kumisaappaat poistavat tuon ongelman kokonaan.
Koska maasto on helpohko, ei kalliita vaelluskenkiä tarvitse. Goretex maastolenkkarit (ei juoksilenkkarit, niillä EI kävellä) tai tavalliset kumisaappaat (muotopohjallisilla) ovat aivan riittävät. Omat tulentekovälineet (trangia) olisi hyvä olla mukana ja tätä voi varmasti joltain tutulta kysyä lainaan, sekä opetella käyttämään ennen kuin lähtee matkalle. Trangian kanssa täytyy olla hiukan varovainen, sillä tenttua EI LISÄTÄ KUN TULI ON NÄKYVISSÄ EIKÄ HETI SAMMUTTAMISEN JÄLKEEN!!. Saattaa leimahtaa neste kasvoille.
Sadevaatteet on hyvä olla mukana ja itse olen vaeltanut nyt monet kesät villapaidassa, nimenomaan villapaidassa. Se kuivuu nopeasti, on märkänäkin lämpimä ja hengittää hyvin.
Vettä Lapissa on riittävästi ja se on puhdasta. Ottakaa mukaan joku vesipussi, jolla vettä tuoda purosta. Ruoat kannattaa olla keveitä, esim. täysjyväpastaa, kuivalihaa, kuivattuja kasviksia, jne. Ruokien tekoa kannattaa suunnitella ja kokeilla etukäteen.
EA-tarpeita kannattaa olla mukana. Nyrjähdyksiä varten itsekiinnittyvä ja -kiristyvä ideal-side on loistava valinta. Myös venyvät laastarit hyviä ja käsidesillä saa myös haavat puhtaaksi.
Jos rinkka ei paina vielä paljoa, niin itselläni on mukana aina kiikarit. Joskus tosin reittivalinnat ovat olleen pusikossa, joten siitä ei silloin ole ollut pahemmin hyötyä.
Aiemmin oli puhetta, että kompassi ei ole tarpeen tällä matkalla. Mutta itse sanoisin, että retkeilijän tärkein varuste on kompassi ja sen lukutaito. Sitten tulee kartta, puukko, tulukset (magnesiumpuikko ja raapsa) sekä kohtalaiset vaatteet. Näillä pärjää Suomessa jo todella pitkälle.
Jos retkeilijällä on yleensä joka paikassa hermostunut ja kiireinen mieli, kannattaa harkita retkien tekoa kahdesti. Retkistä ei nauti ollenkaan ja vastoinkäymisten tullessa (niitä tulee joskus kuitenkin) nekin tuntuvat huomattavasti pahemmilta.
Vaan rohkeasti kohti Karhunkierrosta ja rauhallisella mielellä katsomaan Suomen Lapin tunturien tarjontaa :-)- Kuusamo Pohjanmaa
Juu, muuten ihan kiva kirjoitus, mutta Kuusamo ei ole Lapissa, vaan se kuuluu Pohjois-Pohjanmaahan. Karhunkierroksen varrella suositellaan nykyään veden keittämistä. Itsekään en enää uskalla juoda keittämätöntä vettä kyseisellä alueella, sen verran hurjalta se nykyään näyttää.
LAPISSA voi vielä juoda suoraan purosta (järki mukaan sielläkin). - asa6
Kuusamo Pohjanmaa kirjoitti:
Juu, muuten ihan kiva kirjoitus, mutta Kuusamo ei ole Lapissa, vaan se kuuluu Pohjois-Pohjanmaahan. Karhunkierroksen varrella suositellaan nykyään veden keittämistä. Itsekään en enää uskalla juoda keittämätöntä vettä kyseisellä alueella, sen verran hurjalta se nykyään näyttää.
LAPISSA voi vielä juoda suoraan purosta (järki mukaan sielläkin).Kuusamo on historiallista lappia, nykyään koilismaata.
- Hauskaaretkeä
Aika hyvin olitte minusta jo asiaa hahmotelleet. Esimerkiksi tuo teltta on varmaan hyvä valinta. Monista muista vastauksista poiketen sanoisin, että noita kalleimpia varusteita (teltta, makuupussi, alusta) ei kannattaisi ihan huonoja ostaa jos ei ole pakko. Niitä voi kuitenkin käyttää vuosikausia satunnaisessa retkeilyssä ja matkailussa.
Karhunkierroksen polut lienevät kuluneet ja kiviset, joten pehmeäpohjaiset maastolenkkarit voivat olla ankarat jalkaterille. Mutta jos vaelluskenkiä ei arkielämässä tarvitse, hyvät maastolenkkarit voivat olla ok valinta. Vaelluskenkiin sitten pehmeät (geeli)pohjalliset, eikä sitä tietysti tarvitse niitä ihan järeimpiä vaelluskenkiä valita - sellaisilla taipuvapohjaisemmilla ulkoiluttaa kyllä koiraa tai itseäänkin mukavasti. Ja investoikaa sukkiin (ei puuvillan hiventäkään)!
Kevyet kunnolliset sadevaatteet (ns. 2,5 kerroskankaasta, jossa vuori on 'printattu' tai sivelty kalvon sisäpuolelle), lippalakki, rinkansuoja ja tavarat rinkan sisällä muovipusseihin. Pitkään jatkuva sade on nimittäin mahtava vastustaja retkellä. Jos jalkineet ovat matalavartiset, saa varoa sadeveden joutumista lahkeista kenkiin.
Ja kyllä se karttakopio (molemmille) on se tärkein turvallisuusvaruste ja mukavuusvaruste, ettei tarvitse vaan taapertaa sokkona ja apaattisena merkittyä reittiä eteenpäin.
Ja sitten kiellot: retkeilijältä on kielletty collegevaatteet, farkut yms. paksusta puuvillasta varustetut, tuulta pitämättömät vaatteet, jotka imevät vettä kuin sieni. Jos lämmintä tarvitaan, ohut fleeceväliasu marketista on loistovaihtoehto. - Karhunkävelijä
No voi sun simpura...! Samalla kun kirjoitin tuota "hienoa" viestiä Karhunkierrosta, niin ajattelin kesän tulevaa vaellusta Lapissa. Ja sitten näppärästi yhdistelin kaksi asiaan ristiin.
Kuusamossa ei kannata aivan mistä tahansa purosta juoda, varsinkaan keittämättä vettä ensin. Samoin on tietysti Lapissakin, järkeä saa ja pitää käyttää.
Kiitos oikaisusta :) - ssiilasvuo
Tumma puku, suorat kengät ja kunniamerkit. Matkalaukku. Kuusamon pizzataksin hinnasto ja puhelinnumero.
jeps teltta kun on jonkinlainen, ite pärjännyt halpiskaupan 15€ kupolilla nyt 4v muovia tai kaksi sadeviittaa mukaan . Sitten makuupussi oli plaatu mikä hyvänsä sen täytyy pitää kuivana, kesällä pärjää. jos aamulla on kylmempää pikkasen vaatetta lisää vain. eli jokin 50€ pussi, sitten jalkineet. tanssikengät vain reppuun kaikki muut käy, kuka mistäkin pitää, ja uudet pitää ajaa sisään, ennenkun lähtee oikeelle vaellukselle, keitin on hyvä olla mukana, kaasulla maksaa n 20€ ja pullo 3.5€ halpiskaupassa, sellainen keitin päällä on samaa hintaa ja kaasu taas 1,5€ mutta toi erilleinen sopii mukaan kivemmin. Sillä vesi pitää aina keittää. Siksi keitin. Jos eväät tuntuu kalliilta niin uunissa kun suuluukku on raollaan siinä 100 asteen vaiheilla, saa kuivattua vaikka mitä, eikä maksa paljoa, ekana kokeilla omenoita ja vaikka banaaneja, sitten lihaa, soppaa ja muuta, no kaurahiutaleet kulkee mukana ja maitojauhe.
kevyt sadeasu kun on viitta mukana riittää, hengittävät normaalivaatteet, oon käyttänyt halpiskaupan retkeilyhousuja nyt 3v ja vasta yksi meni kotihommissa rikki.
Nuo tosiharrastajat joilla ei oo rahasta kiinni voi olla vaikka mitä, vähemälläkin pääsee alkuun ja sitten kun kokemusta karttuu, on helpompi tehdä valintoja.
Mä ajelen pyörällä, ja kierten kansallispuistoissa aina muutamanpäivät matkat, siinä ei tavaroiden paino ole niin kriittinen kun pelkässä pitkässä vaelluksessa. Monesti yövyn taivasalla makuupusissa ja sadeviitta siinä viritettynä, ja niin tekee moni muukin. Viimeisillä reissulla sataa yleensä räntää, ja on pikkasen pakkasta.- kengänpohjallinen
Jos et halua sijoittaa uusiin varusteisiin, kannattaa katsoa vielä osto- ja myyntipalstat netistä.
Maasto siellä on tosiaan kumpuilevaa ja vaikka ei niin vaikeaa olekaan, niin mielestäni kannattaa vähän harjoitella etukäteen. Eli käykää rinkat selässä kävelemässä poluilla. Saatte vähän tuntumaa siihen rinkka selässä kävelyyn ja ehditti miettiä pitäisikö rinkka pakata jollain toisella tavalla - pakkaaminen vaikuttaa paljon rinkan kannettavuuteen. Omasta mielestäni kannattaa ostaa riittävän tilavat rinkat, sillä mikään ei ole niin tympeää kuin rinkan ulkopuolella killuvat varusteet.
Karhunkierroksella ei tarvitse olla yksin, joten teltta ehdottomasti mukaan. Ja riittävästi lämmintä vaatetta, vaikka kesä onkin. - harrastajatarrrr
Riippuen siitä,missä asutte,voitte kysellä varusteiden vuokrausmahdollisuutta
paikallisislta retkeily-yhdistyksiltä.
PK-seudulla Suomen latu vuokraa varusteita ja netistä löytyy Kuinoma-vuokraamo. Ja varmaan muitakin.
Korostan sitä,että kaikkien retkeilyvarusteiden käyttöä kannattaa harjoitella etukäteen,jos ne ovat outoja entuudestaan.
Jos hankitte jalkineita, on ne sisäänkäveltävä ajoissa ennen reissua,ettei rakkoja tarvitse pelätä.
Rinkat ja reput on myös opeteltava säätämään hyvin ennen reissua jotta istuvat
hyvin.
Sadeviitta ja irtolahkeet ovat mielestäni paras asu sateella helteiseen aikaan.
Itse olen hikoilevaa tyyppiä,enkä ole löytänyt vielä kalvotakkia joka ei hiostaisi.
Eikä taida olla varaa sellaiseen,joka olisi...
Googlettelemalla löytyy valtavasti vinkkejä kaikkeen retkeilyyn. - jukkis mies
Täällä on ollut paljon hyödyllistä tietoa, mutta sadeviita se voi olla lähes ainut mikä on sadetta vastaan, jos ei halua kastella housunpuntteja niin siihen on pika.apuna vaikka kaks muovikassia tai jokin muovipussi se vaan narulla kiinni jalkaan niin ei roisku sinne vettä, lyhyellä vaelluksella kummisaapaat ja lihvakeet taukopaikkaa varten, sitten kun on vaativa pidempi matka, kunnon kengät, jotka pitää aina ajaa sisään, niinkun useassa viestissä on ollut.
Ikuisuus kysymys trangia vai kaasu, kaasun kanssa ei tarvii rähjätä, sitten kaasun säädettävyys on helppo ja sitä saa halpuuskaupasta edullisesti, jos marinolia tarvii nuotion sytyttämiseen tai muuhun sellaiseen kannattaa opetella sytyttymään mitä on saatavilla, eli lastuja tuohta kuivuneita oksia saa poimia maasta. sitten vielä 1l marinol painaa n 800g ja kaasupanos 350g siinä taas noita tarkkoja, kun paino ratkaisee.
Kannattas mennä lähimetsään pariksi 3 päiväksi, täällä kun on paljon hyviä neuvoja, voi himpun testata, kirjata puutteet ja ne varsinkin joita ei oo tarvinnut yhtään. Se mitä kirjoitin tuonne halpuuskaupan tuotteista pitää paikkansa, sellasia kun ostaa ei putoa korkeelta ja mä oon pärjännyt noiden kanssa ihan hyvin jo 4v ja noilla menee tääkin kesä ja ilman haaveria seuraavakin. - gh
http://www.varusteleka.fi/
Sadeviitta, Hollannin, on hyvä , käy telttakaarien kanssa myös majoitteesta.
Esbit-keitin käyttää kiinteä polttoainetta, on kätevä varakeitin jos ei nuotioita voi tehdä.
Käytetty armeijatavara on edullista ja kestävää, mutta ei kevyttä. - telttana
Marmot Limelight 2P on hyvä teltta. Soveltuu hyvin sisämaahan, jossa on tuulensuojaa. Helppo pystyttää (myös pimeässä), hengittävä, kankaat vedenpitäviä. Mukaan tulee vielä pohjan lisäsuoja. Vesisateessa jos pystytät, niin sisäteltta kastuu. Ulkoteltan vetoketjun kun avaat sateella, niin vettä tulee sisään. Kaiken kaikkiaan hyvä hinta/laatu-suhde.
- 646846
Mun eka kolmipäiväinen reissu meni aika lailla näin:
- Olin ostanut talveksi ns. vaelluskengät, sellaiset vähän tukevammat gore texit. Ne meni oikein mukavasti toukokuussa vaelluskenkinä ja oli siinä vaiheessa sisäänajetut. Pienenä varoituksen sanana vaan matalavartisista kengistä, että jos menee kärmesalueelle, niin kannattaa ehkä antaa paremmin varretuilla kengillä kulkevien mennä ensimmäisenä... Olen vaeltanut märkään aikaan kumppareillakin, ja ne ovat tosi hyvät niin kauan kuin ollaan tasaisella.
- Kaverilla oli kahden hengen fjällräven akka lainattavaksi.
- Alla t-paita, päällä ihan tavallinen huppari. Jalassa farkut ja tavalliset urheilusukat. Yöllä pitkät alkkarit ja villasukat. Takin olin kääräissyt rinkan ylle makuupussin ja -alustan ympärille.
- Pärjäsin kesämakuupussilla, mutta ottakaa mukaan järkevät makuualustat. Itse palelin itsetäyttyvällä sentin paksuisella kähmällä molemmat yöt enkä meinannut saada unta kun sitä tarvitsin. Solumuovi on ihan fiksu vaihtoehto, vaikka saattaa tuntua hankalalta kantaa. Itsellä on nyt ollut kesäreissuissa ilmatäytteinen (toki paksumpi versio), mutta solun ostan seuraavalle syysreissulle mukaan kun olen kauhean vilukissa.
- Isä lainasi vanhan kaasukeittimen matkaan.
- Ruoat ostettiin marketista, valmiit kuivaruokapakkaukset mukaan ja vähän ylimääräistä makaronia ja puuroa. Ostettiin vielä jauhekahveja ja -kaakaoita. Ekalle päivälle banaaniviipaleita. Suklaata ja pähkinöitä. Muistaakseni n. 1l ruokavettä ja 1½l juomavettä / juoja / päivä.
- Rinkkana hyvin ulospakattu 45l rinkka, jonka olin lainannut kaverilta. Ei rinkansuojusta, mutta silloin ei oltu luvattu sadettakaan.
- Kartta! Me kun kuljettiin lähialueella, niin käytiin kaupungintalolla tulostuttamassa maastokartta ja siellä ne myös laminoi sen meille.
Kannattaa tosiaan varoa ensimmäistä reissuaan. Tulee pian tavaksi. ;) Todettiin kavereitten kanssa että tässä on viimeisen parin vuoden aikana heitetty aika paljon rahaa tuohon ulkoilmaharrastamiseen.- 646846
Niin tämä oli tämmöinen yleisluontoinen päteminen. Ei varsinaisesti nimenomaan Karhunkierrokselle. :P
- ewrty
aloittaja ei ole vaivautunut kertomaan, että miten reissu sujui tai oliko se vaan vedätys suomi24:n toimesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581381Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491195Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä231131Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2111070- 1261041
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk307947- 42919
- 72885
- 73869