ei kuntoutusta

Suomessa näyttää asiat olevan siten, että edes nuori onnettomuuden uhri, joka olísi selvästi kuntoutuksen tarpeessa, ei pääse/häntä ei päästetä, kuntoutukseen. Ja tällä tarkoitan lähinnä Käpylän kuntoutuslaitosta, joka on kai erikoistunut nimenomaan aivovammapotilaiden kuntoutukseen. Syynä on raha, ja ilmeisesti jonkinlainen potilaskiintiö, kuntoutukseen voidaan tietystä kunnasta lähettää vain tietty määrä potilaita. Onneton se potilas, joka ei tähän määrään mahdu. Toisaalta kuitenkin on pantu merkille, että samasta sairaalasta joku paljon myöhemmin loukkaantunut potilas onkin päässyt hämmästyttävän nopeasti kuntoutukseen. Sitten on tämä, joka on ollut jo yli puoli vuotta sairaalassa, ja kaiken aikaa vain keksitään tekosyitä, miksi häntä ei voi tai ei kannata lähettää Käpylään. Törkeää eriarvoisuutta!
6981
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Onnettomuuden uhreja paljon hoitaneena psykoterapeuttina tuon lisäksi esille sen, ettei ole kovinkaan helpppoa saada asiantuntevaa traumaterapiaa. Tuon toi esille selvästi esim.
Myyrmäen tapaus, mutta myös ihan pienempien henkilökohtaisten katastrofien osalta hoitoa on vaikeata saada. Lisäksi on liian vähän asiaan koulutettuja terapeutteja. Ongelmien pitkittyessä eteen tulee vielä ongelmat toimeentulon osalta. Vakuutusyhtiöt eivät oman kokemukseni mukaan hyväksy juuri yli vuoden työkyvyttömyyttä vaan alkavat vänkäämään, ettei kyseessä olekaan trauman jälkeinen stressihäiriö. Näin on käynyt usealle tietämälleni henkilölle. Samoin jos on kyse rikoksesta ja valtionkonttori on maksumiehenä niin sieltä ei juuri saa mitään (ja kohtelu on epäinhimillistä). Sen ei tarvitse piitata oikeuden päätöksistä pätkääkään eikä piittaakaan.
Uhrien oikeullinen asema on aivan liian huono.
Olen yrittänyt saada tätä asiaa julkisuuteen, mutta esim. maan valtalehdet eivät julkaise kirjoituksia aiheesta. Uhrien pitäisi jaksaa vaatia parempaa apua, mutta kun voimia ei siihen enää riitä. Sosiaali- ja terveysministeriössä ei ole kiinnostusta asiaan. siellä lähinnä pelätään kritiikkiä!!!

Äänestä

tarvitseville täällä Suomessa.
Älä naurata enempää.
Ne on tarkoitettu vain harvoille ja valituille.

Äänestä
  • Kommentistasi päätellen sinullakin on kokemusta asiasta. Käpylään taitavat tosiaan päästä vain harvat ja valitut, mutta jotkut sinne kuitenkin lähetetään. Hoitava lääkärikin tässä tapauksessa, josta minä tiedän, on tullut myöntäneeksi että rahasta se on kiinni. Huonetoveri, joka loukkaantui myöhemmin ja lievemmin, ja on toipunut paljon nopeampaan tahtiin, on nyt kuitenkin Käpylässä. Kyllä jokaisen kuuluisi saada paras mahdollinen hoito, että voisi palata joskus normaalielämään. Vai siitäkö se riippuu, kenen omaiset osaavat parhaiten miellyttää asiasta päättävää lääkäriä?

    Äänestä

  • terapeutti kirjoitti:

    Kommentistasi päätellen sinullakin on kokemusta asiasta. Käpylään taitavat tosiaan päästä vain harvat ja valitut, mutta jotkut sinne kuitenkin lähetetään. Hoitava lääkärikin tässä tapauksessa, josta minä tiedän, on tullut myöntäneeksi että rahasta se on kiinni. Huonetoveri, joka loukkaantui myöhemmin ja lievemmin, ja on toipunut paljon nopeampaan tahtiin, on nyt kuitenkin Käpylässä. Kyllä jokaisen kuuluisi saada paras mahdollinen hoito, että voisi palata joskus normaalielämään. Vai siitäkö se riippuu, kenen omaiset osaavat parhaiten miellyttää asiasta päättävää lääkäriä?

    käpylänkuntoutuskeskus eli synapsia olin siellä vuosi sitten kolme ja puoli kuukautta töölön lähetteellä.synapsiassa hoidetaan myöskin selkäydin vammaisia,joita on enemmän kuin aivovammaisia.

    Äänestä

Viestiini "ei kuntoutusta" tuli pari vastausta, joista toiseen vastasin eli jatkoin keskustelua, ja sen jälkeen on tullut vielä yksi vastaus, jota tosin en ollut vielä ehtinyt lukea kun se oli jo poistettu. Mistähän syystä? Samoin kuin ylläolevalla otsikolla varustettu viestini. Olisipa kiva tietää miksi näin on tehty. Kerroin vain potilaiden eriarvoisuudesta tämän päivän Suomessa. Ei mitään loukkaavaa, ei törkeyksiä, joita toisaalla saa näköjään olla vaikka kuinka paljon kansan luettavana.

Äänestä
  • Se olikin kai vika täällä päässä, koska heti äskeisen viestini lähetettyäni sain näkyviin kaikki puuttuvat viestit ja vastaukset. Äsken niistä ei näkynyt häntääkään. Anteeksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


terapeutti kirjoitti:

Suomessa näyttää asiat olevan siten, että edes nuori onnettomuuden uhri, joka olísi selvästi kuntoutuksen tarpeessa, ei pääse/häntä ei päästetä, kuntoutukseen. Ja tällä tarkoitan lähinnä Käpylän kuntoutuslaitosta, joka on kai erikoistunut nimenomaan aivovammapotilaiden kuntoutukseen. Syynä on raha, ja ilmeisesti jonkinlainen potilaskiintiö, kuntoutukseen voidaan tietystä kunnasta lähettää vain tietty määrä potilaita. Onneton se potilas, joka ei tähän määrään mahdu. Toisaalta kuitenkin on pantu merkille, että samasta sairaalasta joku paljon myöhemmin loukkaantunut potilas onkin päässyt hämmästyttävän nopeasti kuntoutukseen. Sitten on tämä, joka on ollut jo yli puoli vuotta sairaalassa, ja kaiken aikaa vain keksitään tekosyitä, miksi häntä ei voi tai ei kannata lähettää Käpylään. Törkeää eriarvoisuutta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu