Kone jämähtää W7 aloitussivulle !

W7 64 Pro

Lenovo Think Pad L520 - i5 - 4G - W7 64Pro & Firefox & G-Data & vajaan vuoden vanha kone ( mekaanisestikin siistissä käytössä ), takuuta 19 pv jäljellä.

Netissä aina rajoitetun käyttäjätilin kautta. Koneelle lataan vain pakollisen tarvitsemani, päivitykset ja nekin ko. ohjelmien virallisilta sivuilta.

Ensimmäistä kertaa koneen elinaikana toissapäivänä aamulla koko kone oli jumissa. Käynnistäessä Windowsin etusivu tuli esiin normalisti jossa kaikki käyttäjätilit, hiiren nuolta saatoi liikuttaa, mutta mutta mikään ei reagoinut klikkauksiin, eikä käyttäjätileille päässyt, eikä konetta voinut sammuttaa, paitsi virtanapista pidempään painamalla ( argh! :/ ).

Safemoodissa ruudulla vain osa namiskoista vastasi ja Firefox valitti erroria, eikä reagoinut mihinkään, mm. safemoodista kertova inforuutu ei suostunut sulkeutumaan, resoa ei päässyt muuttamaan kaiken ollessa isona ja osan namiskosta ollessa ruudun ulkopuolella jne. En tiedä minkä ansiosta, mutta useamman eri safemoodissa kokeillun ja sitten normaalin uudellenstartin jälkeen alkoi toimia normaalisti.

Koneen sammutettuaan uudelleen startissa sama tilanne. Muutama safemood yritys ja sitten normaali starttaus, jonka jälkeen ok. Toisinaan toisella normaalilla startilla ( ilman sfemood yritystä ) kaikki taas toimii.

Käyttäjätililtä toiselle siirtyessä sama ongelma. Jämähtää W7 ruutuun, hiiren nuoli liikkuu, mutta tilien kuvakkeet ja painikkeet eivät reagoi.

Tänään ilmeni uusi ongelma. Näppäimet sekosivat ja lomekkeisiin ei voinut kirjoittaa. Foxin kirjainmerkkeihin uutta kansiota nimetessä kirjoitusuutu ei vastannut. Selaimen hakukenttään kirjoittaessa suurin osa kirjaimista ei edes vastannut, n-kirjain ok, mutta muut toimivat akntoivat mitä sattuu kirjaimia ja sitten hakukenttäkin jämähti, siihen ei voinut kirjoittaa mitään. Osa näppäimistön namiskoista ei reagoinut lainkaan, kuten escape, tekstin - kirjaimen poisto, nuoli entterin yläpuolella jne.

Kokeilin vaihaa käyttäjätiliä ( kaikilla on salasanat hypoteettisenä uteliaiden jarruna ). Ison kirjaimen antavaa namiskaa painaesa, kevyt lyhyt painallus riitti ja se alkoi ladata heti ladata mielivaltaisesti merkkejä, jotka tietenkin näkyvät vain mustina palloina ( salasana ). Koneen uudellen starttaus ja nyt toistaiseksi kaikki toimii normaalisti.

Sivun nykiminen. Riippumatta mikä sivu tai selain käytössä, niin sivu nykii ylä- alasuunnassa muutaman sekunnin välein. Toisinan ongelma katoaa j apalaa sitten takaisin.

Outoa.

Kone on skannattu G-Datalla ja W-Defenderillä ja niiden mukaan ok. Samoin skannattu Lenovon omalla Think ThinkVantage Toolbox työkalulla ( 45 - 50 min. ), joka testaa "kaiken", prussun, muistit, näytönohjaimen, audion, kiintolevyn, verkokortin USB-hubit jne. Sen mukaan rautapuoli ok.

Mistähän ongelma voisi alkaa hakea. Mitään ohjelmia ei koneelle ole asennettu ja nekin haen aina virallisilta sivuila.

Voisiko Bios kummitella? Rauta vai ohjelmallinen ongelma?

Ps. Laitan asian tännekin aloittelijoiden palstan lisäksi.

9

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • takkari

      Sinuna veisin takuukorjaukseen.
      Et kertonut, mikä hoitaa tietoturvan?

    • asdfgafg
    • W7 64 Pro

      >> Et kertonut, mikä hoitaa tietoturvan?

      Tuosa aloituksen ensimmäisellä rivillä oleva G-Data IS on se mikä hoitaa tietoturvan.

      Ilmeisestikin kannattaisi viedä takuuhuoltoon kun takuuta on vielä hieman jäljellä, joskin ongelman on se, että tarvitsen konetta työhönikin monta tuntia joka ainoa päivä ja se on tällä hetkellä ainoa käytettävissäni oleva laite. Ennen pitkään reissuun lähtöä ( Belgia ) meinasin ostaa tämän 15" rinnalle mukaan jonkin varakoneen, mahdolisesti pienemmän, ehkä jokin Lenovon 12" - i3:lla tai i5:llä. Nyt en ole seurannut miten mallit ovat kehittneet.

      Nuo ongelmat tulivat kuin salama kirkkaalta taivaalta ilman ennkko-oireita. Mitään muutoksia tai merkitäviä päivityksiä ei koneelle ole tehty. Tietysti jotakin palautuspitettä aiempaan toimivaan kongiin voisi yrittää. Toisaalla oli neuvo ettei tule tehdä levyn eheytystä ( defgr ) jos epäilee kiintolevyvikaa.

      Mistä käynnissä olevat prosessit voi tarkista? Kiertelin W7:n menuissa vaan en löytänyt.

      Löysin W7:n listan startissa käynnistyvistä ohjelmista ja en osannut offata muuta kuin kaksi Adoben ojelmaa ja OppenOffice:

      - Synaptics Pointing Device Driver
      - TpShocks
      - Gestion. audio HD Realtek
      - Intel Common User Interface ( identtisiä kolme kappaletta omilla riveillään )
      - Lenovo ThinVantage Communications Utility
      - ThinkVantage AutoLock
      - RCIMGDIR
      - PWMTRV
      - G-Data IS

      Intel i5 - 2410M / 2.3GHz - 4G - HD320G ( kovo ei ole ahtaalla )

      Ps. BackUp asiat ovat täysin lapsipuolen asemassa. Lenovolla on tarjolla ladattavaksi sen Rescue and Recovery jolla voi ottaa talteen kovalevyn vaikka käyttöjärjelmä ei käynnistyisi. En ole sitä ladannut, sillä tuohon varmennusasiaan pitäisi ensin perehtyä huolella ja valita sitten jokin hyvä kompromissi ohjelmaksi, joka olisi riittävän kattava ja samalla mahdollisimman selkeä käyttää.

      • takkari

        "täysin outo" minulle tuo G-Data IS, joten en osannut päätellä...


    • W7 64 Pro

      Olen nyt pitänyt koneen sammuttamatta ja äskeisen sähkökatkon jälkeen startatessa tällä kertaa käynnistyi normaalisti jämähtämättä W7 aloitussivulle.

      Sivut edelleenkin nykivät selaimesta riippumatta ajoittain ja kirjoittaminen, sekä lukeminen hankalaa. Juuri tällä hetkellä ok. Voisiko hiiren asetuksilla olla mitään tekoa sen kanssa?

      Tuo näppäimistös sekoaminen ja jämähtäminen ei ole toistaiseksi toistunut.

      Outo häikkä. Lieneekö rautaperäistä vai Windowsista tai muusta ohjelmallisesta johtuvaa?

    • Windowsin uudelleen asennus auttaisi ehkä asiaa. Ja jos ei auta, niin vika on silloin koneen raudassa.

    • W7 64 Pro

      Tuo käyttöjärjestelmän uudelleenasennus ( ja kaikki siihen liittyvä valtava rumba ) on valitettavasti standardivastaus varsinkin silloin kun ei ole edes aavistusta ongelman aiheuttajasta.

      Se on kaikkein viimeisin mahdollinen vaihtoehto sen jälkeen kun kaikki mahdollinen muu on käyty systemaatisesti lävitse.

      • Vaikka Windowsien uudelleenasentaminen onkin hirmuinen urakka, on se silti mystisissä vikatilanteissa se helpoin ja usein nopeinkin korjauskeino.

        Voit tietysti poistella sovelluksia ja apuohjelmia ja selata järjestelmälokeja kartoittaaksesi vian aiheuttajaa, mutta onnistuminen siinä on melko epävarmaa. Haittaohjelmantorjunta tai selaimen lisäosat ovat ne usual suspects. Joko kokeilit toimintaa ilman virustorjuntaa tai kolmannen osapuolen palomuuria?


      • W7 64 Pro
        Kollimaattori kirjoitti:

        Vaikka Windowsien uudelleenasentaminen onkin hirmuinen urakka, on se silti mystisissä vikatilanteissa se helpoin ja usein nopeinkin korjauskeino.

        Voit tietysti poistella sovelluksia ja apuohjelmia ja selata järjestelmälokeja kartoittaaksesi vian aiheuttajaa, mutta onnistuminen siinä on melko epävarmaa. Haittaohjelmantorjunta tai selaimen lisäosat ovat ne usual suspects. Joko kokeilit toimintaa ilman virustorjuntaa tai kolmannen osapuolen palomuuria?

        >> Voit tietysti poistella sovelluksia ja apuohjelmia ja selata järjestelmälokeja kartoittaaksesi vian aiheuttajaa, mutta onnistuminen siinä on melko epävarmaa.

        XP:ssä oli jokin Windowsin kunnon tarkistusskannaus, mutta vastaavaa en W7:sta löytänyt.

        Hankalampi tilanne, sillä koneellani on ylipäätäänkin hyvin vähän ( tarkoituksella ) ladattuja ohjelmia, vain se mitä tarvitsen ja nekin kunkin toimittajan omilta virallisilta sivuilta. Karkkeja ja kilkkeitä en harrasta lainkaan.

        Firefoxissa AdBlock Plus, NoScript ja ImageZoom. OpenOffice, eräs 3D piirustusohjelma, Panasonicin ohjelma, Nokia Suite, sekä eräs työohjelma joka ei milloinkaan ole murheita aiheutanut. Siinä ne aika lailla taitaa olla.

        Tuota G-Dta IS ohjelmaa olen käyttäny vuosia ( yleensäkin sen perusasetuksilla ) ilman murheita. G-Data: http://www.gdatasoftware.com/

        Toisessa ketjussa neuvottu: diag -> "Windowsin muistin diagnostiikka", sfc /scannow & Chkdsk c: on toistaiseksi tekemättä. Viimeksimainittua en jostakin syystä saanut skannausmoodiin oikeasta metodsta huolimatta.

        - http://keskustelu.suomi24.fi/node/10671175

        .


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      79
      1957
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1743
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1604
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1346
    5. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1262
    6. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1254
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1236
    8. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      45
      1213
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1202
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1181
    Aihe