Marjanviljely

Oon kypsytellyt ajatusta marjanviljelyn aloittamisesta. Saakohan sillä leivän pöytään kun tämä teollisuudessa olo alkaa jurppimaan. Niin, maata on kyllä omasta takaa jo 15 h peltoa ja noin satakunta h mettää.

Mansikkaa ja muuta vastaavaa.
73595
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Pärjää, kun ottaa homman tosissaan! 15ha peltoa riittä hyvin mansikanviljelyssä ja työllistää jo melkoisesti, lisäksi 100ha metsää antaa puuhasteltavaa talvellakin, leipää tulee pöytään, mutta ei mitenkään runsaasti. Joudut investoimaan hieman käsittelytiloihin ja poimijoille pitää olla majoitustilaa. Palkkatyön pitäisi olla sellainen, että saat vapaata parhaaseen korjuuaikaan. Poimijoita on vaikea saada kotimaasta, joudut palkkaamaan ulkomailta ja puljaamaan työlupien kanssa, venäläiset on ahkeria poimimaan ja matka ei ole este, yleensä jo Venäjän Karjalasta saa hyviä poimijoita ja Virostakin. Kesäaikaan on varsin vilkasta toimintaa tilalla ja kansainvälistä meininkiä. Marjat on osattava markkinoida, bulkkitavaraa ei juuri kannata tuottaa. Torimyyntiä taikka sopivia myyntipaikkoja markettien pihoille (jotka on jo pitkälti varattuja..), mahdollisesti jatkojalostusta, joka tietää lisää investointeja, omavalvontaa ja hygieniapassia yms. Aina vain mielenkiintoisemmaksi menee..

Jos tilasi sijaitsee hyvällä alueella, voi hyvinkin olla mahkuja marjojen tai vihannesten viljelyyn pienellä alallla. Itse viljelin 10 vuotta palkohernettä ja naapuri mansikkaa, meillä oli yhteiset poimijat, mansikkaa poimittiin aamulla naapurin pellolla ja iltapäivällä meidän pellolla hernettä. Yhteistoimintaa naapureiden kanssa kannattaa miettiä, jos sellaiseen olisi mahdollisuus.

Äänestä

Olisiko linjoilla ihmisiä jotka herukoiden kasvatus elättää; eli teollisuuteen marjojen kasvatus. Kuinka isolla alalla viljeletten että homma kannattaa ja onko teollisuus edes kiinnostunut uusista tuottajista?

Äänestä
  • Halvalla menee teollisuuteen herukka. Itse harkitsin joskus herukoiden viljelyä, mutta innostus lopahti, kun kuulin hinnat. Kaupunkien läheisyydessä voi jossakin toimia, että myyt huutokaupalla pensaat poimittaviksi, jolloin riittää, että huolehdit pensaiden välit ajettavalla ruohonleikkurilla ja jonkinlainen "lannoitus".
    Parhaiten toimisi sellaisilla kivisillä pelloilla, joita löytyy Savosta, mutta hinta...

    Äänestä

Ei marjanviljely kannata, ei tuu leipää pöytää eikä valtraa pihalle!

Äänestä
  • Harrastushommia monella ja sosiaalista kanssakäymistä ihmisten ja poimijoiden kanssa kesällä.
    Toimii vain todella ammattilaisella, joka hallitsee myynnin, talouden, työnjohdon ja viljelyn, muuten ei tule mitään. Lisäksi pitää osata rakentaa halpaa majoitustilaa. Poimijoiden palkkaus pitää olla hanskassa ja siihen liittyvä byrokratia, hyväksi avuksi on jos emäntä osaa hoitaa paperityöt. Parhaat poimijat Ukrainasta, Venäjältä ja Virosta, kannattaa pyrkiä siihen, että samat poimijat ovat vuosittain ja vaan muutamia uusia vanhojen tilalle. Orjatyötä ei kannata teettää, eikä ilman virallisia työlupia ym. papereita. Kunnon palkkauksella saa kunnon työtä ja parhaan katteen.

    Äänestä

Laita 15 ha mansikkaa niin aivan varmasti tulee leipä pöytään jos saat markkinoitua ne eikä jää mätänemään peltoon...

Äänestä

Eiköhän sittenkin ole varmempaa sietää jurppiminen teollisuudessa kuin lähteä ammattitaidottomana marjamarkkinoille! Tänäänkin 400 joutilasta SAK laista oli uhoamassa ettei mistään tingitä. Pikemminkin lisää pitää saada ja jos ei sitä hyvällä anneta niin se otetaan väkisin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asdfafasfawe kirjoitti:

Oon kypsytellyt ajatusta marjanviljelyn aloittamisesta. Saakohan sillä leivän pöytään kun tämä teollisuudessa olo alkaa jurppimaan. Niin, maata on kyllä omasta takaa jo 15 h peltoa ja noin satakunta h mettää.

Mansikkaa ja muuta vastaavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu