paluumuuton este. Vietin lasteni kanssa onnelliset kesät , joulut muut lomat maalla lapsuudenkodissamme kymmenien vuosien ajan. Vanhemmat kutsuivat ja pyysivät. Yksi vanhemmista kuoli. Minusta tuli yksi perikunnan osakas.
Luvattiin olla jakamatta mitään. Minä onneton luovuin lakiosasta, koska kaiken piti jatkua entiseen malliin yhteisenä.
Vähitellen Suomessa asuva sisar alkoi jakaa omaisuuttaa ja teki kauppaa, satuin kysymään tavaroiden ja sopimusten perään.
Sen jälkeen, olen saanut vain vihanpurkauksia, haukkumakirjeitä, puhelujen ja matkojen vakoilua, kotiseudulla on "vahteja", perheeni ei saanut tulla viimeksi kuolleen omaisen hautajaisiin.
Olen hyvin toimeentuleva, lapseni menestyvät, voin viettää lomani missä vain.
En tahtonut myydä maata sisareni valitsemalle henkilölle, heidän sopimaansa
hintaan. Se oli suuri virhe, jonka seurauksena, minusta tehtiin syntipukki.
Paikalliset asujat ovat aina etusijalla.
sisar pahin
6
423
Vastaukset 6
- oma sisko hirvein
Olen pahoillani puolestasi. Itsekin juuri menetin oikeuteni käydä lapsuudenkodissa, kun riiviösisarpuoli osti sen juuri ennen kuin palasin Suomeen asumaan. Olen kyllä jo saavuttanut osittaisen mielenrauhan asian suhteen. Ajattelen, että hän kuvittelee voivansa varastaa lapsuuden kauniit muistot kähmimällä homehtuneen mökin. Tosiasiassahan hän ei voi varastaa mitään. Jos hän on jotain varastanut, niin itseltään sisarustensa rakkauden. Olkoon nyt siellä, möllöttäköön ja nauttikoon yksinolon ihanuudesta, kyläläisten nauraessa hänelle hänen selkänsä takana.
Voimia sinulle. Pidä yllä kauniita muistojasi. Yritä unohtaa tunnevammaiset sukulaiset. - olkoon...
miksi siskot on niin ilkeitä kun vanhenee, näkeekö he omankin vanhenemisen ja eivät halua edes tavata...
- sisar munkin pahin
Sukulaiset taalla ovat vain kateellisia, ja itsekeskeisia, kaikki. tahan tulokseen olen tullut tutkittuani asiaa myos kanssa sisarieni (EI sisarteni) juttusissa.
Itse sairastuin pahaan syopaan taalla, oma sisareni asui silloin 8 min ajomatkan paasta kotoani, auto oli, vaan ei MUKA aikaa, ei koskaan soittanut kuinka voin, ei tarjonnut minkaanlaista apua, ei mitaan. Kun oli aina niin kiire.
Jos ihminen haluaa, niin kylla se 10 min loytaa aikaa muillekin.
Yrita parjailla miten parhaasti voit! - eiymmärrä
Tämmöiset asiat kuuluvat lakimiehille. Täällä vuodattaminen ei auta yhtään mitään.
- filo°
Varsin usein sisaruksien - veljesten aikuisuuden konflikteissa on takana jo lapsusvuosina koetut suhderistiriidat jossa joku on voinut tuntea olevansa vähemmän pidetty, toinen etuoikeutettu ymv. Perintöriidoissa yleensä heijastuu kaikki lapsuusvuosien peitetytkin pettymykset, mustasukkaisuudet, erimielisyydet, tuntemukset epäoikeudenmukaisuudesta jne. joihin liittyy hyvinkin voimakkaat pinnan alla olevat tiedostetut ja tiedostamattomatkin tunteet.
Tokihan toisinaan vaikkapa vain yksi useasta sisaruksista voi olla poikkeusellisen itsekäs ja omakeskeinen ottamatta toisia huomioon, mutta jossakin elämän vaiheessa herää havaitsemaan käytöksensä ja alkaa tehdä muutoksia. Joissakin perheissä sisarussuhteet ovat hyvät läpi elämän ja toisinaan sisarukset löytävät toisensa vasta eläkeiässä ja oppivat tuntemaan paremmin. Sitten joissakin perheissä sisarussuhteet ovat etäisemmät läpi elämän jossa vahempien hyvät ja tietoiset ponnistelutkaan jo lasten lapsuusvuosista alkaen hyvien sisarussuhteiden rakentamiseksi eivät ole tuottaneet hedelmää.
Kovin valitettavia tilanteita ja tarpeetonta elämän tärkeiden arvojen tuhlausta, mutta joskus asiat vain menevät kovin solmuun toisen oaspuolen hyvästä tahdosta ja yrittämisestä huolimatta. Yksi elämän tärkeimmistä asioista on omata rauha itsensä ja toisten kanssa. Toisinaan joutuu oman tasapainon vuoksi ottamaan etäisyyttä ja rajoittamaan kanssakäymistä vaikka ei ovea sulkisikaan.
En ole lukenut oheista kirjaa, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta ja saattaa auttaa suhtautumaan paremmin hankaliin läheissuhteisiin ja löytämään tilanteseen mahdollimman hyvän tasapainon. Toisinaan riitävä välimatka ( ei vain maantieteellinen ) saattaa riittää tarvitsematta kokonaan katkaista kanssakäymistä, joka on se viimeisin vaihtoehto erityisen mahdottomassa tilanteessa. Jo omankin elämänlaadun ja sisäisen rauhan kannalta: parempi laiha sopu kuin lihava riita.
Joskus voi joutua tilanteseen jossa suostuu olemaan jonkin epäoikeudenmukaisuuden kohteena, kärsiä jokin tappio, kuin alkaa sotia hautaansa saakka. Sotaisat ja tulehtuneet sisarussuhteet saattavat heijastua myös omiin lapsiin ja senkin vuoksi tasapainon ja rauhan löytäminen itselleen on tärkeää. Riitaisa, sotaisa ja epäoikeudenmukainen osapuoli todellisuudessa maksaa jo hintaa toimestaan, tavalla tai toisella, enemmin tai myöhemmi ja tekee itsekkydessään todellisuudessa ensisisjassa vahinkoa itselleen. Vaikeita ratkaisuja.
"Rajat vaikealle lähimmäiselle"
"Onko lähelläsi perheenjäsen, sukulainen tai ystävä, joka manipuloi, käyttää hyväksi ja vie voimat? Ongelmallinen läheinen voi uuvuttaa perheensä täysin. Joskus on pakko katkaista välit, jotta itse jaksaa."
- http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Rajat vaikealle lähimmäiselle/HS20100906SI1TL02s1h
.- siirtolainen
kiitos. Toivonkin nyt, että omaisuusasiat selviäisivät eikä tarvitsisi enää koskaan
tavata. On ihaniakin sukulaisia
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a6491394- 1121305
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta198909Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.320842Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä227786- 58713
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o175671Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht232657Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.88620Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut21581