(Forssanlehdessä 27.5.2012) Koulun paikasta vääntö jatkuu. Vanhemmat päättää mihin lapsenta laitaa , mutta koulukuljetukseen on vanhempien maksettava itse, mikäli se on muu kuin lähikoulu tai VIEREISESSÄ kunnassa oleva koulu.
Matkun koulun lähi koulu on uudessa suurkunnassa Kuuman koulu , EI kojon nykyinen vanha koulu.
Humpilaan on myös lyhyt matka . Humpilalaiset haetaan nykyisin aivan läheltä Matkun koululta.
Urjalassa on myös Nuutajärven koulu . Matkunkoululaiset on jopa luvattu kuljettaa kunnan laskuun.
Pointina tälle alotukselle on UUSI KUNTIEN pakottaminen UUteen suurkuntaan . Se tapahtuu 2015 aikana eli KOLMEN vuoden sisällä.
Tällöin koulukuljetuksen lähikoulu on aivan muu kuin KOJON nykyinen koulu kiinteistö. TÄMÄ on yksi syy asian kiiruhtamiselle. Uudessa suurkunnassa koulu REVIIRIT tulee uusjakoon.
Tässä vaiheessa EI KANNATA rakentaa mitään tai ei ainakaan suunnitella UUDEN koulun perustamista.
2015 lähtien vanhempien ei tarvitse maksaa koulu kuljetustaan itse .
Mikäli Matkun oppilaat siirtyy tässä vaiheessa muualle kuin Kojon kouluun on niitä vaikea saada Kojon" uudelle" koululle jatkossa.
Toden näköisesti UUTTA koulua ei rakenneta vaikka Minna L onkin avoimin mielin.. Sitähän ei kannata rakentaa 30 oppilaalle.
Kojon koulun oppilaathan on muutenkin koulukyydityksen varassa olleet. Siittähän mainittiin Forssan lehden kirjoituksessa.
Matkulaiset on valmiit lopettamaan molemmat Pohjois Forssan koulut, kuin on myös Kojon koulupiirin vanhemmat. Kun ei kukaan kalua tehdä myönnytyksiä tapahtukoon niin.
Jk. Virkamiesten vedätys tämä koulu asia. Tölön koulun remontointiin on saatu 2milj. euroa. Sinne lapsemme on tarkoitus viedä
Matkun koulun lähi koulu on uudessa suurkunnassa Kuuman koulu , EI kojon nykyinen vanha koulu.
Humpilaan on myös lyhyt matka . Humpilalaiset haetaan nykyisin aivan läheltä Matkun koululta.
Urjalassa on myös Nuutajärven koulu . Matkunkoululaiset on jopa luvattu kuljettaa kunnan laskuun.
Pointina tälle alotukselle on UUSI KUNTIEN pakottaminen UUteen suurkuntaan . Se tapahtuu 2015 aikana eli KOLMEN vuoden sisällä.
Tällöin koulukuljetuksen lähikoulu on aivan muu kuin KOJON nykyinen koulu kiinteistö. TÄMÄ on yksi syy asian kiiruhtamiselle. Uudessa suurkunnassa koulu REVIIRIT tulee uusjakoon.
Tässä vaiheessa EI KANNATA rakentaa mitään tai ei ainakaan suunnitella UUDEN koulun perustamista.
2015 lähtien vanhempien ei tarvitse maksaa koulu kuljetustaan itse .
Mikäli Matkun oppilaat siirtyy tässä vaiheessa muualle kuin Kojon kouluun on niitä vaikea saada Kojon" uudelle" koululle jatkossa.
Toden näköisesti UUTTA koulua ei rakenneta vaikka Minna L onkin avoimin mielin.. Sitähän ei kannata rakentaa 30 oppilaalle.
Kojon koulun oppilaathan on muutenkin koulukyydityksen varassa olleet. Siittähän mainittiin Forssan lehden kirjoituksessa.
Matkulaiset on valmiit lopettamaan molemmat Pohjois Forssan koulut, kuin on myös Kojon koulupiirin vanhemmat. Kun ei kukaan kalua tehdä myönnytyksiä tapahtukoon niin.
Jk. Virkamiesten vedätys tämä koulu asia. Tölön koulun remontointiin on saatu 2milj. euroa. Sinne lapsemme on tarkoitus viedä
Vastaukset 33
Vanhimmat
Matkulaiset vanhemmat tekevät hallaa koko Koijärven alueen kylien lapsille. Kohta kaupunki päättää, ettei uutta koulua rakenneta. Ja kohta ei ole koulua lainkaan. Ottakaa hyvät Matkun kylän vanhemmat järki käteen ja ajatelkaa laajemmalti tätä asiaa. Kuntokartoituksista on turha vauhkoilla, jos niistä ei mitään ymmärrä. Miten on Nuutajärven koulun kuntokartoitus? Onko kukaan ottanut selvää?
matku tekee hallaa kojolle? koulu Matkuun, paras kylä
Matku paras kylä, millä tavalla mitattuna? Kaikesta sivussa oleva rytöläjä..
On ainakin Kylänä isompi ja asukasmääränä. Koulukuljetuksessakin on vain muutama oppilas.
Oma rautatie . Kultakaivos tulossa. Lentokenttä lähellä ( muutaman vuoden päästä)...
Koululla urheilukenttä, Jääkiekkokaukalo, pururata, iso koulun piha
voidaan järjestää joka vuosi koulujuhlia koululla
jk. miksei matkulaisten vanhempia ole kutsuttu Kojon koululle tutustumaan???????????????
Lattiat ei kestä. Vieraille tulisi Neuvostoliitto mieleen
, eli, eikö Humppilassa ole suht uudet koulut? Matka lyhyt, opettajat, kouluavustajat ajan hermolla. Lapset vaan Humppilaan kouluun. Turha näin selvästä asiasta on itkeä. Hyvää aurinkoista kesää kaikille!
matkulaiset valtuutetut ja muut tekevät siis kuntaliitokselle suuren palveluksen. Sitähän ne ajavat, vaikka muuta puhuvat. lapset naapurikuntaan ja se on sit siinä.
Kojon koulun kuntokartoituksesta: Osalle välipohjien pintoja on tehty pintavalu.
jossa havaittiin asbestikartoituksen yhteydessä haitallisia aineita. Välipohjat
ovat viruneet alaspäin, joka saattaa johtua osittain pintavalusta tulevasta
lisäkuormasta.
Rakennus ei havaintojen perusteella vastaa nykyisiä suunnitteluvaatimuksia,
jotka koskevat opetustiloja, eivätkä rakenteet/talotekniset järjestelmät vastaa
nykyistä energiatehokkuus tasoa.
HAVAINNOT: Kylmänkäyttövesiputken pinnalla havaittiin kondenssia. lisäksi
sisä- ja ulkoilman välillä havaittiin 2 g/m3 kosteuslisä vielä iltapäivällä koulu-
päivän päätyttyä, kumpikin näistä viittaa RIITTÄMÄTTÖMÄÄN ILMANVAIHTOON
rakennuksessa.
Just nii. Matkulaiset teki elämänsä mokan. Ja täältä on viel monta valtuutettuakin. En enää luota niihin. Aikuiset leikki ja lapset kärsi. Voi paska.
Joo kyllä matkulaiset vanhemmat tällä superisolla älämölöllään pilasi koko p-forsssan mahdollisuuden saada pitää yhtäkän koulua...kiitos matkulaiset,omatkin kääntyy teitä vastaan
"Matkulaiset vanhemmat tekevät hallaa koko Koijärven alueen kylien lapsille."
En sanoisi että kaikki Matkulaiset vanhemmat olisi tämän hallanteon takana, mutta liikaa näitä jukopäitä tästä kylästä löytyy!
Minulle itselleni on aivan sama, onko koulu Kojolla, Matkussa vai kukkapään alueella, kunhan ON SE KOULU pohjois-forssassa!!!
Ja jos jo päätös koulun sijoittamisesta Kojolle on tehty, olkoon niin. Kaupunginvaltuustossa vaikuttavat Matkulaiset voisivat jo vihdoin antaa periksi,
ja hyväksyä koulun sijoituspaikan.
Jos minulta nyt kysytään, että mistä päin forssaa olen, joudun häpeämään myöntäessäni olevani Matkusta. Tälle sekoilulle nauretaan jo kaikissa naapurikunnissa, kiitos näiden eräiden aktiivien!!
Miksi Matkulaiset vanhemmat tekisi hallaa koijärven alueen kylien lapsille??
Asiahan on huvittava. Matkulaiset on vaatinut ainoastaan Koijärven lapset kävisivät koulunsa Matkun koululla , kunnet se uusi koulu valmistuu.
Ei ole paljon vaadittu.
Matkun koulu on rakennuksenakin isompi kuin nykyinen koulu, 100 m2 isompi.
Asian voisi kääntää ennemin toisin päin. KoJon koulun vanhemmat on jääräpäitä eikä ajattele Koijärven lasten parasta ja terveyttä.
Ainoastaan yksi vuosi käytäisiin Matkun koulua. Onko heillä tarkoituksena lopettaa ennemmin koulut !
jk. samalla säästettäisiin veronmaksajien rahoja kun Kojon koulu voitaisi jättää tyhjilleen,ilman lämmityskuluja. Mielummin purkaa kun ei ole tontilla leikiviä lapsia.
Sinun mielestä asia on huvittava, minun mielestäni ei ole! Mitä nämä Matkun valtuutetut ovat kaikkien meidän Matkulaisten vanhempien nimissä vaatineet, on se, ettei lapsiamme voi viedä Kojon kouluun siellä muka olevien sisäilmaongelmien vuoksi. Juurihan 4.6.2012 forssan lehdessä oli juttu aiheesta, jutussa kerrottiin kuinka FSTKY: n ympäristöterveyshuolto oli antanut Kojon koululle puhtaat paperit, eli ei vaadittavia korjaustoimenpiteitä eikä myöskään koulun sisäilmassa ollut huomauttamista. Meidän oma koulumme sai samassa yhteydessä korjauskehoituksia, liittyen liikuntasalin ilmanvaihtoon, sisätilojen kosteusvaurioiden korjaamiseen ja asbestia sisältävien rikkinäisten lattialaattojen vaihtamiseen.
Nyt koko kovalla äänellä kailotettu terveyshaitta on kääntynyt juuri meitä vastaan, kuntoraportteja on kovasti luettu, ja joka ikisestä tuvasta löytyy se maailman paras asiantuntija sieltä olohuoneen nojatuolista, joka tottakai tietää asiat paremmin kuin näihin asioihin erikoistuneet terveydenhuollon ammattilaiset!
Eli Kojon koulua ollaan kovaan ääneen haukuttu itiö- ja bakteerimäärien takia, tajuamatta etteivät ne vaikuta huoneilmaan, kun kyseiset kovilla arvoilla olevat mittaukset tehtiin rakennuksen yläpohjasta. Ja samaan aikaan se koulu, jota meidän valtuutetut ovat kovaan ääneen kehuneet, onkin juuri se koulu, jossa onkin näitä terveydelle ongelmia tuottavia vikoja.
Ihan oikeasti, nyt kannattaisi jättää sarvet ja hampaat kaappiin, ja katsoa niitä oikeita faktoja. Valitettavaa se on, mutta todellisuudessa meidän Matkulaisten lapset ovat käyneet koulua, jossa näitä terveysongelmia tuottavia vikoja on OIKEASTI.
Eli loppuyhteenvetona:
Osa Matkulaisten kouluikäisten lasten vanhemmista ja Matkun valtuutetut on näillä huuteluillaan tekemässä koko pohjois- forssan kouluasialle karhunpalveluksen, verhoamalla tämän pyhän sotansa olemattomiin terveyshaittoihin Kojon koululla. Kun kuitenkin ihan oikeasti, myöntäkää jo, taustalla on taas se iänikuinen kateus!!
Ei pidä paikkaansa. Matkun koulu on täysin remontoitavissa! Älä syyllistä valtuutettuja vaikka politiikka raakaa peliä onkin! Tiesitkö että Kojolla
on purettu kantavia hirsiseiniä ja lattiat rakoilee ja elää siellä liikuttaessa?
Olen samaa mieltä.Minua suorastaan nolottaa olla matkulainen tällä hetkellä.Tämä Matkun ydinryhmä on todellakin nolannut meidät aivan totaalisesti.Kojon kylän asukkaat ovat olleet erittäin käyttäytyväisiä,eivät huutele ja hauku meitä niinkuin me teemme heille.Tämä Matkun ydinryhmä ei todella taida ymmärtää rttä me alamme kohta tappeleen keskenämme tässä kylässä!He eivät kuuntele meidän muiden mielipiteitä,he päättävät niinkuin asioiden heidän mielestään kuuluisi olla!Omatkin rupee kääntyyn jo toisiaan vastaan.
Matkulaiset vanhemmat saa aivan itse päättää minne vie lapsensa. Ei edes Johanna Häggman voi sitä määrätä.
Nythän on valta osa Matkun lasten vanhemmista tutustunut raporteihin ja he ovat tehneeyt omat johtopäätökset asiasta.
Itiöiden , ja bakteereiden ja asbestien vähättely on huolestuttava ilmiö viran- omaisilta.
Johtopäätöksenä on n. 30 oppilasta siirtyy Nuutajärven koululle. Väitätkö näitä vanhempia tyhmiksi kun ei noudata Forssan kaupungin kirjoittamaa käsikirjoitusta. Loput Matkun koulun oppilaista siirtyy keskus koululle ja kojolle.. Näitä on alustavan kartoituksen mukaan n. 10 oppilasta.
Poliitiikka on kaupankäyntiä. Tälläkertaa kauppa kohde on TAAS Työväentalon jatko vuokrasopimuksen jatkaminen. Samalla nostetaan vuokran hintaa ja tehdään pitkä vuokrasopimus. Mielestäni tämä sopimus on ns, piilotukea tietylle puolueelle.
Mielenkiintoiseksi asian tekee , mikäli Matkulaiset siirtyy pysyvästi Nuutajärven koululle ja UUTTA koulua ei kannata rakentaa Kojolle ,vain n.30 oppilaalle.
Eli mitä Forssan KESKUSTAN valttuutetut hyötyy tulevasta "virtuaali sopimuksesta" Voidaanko sanoa keskustan tukevan uutta Työväentalon vuokrasopimusta !
Eli loppuyhteenvetona:
Tässä jaetaan TAAS veronmaksajien rahaa ja asiasta kärsii P- Forssan koulut ja lapset. Samalla Johanna Häggman on saanut aivan aiheetonta kritiikkiä. Voitaisi sanoa Johannan puolustavan tavallista veronmaksajaa, mitä nykyiset Kepulaiset ei näin tee.
Vaalit on tulossa ja muistakaa kuka puhui totta.
Meidät opetetaan puhumaan totta ja olemaan rehellisiä, mutta AIKUISET poliitikot opettaa ETTEI kannata puhua totta ja asioiden vääristäminen on sallittua.
Onko meidän opetettava lapsemme puhumaan muunneltua totuutta.
Lopuksi Matkulaiset on ainoastaan vaatinut Lapset siiryisivät Matkun kouluun , kunnes se uusi uljas rakennus on valmis.
Ei Matkulaiset ole missään vaiheessa ihmisiä haukkunut vaan on koko ajan
moitittu Kojon vanhaa koulua! Eikö hyvät ihmiset osaa lukea kuntokartoitus-
raportteja, asiat on sieltä suoraan kerrottu! Forssan hyvä veli systeemi vain
jättää kertomatta asioita vaikka Kojon koulusta on aiemmin jo todettu ettei sitä
kannata saneerata, joka tapauksessa se täytyy purkaa uuden koulun tieltä.
Tuskin viranomaiset vähättelevät itiöitä, bakteereja tai asbestia. He nyt vain sattuvat kysymään asioista AMMATTILAISILTA, ei näiltä joka tuvan asiantuntijoilta, jotka höyryävät mitä sattuu.
Matkun koulussa se homepommi muhii kirjaimellisesti jalkojen alla, kuten kuntoraportista saa lukea. Maapohjan päälle valettu betonilaatta, jonka päällä suoraan puulattia, ja vielä asbestia sisältävä pintamateriaali siihen päälle.
Kauhean paljon ei tarvitse ymmärtää asioista, kun tajuaa tuon betonin johtavan kosteuden maasta puurakenteisiin, jossa muhiminen alkaa. Sitä taitaa olla jo käynnissä, kun luetaan se Matkun koulun kuntoraportin karu fakta, joka kertoo kohonneista kosteusarvoista lattian ja seinän rajapinnann läheisyydessä. Lisänä vielä wc:n väliseinän kosteusvaurio.
Tätä faktaa ei virkamiehet vähättele, toisin kun tämä aiemmin mainuttu Matkun ydinryhmä, Häggman siinä etunenässä!
Voit olla varma että yhdellekään näistä nykyisistä Matkun valtuutetuista ei ääneni seuraavissa vaaleissa tipu, vaikka olisivat ne ainoat Matkun ehdokkaat, jos tällä oman politiikan ajamisellaan pilaavat mahdollisuutemme uuteen kouluun!
Hei
Tunnistin sinut kirjoituksestasi ja voin todeta kaikille lukijoille ettei kyseinen henkilö ole Matkulainen.
T. eräs ystäväsi kojolta.
Joten lopeta kirjoittelusi Matkulaisten nimissä tai paljastan sinun nimesi
Todellako olet tunnistanut? Jos näin on, tiedät myös puhelinnumeroni, joten ole hyvä ja soita minulle huomenna, eli lauantaina klo. 13:00. Odotan kovasti soittoasi.
Matkulainen olen, sille et voi mitään!
Ei kuulunut soittoa, vain epätoivoinen mielipiteiden julkaisun hiljentämisyritys on taustalla!
Voisit itse olla esiintymättä Kojolaisena, tuota kun ei usko kukaan ja se on jopa todella typerää toimintaa!
Sille en voi mitään että sinua (ja montaa muuta) harmittaa kun asetun tätä ydinryhmän tahtoa vastaan, ja laitan omani, sekä varmasti monen muunkin Matkulaisen mielipiteitä tänne julki. Me kun emme kaikki ole sätkynukkeja, joille voi ajatukset luetella kuten jossain Pohjois- Koreassa!
Taustalla kuitenkin näille mielipiteilleni on se tahto/ toivo, että täällä meidänkin kulmilla olisi edes yksi koulu, paikalla ei minulle ole väliä, olkoon vaikka Kojolla.
Minä kun olen jo kyllästynyt tähän ainaiseen kylien vastakkainasetteluun, oli sitten asia ihan mikä tahansa. Olisi jo aika lopettaa tämä turha kinaaminen, tällä kertaa tästä kouluaisasta! Vaikkakin ainakin täällä keskusteluissa se kinaaminen on tosin jäänyt siihen, että Matkulaisten ydinryhmä ainakin kahden henkilön toimesta ylläpitää tätä kinaa, kovin yksipuolisena. Kojolaiset eivät ole lähteneet tähän pelleilyyn mukaan, mikä on hatun noston arvoinen asia!
Sille en voi mitään, että päätös Matkun koulun sulkemisesta tehtiin näin äkkiä (valitettavasti), ja että Kojon koulun kuntoraportti tai väliseinien purku ei kaikkia miellytä, mutta tuskin se koulu nyt yhden väliseinän takia siitä yhden vuoden aikana kaatuu, kun se on ilman sitä seinää siellä paikallaan seissyt tähänkin asti. Ja eiköhän tuon seinän poistamisesta ole joku sellainen päätöksen tehnyt, joka osaa hieman laskeskella rakenteiden kestävyyttä.
Vaikka sanotaan, että hirsirunkoisessa rakennuksessa kaikkin seinät ovat kantavia, ei niistä kuitenkaan välttämättä kaikki ole kantavuuden kannalta kriittisiä.
Huonoa sisäilmaa on enää turha yrittää mainita syyksi, senhän tuo FSTKY: n porukka jo tyrmäsi. Ja pitää nyt muistaa, että jos he antavat "siunauksensa" koulun käytölle, ottavat he todella suuren riskin jos tekevät sen ja samalla tietäisivät siellä olevan jotain välitöntä vaaraa terveydelle.
Vastuu se on kuitenkin heilläkin, muukin kuin pelkkä -anteeksi pyyntö- vastuu.
Joten tuo oppilaiden vieminen johonkin muuhun kouluun ei oikein löydä muuta pohjaa, kuin sen, että muutamat Matkulaiset tahtovat kaataa koko kouluhankkeen. Piiri pieni pyörii, lapset siinä kärsii!
Normaalit ihmiset nukkuu 0:44
Ei kaikki.Me matkulaiset ei olla normaaleja :D
Eurooppa kuohuu.Täällä kiukutellaan mettäkulmien kouluista.
Minä olen saanut sen kuvan, että osalle matkulaisista tärkeintä on se, että uutta koulua ei rakenneta ollenkaan. Heidän mielestään on parempi, että P-Forssassa ei ole koulua.
Lisäksi, minkälainen on Nuutajärven kunto?? Kosteusvauriot ovat Matkun koululla ei Kojon.
Mielestäni uutta koulua ei tarvittaisi ollenkaan. Matkun koulu on erinomaisessa kunnossa. Vaikka Forssan terveystarkastajat löysi jotakin vähäisiä vaurioita . Mutta he ei löytäneet mitään bakteeereita tai itiöitä ilmasta mitä vastaavasti löydettiin Kojon koululta.
Asiastahan antoi Myös Kaupungin tekninen johtajakin mielipiteensä. Hän totesi Kojon koulun olevan korjaus kelvoton.
Totuushan on , uuteen kouluun varattavaa rahaa ei ole olemassakaan. Tai on mikäli nostamme jätevesimaksuja 40%. (erään lainen piilo vero, Koska jätehuolto yhtiö tulouttaa joka vuosi MILJOONIA kaupungin kassaan.)
2. totuus Kojon koulu piiriläiset ainoastaan tarvitsee uuden koulun. Vain sen takia on tehty selvityksiä uudesta koulusta ja sen paikasta. Ja se uusi koulu tarvitsee Matkun koulupiirin oppilaita. Muuten sitä EI rakenneta.
Miksi tuhlata meidän veronmaksajien rahaa , mikäli kaupungilla on hyvä koulurakennus olemassa !!!!!!!!!!!!
Sitä en tiedä kummalla kylällä on suurempi asennevamma Kojon koulupiiriläisillä , kun he ei voi siirtyä Matkun koululle vai Matkun koulupiiriläisillä , kun he ei vastaavasti halua siirtyä Kojon kouluun.
Tiedänhän kummalla on se suurempi asennevamma. Se on Kojon kp:llä. Miksi heidän mieliksi olisi rakennettava uusi koulu. Siirtyisivät vain Matkuun ja turhat pulinat pois. Näin säästettäisi 4-5 MILJ euroa.
Matkun koulun saneeraus tehtäisi 200 000 eurolla. sillä rahalla saataisi se laattakin liimattua kiinni lattiaan ( terv tark. löysi suuren vian)
Mitä enemmän asiaa setvitään ,ei ole mitään perusteita rakentaa uutta koulua Kojolle.
jk. Kaikki haluaa uuden kiiltävän ison auton ,mutta onko sitä rahaa .( eräänlainen kielikuva )
Voisko niitä Matkun vanhoja lopetettuja tehdaskiinteistöjä hyödyntää tohon koulutuhuun?Tulis ehkä halvemmaks.Verot nousee muutenkin.
Forssan uusimpia kouluja on Matkun koulu. Uusin on Tölön koulu. Tölön koulussa on ollut Home ongelma. Ja vieläkin taitaa olla , kun rahaa varataan.
jk. Kojolla on kuulemma urheilukenttä ! Valitettavasti siellä ei voi harrastaa edes jalkapalloa tai muuta uleisurheilua. Kentä on muutettu metsäksi.
Kojon kylä on niin pieni kylänä ettei asukkaat pitänyt kentää toimintakunnossa.
Kenttä on nykyään eräänlainen osoitus , miksei uutta koulua kannata rakentaa Kojolle. Kylässä on liian vähän asukkaita verrattuna Matkun kylään. Siellä vastaavasti on Urheilukenttä jatkuvasti toiminnassa.
Entinen Kojon urheilukentän sijainti on Kirkon takana. Menkää tutustuu .
Se urheilukenttäkö pelastaa Matkun koulun?Urheilukentän perusteellako koulu ns.valitaan??Salli mun nauraa :D
Mielummin ei ollenkaan uutta koulua, käytetään vanhat rakennukset loppuun. Onhan Matkun koulu Forssan kouluista uusimpia.
Matkussa sentään on asukkaita jotka käyttää urheilukentää . Tämän takia Matkun urheilukenttä ei ole metsittynyt..
Peräjoellakin on kaupungin rahoittama lentopallokenttä. Taitaa sekin kasvaaa koivua.
Kävin mustikassa Kojon urheilukentällä.
J.H sai kerrankin tahtonsa läpi..yleensä hänhän on melkein joka aloitteessa yksin.
Baari pitäis saada Matkuun taas,tulis kylälle vähän meininkiä.Ei viitis aina Forssan lähteä kaljalle.