mitä?

Minun uskoni perustuu luontoon ja evoluutioteoriaan. Alkueliötä enemmän maailmasta käsitti kala, kalasta enemmän maalle nousseet, apinaa enemmän ihminen jne. Kehitys näyttää tähtäävän johonkin mutta en tiedä mihin? Ihminen on vain pieni surkea välivaihe ketjussa.

Kuolemasta: kun "kuolemme", mätänemme/palamme, siirrymme osaksi luontoa. Olemme osa ainetta ikuisesti, jollain tavalla. Kaikki ovat kuolemattomia ja yhtä, ei vain tavalla jonka pieni mielemme haluaa.

Moraalista: ihmisen näyttää erottavan eläimestä moraali, "inhimmillisyyden" kyky. Jokaisen otuksen on kehittyäkseen olentona ja jalostuakseen, käytettävä parhaimpia ominaisuuksiaan. Ei apinankaan elämä kovin putkeen menisi jos sillä olisi hyttysen halut ja ymmärrys.. :) Eli ihmisen on käytettävä kykyä hyvään, pahuus on vain älykkyyden ja ristiriitojen tuoma kompastuskivi joka johtaa pelkkään taantumukseen. Jos kaikki olisivat pahoja ja itsekkäitä, eipä olisi sivilisaatiotakaan.

Mielipiteitä?
9350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Eikö tämä siis ole suurinta luonnonuskoa mitä voi olla?

Äänestä
  • Eihän se vaan ole... katso edellinen selitykseni. Sinä uskot vertauksen mukaan tuohon kulhoon ja siihen että se pitää sisällään kaiken ja koko totuuden vaikka todellisuudessa koko elämä on se kulhon ulkopuolella, koko maailma ja sen kulhon luoja jne. Mitä se kulho voisi ymmärtää maailmasta ja ihmiselämästä? ei mitään.. asian ydin on juuri siinä että ihminen on kuin tuo kulho, meidän on mahdotonta tajuta jotain suurempaa kuin meidän fyysinen maailma aivan kuten ei kulhokaan pysty ymmärtämään mitään ulkopuolisesta elämästä!!

    Äänestä

sinä olet tutkaillut vain seuraamuksia, mitä tekemistä sillä on totuuden kanssa?
jos minä teen savesta vesikulhon, vaikka kuinka sitä kulhoa tutkit niin kuinka sen avulla saat tietoon millainen ihminen minä olen??
maailma on Jumalan luoma, kuten tuo savikulho, Hän on luonut evoluution ja kaikki mitä näemme ja koemme. Vaikka kuinka teemme johtopäätöksiä tästä maailmasta ja elämästä niin sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa kuka tämän koko systeemin loi vrt. kulhon tekijä!!!

Äänestä
  • "sinä olet tutkaillut vain seuraamuksia, mitä tekemistä sillä on totuuden kanssa?"

    Totuus evoluution takana..Niin. Minä olen tutkinut miten järjestelmä toimii. Siihen ei kuulu taivas eikä helvetti, vaan luonnollinen kiertokulku. Kun kuolemme, liitymme osaksi ainetta - kuten jo olemme, joskis eri tavalla. Tämä nykyinen atomimöykky jollaisia olemme, muuttuu mullaksi, kasvaa kasviksi...ehkä osa siitä on kauan mielemme "kuoleman" jälkeen osa kastematoa tai toisen ihmisen kynttä. Aineen kiertokulkuun on mahdotonta vaikuttaa. Siksi mitään todellista ongelmaa ei koskaan ole ollutkaan.

    Kaikki muuttuu koko ajan, mikään ei ole ikuista paitsi OLEMINEN. On aika-akseli, aluton ja loputon. Sen akselin välillä pyörii materia, joka muuttuu koko ajan ja on myös ajaton ja loputon. Koska OLLA-verbi on ehdoton, myös tyhjyys ON.

    Jumala-käsitykset ovat ristiriidassa tämän kanssa, taivaat ja helvetit, sielun ikuisuus jne.
    Mutta kaiken takana seisoo aluton ja loputon voima, nimittäkäämme sitä Jumalaksi. Mutta se on asia josta ihmisen ei pidä puhua tai yrittää ottaa selvää. Olemmeko tyytyväisiä?

    "jos minä teen savesta vesikulhon, vaikka kuinka sitä kulhoa tutkit niin kuinka sen avulla saat tietoon millainen ihminen minä olen??"

    Paljonkin. Jos savikulho on vuotava, huonosti tehty ja ruma, kertoo se jo paljon tekijästä.
    Hän on epätäydellinen.

    Mutta koska täydellistä ei ole ilman pitkää kehitystä, kuten mainitsin, me olemme pieni osa kehitystä ajan juoksupyörässä. Mihin kaikki tähtää, sitä en osaa sanoa. Mutta elämäkin on lähtöisin materiasta, tietyistä orgaanisista yhdisteistä jotka mahdollistavat elämän synnyn.
    Minä en välitä mihin olemme menossa, kunhan hoidan elämäni parhaimpien ja korkeimpien arvojeni mukaan. Olen tehnyt osani, piste.

    "maailma on Jumalan luoma, kuten tuo savikulho, Hän on luonut evoluution ja kaikki mitä näemme ja koemme. Vaikka kuinka teemme johtopäätöksiä tästä maailmasta ja elämästä niin sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa kuka tämän koko systeemin loi vrt. kulhon tekijä!!!"

    Kun maailman tilaa (ihmisten takia) vertaa tähän niin en välttämättä haluaisi törmätä suunnittelijaan. Toisaalta positiivisena olentona uskon jo selittämääni kehitysoppiin.

    Vastaa, kiitos!

    Äänestä

  • uskova kirjoitti:

    "sinä olet tutkaillut vain seuraamuksia, mitä tekemistä sillä on totuuden kanssa?"

    Ja pahoittelen tekstin mahd.sekavuutta, se on tämä tekstiviestisukupolvi :)

    PS.Ajatukseni eivät todellakaan tähtää siihen, että kaikki olisi turhuutta ja moraalilla ei olisi väliä- tai elämällä tarkoitusta.

    Totta kai on. Jokaisen olennon on toteutettava parhaita, korkeimpia ja elämää parantavia arvoja.

    Miksi en usko mihinkään erityiseen uskontoon, selittyy sillä että vaikka mahdollistan Jumalan kaiken alkuvoimana, ovat uskonnot liikaa ihmisten sanelemia sääntöjä, kieroutuneita ja vallanhimoisia ja niillä perusteellaan vaikka mitä ahdistavaa ja sotaisaa saastaa.

    et ihan ole lopuun asti ajatellut mitä kirjoitin...
    vieläkin pitäydyt maailman "tapahtumissa" ja koitat niillä perustella jotakin suumepaa kuten elämän tarkoitusta jne. miten se voisi olla mahdollista?
    ja siitä kulhosta et voi päätellä mitään minusta vaikka se olisi sinun mielestä ruma ja vuotava, voihan kulho olla tarkoituksella tehty sen näköiseksi ja siitä aineesta, jos olisin halunnut siitä kestävän olisin tehnyt sen raudasta, nyt tahdoin tehdä savesta vaikkakin tiedän että se saattaa mennä rikki.. Lopputuloksena teit siis ihan vääriä päätelmiä minusta sen kulhon perusteella!

    noniin, nyt puhut selkeästi!
    et siis usko siihen Jumalakuvaan minkä kristin usko / muut uskonnot antavat!
    Uskot että on jotain korkeampaa ja suurempaa mikä antaa tarkoituksen, mutta et tahdo perehtyä siihen sen enempää koska uskot että pieni ihminen ei sitä voi ymmärtää! tätä minäkin ajoin takaa, saviruukkuteorialla!!
    sillä erotuksella että itse uskon Kristinuskon Jumalakuvaan! Etpä voi sinäkään kieltää etteikö se VOISI olla mahdollista!

    Äänestä

  • ggt kirjoitti:

    et ihan ole lopuun asti ajatellut mitä kirjoitin...
    vieläkin pitäydyt maailman "tapahtumissa" ja koitat niillä perustella jotakin suumepaa kuten elämän tarkoitusta jne. miten se voisi olla mahdollista?
    ja siitä kulhosta et voi päätellä mitään minusta vaikka se olisi sinun mielestä ruma ja vuotava, voihan kulho olla tarkoituksella tehty sen näköiseksi ja siitä aineesta, jos olisin halunnut siitä kestävän olisin tehnyt sen raudasta, nyt tahdoin tehdä savesta vaikkakin tiedän että se saattaa mennä rikki.. Lopputuloksena teit siis ihan vääriä päätelmiä minusta sen kulhon perusteella!

    vain käsittämättömän sinisilmäinen ihminen ei näe uskontojen tarkoitusta valjastaa ihmisen epätietoisuus alistamiseen ja kaksinaismoralismiin, minkä tahansa oikeuttamiseen..

    Uskonto-käsite pitäisi muuttaa Onnen ja Korkeimman Itsensä-seuraamisen opiksi.

    Uskonnolliset kirjoitukset ovat täynnä niin pahoja ristiriitoja ja epäloogisuuksia ettei niihin vain voi uskoa.

    Miksi minun uskoni ei riittäisi? Entä jos esim.muslimit ovatkin oikeassa?

    ja myös kirjoitin elämän tarkoituksen: elää korkeimpien ja parhaimpien kykyjensä mukaan (muista evoluutio-oppini).

    ja nauttia elämästä!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

uskova kirjoitti:

Minun uskoni perustuu luontoon ja evoluutioteoriaan. Alkueliötä enemmän maailmasta käsitti kala, kalasta enemmän maalle nousseet, apinaa enemmän ihminen jne. Kehitys näyttää tähtäävän johonkin mutta en tiedä mihin? Ihminen on vain pieni surkea välivaihe ketjussa.

Kuolemasta: kun "kuolemme", mätänemme/palamme, siirrymme osaksi luontoa. Olemme osa ainetta ikuisesti, jollain tavalla. Kaikki ovat kuolemattomia ja yhtä, ei vain tavalla jonka pieni mielemme haluaa.

Moraalista: ihmisen näyttää erottavan eläimestä moraali, "inhimmillisyyden" kyky. Jokaisen otuksen on kehittyäkseen olentona ja jalostuakseen, käytettävä parhaimpia ominaisuuksiaan. Ei apinankaan elämä kovin putkeen menisi jos sillä olisi hyttysen halut ja ymmärrys.. :) Eli ihmisen on käytettävä kykyä hyvään, pahuus on vain älykkyyden ja ristiriitojen tuoma kompastuskivi joka johtaa pelkkään taantumukseen. Jos kaikki olisivat pahoja ja itsekkäitä, eipä olisi sivilisaatiotakaan.

Mielipiteitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu