Hyvä Apple!

Apple kauhoi tulosta

[Mikko Torikka 15.7.2004, 09:25]

Tietotekniikkayhtiö Applen kesäkuun 26. päivä päättynyt tilivuoden kolmas vuosineljännes oli tuottoisa. Yhtiö onnistui yli kolminkertaistamaan tuloksensa 30 prosentin liikevaihdon kasvulla. Tulosta ryydittivät Macintosh-tietokoneiden ja Ipod-digitaalisoitinten hyvä menekki.

Applen tulos nousi edellisvuoden 19 miljoonasta dollarista 61 miljoonaan dollariin. Liikevaihto kasvoi samaan aikaan 1,55 miljardista taalasta 2,01 miljardiin dollariin.

Yhtiö myi neljänneksen aikana 876 000 Machintosh-tietokonetta ja 860 000 Ipod-soitinta. Edellisellä neljänneksellä Ipodit olivat kappalemääräisesti Macintosheja suositumpia. Suurin osa myydyistä Macintosheista oli kannettavia malleja.

Ipodien osuus Applen liikevaihdosta on vain noin 12 prosentin luokkaa, mutta talouslehti Wall Street Journalin haastattelemien analyytikoiden mukaan musiikkisoittimet ovat kääntäneet Applen jälleen kasvuyhtiöksi. Ipodien myynti yli kaksinkertaistui edellisvuodesta, jolloin yhtiö myi 304 000 soitinta.

Ipodien menekki näkyy myös Applen Itunes-musiikkipalvelussa, joka on ylivoimaisesti menestynein maksullinen verkkomusiikkipalvelu. Yhtiö kertoi aikaisemmin tällä viikolla, että Itunes on myynyt reilun vuoden aikana 100 miljoonaa musiikkikappaletta.

Apple odottaa kuluvalta neljännekseltä noin 2,1 miljardin euron liikevaihtoa. Yhtiö joutui lykkäämään uuden Imac-mallin julkaisua kaksi kuukautta syyskuulle, mutta se ei usko lykkäyksen vaikuttavan kuluvan neljänneksen tulokseen.

Lähde: http://www.tietoviikko.com/doc.te?d_id=153402
6737
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Toisin sanoen Applen tulos on vain n. 3% liikevaihdosta, johon se nousi n. 1.2%sta. Ei hyvältä näytä. En sijoittaisi lanttiakaan mokomaan nappikauppaan. Hyvä kuitenkin, ettei tullut persnettoa.

Äänestä
  • > Toisin sanoen Applen tulos on vain n. 3% liikevaihdosta, johon se nousi n. 1.2%sta. Ei hyvältä näytä.

    Ah. Taisi talousneuvoksella jäädä Hanken hieman kesken.
    Tuloksella kun ei yrityksen taloudellisen tilanteen/menestyksen kokonaisuuden kanssa ole paljoa tekemistä. Lueppa uudestaan miksi Applen tulos tyydytti kaikkia oikeita yritystalouden ammattilaisia.
    Pikku vinkki:
    http://www.apple.com/retail/
    ja sen lisäksi Applen kassavaranto on aika huikea eikä velkaa ole.
    jne.

    > En sijoittaisi lanttiakaan mokomaan nappikauppaan.

    No sinä et, mutta muut kylläkin. Ai mutta sinä teetkin nappikauppaa...
    http://www.nasdaq.com/
    > AAPL

    http://quotes.nasdaq.com/quote.dll?page=charting&mode=basics&symbol=AAPL%60&symbol=APPL&selected=AAPL%60

    > Hyvä kuitenkin, ettei tullut persnettoa.

    Ei välttämättä.

    Äänestä

  • Viime vuosina vain kaksi firmaa on tehnyt tuossa bisneksessä voittoa. Ja se toinen on kuulemma Dell.

    Mitähän mahdat niistä muista sanoa, ne kun tuottaa sitä mainitsemaasi persnettoa.

    Kiva nappikauppa, jolla on, mitäs se olikaan, 5 miljardiako, pelkkiä käteisvaroja eikä velkaa.

    Miksikähän APPL kurssi vaan nousee... on noussut jo lähes 7 taalaa sitten kevään, jolloin osakkeeni ostin.

    Äänestä

  • MacFinn kirjoitti:

    Viime vuosina vain kaksi firmaa on tehnyt tuossa bisneksessä voittoa. Ja se toinen on kuulemma Dell.

    Mitähän mahdat niistä muista sanoa, ne kun tuottaa sitä mainitsemaasi persnettoa.

    Kiva nappikauppa, jolla on, mitäs se olikaan, 5 miljardiako, pelkkiä käteisvaroja eikä velkaa.

    Miksikähän APPL kurssi vaan nousee... on noussut jo lähes 7 taalaa sitten kevään, jolloin osakkeeni ostin.

    Olisi jo aika myydä ja kerätä voitot? ;)
    Vai meinaatko vielä odotella korkeampia nousuja ja sitten pistää myyntiin?

    Äänestä

  • Osakkeeton kirjoitti:

    Olisi jo aika myydä ja kerätä voitot? ;)
    Vai meinaatko vielä odotella korkeampia nousuja ja sitten pistää myyntiin?

    En oo mikään päiväpeluri, ajattelin pitää kymmenen vuotta tai pitempäänkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Zombie kirjoitti:

Apple kauhoi tulosta

[Mikko Torikka 15.7.2004, 09:25]

Tietotekniikkayhtiö Applen kesäkuun 26. päivä päättynyt tilivuoden kolmas vuosineljännes oli tuottoisa. Yhtiö onnistui yli kolminkertaistamaan tuloksensa 30 prosentin liikevaihdon kasvulla. Tulosta ryydittivät Macintosh-tietokoneiden ja Ipod-digitaalisoitinten hyvä menekki.

Applen tulos nousi edellisvuoden 19 miljoonasta dollarista 61 miljoonaan dollariin. Liikevaihto kasvoi samaan aikaan 1,55 miljardista taalasta 2,01 miljardiin dollariin.

Yhtiö myi neljänneksen aikana 876 000 Machintosh-tietokonetta ja 860 000 Ipod-soitinta. Edellisellä neljänneksellä Ipodit olivat kappalemääräisesti Macintosheja suositumpia. Suurin osa myydyistä Macintosheista oli kannettavia malleja.

Ipodien osuus Applen liikevaihdosta on vain noin 12 prosentin luokkaa, mutta talouslehti Wall Street Journalin haastattelemien analyytikoiden mukaan musiikkisoittimet ovat kääntäneet Applen jälleen kasvuyhtiöksi. Ipodien myynti yli kaksinkertaistui edellisvuodesta, jolloin yhtiö myi 304 000 soitinta.

Ipodien menekki näkyy myös Applen Itunes-musiikkipalvelussa, joka on ylivoimaisesti menestynein maksullinen verkkomusiikkipalvelu. Yhtiö kertoi aikaisemmin tällä viikolla, että Itunes on myynyt reilun vuoden aikana 100 miljoonaa musiikkikappaletta.

Apple odottaa kuluvalta neljännekseltä noin 2,1 miljardin euron liikevaihtoa. Yhtiö joutui lykkäämään uuden Imac-mallin julkaisua kaksi kuukautta syyskuulle, mutta se ei usko lykkäyksen vaikuttavan kuluvan neljänneksen tulokseen.

Lähde: http://www.tietoviikko.com/doc.te?d_id=153402

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu