Meillä on reilun vuoden ikäinen leikattu poikakissa ja pari päivää sitten otin tyttökissanpennun. Ongelmana on se,että vanhempi kissa ei tunnu hyväksyvän pentua. Se hyökkäilee pennun kimppuun ja yrittää purra sitä.
Aluksi luulin sen olevan leikkiä koska poikakissamme on todella leikkisä, mutta pentu miukuu välillä kuin sitä sattuisi, joten en enää tiedä onko se vain leikkiä. Olen nähnyt monet kerrat miten pennun emo sitä koulutti ja jopa niin paljon, että pentu miukui, mutta jotenkin vain en osaa nyt erottaa yrittääkö vanhempi kissamme kouluttaa tai leikkiä pennun kanssa vai onko se teappelua. Pelottaa vaan, että pentu saa ikuiset traumat.
Molemmat kissat ovat vanhempieni kissan jälkeläisiä eli ne ovat sisaruksia ja ikäeroa on noin vuosi. Mietinkin, että otinko toisen kissan ehkä liian myöhään tai toisaalta liian aikaisin? Parhaintahan olisi jos ottaisi samalla kertaa kaksi pentua ja vielä samasta pentueesta. Mutta olisiko tässä tapauksessa kannattanut antaa vanhemman kissan sopeutua kauemmin ennenkuin ottaa toisen?

Vastaukset 4
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=627&posting=22000000002265637
kyllä se siitä ajan kanssa hellittää. Meillä oli aikalailla sama tilanne pari kuukautta sitten uuden tulokkaan tultua taloo. kissoja ei voinu ollenkaan jäättää keskenään. Pidettiin niitä yhdessä vaan ihan pieniä aikoja ja kun meno meni liian rajuksi erotettiin ne eri huoneisiin. Yötkin nukkuivat eri huoneissa. Tätä jatkui parisen viikkoa ja sitten hiljalleen ne alkoivat tulemaan toimeen ja nyt ne on ylimmät ystävykset. Välillä on tappeluita, mutta ei ollenkaan niin rajuja kuin aluksi ja tappelut loppui aika äkkiä eikä niihin meidän tarvi puuttua ollenkaan. Muista vaan huomioida molemmat kissat ja koita keksiä jotain puuhaa kissoille sillon ku ovat yhdessä. Näin huomio kiinnittyy johonkin muuhun ja alkavat ehkä paremmin tottumaan toisiinsa ja huomaavat että toinen onkin ihan hyvä tyyppi. :)
Tsemppiä sinne!
oletan että se sinun ensimmäinen kissa tuli mustasukkaseks siitä että ei olekkaan enää ainut kissa teidän perheessä...Luulempa että välillä niillä on ihan vain leikkiä, mutta tottakai ensimmäinen kissasi tarvitsee hieman aikaa totutella teidän uuteen perheen jäseneen.
Itselläni ei ole koskaan ollu pentukissaa ja en ole nähnyt miten ne emon kanssa kasvavat muutakun jos joskus olen ollut joidenkin ystävieni luona joilla on kissoja ja siellä sitten olen nähnyt miten emot kantavat poikasiaan. Minulla on kyllä kaksi kissaa jotka ovat kumpikin jo aikuisia, mutta ne tuli kans eri aikaaa meille...toinen tuli pari vuotta aikaisemmin kun toinen...Aluksi se oli tietenkin vaikeaa, mutta kyll ne nyt jo osaavat olla kiltistä toistensa kanssa...Niillä meni totutteluun joku reilu vuosi, mutta nyt ne sitten tulevatkin jo erittäin hyvin juttuun...
Luulisin että kissan pennun naamastakin voi päätellä että onko se vaan leikkiä vai sattuulo sitä oikeesti johonkin...jos näin on niin pentu pitää ainakin sillonkun ne on keskenään teillä niin viedä johonkin toiseen huoneeseen. Muista kuitenkin kohdella lemmikkejäsi tasapuolisesti, muuten ne tulevat helposti mustasukkaisiksi toisilleen...ja sitten ne alkaa tapella.
Itse pienempä tein juuri tämän virheen... kun tuli uusi kissa taloon niin unohdin melkein kokonaan entisen ja halusin vain kokoajan olla uudemman kissan kanssa...sillon olin jotain 7-8 vuotias joten en vielä hirveesti ymmärtänyt kissoista nyt tiedän että niin ei todellakaan saisi tehdä.
Kiitokset vastauksista :o)
Nyt menee jo paremmin ja eilen edistyttiin todella paljon. Kissat nukkuivat vierekkäin sängyllä, pentu jopa puoliksi vanhemman kissan päällä, mutta kaikkein parasta oli että ennen nukkumista vanhempi kissa pesi pentua vartin ajan. Todella suloinen näky :o)
Leikki on edelleen melko rajun näköistä, mutta ei pentu tunnu olevan moksiskaan. Molemmat jahtaavat toinen toisiaan vuoronperään ja sitten painitaan. Taisin huolehtia turhaan....onneksi..