Kameran pelko

TaTämäkysymys on varmaan outo, mutta olen miettinyt,että miksi etenkin yli 40v naiset pelkäävät jo pelkkää kameraa,vaikka en aio edes kuvata heitä? Kaikki suorastaan juoksee piiloon ja jo kieltävät etukäteen ottamasta sitä esille. Kun työpaikkakuvauksessa pitäisi ottaa ryhmäkuva niin nämä henkilöt piiloutuvat muiden nuorempien naisten ja mies henkilöiden taakse tai sitten tarpeeksi sivuun,että eivätmahdu kuvaan.

Olenyrittänyt olla ottamatta henkilökohtaisesti tätä käytöstä,vaikka mieleen tulee,että onko minussa kuvaajana jotain vastenmielistä. En ymmärrä... Entisaikaan vanhemmat ihmiset pelkäsivät valokuvausta sielun menettämisen pelossa, ensimmäisten kameroiden tullessa markkinoille, mutta en kuvitellut pelon olevan myös nykypäivää.
16786
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Voisiko vika olla kuvissa tai valaisussa?

Äänestä

Kuvattavien luottamus saavutetaan käyttäytymisellä ja työnäytteillä.

Joidenkin kuvattavaksi halutaan toisia kuvaajia pelätään.

Äänestä

Varttuneemmilla naisilla lienee kyse siitä, etteivät he koe esiintyvänsä kuvissa edukseen spontaanissa kuvaustilanteessa. Ennen kuvaan joutumista pitäisi käydä kampaajalla, meikata, tarkistaa asukokonaisuuden toimivuus jne.

Moni varmaankin myös toivoisi näyttävänsä edes suunnilleen samalta kuin uudempana ollessa, silloin joskus pari vuosikymmentä sitten.

Itse olen mies ja käyn jo seitsemättä kymmentäni. Olen antanut itselleni luvan näyttää nukkavierulta ja räjähtäneeltä. Hiukset saavat repsottaa eikä parransängen siivoamisesta ole niin väliä. Silti (tai siitä johtuen) minulle ei ei ole mikään nautinto joutua katsomaan itseäni valokuvissa, joten pysyttelen mieluummin okulaarin kuin objektiivin puolella kameraa.

Äänestä

Uskompa, että kyse on pitkälti juuri siitä, mistä nim. ikääntyvä kirjoitti. Itsensä näkeminen kuvissa saa monet ihmiset kokemaan "Mä aina epäonnistun kuvissa" Totuus onkin järkyttävä, koska peilin edessä kampaillessaan jokainen osaa katsoa itseään mahdollisimman lempeistä kulmista, nostaa kulmakarvansa niin, että suuret silmät avautuvat ryppyjen lomasta ym. Näin on myös vähän väärä mielikuva omasta ulkonäöstään.
Oletko huomannut, että ne, jotka yleensä "onnistuvat" valokuvissa, antavat myös itseään kuvata. Jotkut osaavat poseeraamisen taidon luonnostaan, ja ovat aina valokuvissa "onnistuneita". Eikä siis kyse ole mistään missityypeistä, vaan ihan meistä taviksista.
Taitava henkilökuvaaja toki osaa kuvattavaa ohjata, ja saa kenestä tahansa miellyttäviä kuvia, mutta harvoin nämä "kuvissa epäonnistujat" hakeutuvat muotokuvattaviksi. Hyvä pikakurssin aihe olisikin, kuinka onnistun kuvissa!
Itse ihan harrastuspohjalta fotoillessa muutaman kerran olen (pyydettynä) ottanut ns. "muotokuvia" ystävistäni, ja huomaan varsinkin meidän keski-ikäisten naisten olevan aika pihalla "poseerauksesta". Kuvaustilanteessa koitetaan väenvängällä ottaa "ujo-pikkutyttöilme" leuka alas, katse ylös.., jolloin kaksoisleuka pullottaa, otsarypyt korostuvat, silmänalukset on entistä tummemmat jne. Joidenkin kohdalla tästä "poisohjaaminen" on ollut todella hankalaa, eikä hienovaraisia pyyntöjä kasvojen asennon muuttamisesta tahdota millään toteuttaa :) Ehdottomia kieltoja tulee tyyliin;" ei sitten vartaloa (=mahaa) kuviin. No, lähikuvaa kasvoista pitäisi jo aikalailla tuunata, että iän merkit vähän saataisi piiloon. Usein tulisikin paljon kivempi kuva, kun henkilö onkin kuvassa kokonaan, istuen sopivasti, rennosti, vaikka sitä mahaa vähän piiloteltaisiinkin tuolin selkänojalla tms.
Oma kuvaamista välttävä ystäväpiirini on vähän rauhoittunut, kun perustelen kuvailuintoni silläkin, että mun pitää tätä opetella, mutta kun ihmisiä saa niin huonosti kuvata, nyyh.

Toinen käsittämätön syy kuvaamisen kieltämiseen on internet. Muotia on kieltää "kuvien julkaiseminen"... joka vähän itseäni naurattaakin. Yleisessä keskustelussa kannattaakin ottaa esille se, kuka on kiinnostunut, jos kuvani (keski-ikäinen ylipainoinen tavis) julkaistaan jossain. (Olettaen tietysti, ettei kuvassa ole mitään loukkaavaa) Jos joku haluaa julkaista vaikka facebookissaan ryhmäkuvan syntymäpäiväjuhlistaan, porukassa on aina joku vinkumassa, että minusta ei saa kuvia julkaista. Ajattelematta varmasti ollenkaan sitä, että vaikkapa 20 hengen ryhmäkuvassa kukaan ei ole kiinnostunut siitä maahan katsovasta henkilöstä joukon seassa, katsojat kiinnittävät huomionsa itse päivänsankariin ja kuvan yleiseen tunnelmaan. Paitsi se yksi, joka tuijottaa kuvasta VAIN itseään.

Äänestä
  • ja ennenkuin tästä "julkaisusta" isompi keskustelu nousee, puhun nyt meistä tavallisista kotifotaajista, jotka siis tosiaankin julkaisevat kuvansa korkeintaan ystävilleen salasanan takana olevalla sivustollaan, joka ei omasta mielestäni millään lailla poikkea siitä, että teetetään kuvat paperille, laitetaan valokuva-albumiin, jota sitten tutut ja ystävät kyläillessään katselevat.
    "Ton kuvan revit pois sieltä"- olen kuullut kyllä joskus perinteisestä paperikuva-albumistanikin... No, en ole repinyt, eikä sitä ole oikeuitta kenelläkään pyytää.

    Äänestä

  • ps. kirjoitti:

    ja ennenkuin tästä "julkaisusta" isompi keskustelu nousee, puhun nyt meistä tavallisista kotifotaajista, jotka siis tosiaankin julkaisevat kuvansa korkeintaan ystävilleen salasanan takana olevalla sivustollaan, joka ei omasta mielestäni millään lailla poikkea siitä, että teetetään kuvat paperille, laitetaan valokuva-albumiin, jota sitten tutut ja ystävät kyläillessään katselevat.
    "Ton kuvan revit pois sieltä"- olen kuullut kyllä joskus perinteisestä paperikuva-albumistanikin... No, en ole repinyt, eikä sitä ole oikeuitta kenelläkään pyytää.

    ”ei omasta mielestäni millään lailla poikkea siitä, että teetetään kuvat paperille, laitetaan valokuva-albumiin, jota sitten tutut ja ystävät kyläillessään katselevat.”

    Ei taida tuo laki yksityisyyden suojasta riippua pätkääkään siitä mikä on oikein/väärin sinun ”omasta mielestä” tai/ja kotifotaajista.

    ”No, en ole repinyt, eikä sitä ole oikeuitta kenelläkään pyytää.”

    Olipa typerästi tehty. Enkä yhtään ihmettele jos kukaan ei halua esiintyä sinun kuvissasi.

    Äänestä

  • omasta mielestä? kirjoitti:

    Sinun yksityisyydensuoja ei kyllä ylety sinne asti, mitä kukakin omaan kotialbumiinsa liimailee...
    Oikeus valokuvaan on aina kuvaajalla, ja sen julkaisukin on hyvin pitkälle sallittua, sanoi kuvissa esiintyvät ihmiset mitä tahansa, jos kuva ei ole loukkaava.

    Äänestä

  • 61420 kirjoitti:

    Eihän se siihen mitä liimailee vaan siihen mitä näyttää ja mm. luvatta kuvaaminen kyllä ylettyy ihan kotialbumiisi ja omaan tietokoneeseesi asti.
    Ja sitäpaitsi on pelkkää typeryyttä esitellä albumiaan jossa on kuvia jotke niiden kohde on pyytänyt poistamaan.

    mun kotialbumi ei kuvaa luvatta mitään...

    Äänestä

  • 2 5 kirjoitti:

    mun kotialbumi ei kuvaa luvatta mitään...

    Jos ei niin sitten vika on päässäsi.

    Ainakin tekstisi kuvaa varsin hyvin asennettasi muihin ihmisiin. Kuvittelet, että sinulla on oikeus ”käyttää” muita.

    Sääliksi käy, mutta autaa en voi.
    Toivotan onnea valitsemallasi tiellä.

    Äänestä

  • ei kuvaa? kirjoitti:

    Sinä se taidat OIKEASTI kuvitella että kamera varastaa kuvattavan sielun :-D

    Äänestä

Kyseessä siis taitaakin olla enempi "henkinen seikka" kun fyysinen asia?
Koska ihmisiä on nykyään peloteltu pienenä ties millä jota he eivät tiedä?=?
Moiset naiset pelkäävät kai näyttävänsä rumilta kaikissa ottamissasi kuvissa`?
Ja se on eräitten pahin pelko tässä elämässä.
Et voi saavuttaa heidän luottamusta jos eivät anna ees kokeilla? Muuten kuin
Ottamalla heistä nättejä kuvia joita toisaalta he eivät ehkä tahdo otettavan?

Äänestä
  • Pelkäävätkö sitten kuvattavat naiset sitä,eli onko mahdollista,että naiset kuvittelevat mieskuvaajan käyttävän kuvia johonkin seksuaaliseen liittyvään ja sitä,että kuvat päätyvät vääriin käsiin? Mieskuvaajalla ei oo helppoa saada luottamusta....

    Äänestä

Sattuipa kerran; treenailemassa ihan, kyttäilin pienen kanavan, melkein ojan, ylittävällä pikkusillalla vastakkaiseen kaiteeseen nojaillen, kaiteella istuskelevaa lokkia, odotellen sen "poislehahtamista" kamera valmiina.
Turhankin keskittyneenä asiaan en huomannut, että pyöräilijä tuli pikkusillan päähän, nousi pois pyöränsä selästä ja jäi odottamaan... en tosiaan tiedä, kauanko nainen siinä ehti odottaa, ennenkuin edes huomasin asian. No, nolona naurahtaen sanoin, mene ihmeessä, täällä on lokkeja kymmenittäin, pian siinä istuu toinen. En tiedä, pelkäsikö nainen kameraa, vai häiritsevänsä kuvailujani, mutta itseäni kyllä hävetti. Tässä tilanteessa reippaasti pyöräilyään jatkaen nainen olisi varmaan auttanut minua, saaden lokin lentoon, mutta pelkäsikö "joutuvansa" kuvaan?

En tiedä, onko tämä erityisesti naisten, tai keski-ikäisten naisten "ongelma", vai yleensäkin suomalaisten ihmisten tapa. "Ei mua kuvata!" Jenkkilässä suorastaan tyrkytetään ja poseerataan kuviin, ihan jokaisen kotipippaloista alkaen.

Äänestä

Jokatoisella teinillä on nykyään jonkinlainen pikkujärkkäri mukanaan, ja kuvailevat innokkaasti toinen toisiaan. Ohjaavat reippaasti kuvattavaa ja niin kuvan ottaja, kuin kuvattavakin pyrkivät hyvään lopputulokseen. Julkaisevat kuvia surutta omissa nettiprofiileissaan ym. Se, onko kuvat hyviä tai huonoja, on ihan sivuseikka, kuvata saa ja julkaista saa. Se on oppia niin kuvaavalle, kuin kuvattavalle.
Tää keski-ikäisten porukka vaan neuroilee.

Äänestä

Kiitos kaikille vastanneille! Sain erilaisen näkökulman asiaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

canonisti30 kirjoitti:

TaTämäkysymys on varmaan outo, mutta olen miettinyt,että miksi etenkin yli 40v naiset pelkäävät jo pelkkää kameraa,vaikka en aio edes kuvata heitä? Kaikki suorastaan juoksee piiloon ja jo kieltävät etukäteen ottamasta sitä esille. Kun työpaikkakuvauksessa pitäisi ottaa ryhmäkuva niin nämä henkilöt piiloutuvat muiden nuorempien naisten ja mies henkilöiden taakse tai sitten tarpeeksi sivuun,että eivätmahdu kuvaan.

Olenyrittänyt olla ottamatta henkilökohtaisesti tätä käytöstä,vaikka mieleen tulee,että onko minussa kuvaajana jotain vastenmielistä. En ymmärrä... Entisaikaan vanhemmat ihmiset pelkäsivät valokuvausta sielun menettämisen pelossa, ensimmäisten kameroiden tullessa markkinoille, mutta en kuvitellut pelon olevan myös nykypäivää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu