Miten joku jaksaa :D

levy jääny päälle

Siis jankata jotain samaa lausetta samalla palstalla päivästä, viikosta, kuukaudesta, ilm. vuodesta toiseen. Kuten nyt nää muutamat ateistit "jumalia ei ole", "jumalat satua ja höpötystä", "uskotte satuihin ja taruolentoihin"
Tätä päivästä toiseen :S

15

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niin on

      Niinhän uskovaisetkin jauhaavat samoja juttuja päivästä toiseen ja kuukaudesta toiseen ja vuodesta vuoteen.

    • Vaatiihan se sitkeyttä.

      Mutta olen käsittänyt, että myös erilaisita jumalista on kerrottu päivät pääksytysten jo vuosituhansien ajan.

      Pelkästään kristinuskosta on jankattu jo parituhatta vuotta, eikä loppua ole näköpiirissä. Aikuiset ihmiset julistavat jopa pikkulapsille uskon asioita aivan vakavissaan. Päivästä toiseen.

      Ja on maita, joissa kansalaislta kerätyillä verorahoilla kustannetaan papiston koulutus. Se on kaiken kansan jatkuvasti kustantamaa ammattijankkauksen ylläpitoa. Vusisadasta toiseen.

    • Kananmuna 41

      riivattujakin on olemassa.

    • Joskus kristinuskokin muuttuu myytiksi.

      James Feibleman onkin pukenut asian viisaudeksi:
      "Myytti on uskonto mihin kukaan ei enää usko."

    • Mirka...

      Yli 2000 vuotta jankattu samasta typerästä jeesus sadusta. NAURETTAVAA

      Tämän idioottimaisen sadun takia on tapettu miljoonia viattomia ihmisiä.

      IHMISET OVAT HULLUJA

      • Toutuus sattuu

        Jeesus ei ole satu, sen sinäkin tiedät hyvin.

        Mistäkö minä sen tiedän, että sinä sen tiedät?

        Vastaus: Ethän sinä ole täällä etkä missään muuallakaan kertaakaan satukirjoja vastaan taistellut. :-)))


        Näin lyhyet ovat sinunkin valheesi jäljet! Ei kannata potkia tutkainta vastaan.


    • JAH

      Niin... joku aiheessa kuitenkin kiehtoo, eikä anna rauhaa. Liekö sitten sitä etsikkoaikaa...

    • Aiheessa kiehtoo ainoastaan, miksi miljaridit ihmiset uskovat jos minkälaisiin jumaliin.

      Miksi pitiäsi olla etsikkoaika satoihin jumaliin? Todella naurettavaa. Mutta jokaisella on oma uskonsa. Tai minulla ei ole uskoa yhtenkään jumalaan.Muutenhan pitäisi uskoa satoihin erilaisiin jumallin, joita kaikkiapidetään todellisna.

      • tämä on totuus

        Jumalaliin uskominen todistaa ainoastaan sen, että OIKEA JUMALA on antanut jokaiselle elämän hengen, ja tuo henki kaipaa takaisin kotiin.

        Ihmiset palvovat erilaisia jumalia ainoastaan siksi, koska he eivät tunne kaikkivaltiasta Jumalaa joka on lunut taivaan ja maan ja kaikki mitä niissä on.


    • torjuntatulta se on

      Heillä on pakottava tarve torjua Jumala pois mielestään ja ajatuksistaan.
      Ihminen ei mielellään kohtaisi itseään pelottavia ja kauhistuttavia asioita.

      Oikeita ateisteja tuskin löytyy maailmasta, jokaisessa ihmisessä on kuitenkin Jumalan antama henki, jonka ihminen tajuaa alitajunnassaan ja koittaa epätoivoisesti torjua pois hänet, - joka taivaasta puhuu.

      • "Heillä on pakottava tarve torjua Jumala pois mielestään ja ajatuksistaan."

        Hipihauska uusi näkökanta tuo, että ihminen osallistuisi keskusteluihin asioista, joita haluaa välttää ajattelemasta.


    • "torjuntatulta se on". En oikein usko teoriaasi, että ateiseilla on Jumalan antama henki, ... ja koittaa torjua pois... pelottavia asioita.

      Uskon, että asia on niin, että oli Jumala hyvä tai paha, niin koskaan ei ole sellaisesta kuulunut mitään. Siksi sellaisen olemassaoloon yhtä vaikea uskoa kuin vaikkapa ufoihinkin. Mihin uskotaan, kun uskotaan Jumalaan, tai niihin tuhansiin zeukisiin ym?

      Anteeksi vaan, mutta tämä on enemmänkin uskottavuusongelma, kuin mielen ongelma.Vaikka minulle on yritetty todistella ufojen olevan todellisia, niin siinäkin tulee vastaan se sama uskottavuusongelma. En voi kuvitella, etten halua uskoa ufoihin, kun ne ovat hiukan pelottavia.

    • antaa huvitella

      Huvinsa kullakin.

    • Niin.. Miten ne jotkut jaksavat päivästä päivään, viikosta viikkoon ja vuodesta vuoteen kierrellä ovien takana kertomassa että jeesus tulee ja kysymässä: Oletko valmis? Näitä Vartiotornien jakajia hyppäjää täälläkin vähän väliä.
      Siinä sitä kuule jaksamista onkin...

      Niin että kellä se levy on jäänyt päälle??

      • sus silleen

        Kummallista. Meillä ei ole käynyt moneen vuoteen yhtään hyppääjää.

        Mikäs se on se ateistin sanoma sitten vuodesta toiseen. Ei oo mittään. Ei oo tullu mistään. Eikä mää minnekkään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      23
      2401
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      95
      1526
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      118
      1274
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1130
    5. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      18
      969
    6. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      52
      862
    7. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      249
      861
    8. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      19
      840
    9. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      209
      840
    10. Mun tuli yhtäkkiä

      Ikävä sua❤️...
      Ikävä
      34
      795
    Aihe