No niin, tämä olisi kuulunut enenmmänkin jatkotarinat-osioon mutta kun tämä nyt kerran on alkanut täällä, niin tulkoon loputkin osat tänne.
Eli toinen osa hawkesworth-tarinassa on alkamassa.
------
Hawkesworth kaarsi autonsa kartanon suihkulähdettä ympäröivä hiekalle ja sammutti moottorin. Hovimestari seisoi karkean oloisena portaiden luona, eikä tehny elettäkään vieraiden suuntaan. Salapoliisit nousivat kartanon porraskaarta pitkin ovelle.
Hovimestari otti heidän laukkunsa vastaan ja opasti heidät eteiseen. "Kutsun herttuan paikalle pian." Kurttuinen hovimestari sanoi jäyhästi.
Harmaantunut herttua saapui yötakissa sikari kädessään. Hänen katseensa kertoi että hän ei edes tuntenut herra Ashton Hawkesworthia - tunnettua salapoliisia.
"Niin?" Hän kysyi ja pisti sikarin takaisin suuhunsa.
"Lähetitte meille kirjeen." Lordi Hampton sanoi ihmettelevästi ja kaivoi povitaskuaan. "Tämä se on. Teidän nimenne on siinä. "
Herttua lukaisi kirjeen ja laittoi sen nopeasti taskuunsa. Hän katsoi sitten molempia huolettoman oloisesti ja taputti heitä yhtaikaa olalle. "Hyvät herrat." Hän sanoi ja tuprutteli sikariaan. "Olen erehtynyt." Hän laukaisi. "En valitettavasti tarvitse palveluksianne."
Hawkesworth kummasteli herttuan yllättävää käytöstä. "No mutta, olemme tulleet pitkän matkan lontoosta asti. Tahtoisitteko majoittaa meidät huomiseen asti? Kai teillä on vierashuoneita?"
"Vierashuoneita?" Herttua kysyi ja mietti hetken. "Niin - ne ovat kaikki maalattavana tällä hetkellä, mutta tunnen kylän majatalon pitäjän. Saan järjestettyä teille ilmaisen yösijan. Teidän kannattanee jäädä kylään yöksi ja lähteä pois aamulla."
Herttua oli jo kääntymässä pois, kun hän muisti jotain "Ai niin - Anteeksipyyntöni turhasta käynnistä." Hän otti yötakkinsa rintataskusta tukon seteleitä ja ojensi ne hawkesworthille. "Neljäsataa puntaa. Toivottavasti tämä korvaa aiheuttamani vaivan."
"Kai saamme edes tutustua taloon?" Lordi Hampton kysyi.
Casteburyn herttua käveli jo eteisestä pois ja tokaisi taakseen vilkaisten: "Ette. Remontti pitää minut kiireisenä." Hän katosi pimeään käytävään sikarinsavun saattelemana. Vaitelias hovimestari saattoi heidät ulos.
Herttuan epäkohteliaisuuden loukkaaman kaksikon kävellessä autolleen alkoi vesisade. Autossa Hawkesworth sanoi viiksiensä takaa hamptonille: "Tänä iltana, kelpo James, vierailemme kartanossa vielä kerran."
***
Päivä oli jo pimennyt ja vesisade oli jatkunut iltaan asti taukoamatta. Kaksi sadeviittoihin pukeutunutta henkilöä tarpoi Casterburyn pimeillä pelloilla ojien ja pengerten poikki. Vain harmaa kajo pohjoisella taivaanrannalla kieli kylän sijainnista. Pimeä kartano näkyi juuri ja juuri pellon takana metsän yllä.
Lordi hampton rämpi vetelän ajetun pellon pinnalla vaivalloisesti. "Ashton, piru vieköön, odota nyt vähän." Hän kuiskasi kovaa hawkesworthin perässä. Tämä oli jo melkein metsän laidassa ja viittoi häntä kulkemaan nopeammin. Sadepisarat putosivat hitaasti yhtenä aaltoilevana massana mustien metsien ja peltojen ylle. Öljykankainen sadetakki alkoi päästää vettä läpi.
Aikansa lehtimetsässä rämmittyään he pääsivät kartanon takapihalle. Takapihan suihkulähde oli peitetty puukannella ja pihakeinujen penkit olivat laitettu talveksi varastoon. He saapuivat kolmikerroksisen talon ainoalle ikkunattomalle sivulle. Kartanon etupihassa ei ollut yhtään lamppua valaistuna.
"Katso, Tuosta pääsemme ehkä sisään." Sanoi Lordi hampton ja jatkoi: "Enemmän kuin todennäköisesti."
He kävelivät kyyryssä synkän talonsivun juureen. Talossa oli metsän puolella sammaloitunut kellariportaikko. Se vei ashtonin mielestä yllättävän syvälle, noin kymmenen jalan verran talon perustuksiin.
Liukas pohjatasanne oli täynnä vanhoja liejuuntuneita puidenlehtiä - mahdollinen viemäri oli jo aikaa sitten tukkeutunut. Puista ovea ei oltu avattu vuosikausiin. Sade putosi syvennykseen kahta kovemmalla voimalla.
Pehmentynyt ovi antoi sorkkaraudan edessä karahtaen periksi. Parivaljakko astui sisään pimeään, homeelta haisevaan tilaan. Hampton sulki hajonneen oven takanaan. "Valoa, James." Hawkesworth pyysi huoneeseen langenneessa hiljaisuudessa. Lordi hampton pyyhki heikolla taskulampun valollaa keltaisiksi maalattuja seiniä, jotka johtivat pimeyteen. Käytävän perällä kuului ääntä.
"Tule." sanoi hawkesworth "mennään eteeenpäin."
Betonilattia kopisi heidän jalkojensa alla kun he lähestyivät käytävän päätyä. Hamptonin mielestä seinät tuntuivat koko ajan nojaavan enemmän ja enemmän heidän ylleen. Käytävä kääntyi vasemmalle, ja oikealla puolella oli ovi jonka alta ääni kuului. He avasivat oven.
Kaksikko astui kylmään kellariin. kellarin kostea kivinen tuoksu tervehti heitä.
Lordi hampton valaisi huoneen taskulampullaan. Sähkögeneraattorin tapainen laite oli sijoitettu keskelle pimeää tilaa. Lattiaan pultattu puolipyöreä kone sijaitsi keskellä kellaria ja piti kovaa humisevaa ääntä. Punaiseksi maalatun valurautakuoren sisään ei mennyt mitään johtoa tai letkua, ainoastaan laitteen kyljessä kultaisin valetuin kohokirjaimin lukeva, tyylitelty " V . A . Ghiannini 1912 " viittasi italiaan. Ehkä.
Mystisen laitteen merkitys jäi kaivamaan Hawkesworthin mieltä.
Ja mielipiteitä saa taas jälleen kertoa. ihan mitä vaan.
Eli toinen osa hawkesworth-tarinassa on alkamassa.
------
Hawkesworth kaarsi autonsa kartanon suihkulähdettä ympäröivä hiekalle ja sammutti moottorin. Hovimestari seisoi karkean oloisena portaiden luona, eikä tehny elettäkään vieraiden suuntaan. Salapoliisit nousivat kartanon porraskaarta pitkin ovelle.
Hovimestari otti heidän laukkunsa vastaan ja opasti heidät eteiseen. "Kutsun herttuan paikalle pian." Kurttuinen hovimestari sanoi jäyhästi.
Harmaantunut herttua saapui yötakissa sikari kädessään. Hänen katseensa kertoi että hän ei edes tuntenut herra Ashton Hawkesworthia - tunnettua salapoliisia.
"Niin?" Hän kysyi ja pisti sikarin takaisin suuhunsa.
"Lähetitte meille kirjeen." Lordi Hampton sanoi ihmettelevästi ja kaivoi povitaskuaan. "Tämä se on. Teidän nimenne on siinä. "
Herttua lukaisi kirjeen ja laittoi sen nopeasti taskuunsa. Hän katsoi sitten molempia huolettoman oloisesti ja taputti heitä yhtaikaa olalle. "Hyvät herrat." Hän sanoi ja tuprutteli sikariaan. "Olen erehtynyt." Hän laukaisi. "En valitettavasti tarvitse palveluksianne."
Hawkesworth kummasteli herttuan yllättävää käytöstä. "No mutta, olemme tulleet pitkän matkan lontoosta asti. Tahtoisitteko majoittaa meidät huomiseen asti? Kai teillä on vierashuoneita?"
"Vierashuoneita?" Herttua kysyi ja mietti hetken. "Niin - ne ovat kaikki maalattavana tällä hetkellä, mutta tunnen kylän majatalon pitäjän. Saan järjestettyä teille ilmaisen yösijan. Teidän kannattanee jäädä kylään yöksi ja lähteä pois aamulla."
Herttua oli jo kääntymässä pois, kun hän muisti jotain "Ai niin - Anteeksipyyntöni turhasta käynnistä." Hän otti yötakkinsa rintataskusta tukon seteleitä ja ojensi ne hawkesworthille. "Neljäsataa puntaa. Toivottavasti tämä korvaa aiheuttamani vaivan."
"Kai saamme edes tutustua taloon?" Lordi Hampton kysyi.
Casteburyn herttua käveli jo eteisestä pois ja tokaisi taakseen vilkaisten: "Ette. Remontti pitää minut kiireisenä." Hän katosi pimeään käytävään sikarinsavun saattelemana. Vaitelias hovimestari saattoi heidät ulos.
Herttuan epäkohteliaisuuden loukkaaman kaksikon kävellessä autolleen alkoi vesisade. Autossa Hawkesworth sanoi viiksiensä takaa hamptonille: "Tänä iltana, kelpo James, vierailemme kartanossa vielä kerran."
***
Päivä oli jo pimennyt ja vesisade oli jatkunut iltaan asti taukoamatta. Kaksi sadeviittoihin pukeutunutta henkilöä tarpoi Casterburyn pimeillä pelloilla ojien ja pengerten poikki. Vain harmaa kajo pohjoisella taivaanrannalla kieli kylän sijainnista. Pimeä kartano näkyi juuri ja juuri pellon takana metsän yllä.
Lordi hampton rämpi vetelän ajetun pellon pinnalla vaivalloisesti. "Ashton, piru vieköön, odota nyt vähän." Hän kuiskasi kovaa hawkesworthin perässä. Tämä oli jo melkein metsän laidassa ja viittoi häntä kulkemaan nopeammin. Sadepisarat putosivat hitaasti yhtenä aaltoilevana massana mustien metsien ja peltojen ylle. Öljykankainen sadetakki alkoi päästää vettä läpi.
Aikansa lehtimetsässä rämmittyään he pääsivät kartanon takapihalle. Takapihan suihkulähde oli peitetty puukannella ja pihakeinujen penkit olivat laitettu talveksi varastoon. He saapuivat kolmikerroksisen talon ainoalle ikkunattomalle sivulle. Kartanon etupihassa ei ollut yhtään lamppua valaistuna.
"Katso, Tuosta pääsemme ehkä sisään." Sanoi Lordi hampton ja jatkoi: "Enemmän kuin todennäköisesti."
He kävelivät kyyryssä synkän talonsivun juureen. Talossa oli metsän puolella sammaloitunut kellariportaikko. Se vei ashtonin mielestä yllättävän syvälle, noin kymmenen jalan verran talon perustuksiin.
Liukas pohjatasanne oli täynnä vanhoja liejuuntuneita puidenlehtiä - mahdollinen viemäri oli jo aikaa sitten tukkeutunut. Puista ovea ei oltu avattu vuosikausiin. Sade putosi syvennykseen kahta kovemmalla voimalla.
Pehmentynyt ovi antoi sorkkaraudan edessä karahtaen periksi. Parivaljakko astui sisään pimeään, homeelta haisevaan tilaan. Hampton sulki hajonneen oven takanaan. "Valoa, James." Hawkesworth pyysi huoneeseen langenneessa hiljaisuudessa. Lordi hampton pyyhki heikolla taskulampun valollaa keltaisiksi maalattuja seiniä, jotka johtivat pimeyteen. Käytävän perällä kuului ääntä.
"Tule." sanoi hawkesworth "mennään eteeenpäin."
Betonilattia kopisi heidän jalkojensa alla kun he lähestyivät käytävän päätyä. Hamptonin mielestä seinät tuntuivat koko ajan nojaavan enemmän ja enemmän heidän ylleen. Käytävä kääntyi vasemmalle, ja oikealla puolella oli ovi jonka alta ääni kuului. He avasivat oven.
Kaksikko astui kylmään kellariin. kellarin kostea kivinen tuoksu tervehti heitä.
Lordi hampton valaisi huoneen taskulampullaan. Sähkögeneraattorin tapainen laite oli sijoitettu keskelle pimeää tilaa. Lattiaan pultattu puolipyöreä kone sijaitsi keskellä kellaria ja piti kovaa humisevaa ääntä. Punaiseksi maalatun valurautakuoren sisään ei mennyt mitään johtoa tai letkua, ainoastaan laitteen kyljessä kultaisin valetuin kohokirjaimin lukeva, tyylitelty " V . A . Ghiannini 1912 " viittasi italiaan. Ehkä.
Mystisen laitteen merkitys jäi kaivamaan Hawkesworthin mieltä.
Ja mielipiteitä saa taas jälleen kertoa. ihan mitä vaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Odotan ilolla jatkoa. Hawkesworthit ovat mainio parodian ja naiivin salapoliisitarinan välimuoto. Voi, mikä onkaan tuo salaperäinen laite! Hauska herttua. Nautittavia, yksinkertaisia vuorosanoja. Menisi 70-luvulla kirjoitetusta, kehnosti suomennetusta kioskipokkarista, joita voi löytää jokaisesta divareista suuren, hehkeän nipun. Niissä on sellaista vilpitöntä iloisuutta.
(Tässä tyhmässä näppäimistössä ei välilyönti toimi ja joudun näpyttelemään kaikki välit ASCII-koodeina... Kunhan en nyt vain saisi mitään kirjoituspuuskaa.:)
Huvikseen tätä lukee mielellään. Mutta, kuten Elvis sen ilmaisi: Little less conversation, little more action!
Elikä vähemmän kuvailua ja enemmän toimintaa. Ja kirjoittaja on unohtanut Kohtalokkaan Naisen! Tämä on vähintään anteeksiantamatonta. Mutta ehkä häneen törmätään vielä, toivon mukaan mahdollisimman nopeasti.
Henkilöitäkin voisi vähän syventää. Mutta muuten tämä kulkee mallikkaasti.