Kolari

ohitustiellä.
7377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Miten niin suoralla ja selkeällä tiellä pystyy kolarin ajamaan? Sokeana ja umpihumalassa?

Äänestä

Voi voi

Äänestä

Kun ohitustietä suunniteltiin niin oli eri vaihtoehtoja. Yksi oli Petäisenniskan kautta joen yli ja sitten oli tämä nykyinen linjaus. Jossain vaiheessa oli puhetta myös etelästä tultaessa vitostien vasemmalle puolelle tulevasta ohitustiestä.

Nyt se nähdään minne ohitustie olisi sopinut paremmin. Nykyinen linjaus ei mahdollista kunnollisten liittyminen rakentamista. Ja kun liikennemäärät jatkossa kasvavat niin ongelma kärjistyy entisestään. Jos ohitustie olisi tehty Petäisenniskan kautta niin tilaa liittymille olisi ollut huomattavasti enemmän. Tällaista se on kun lyhytnäköisesti tuherretaan mitä tuherretaan.

Äänestä
  • Ei Kajaanissa mitään ohitustietä ole, on vain pieneen tilaan ahdettu läpikulkutie, jota ei millään opilla pystytä muuttamaan esimerkiksi useampikaistaiseksi tai edes kiihdytyskaistoilla varustetuksi.

    Tosin eipä useakaistaisuuteen ole mitään tarvettakaan, kun alueen väestö vähenee ja vanhenee. Varmaan kevyen liikenteen rollaattorikaistat olisivat Kajaanissa parempi investointikohde.

    Äänestä

  • Realiteetti kirjoitti:

    Ei Kajaanissa mitään ohitustietä ole, on vain pieneen tilaan ahdettu läpikulkutie, jota ei millään opilla pystytä muuttamaan esimerkiksi useampikaistaiseksi tai edes kiihdytyskaistoilla varustetuksi.

    Tosin eipä useakaistaisuuteen ole mitään tarvettakaan, kun alueen väestö vähenee ja vanhenee. Varmaan kevyen liikenteen rollaattorikaistat olisivat Kajaanissa parempi investointikohde.

    Kajaanin ohittava liikenne voi kasvaa edelleen. Tähän vaikuttaa mm. pohjoisen matkailukeskusten menekki. Ja niitähän ollaan edelleen laajentamassa ja lisäämässä. Myös asutuksen leviäminen Kajaanin pohjoisosiin vaikuttaa liikennemääriin. Puhumattakaan kostamusliikenteen kasvusta.

    Kainuulainen pöljyys pulpahtelee hauskasti pintaan aina silloin tällöin. Ja nyt sellaista näyttäisi taas tapahtuneen. Kainarin palstalla jotkut suunnittelevat liikenneympyrää nuaskadun ja ohitustien risteykseen. Tekeekö ne kannen joen päälle, puhkaisevatko reiän ratapenkkaan vai tekevätkö rataan peräti pienen koukkauksen jotta liikenneympyrä saadaan sopimaan paikalleen? Voisihan sen ympyrän tietysti rakentaa tolppienkin nokkaan?

    Äänestä

  • ohittaja kirjoitti:

    Tässä risteyksen mallia kajaanilaisille:

    http://www.the3dstudio.com/download_image.ashx?size=large&mode=product&file_guid=6d62d42f-db4e-4205-8eee-eee5bcb63786

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

arska_tenussa kirjoitti:

ohitustiellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu