Hei!
Etsin syksyksi koiraa koulukoiraksi luokkaani Vantaan Tammistoon. Koira voisi olla luokassa kerran viikossa (tai harvemminkin). Oppilaat ovat 8-9-luokkalaisia. En tunne koirallisia ihmisiä koulun lähialueelta. Jos joku tuntisi, niin voisi vihjata eteenpäin. Ja, jos jollakulla olisi neuvoa miten voisin edetä asian kanssa, olisin kiitollinen.
Etsin syksyksi koiraa koulukoiraksi luokkaani Vantaan Tammistoon. Koira voisi olla luokassa kerran viikossa (tai harvemminkin). Oppilaat ovat 8-9-luokkalaisia. En tunne koirallisia ihmisiä koulun lähialueelta. Jos joku tuntisi, niin voisi vihjata eteenpäin. Ja, jos jollakulla olisi neuvoa miten voisin edetä asian kanssa, olisin kiitollinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
jolla voisit lähteä liikkeelle on että menet kävelylenkille koulun lähiseutuville illalla noin kahdeksan-yhdeksän maissa. Silloin on kaikki lähiseudun asukkaat kusettamassa koiriaan. Tarkkailet vastaantulevia koirakoita ja sopivan ehdokkaan tullessa tartut hihasta ja tiedustelet asian kiinnostavuutta. Ehkä näin löytyy se sopiva.
Tiedustele omistajalta myös ennenkuin sovit mitään että kuinka koira reagoi isoon hälisevään tenavalaumaan kun kaikki kerralla yrittävät päästä rapsuttelemaan. Kaikki eivät nimittäin pidä kahdesta tusinasta kädestä päänpäällä ja toiset pari tusinaa tenavaa kiljuu korvan juuressa. Omani on tästä malliesimerkki, ja siksi en voi sitä tarjota hommaan.
Siis varmista koiran sopivuus hommaan ennen kuin otat riskiä ja jos vähänkään epäilyttää valinta niin jätä diili tekemättä.
Ja jo ennen kuin ensimmäistäkään lasten ja koiran tapaamista, varmista että tenavat tietävät miten koiran kanssa tulee toimia.
- Ei nopeita liikkeitä
- Ei hau-hau-hau huuteluita
- Ei taputtelua pään päältä
- Ei tuijottelua silmiin
- ja monta muuta vastaavan kaltaista juttua joista omistaja kertoo sitten vielä lisää.
Ajatuksesi koulukoirasta on kyllä ihan kannatettava, sillä kun on mahdollista ennalta ehkäistä monia tapaturmia muualla kun muksut oppivat että koira on elävä olento jolla on oma tahto ja tietyt käyttäytymispiirteet rajoitteina joihin ihmisen on vain pakko mukautua.
Vielä yksi asia: Tuli mieleen että onkohan tulevalla luokallasi maahanmuuttajia? Varmista heidän vanhempiensa suhtautuminen asiaan myöskin. Olen huomannut että varsinkin somalitaustaisilla on jokin uskonnollinen ongelma joka usein johtaa ongelmiin koiraan suhtautumisessa. Pyri kuitenkin ratkaisemaan asia niin että voit opettaa myös näitä heidän lapsiaan käyttäytymään oikein kohdatessaan koiran. Nämä maahanmuuttajalapset usein käyttäyvät varsin pelokkaasti, kirkuvat, hyppivät pakoon pusikoihin tai puiden tai pensaiden taakse, juoksevat pakoon ja herättävät näin koirassa epäluuloa, vihamielisyyttä tai saalistusviettiä.
Myös johonkin uskontoon kuuluu ettei saa koskea mustiin koiriin.
oletko huomioinut lasten allergiat ?
Joissain kouluissa meno on sellaista. että opella oliskini hyvä olla suojanaan joku rottweiler tai cane corso.
Joo, onhan se joskus vähän hurjaa ja meno raisua, mutta ei kait täällä suomessa nyt missään faveloissa sentään asuta ja kouluja käydä.
Pientä rajaa siis pliis.
Mihin tarkoitukseen koiran tarkkaan ottaen tulisi??? Ihan vain hengailemaan luokkaan, vai esim. biologian tunneilla ''opetusmateriaaliks''
Tuollaisetkin asiat vaikuttavat kosvatti siihen mistä mahdollisesti saisit koiran.
Mutta eiköhän ope tiedä tuon asian ja ole asiaa miettinyt. Älä siis turhia murehdi, vatipää.
Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry on ammattilaisia täynnä, tietotaitoa löytyy.
Samoin varmasti myös Suomen Karva-Kaverit ry.