Tallustelin
merenrantaa pitkin
aamuvarhain
kevein askelin.
Lenkkipolku kutsui
merituuli tuoksui
rantahiekat toista puolta,
toista mäntykankaat reunustain.
Palasin
ja jälkeen aamu-uinnin
aamiaisen pariin
innokkaana istahdin.
Aamuaurinkokin paistoi,
kesäsade välillä maan kastoi.
Kuin ennenkin, niin nytkin
olithan siellä sinäkin.
merenrantaa pitkin
aamuvarhain
kevein askelin.
Lenkkipolku kutsui
merituuli tuoksui
rantahiekat toista puolta,
toista mäntykankaat reunustain.
Palasin
ja jälkeen aamu-uinnin
aamiaisen pariin
innokkaana istahdin.
Aamuaurinkokin paistoi,
kesäsade välillä maan kastoi.
Kuin ennenkin, niin nytkin
olithan siellä sinäkin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minua miellytti runon yksinkertaisuus. Se ei herättänyt ajatuksia. Sen vain kulki läpi. Saavutus sinänsä, ettei tekstiin jää koukkuja. Rytmi pysyy kevyenä läpi runon. Vain lenkkipolun kutsu sai minut pysähtymään sekunnin ajaksi hieman vaivautuneena.
Olen kuitenkin varmaan lukenut liikaa Uuno Kailasta, kun odotin niin innokkaasti viimeisessä säkeistössä paljastuvaksi synkkää salaisuutta, lohdutonta totuutta.
Miksi ihmeessä vaivautuneena?
Kyllä minulta vahvempaakin tekstiä löytyy, mutta sitten on näitä luonnon, maiseman tai tunnelman kuvauksia, jotka useimmiten tuon mukanani sieltä "lenkkipolulta", jonka löydän aina jostain, missä olenkin. :)
Kuten tämäkin:
Edessä kuivaa tietä seurailen.
Pöly korkealle nousee leijaillen.
Leskenlehdet teiden reunoilla,
auringossa onnellinen olla.
Tuuli puhaltelee hiukset levälleen,
kun posket rusottaen kuljen edelleen.
Mustien lintujen parven
ympärilleni lentäneen näen.
Eivät ne pelkää kun kuljen,
astellen joukossa niiden.
Ja kohina liikenteen
peittää askeleitteni äänen.
Kuten todettua, olen juuri nyt liiaksi Uuno Kailaan vallassa, ja vaikka itse allekirjoitankin visiosi lenkkipolun estetiikasta, lukurytmini häiriintyi, kun kohtasin ei-kailasmaisen ilmauksen. Ei kannata ottaa sitä kovin vakavasti. Itse en ainakaan ota :)
Mutta mitä tulee tämän runon mustiin lintuihin, jotka hyväksyvät kertojan parveensa, sekä kertojan oman olemassaolon peittymiseen maailman huutoon... Sopivat oikein hyvin valitsemani Uuno-obsessiivisen kehyksen sisään.
Kiitoksia miellyttävistä runoista.
Ajattelin, kun nämä tietyt juttuni ovat muutenkin sellaista arkipäivän lyriikkaa, että jos lenkkipolut menevät siinä mielestäsi jo liian pitkälle.
Ehkä Kailas ei käynyt lenkillä? :)
Mutta ainakin Esplanadilla on kuljeskellut, koska on kirjoittanut:
ESPLANAADIN KEVÄT
Olen, veikkoset, ilman syytä
sopimattoman onnellinen.
Torin keskellä äsken juuri,
sen suihkukaivon luona,
ihan huomaamattani hymyilin
merenneidon kauneudelle.
(Eräs muumio silloin minuun
hyvin säälivästi katsoi.
Ja purjehti eteenpäin.)
Kadun varrella puhkeevat puihin
nuput, linnut ja lintujen äänet.
Ja kappelin soitto soi.
Ja silmistä kaiken kansan
Paan kurkkii, nuori ja ahnas Paan.
Olen, veikkoset, ilman syytä
sopimattoman onnellinen.
UUNO KAILAS
Ei, luulen, että lenkkipolku ei ollut kynnyskäsite, vaan sen "kutsu", joka toi mieleeni laimean lomamainoksen. Vain osa Kailaan eksotismirunoista muistuttaa lomamainoksia -- ja tällöinkin varsin kiehtovia sellaisia.
Voi, Uuno-rakas! Älä sinä niistä muumioista välitä. :)