Elämäkö tylsää?

Tuo palstalle ilmestynyt aloite 70 alaisten aloitekyvyttömyydestä on mielestäni ihan turha.

Siinä ei kai ajateltu kesän, ja lämpimän sään saavan palstalaisetkin liikkumaan ulkona enemmän.

Sinänsähän elämä on niin kertakaikkisen mielenkiintoista, kun luonnon runsauden riemastuttamina, saa valita netissäkin tiedonjanoonsa, miltä alalta tahansa uutta virikettä.

Itse olen seikkaillut Induskulttuurista kertovien artikkileiden parissa pari tuntia, päättyen epikurolaisuuden selkeisiin lähtökohtiin:D

Nyt onkin viileä sää antanut aikaa seurata mielitekojaan ja tutkia mitä mieli halajaa.

Kerroin sydänlääkärille viettäväni talven aikana osan ajastani netissä, ja nauraen hän totesi sen olevan yhdistävän tekijän teinien ja eläkeläisten välillä:D

Koskaan en ole voinut omistautua niin paljon kaikkeen, mikä minua viehättää elämässä, kuin nyt velvotteiden vähennyttyä:D

Iloa ja pirteyttä päivään!
470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei elämä tylsää ole ihmiset voivat olla.Olen lukenut aloituksiasi joskus tuntuu vähän uskomattomilta nuo kiinostuksesi kohteet.
Vaikka mikä minä olen sitä arvioimaan.Itselläni on kalastus ja luonto harrastuksiani myös valokuvaaminen.Huonekalujen entisöiminen on myös ollut kiinostavaa kun kaikki vanha ja käsintehty on minusta kaunista.Juuri nyt on pienimuotoinen eteisen remontti meneillään.

Äänestä

Ei elämäni ole lainkaan tylsää, joka aamu kun herään olen kiitollinen kun/jos ei ole särkyä, huonovointisuutta tai muutakaan vaivaa, olen niitä potenut aikani ja nyt on kaikki hyvin.
Pääsen aamulla kahville terassille, tietysti on puettava niin kuin tänäkin aamuna kun on viileää, onhan niitä verkkareita, eikös se kerrospukeutuminen ole muotia. Paidan alta pilkottaa vielä pitempi paidanhellma ;-D.
Kesäkin on aluillaan ja nyt vain liikkeelle. kamera ja kiikarit reppuun, miks ei kahvitermoskin.
Minulla on mielipaikkani korkeat kalliot, näkyvyyttä on ja siellä voi muistella miettiä jopa suunnitella.
Sanalla sanoen elän elämäni parhainta aikaa!

Äänestä

Onko se nyt parhainta aikaa leskenä olla ? Indukset ei kiinnosta pätkääkään, kuuroista mielenkiintosin on ukkoskuuro.
Ukkoo saankin passata ja hän minua, kaikki kokemukset on mukava jakkaa. Ilmankos te yksinäiset joka risauksen käytte täällä keromassa. Poikkeuksellisesti kävin minäkin, ei kerkii yleensä, elämä on niin mielenkiintoista touhua täynnään ja minulla on vielä terve puolisokin. Itse olen sairaampi ja vähän vanhempikin, en kai leskeyden iloja kerkii kokemaankaan.

Nyt onkin ruoka aika, menen kuhafileitä paistamaan, käytiin aamusella kalakauppiaalta.Voissa paistan ja muusin teen, tomaattia ja uutta sipulia salaatiksi. Kahvilla on rapaperipiirakaa ja jäätelöö. Iltasella mennään kirkkokonserttiin, jossa esiinnyn. Pittääkin alkaa kohta tukkaa laittaa, ihohoidoissa olin kylpylässä viime viikolla, kynnetkin lakattiin.

Äänestä
Aloittaja

Niin, saattaahan se tuntua eri ihmisten kiinnostuksen kohteet oudoilta itselleen, jos ne ei kuulu omiin intresseihin. Kyllä minäkin kädentaitoja arvostan, paljonkin, itse kun en sanottavammin ole käsityöihminen, jos ei maalaamista siihen lueta. Käsityötä sekin kyllä on.
Nyt on juuri puutarhan ja taimien kasvatus kaikkein kiinnostavinta, Plantagen taas ilmoitti jäsentarjouksesta Hortensiat vain 9,90 ja ne ovatkin upeita, mutta tämä viileys saa malttamaan hankinnan vielä.

Muuten olen just lähdössä asioimaan, täytynee pakkasharsoa hankkia, kun viime yönä oli pari huopaa ja kylpypyyhekin käytössä. Likaantuvat suotta ulkona:)
Suunnitelmia olisi vaikka kuinka, pihakivetyksistä suihkualtaisiin ja vihannesten resepteistä, fenkoliin olen aivan ihastunut taas salaateissa, nyt on lähdettävä - moikka,...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_9752944 kirjoitti:

Tuo palstalle ilmestynyt aloite 70 alaisten aloitekyvyttömyydestä on mielestäni ihan turha.

Siinä ei kai ajateltu kesän, ja lämpimän sään saavan palstalaisetkin liikkumaan ulkona enemmän.

Sinänsähän elämä on niin kertakaikkisen mielenkiintoista, kun luonnon runsauden riemastuttamina, saa valita netissäkin tiedonjanoonsa, miltä alalta tahansa uutta virikettä.

Itse olen seikkaillut Induskulttuurista kertovien artikkileiden parissa pari tuntia, päättyen epikurolaisuuden selkeisiin lähtökohtiin:D

Nyt onkin viileä sää antanut aikaa seurata mielitekojaan ja tutkia mitä mieli halajaa.

Kerroin sydänlääkärille viettäväni talven aikana osan ajastani netissä, ja nauraen hän totesi sen olevan yhdistävän tekijän teinien ja eläkeläisten välillä:D

Koskaan en ole voinut omistautua niin paljon kaikkeen, mikä minua viehättää elämässä, kuin nyt velvotteiden vähennyttyä:D

Iloa ja pirteyttä päivään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu