Pissajuttu, miten kaikki alkoi

Anu

Minulla on ollut jo pienestä pitäen viehtymystä pissata housuun. Olin kyllä oppinut kuivaksi, kuten normaalin tytön tuleekin, mutta minua viehätti nähdä toisten lasten vahinkoja.
Usein olessani uimassa päästin pissat uimapukuuni, mutta koskaan ei tullut mieleeni tehdä sitä muutoin.

Tutustuin riparilla Sannaan ja ystävyys jatkui tämän jälkeenkin. Sannalla oli vuotta vanhempi velipuoli vaaleatukkainen Petri, johon tunsin hieman ihastuvani.

Olimme eräänä lauantaina loppukesällä päättäneet Sannan kanssa lähteä läheiselle tanssipaikalle. Kun olimme lähdössä kysyi Petri sopisiko hänen lähteä mukaan. Pidin ajatusta hyvänä, koska tunsin vetoa Petriin ja Sannallakaan ei ollut mitään ajatusta vastaan.
Meilla oli mukana muutama pullo siideriä ja joimme ne tanssipaikan läheisellä olevalla kalliolla.Petri oli seurassamme koko ajan ja tanssitti meitä pari kertaa.
Meitä kuitenkaan innostanut se vanhahko musiikki, mitä esitettiin ja niin päätimme lähteä kavelemään kotiin päin.

Minua hieman ujostutti ja lähtiessämme en kehdannut sanoa, että minun pitäisi käydä pissalla vaan ajattelin selvityväni kotiin asti.
Matkalla pissahätäni alkoi yltyä ja kun kävelimme asutulla alueella ei ollut paikka missä käydä helpottamassa oloani.

Pissahätä yltyi koko ajan. Minulla oli jo kovia vaikeuksia. Silloin huomasin, että myös Sanna painoi välistä kätensä jalkojensa väliin.
Tilanne oli mielestäni jo vakava. Miten tästä selvittäisiin.
Petri kulki hiljalleen ja jutteli kaikenlaista mukavaa ja meitä alkoi naurattaa. Silloin tunsin, että en enää kestä ja tunsin kuinka pissa alkoi kastella housujani ja lopulta tunsin kuinka lämmin puro alkoi valua reisiäni pitkin. Kauheaa, minä pissasin housuuni suoraan Petrin nähden.
Sanna katsoi minua outo ilme kasvoillaan ja alkoi nauraa ja samalla hänenn housunsa etumustaan ilmestyi märkä laikku, mikä alkoi nopeasti laajeta.
Mutta mitä teki Petri? Kun seisoimme siinä Sannan kanssa jalat hieman harallaan lämpimän pissan valuessa housuihimme hän hetken katseltuaa totesi: " Minä kanssa " ja samassa hänen housunsa alkoivat kastua. Siinä me seisoimme kaikki kolme ja hetken kuluttua olivat kaikkien housut märkänä. Olin yrittänyt vielä pidätellä, mutta tilanne alkoi kiihdyttääminua ja niinpä rentouduin ja pissasin täysillä ja alleni levisi iso lammikko.

Meitä alkoi naurattamaan. Onneksi ketään ei ollut näkyvissä ja kiirehdimme nopeasti Sannan ja Petrin kotipihaan, mikä oli vain viiden minuutin kävelymatkan päässä. Märät housut alkoivat tuntua mukavilta ja tunsin kostuvani muustakin kuin pissasta.

Heidän vanhempansa olivat onneksi poissa. Tunsin oloni vielä sekä noloksi että kiihottuneeksi. Petri tuli viereeni ja alkoi sivellä markää haaraväliäni.
Huomasin kohouman hänen jalkojensa valissä. Petrillä seisoi tedella kovana.

Istuimme vierekkäin tuoleille pihassa ja Sanna lähti hakemaan meille siiderit sisältä. Hänen ollessa sisällä laitoin käteni Petrin jalkojen väliin ja tunsin hänen kovan kalunsa housujen lävitse. petri suuteli minua ja aloimme hyvällä toisiamme kiihtyvään tahtiin ja silloin tunsin kun orgasi ravisteli minua ja samalla tunsin, että Petrin kalu alkoi sykkiä spermaa hänen housuihinsa.

Sannan tullessa siidereiden kanssa erkanimme, mutta Sanna ilmeestä näin, että hän oli huomannut kaiken. Istuimme ja joimme siideriä ja tunsin uuden pissahädän alkavan tuntua. Enää se ei hermostuttanut minua ja niinpä jonkun ajan kuluttua pissasin housuihini uudelleen. Pissa lorisi maahan tuolin alle.

Silloin teki Sanna jotain yllättävää. Hän kysyi Petriltä joko tätä pissattaisi. saatuaan myöntävän vastauksen hän nousi ja avasi Petrin vetoketjun ja kaivoi hänen kalunsa esille ja pyysi Petriä pissaamaan hänen päällensä.

Petri nousi seisomaan ja Sanna kävi hänen eteensä polvilleen. Silloin menin hänen viereensä.
Sanna otti Petrin kalun käteensä ja hetken kuluttua näin kuinka pissa alkoi suihkuta ja lensi Sannan puserolle. Sitten hän käänsi suihkua ja minä sain osani.

Olimme aivan märkiä. Tunsin kuinka Petrin pissa valui lämpimänä vaatteitteni sisällä.

Kun istuimme taas tuoleissamme Sanna ja Petri kertoivat harrastaneensa pissaamista toisen katsellessa aikaisemminkin, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun he pissasivat housuihinsa.
Sanna oli nähdessään housujeni kastuvan päättäneensä tehdä sen mitä usein oli ajatellut.
Petri taas kertoi pitävänsä minusta kovasti ja kun hän näki vahinkoni päättäneensa samantien pissata housuunsa ja näin estävänsä minua nolostumasta. Hän oli tosin jo kauan halunnut nähdä tytön pissaavan housuunsa ja tämä oli hänelle lähes toiveiden täyttymys.

Tämä ei jäänyt minulla ainoaksi kerraksi Sannan ja Petrin kanssa, mutta ne ovat eri tarinoita, joista voin kertoa mikäli sitä toivotaan ja näitä tarinoita tänne hyväksytään. Seuraavalla kerralla varasin vaihtovaatteet mukaani. Nyt minun oli lainattava Sannalta kuivat vaatteet päästäkseni kotiin.

5

10205

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sottapytty

      Moi Anu, olipa hyvä ja kiihottava tarina! Parasta on just tuo että yrittää pidättää viimeiseen asti ja sitten tapahtuu vahinko...kerropa muista kokemuksistasi kanssa!

    • Kiihottunut

      Aivan ihana tarina! Kiihotuin todella paljon.. Haluan kuulla lisää tarinoitasi senkin ihana tuhma pissatyttö :)

      • Ihastunut

        Laitapa tollasia lisää kaikenlaisia. Toi oli hyvä tarina ;)


    • Anonyymi

      Pissasiko Anu Petrin päälle, sitä tarina ei kerro häveliäisyys syistä.

    • Anonyymi

      Harmi vaan, että kukaan nainen ei laittaisi nimeään ja muiden nimiä tunnistussyistä eikä ole kovin todennäköistä, että esim.Minna käyttäisi nimimerkkiä Anu tms, joten nämä nimellä kirjoittajat ovat aina feikkejä miehiä.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      176
      1219
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      644
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      305
      562
    7. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      557
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      539
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      510
    Aihe