apua

minulla on 1v sekarotuinen koira. koira on ollut häkki koirana eikä ole ikinä ollut sisällä tai kävellyt hihnassa. koira ei ole sisäsiisti. kun ulkoilutan koiraa se ei tee tarpeitaan, vaan tekee ne sisälle. en tiedä miten saada se sisäsiistiksi. ja toinen ongelma on se että kävelee toosi hitaasti ja jämähtää paikoilleen häntä koipien välissä kun toinen koira tulee vastaan.. mitä tehdä?
3268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kuinka kauan olet hoitanut koiraa? Kiitos siitä, että pelastiti kaverin elinkautisesta, tulee myöhemmin. Onko mahdollista jättää koira hetkeksi ulos omiin oloihinsa, vaikka ketjuun. Hihnassa tarpeiden teko voi tuntua koirasta kamalata, kaipaa yksityisyyttä ja vapauden tunnetta. Kokeile pitkää fleksiä ja tee lyhyttä lenkkiä, aina sama lenkki, vaikka vain parisataa metriä ensin, että koira oppii tuntemaan alueensa. Häntä koipien välissä seisominen on silkkaa pelkoa, samoin hidas kävelykin. Siis yritä välttää pelon aiheita, tuttu matka, vaikka vain talo ympäri alkuunsa. Koira on ollut häkissä ja jäänyt jossain asioissa ihan pennun asteelle. 1 vuotias on vielänuori ja oppii tavoille, kunhan maltat edetä hitaasti. Etkä hermostu seuraavasta vaiheesta, kun saadaan itsevarmuutta ja aletaan kokeilemaan rajoja.

Äänestä

koira on ollut minulla 2 viikkoa. asmme kerrostalossa mutta lähellä on metsä ja ruukaan siinä päästää koiran irti. nyt on alkanut pyytämään ulos mutta ulkona ei aina tee tarpeita.

Äänestä

älä ihmeessä päästi irti!. Koira joka on ollut uudessa paikassa vain pari viikkoa voi mistä syystä tahansa sännätä ties minnekä eikä oudossa paikassa osaa tulla kotiin, vaikka haluaisikin. Niin, eikä koira välttämättä vielä edes pidä sinua johtajanaan! Rodustakin hieman riippuu palvelualttius ja kuuliaisuus, metsäverinen koira unohtaa kaiken kohdatessaan riistan hajun, vaikka rusakon tai oravan!
Rakenna suhdettasi koiraan yksinkeraisten tottelevaisuusharjoutuste kanssa, kuten istu ja seuraa. Luoksetuloa kannattaa harjopitella pitkällä narulla tai sisätiloissa. Suosittlen menoa koirakouluun. Koirakerjoja ja niiden järjestämiä tilaisuuksia on kaiketi joka puolella suomea

Äänestä

Kommentoi aloitusta


laumaeläin kirjoitti:

minulla on 1v sekarotuinen koira. koira on ollut häkki koirana eikä ole ikinä ollut sisällä tai kävellyt hihnassa. koira ei ole sisäsiisti. kun ulkoilutan koiraa se ei tee tarpeitaan, vaan tekee ne sisälle. en tiedä miten saada se sisäsiistiksi. ja toinen ongelma on se että kävelee toosi hitaasti ja jämähtää paikoilleen häntä koipien välissä kun toinen koira tulee vastaan.. mitä tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu