Hiljainen muistohetki,

pe klo 14.00,

Perjantaina, 1. kesäkuuta klo 14.00 alkaa pienellä virolaissaaren (Muhu-saaren) pienellä maalaistilalla äidin järjestämä hyvästijättötilaisuus hänen poikansa Steven Aednurmen kuoleman johdosta.

Steven Aednurme oli yksi virolaispojista, joka pitkänä viikonloppuna kiirehti kotiinsa 3 kaverinsa kanssa, mutta menehtyivät matkallaan lentokentälle.

Steven yksinhuoltaja äiti on laittanut ilmoituksen, että hyvästijättö Stevenin kanssa järjestetään ensi perjantaina Muhu -saaren Lahekylän Möisa -tilalla.

Toivoisimme, että kaikki yritykset, joissa on ulkomaalaisia työntekijöitä, muistaisivat pienellä hiljaisuudella yhden virolaisäidin poikansa kipeätä menehtystä.

Usein virolaispojat joutuvat Suomessa työskentelemään pimeästi, heiltä kielletään työntekosopimuksien tekohetkellä suullisesti kaikenlainen liittyminen ja yhteenpito suomalaisiin ammattiliittoihin, vaikkapa pojat itse haluaisivat maksaa veroja, saata siitä etuja sekä kuullua liittoon.

Myös ulkomaalaisten työntekijöiden kohtelu suomalaisissa työpaikoissa on useimmiten rasistista. Ulkomaalaisia kohdellaan eri tavalla loukkaavasti kuin suomalaisia. Heiltä estetään normaali työnteko mikä sallitaan suomalaisille. Kukaan yrityksissä ei reagoi siihen, millä lailla esimiehet kohtelevat ulkomaalaisia työntkeijöitä. Yrityksissä jopa oikeutetaan ulkomaalaisten häirintä ja syrjintä esimiesten ns. direktiovallansa perusteella.

Steven hyvästijättöpäivä voisi olla myös päivä, jolla muistetaan ulkomaalaisten työntekijöiden tilannetta ja oikeuksia Suomessa.

1

203

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suren kanssanne

      Otan osaa äidin suruun. En voi kuvitella mitä on menettää poikansa. Vietän hiljaisen hetken ja toivon voimaa perheelle.

      Viestin loppuosa on kuitenkin vähän provosoiva. onnettomuus oli kuitenkin ylinopeudessa tapahtunut. Työelämä on rankkaa nykyään suomalaisnuorillekin. minullakin kaksi poikaa työttömänä, toinen irtisanottiin koeajan jälkeen kylmästi vaikka oli onnistunut työ hyvin. Vakituista paikkaa ei anneta koska pitäisi silloin maksaa paremmin ja antaa muutkin edut, terveydenhuolto ja sairaslomaoikeudet. olen poikieni takia hyvin murheissani koska eivät ole sitä kirjanlukija tyyppiä että opinnot sujuisivat helpolla, työnteko kyllä kelpaisi.

      Tunnen monia virolaisia suomessa, maatalouslomittajina ja rakentajina. hyviä työntekijöitä yleensä, mutta heissäkin on kaikenlaista persoonaa kuten suomalaisissakin. En ole huomannut että heitä silti rasisitisesti kohdeltaisiin. Tunnolliset työntekijät saavat paljon kiitosta. Siksi nuo syytökset tuntuvat pahalta. minullakin yli kymmenen vuotta virolainen työtoveri ja hänelle heti vakituinen paikka annettiin kun ammattitaito oli hyvä.

      Ajetaan varovasti, liikenne vie monen hengen niin turhaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      436
      906
    2. 56
      569
    3. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      157
      550
    4. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      51
      545
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      164
      527
    6. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      218
      496
    7. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      20
      436
    8. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      90
      424
    9. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      63
      418
    10. Se siitä sitten

      Hyvin lyhyt oli loppuelämä, kun ei suhde ehtinyt edes alkaa ennen, kuin päätit lopettaa. Nauti olostasi sitten.
      Ikävä
      22
      410
    Aihe