f.e.dzerzhinsky haloo!

On sun hyvä puhua terroristeista kun et koko aiheesta tiedä yhtään mitään. Maailmassa on tasan kaksi terroristia: toinen on USA ja toinen on Israel. Nämä kaksi maata taas vääntävät kaiken länsivastaisuuden terrorismiksi, sillä verukkeella kun on kätevää alistaa muita kansoja.

USA on pahimman luokan valtioterroristi joka tukee omaa etuaan kaikkialla maailmassa vaikka pommittamalla siviilejä. Tekeekö tappaminen lentokoneesta pudotetulla pommilla murhatyöstä jotenkin hyväksyttävämmän kuin köyhän miehen itsemurhapommi bussissa? Arabi vastarintataistelijoilla ei ole omaa armeijaa eikä ilmavoimia, mutta heillä on terrorismin keinot sentään taistella Israelin sotilaita ja USA:ta vastaan.

Israel on se toinen oikein todella terroristi. Juutalaisetkos sen päättävät kenellä esimerkiksi saa olla ydinpommi ja kenellä ei? Iranilla on samalla tavalla oikeus ydinaseisiin kuin USA:lla ja Israelilla itsellään. Nämä juutalaiset ovat sortaneet Palestiinan arabeja alusta saakka kun Israel laittomasti perustettiin toisten maalle.

Terrorismi on vastaus USA:n harjoittamaan sotapolitiikkaan, näen sen siksi ihan oikeutettunakin vastauksena. USA voisi perääntyä arabien mailta, jättää öljyetunsa ja taantua tavallisen valtion tasolle. Siksi toiseksi USA voisi tehdä maailmalle palveluksen ja lakata kokonaan olemasta olemassa, samoin kuin Israel.

Niin kauan kuin USA sortaa muita kansoja sotavoimillaan se saa olla varma, että turpaan tulee takaisin päin kanssa. Vietnamissahan se nähtiin miten käy kun riittävän taistelutahtoinen kansa päättää ajaa USA:n pois. Jenkkiarmeija otti turpaansa niin että nokka soi ja vetäytyi. Sodat Irakissa ja Afganistanissa ovat nekin päättymässä USA:n tappioon.
182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

että tällä osastolla olis tarkoitus käsitellä näitä tietotekniikkaan liittyviä asioita, politiikalle löytyy omat sivunsa että jospa radikaali hakeutuisit sinne mielipiteinesi tässä nyt sen kummemmin kantaa ottamatta kirjoitukseesi !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


usa=terroristi kirjoitti:

On sun hyvä puhua terroristeista kun et koko aiheesta tiedä yhtään mitään. Maailmassa on tasan kaksi terroristia: toinen on USA ja toinen on Israel. Nämä kaksi maata taas vääntävät kaiken länsivastaisuuden terrorismiksi, sillä verukkeella kun on kätevää alistaa muita kansoja.

USA on pahimman luokan valtioterroristi joka tukee omaa etuaan kaikkialla maailmassa vaikka pommittamalla siviilejä. Tekeekö tappaminen lentokoneesta pudotetulla pommilla murhatyöstä jotenkin hyväksyttävämmän kuin köyhän miehen itsemurhapommi bussissa? Arabi vastarintataistelijoilla ei ole omaa armeijaa eikä ilmavoimia, mutta heillä on terrorismin keinot sentään taistella Israelin sotilaita ja USA:ta vastaan.

Israel on se toinen oikein todella terroristi. Juutalaisetkos sen päättävät kenellä esimerkiksi saa olla ydinpommi ja kenellä ei? Iranilla on samalla tavalla oikeus ydinaseisiin kuin USA:lla ja Israelilla itsellään. Nämä juutalaiset ovat sortaneet Palestiinan arabeja alusta saakka kun Israel laittomasti perustettiin toisten maalle.

Terrorismi on vastaus USA:n harjoittamaan sotapolitiikkaan, näen sen siksi ihan oikeutettunakin vastauksena. USA voisi perääntyä arabien mailta, jättää öljyetunsa ja taantua tavallisen valtion tasolle. Siksi toiseksi USA voisi tehdä maailmalle palveluksen ja lakata kokonaan olemasta olemassa, samoin kuin Israel.

Niin kauan kuin USA sortaa muita kansoja sotavoimillaan se saa olla varma, että turpaan tulee takaisin päin kanssa. Vietnamissahan se nähtiin miten käy kun riittävän taistelutahtoinen kansa päättää ajaa USA:n pois. Jenkkiarmeija otti turpaansa niin että nokka soi ja vetäytyi. Sodat Irakissa ja Afganistanissa ovat nekin päättymässä USA:n tappioon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu