Kävimpä iltakävelyllä pitkin Loviisaa. Tuli taas ihan suru puseroon, kun kävelin Länsiharjun parakkikoulu-työmaan ohi.
Niin rumaa ja ankeaa!!! Ja siellä meidän lapset käyvät koulua kolmatta vuotta parakeissa, harmaassa värittömässä ympäristössä, ilman juuri minkäänlaisia virikkeitä pihalla.
Onko ihme jos oppilaiden koulumotivaatio kärsii sellaisessa ympäristössä?
Miten opettajat ja muu henkilökunta jaksaa tätä tilannetta?
Kävely jatkui ohi Kappelipuiston ruotsinkieliselle ala-asteelle.
Vihreää maisemaa puiston laidalla, kauniin vehreässä viihtyisässä ja rauhallisessa ympäristössä. Pihamaalla mukavia aktiviteettejä. Onnekkaat lapset, jotka saavat siinä ympäristössä opiskella.
Ihan oikeasti äitinä pistää niin vihaksi tämän kaupungin saamattomuus suomenkielisen ala-asteen suhteen!!! On niin väärin että suomenkieliset lapset joutuvat tuollaisessa harmaassa hökkelikylässä viettämään päivänsä lähes vuoden ympäri. Osa on ollut parakeissa jo 3 vuotta, jotkut luultavasti joutuvat olemaan niissä koko alakoulu aikansa. Onneksi alkaa kesäloma!!! Toivottavasti pian alkaa tapahtumaan!!!
Mutta vieläkin ihmetyttää, että onko todellakin AINOA mahdollinen paikka suomenkieliselle koululle juuri tuossa paloaseman ja maantien välissä, pakokaasujen seassa???
Herätys jo Loviisan päättäjät!!! Tällä menolla "Kotiin Loviisaan" - projekti on ihan täyttä sontaa! Kuka kumman lapsiperhe haluaa tänne muuttaa, jos ja kun viihtyisämpiäkin paikkoja on olemassa! Siltakylän uusi alakoulu on loistava esimerkki!
Länsiharjun ankea parakkikylä :(
22
597
Vastaukset
- rasismiako?
Rkp päättää asioista loviisassa eli lähess kaikki päättäjät ko puolueesta niin eipä niitä kiinnosta Suomenkielisten lasten ongelmat, kunhan omilla on kaikki hyvin.
Joku voisi viedä asian jo ylemmille tasoille, aina Brysseliin asti jos ei muu auta.
Koti loviisaan mainos on tarkoitettu sikarikkaille vanhuksille.- suom.lasten puolesta
Tossa on ikävä kyllä ihan oikeasti perää :( Niin valitettavaa kuin se onkin.
Suomenkielisten lasten kouluhyvinvointi on täysin retuperällä ja unohdettu.
Valitettavasti rkp ajaa vain omia etujaan, muiden kustannuksella. Tämä mielipide ei ole kielirasistinen, vaan täyttä faktaa. Olen itse kaksikielinen, mutta en kuuna päivänä antaisi ääntäni rkp:lle!
Käykää ihmiset äänestämässä syksyn kunnallisvaaleissa! Tässä kaupungissa on suomenkielinen enemmistö, mutta rkp vallassa.
Ja nimensä mukaisesti se pitää huolen vain omistaan.
- s.antonius
Suomenkielinen ala-aste oli oikein toimiva koulurakennus, mutta ei ole ensimmäinen tuon aikakauden rakennus, mikä täytynyt purkaa. Muutoin toimivuudessaan ruotsinkielistä ala-astetta parempi: toimiva auditorio, iso liikuntasali, riittävästi luokkahuoneita ja toimitiloja.
Ruotsinkielisestä ala-astetta vaivaa ainakin tilanpuute. Esim juhlasali aivan liian pieni, ihmiset eivät yksinkertaisesti mahdu sinne. Sijainti puiston vieressä on hieno ja rakennuksen kunto ilmeisesti ok, on vaan ahdasta.
Mutta ei kait se ole ruotsinkielisten vika, että rakennus ei ole sen aikakauden tuote eikä siinä tehty niitä virheitä, joita aikoinaan suomenkielisessä koulurakennuksessa? Molemmissa kouluissa välitunnit ollaan hiekkapihalla, pelataan fudista ja leikitään. Suomenkieliset eivät kirmaile läheisellä upealla harjulla eivätkä ruotsinkieliset naapurin kappelinpuistossa.
Nyt asiaa korjataan ja suomenkieliset saavat toimivan koulun. Valitettavaa, että aikaa menee ja varmasti harmittaa, jos lapsi juuri alkanut koulun, kun rakennus purettiin. Toisaalta lapsuuteni koulupihat ja puitteet eivät olleet häävit, mutta ei se tehnyt koulusta huonoa. Hyvän koulun tekevät toiset lapset, opettajat, henkilökunta ja ennen kaikkea omat vanhemmat, eivät rakennukset. Kitinä ja paha olo tarttuu.
Olen äänestänyt kunnallisvaaleissa yli kielirajojen useampaakin puoluetta ja aina ihmistä, en sitä puoluetta.- yks äippä vaan
Suomenkielinen koulurakennus EI ollut enää toimiva!!! Homeinen rakennus jossa niin lapset kuin aikuisetkin oirehtivat ei ole millään lailla toimiva!!!
Omalla lapsellani oli jatkuvia keuhkoputkentulehduksia, silmäoireita ja pään särkyä vanhassa koulussa. Parakissa näitä oireita ei ole ollut. Joten sekin kertokoot siitä, ettei vanha koulu ollut toimiva.
Kitinä ja paha olo tarttuu, joo. Mutta kyllä meillä vanhemmilla on täysi oikeus vaatia parempaa kouluympäristöä lapsillemme!!! Toki ihmiset tekevät ilmapiirin, ei rakennukset. Mutta olisi suorastaan valhe väittää, etteikö ympäristön esteettisyydellä olisi viihtyvyyden kanssa mitään tekemistä. Harmaiden parakkien pihamaalla on 1 hiekkalaatikko. Ihan kiva, mutta kuinka moni muu kuin ekaluokkalainen leikkii hiekkalaatikolla. Istutuksia ja kukkia ei ole juurikaan.
Parakkipiha vaikuttaa välitunteihin myös yläkoululaisilla, jossa välituntien määrää on olosuhteiden pakosta vähennetty, koska ei vaan ole ulkoilutilaa.
Koulurakennuksen puutteen takia opettajilta edellytetään äärimmäistä kekseliäsiyyttä monissa asioissa. Ja tällä hetkellä ei vähiten siinä, missä kevät- ja joulujuhlat vietetään. Eikä suinkaan vähäisin pulma ole turvallisuus kysymykset! Esim. paloturvallisuus, varapoistumistiet ym ym. Tosi tilanteen tullessa luokkahuoneiden ovet eivät pidättele ketään ( Esim. jonkun sekopään hyökkäys. Ei muuten ole liian kaukaa haettu ajatus tässä yhteiskunnassa) .
Eivät suomenkieliset lapset välitunneilla kirmailekkaan läheisellä harjulla. Eikä ruotsinkieliset Kappelinpuistossa. Mutta ruotsinkielisen alakoulun toisellakin puolella on ihanaa puistomaista nurmikkoaluetta puineen, ja siellä kyllä kirmaillaan. Ja hyvä niin. Lasten kuuluukin saada kirmata, ja tuntien vastapainoksi nauttia ulkoilusta. En tässä mitään kieliriitaa ole haastamassa. On hyvä että edes toisilla koululaisilla on kaunis piha.
Harmituksen aihe onkin lähinnä se, että meidän kaupunkimme suomenkieliset lapset ovat aivan kohtuuttoman kauan joutuneet olemaan ilman tietoakaan uudesta koulurakennuksesta.
Voit väittää ihan mitä tahansa, mutta se ei asiaa muuksi muuta; kyllä harmaa parakkialue on ankean näköinen ja kaventaa pihamaata ja välituntien viettoa roimasti. Eivät kaikki lapset tykkää juuri jalkapalloa välitunnilla potkia. Ja niillekin lapsille kuuluisi jo vihdoinkin oikeus johonkin muuhun kuin nykyiseen tylsyyteen.
Mutta totta on, että parakit ovat parempi vaihtoehto kuin entinen koulu. Mutta rajansa kaikella. Kyllä kolme vuotta parakeissa olisi jo riittänyt. Kuinka pitkään mahtaa vielä mennäkkään? - Ingra
yks äippä vaan kirjoitti:

Mutta totta on, että parakit ovat parempi vaihtoehto kuin entinen koulu. Mutta rajansa kaikella. Kyllä kolme vuotta parakeissa olisi jo riittänyt. Kuinka pitkään mahtaa vielä mennäkkään?Loviisan kaupunginvaltuustossa enemmistö tekee päätökset ja enemmistö on rkp. Koulun puute kuvaa taidottomuutta, ja välinpitämättömyyttä, näin tärkeässä asiassa kuin lasten peruskoulurakennuksen tila ja puute. Mitä enemmistö on tehnyt jotta asia tulisi kuntoon heti?
- homenokkava
parempi olla parakissa kuin homekoulussa
- Sviddunääs
Lapset viihtyvät hyvin parakkikoulussa. Älkää olko niin negatiivisia.
- Urputan urputtajista
Me aikuiset tässä todellakin tehdään maailmasta ankeanpaa kuin onkaan. Nyt on kesä ja meillä on mahdollisuus tehdä lasten kesästä mukava ja tapahtumarikas niin, että jaksavat taas pitkän talven seuraavaan kesään. Älkäämme tappako lasten luovuutta ja mielikuvitusrikkautta valittamalla kaiken ankeutta. Lapset osaavat nauttia pienistä asioista. Minä olen ihmeissäni siitä, että ei tajuta koulun olevan vain pieni siivu lapsen päivastä. Eihän siellä olla alakoulussa kuin 4-6 tuntia 5 päivää viikossa. Parakkiluokat ovat raikkaita ja valoisia ja oppilaat viihtyvät ellei aikuiset omalla valituksellaan istuta kielteistä asennetta. Kiittäkäämme ja kannustakaamme opettajia. jotka jaksavat järjestää lapsille esim. monipuolista liikuntaa olosuhteista huolimatta. Koulun paikkakin on ihan sopiva. Loviisassa ei niin paljon liikennettä ole, että ilmaa pilaisi. Nyt on tulossa vaalit. Kaikki tyytymättömät voi käydä ehdokkaiksi niin saadaan parempi maailma. Tutustukaa maailmaan Loviisan ulkopuolella, jossakin muualla parakkikouluissa joudutaan olemaan kymmenenkin vuotta. Lopettakaa typerä kieliriita ja kateus.
- yks äippä vaan
Urputan urputtajista kirjoitti:

Olet oikeassa siinä, että aikuisten valitus vaikuttaa lapsiinkin. Kieliriitaa en ole edes haastanut.
Mutta... Kyllä ihmetellä saa! Se että parakeissa olisi mukava olla, ja ne ovat hienoja sisältä tms... ei tarkoita sitä, että uutta koulua ei saisi toivoa jo tulevaksi! Kun lapsi on puolet alakouluajastaan opiskellut parakissa, niin kyllä meillä myös lapsi jo toivoo ja odottaa IHKA OIKEAA koulurakennusta!!! Eikä suikaan aikuisten valituksen tuloksena, sillä meillä ei lasten kuullen asioista valitella muutenkaan.
Urputa sinä urputtajista. Minä urputan urputtajien urputtajista. Sillä kyllä asioista saa olla mieltä. Ja KYLLÄ! Uutta koulurakennusta ja viihtyisää koulupihaa saa toivoa! Se ei ole urputtamista.
Tottakai kannustetaan opettajia ja kiitetään jaksamisesta, sehän on selvä.
Nyt on onneksi kesä :) Ja lapsemme kesästä on taatusti tehty rento, ihana ja mukavia elämyksiä täynnä oleva :) Sellainen kuin lapsen kesän kuuluu ollakkin; vailla huolia oleva :)
Hyvää kesää sinullekin "Urputan urputtajista" :)
- HeviMosher
Loviisa on paska kapunki ihan oikeesti. Täälllä ei oo mitää. Koulutkin on ihan sieltä syvältä. Kiito valtio kaikesta avusta
- laitos
Milloin uusi koulurakennus todetaan kelvottomaksi? Toimiva rakennus on ensinnäkin yksikerroksinen.
- sade sisään
Kohta. Joulun alla oli pressut katolla siirtyneet tuulen vaikutuksesta, suoraan sisään pääsi satamaan. Siemen on kylvetty, mitä lie alkaa hiljalleen kasvaa.
- valkosiäni
Onko virolaiset päteviä sienien kasvattajia? Näköjään istuttavat 7/24 Sopiva kosteus on tärkeää!
- Kosteutta ilmassa
Kaupungissa on kuultu juttua, että uudessa rakenteilla olevassa koulussa olisi kosteusvaurioita.
TEHDÄÄNKÖ NYT UUSI HOMEKOULU?' - Hölmölän maamerkki
Minä ainakin ahdistun joka kerta nähdessäni tuon uuden bunkkerin. Koko kouluntienoo meni tärviölle jo, kun veturipuistoon kärrättiin sorakasa ja vanha lättähattuasema kumottiin sisääntulosillan tieltä.
- homefanit+ak&ok????
Kysykää Antti Kinnuselta tai sitten kaikkein korkeimmalta, kaikesta vastaavalta Olavi Kalevalta kirjallisesti:
1) Miten rakentamista valvotaan ja kuka on valvonnasta vastruussa?
2) Onko rakenteet suojattu asianmukaisesti sateelta ja kosteudelta?
3) Onko kastumis- ja kosteusongelmia havaittu?
4) Miten mahdolliset kosteus-ongelmat on työmaalla käsitelty, dokumentoitu ja korjattu? Onko betonirakenteet olleet aina riittävän kuivat rakentamisen jatkamiseksi?
5) Mitkä ovat takuut sille että koulusta tulee oppilaille ja henkilökunnalle terveellinen ja viihtyisä työympäristö? - !1§½
Kosteusvauriot on hyvin dokumentoitu. Yxi tyyppi ryömii seiniä pitkin ja valokuvaa kaikki epäkohdat. Ainaskin pyhien välipäivinä.
- Homeen käryä
Ryömi kun käry on käynyt. Flegmaattinen tekn. keskus ei toimi omaehtoisesti. Monoa sen johdolle ja heti!
- sir kiukulas
Sama tekninen keskus joka sähläsi vesitornihankkeen ja jätti reklamoimatta ilmiselvät virheet epärealistisissa suunnitelmassa. Kivahan Se on maksaa tyhjästä kun ei mene omasta pussista. Koko pomoporras pitäisi vaihtaa sieltä.
- Hui hai
sir kiukulas kirjoitti:
Sama tekninen keskus joka sähläsi vesitornihankkeen ja jätti reklamoimatta ilmiselvät virheet epärealistisissa suunnitelmassa. Kivahan Se on maksaa tyhjästä kun ei mene omasta pussista. Koko pomoporras pitäisi vaihtaa sieltä.
Vesitornihankkeen epärealistisia suunnitelmia ja kustannusarviota ei voida reklamoida, kun konsultti on toiminut johtavien viranhaltijoiden ohjaamana ja tahdon mukaisesti?
Tähän tornifiaskoon poltettiin ainakin 300 000 euroa ja kukaan ei joutunut siitäkään vastuuseen! Siispä pieniä kouluja säästöihin vedoten kiinni, että saadaan tämä tyräys "maksettua"!
Kiitos tästä kaikesta kuuluu kaupungin johdolle.
- Hällä väliä
Jos kyseessä olisi ruotsinkielisille rakennettavasta koulusta , niin tekn. joht. ja kiinteistöpääll. ravaisivat siellä jatkuvasti.Todennäköisesti rakennusvalvontakin on ulkoistettu kalliille konsultille, niin kuin lähes kaikki teknisen keskuksen työt. Käytännössä se tarkoittaa myös vastuun "ulkoistamista", vaikka todellisuudessa vastuuta ei voi ulkoistaa. Paitsi Loviisassa, jossa vastuuseen ei joudu mistään. Koko koulukeskushanke on ryssitty ihan alusta alkaen. Pelkästään kilpailutuksen töpselöinnistä aiheutunut aikatauluviive maksaa veronmaksajille pelkästään ylimääräisinä parakkivuokrina energiakuluina satojatuhansia ellei miljoonia.
Jos kyseessä olisi ollut ruotsinkielisille rakennettavasta koulusta (RKP-hanke), niin koko vastuullinen virkamieskunta plus kaupunginjohtaja olisi jo laitettu maantielle.- Tiina Keskimäki
Myös oma irtisanomiseni sairaslomalta ja ilman varoitusta oli RKP:n virallinen hanke. Ymmärtääkseni RKP:lla oli kiire saada istutettua Sten Frondén eläkkeelle jäävän Niemisen paikalle eli minut oli raivattava tieltä pois.
"att säga upp TK, har varit stadens officiella linje"
http://svenska.yle.fi/artikel/2013/05/31/dom-i-fallet-keskimaki-lovisa-stad
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1137247
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h985233Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163486Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p333412Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352524Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191856Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961501Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3411451Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311346Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?421270