vaikeuksia saada ohjaaja gradulle

joo o

Heips,

Ajattelin kysellä, että onko muilla ollut samaa ongelmaa, vai onko tämä vain oman yliopistoni ongelma :D Pakko nyt hieman purkautua tännekin :)

Elikkäs syksyllä olisi tarkoitus alkaa väsäämään gradua, mutta nyt keväällä ollessa graduinfossa, jossa ohjaajat siis esittäytyivät, kehotettiin jo kesällä vähintään pohtimaan aihe valmiiksi ja tutustumaan kirjallisuuteen etc. Ideapaperinkin sai jo nyt kevään aikana lähettää ohjaajalleen. Ongelma on se, että en tiennyt kuka professoireista graduni ohjaisi, koska se joka suuntautumiseni perusteella sen ohjaisi, ei ensi vuonna graduja ohjaakaan. Olen parhaillaan harjoittelussa, ja teen myös graduni tänne. Aihekin olisi valmiina ja mun pitäisi luultavasti jo kesällä tehdä haastattelut, joita siis hyödynnetään myös eräässä harjoitteluhommassa.

Muutama viikko sitten laitoinkin idepaperini kaikille proffille ja kysyin kuka heistä alkaisi ohjaajakseni, ja mainitsin vielä asialla olevan hieman kiire (sillä varmasti ennen haastattelujen tekoa tarvisin hieman vinkkejä...). Ainoastaan yksi vastasi, että hän voi alkaa ohjaajakseni jos muut eivät ala. Muiden vastauksia ei ole kuulunut, ainoastaan yksi heistä pyysi yhdessä välissä uudestaan idepaperiani, koska ei enää löytänyt sitä. Jo pari kk sitten kyselin aluksi kaikilta opettajilta, että osaisivatko he sanoa kuka olisi sopiva ohjaaja työlleni, mutta heistäkään hädin tuskin kukaan vastasi, ja jos vastasi, niin eivät osanneet neuvoa.

Hieman potuttaa alkaa tekemään koko gradua, jos saa sata kertaa kysyä samaa asiaa ennen kuin vastataan. Yliopistollani vielä kehotetaan ihmisiä valmistumaan, ja mielelläni valmistuisinkin, mutta ilmeisen hankalaksi se tehdään... En sitten tiedä uskaltaako tässä alkaa täysin omatoimisesti kesällä tekemään, on vain jotenkin niin angst -meininki tämän koko säätämisen takia :)

9

327

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onneksi helpottaa

      Jos muuten tietäisit, millainen kandi- ja gradusäpinä yliopistoissa juuri äskettäin on vallinnut, niin et yhtään ihmettelisi. Jos kandi- ja gradukäsikirjoituksia on lukenut joka päivä – lauantait ja sunnuntait mukaan lukien – kolme viime viikkoa, niin ei tässä juuri ole ehtinyt kenenkään ideapapereihin perehtyä. Enkä todennäköisesti ole yliopistoissa ainoa tällainen henkilö.

      Opiskelijoilla on kumma käsitys, että professoreilla ja muilla opetushenkilöillä ei ole muuta tekemistä kuin odottaa heidän lähettämiänsä, yleensä vielä varsin epämääräisiä kyselyitä ja vastata niihin välittömästi. Reaalimaailma ei vain toimi Facebook-vasteajoilla.

    • joo o

      Joo siis en minä sillä, tajuan toki että suurin osa onkin kiireisiä etc, mutta lähinnä ehkä oletin että kun muuten koko opiskeluajan on tehnyt kaikki itsenäisesti ja omatoimisesti selvittänyt kaikki hommelit (itselläni on vielä ollut aina aika korkea lähetellä kenellekään mitään kysymyksiä, etten vain kysyisi mitään "tyhmää" mikä vain kuormittaa viestilaatikkoa :D), niin graduvaiheessa sitten saisi jo jotain opastusta hyvissä ajoin. Eniten siis tässä potutti se, että kun kukaan ei tiennyt mistään mitään vaikka asiaa jo hyvissä ajoin keväällä aloin selvittämään, koska tiesin, että monella kestää vastata viikkoja. Meillä on vielä niin pieni tiedekunta ja omasta aineestani valmistuu ehkä korkeintaan 4-5 gradua vuodessa, joten ei varmaan edes kaikilla proffilla ole joka vuosi ohjattavia. Mutta juu, se siintä, ehkä mä joskus valmistun :)

    • 24

      Hieman OT vertailua: Minun pääaineessani on yksi proffa, ja sitä kautta vain yksi graduohjaaja, joka hoitelee arviolta noin kymmenen gradua lukuvuodessa (plus mahdolliset kandit).

      Mutta itse pulmaan. Oma kokemukseni on se, että kannattaa käydä juttelemassa näistä asioista kasvotusten. Jos potentiaalisilla ohjaajilla on vastaanottoajat, silloin voi pistäytyä (sikäli kun oma aikataula antaa periksi) kysymässä heidän mielipiteitään asiaan. Sähköposti voivat helposti unohtua tai hukkua muutoin täyden postilaatikon sotkuihin, mutta päin pläsiä esitettyä kysymystä on vaikea välttää.

    • G+kesä=huono idea

      Minulla on kyllä ohjaaja mutta hän ei pidä minuun päin mitään yhteyttä. Se on aina minun kantaktoitava proffaan päin jos haluan tavata ja usein hänelle ei sovi, eikä oma-aloitteisesti ehdota mitään vaihtoehtoista aikaa.

      Osaisiko joku neuvoa: onko (Helsingin) yliopiston proffat lomalla koko kesä,heinä,elokuun? Vastaanottoja ei ole, mutta kehtaako pyytää kommentteja käsikirjoituksestani? On niin nihkeän tuntuista tämä yhteistyö..

      • Toisaalta näin

        Jos ohjaaja sattuu graduntekijältä joskus kysäisemään, missä gradun kanssa mennään, niin tämä on sitten painostusta. Osaa näiden kanssa sitten menetellä oikein.


      • riviopiskelija
        Toisaalta näin kirjoitti:

        Jos ohjaaja sattuu graduntekijältä joskus kysäisemään, missä gradun kanssa mennään, niin tämä on sitten painostusta. Osaa näiden kanssa sitten menetellä oikein.

        ^no ei ole painostusta. On tietysti monenlaisia tapoja kysyä. Välinpitämätön ohjaaja on kaikista pahin.

        Yliopiston opetushenkilökunta ei ole lomalla koko kesää. Aika vaikeasti tavoitettavissa moni on. Oma ohjaajani vastailee sähköposteihin, lähinnä viesti on se, että palataan asiaan syksyllä.


      • Apua pitää olla
        Toisaalta näin kirjoitti:

        Jos ohjaaja sattuu graduntekijältä joskus kysäisemään, missä gradun kanssa mennään, niin tämä on sitten painostusta. Osaa näiden kanssa sitten menetellä oikein.

        Jokainen kokekoot kysymykset painostavina jos niin haluaa, mutta jos joku kysyy minulta kuulumisia, se ei tarkoita sitä, että hän painostaa minua. Kyllä se on ohjaajienkin tehtävä välillä kysyä, miten menee. Jos on niin kiire, ettei kerkeä edes tavata, niin suosittelen kyselemään halukasta ohjaajaa toisesta yliopistosta, ja vaihtamaan kirjat sinne.


    • frustraatio.

      oma ohjaajani jäi sairaslomalle keväällä ja jäin graduni kanssa tyhjän päälle. Tiedekunnasta ei otettu minuun mitään yhteyttä, ei sijaista, ei uutta ohjaajaa... No, teen nyt itsenäisesti, mutta en tiedä kenelle. Ja valmistuminenkin venähti tämän asian takia kesän yli.

      • Selvä asia

        Selitys on siinä, ettei sairauslomalaiselle ole sijaista. Yliopisto säästää.

        Jos lisäksi teet graduasi pienelle laitokselle, niin alkuperäinen ohjaajasi saattaa tosiaankin olla aiheen ainoa asiantuntija yliopistossa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      304
      3011
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2343
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      2027
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      118
      1794
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      126
      1719
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1385
    7. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      65
      1347
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1263
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1223
    Aihe