Koiranpentuja :)

Meidän pohjanpystykorvamme sai toissayönä sekarotusia pentuja. Minkä ikäsenä niitä voisi alkaa "Kouluttamaan", tai siis opettaa kulkemaan narussa ja totutella uusiin asioihin?
Entä kun ensikuussa on Match Show, varmaa 19 tai 21 päivä, meidän toinen koiramme menee sinne kilpailemaan, niin voisikohan pentuja ottaa mukaa kattelemaan ja totuttelemaan? :)
4669
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Pentuja voi varmasti opettaa tekemään tarpeitaan vaikka sanomalehden päälle siitä lähtien kun oppivat kunnolla liikkumaan. Luovutusikäistä (min. 7vk), yleensä 8 viikkoista pentua voi opettaa pitämään kaulapantaa ja alkaa harjoittelemaan ulkona kulkemista hihnan kanssa.

Älä missään nimessä vie pieniä alle luovutusikäisiä koiranpentuja mätsäriin! Pienet pennut ovat alttiita kylmälle ja auringolle. Ei sen ikäisiä pidä kuljettaa minnekään. Niiden paikka on kotona emon kanssa!

Etkö ole opiskellut mitään koirista? Onko emokoira madotettu asianmukaisesti? Muuten on suuri riski, että pennnuilla on tartunta. Mitä yleensäkään mahdat tietää koirista?

Äänestä

...vasta kun rokotukset on kunnossa (=toisen rokotuksen jälkeen) eli ikäähän on silloin pennuilla jo 4kk.

Äänestä
  • Kannattaisi tosiaan etsiä vaikka netistä, miten pentuja hoidetaan.
    Voin antaa sinulle neuvoja koirakirjasta, jos et tiedä pennun kasvatuksista paljoakaan.

    Ensimmäisten neljän viikon aikana emo huolehtii aivan yksin jälkeläisistään. Sinun on kuitenkin pidettävä silmällä, että pennut saavat maitoa. Pentueessa on usein pari heikoimpaa, joita vahvemmat sisarukset työntävät syrjään. Hätätilassa sinun on ruokittava jokin pentu tuttipullolla. Varsinkin niin sanottu ternimaito, jota emo erittää penikoimisen jälkeisinä ensimmäisenä ja toisena päivänä, on tärkeää pentujen vastustuskyvylle.
    Älä päästä aluksi ketään vieraita pentulaatikolle, sillä emo saattaa käyttäytyä agressiivisesti, koska se puolustaa pentujaan. Totuta kuitenkin pikkuisia viidennestä viikosta lähtien ihmisiin.

    - Suunnilleen 10. päivänä pikkukoirien silmät aukeavat, ja silloin alkaa tapahtua. Maailma tutkitaan, valveilla ollessa leikitään ja nahistellaan, ja pian ensimmäiset, reippaimmat pääsevät omin voimin kiipeämään ulos pentulaatikosta.
    - Kun pennut ovat kolmiviikkoisia, nille annetaan tavallisesti ensimmäinen matokuuri. Valmisteesta riippuen se uusitaan esimerkiksi kahdesti kahden viikon välein. Lue tarkkaan käyttöohjeet.
    - Viidenneltä viikolta lähtien emo alkaa kyllästyä pentuihin. Terävät kynnet ja hampaat satuttavat sitä pentujen imiessä. Nyt on aika aloittaa lisäruokinta.
    - Pennut luovutetaan uusille omistajilleen 8-9 viikon iässä. Muistuta heitä, että ensimmäinen rokotus annetaan kolmen kuukauden ja toinen neljän kuukauden iässä.

    Pistän sinulle vielä lisäruokinnasta:
    Pennuille annetaan kolmesti päivässä emonmaidonvastikkeeseen sekoitettua riisi- tai kaurapuuroa. Voit sekoittaa löysään puuroon myös kananmunan tai hyvin hienoksi pienittyä pentujen tölkkiruokaa. Älä missään tapauksessa anna pennuille raakaa lihaa! Innosta pentuja syömään kastamalla sormesi puuroon ja antamalla niiden imeä sitä. Mitä suuremmiksi pennut kasvavat, sitä terävimmiksi niiden hampaat ja kynnet tulevat ja sitä enemmän narttu väistää pentuja, eikä päästä niitä imemään. Anna pennuille sen vuoksi riittävästi ruokaa. Kahden kuukauden ikään asti pennut tarvitsevat syötävää viisi kertaa päivässä.

    Äänestä

  • Nyrana kirjoitti:

    Kannattaisi tosiaan etsiä vaikka netistä, miten pentuja hoidetaan.

    hmm..tuosta pennun ruokinnasta..niin korjaisin semmosia juttuja että..pennut luovutetaan ensinnäki 7-8vk ikäisinä eikä 8-9vk. Ja ruokinta aloitetaan antamalla pennuille aluksi ihan tosi vähän RAAKAA jauhellihaa maistettavaksi joka on sitä ennen ollut vähintään vuorokauden pakastimessa..sitten sitä ruokaa aletaan sekoittaa esim. kaupasta saataviin tutteli velleihin..aluksi enemmän velliä kuin jauhelihaa..vähitellen lisäät jauhellihan määrää..Siiten pikkuhiljaa sekoitat mössöön myös pennun nappuloita aluksi 2 nappulaa per annos..murskattuna ja tietenkin hyvin kostutettuina tämä sen takia että pentu saa kaikki tarvitsemansa ravintoaineet. Pikkuhiljaa alat muttamaan sekoitetun ruuan suhteita niin että..vähennät jauhellihan määrää ja lisäät nappuloiden määrää ja laitat velliä vähentäen myös sen määrää pikkuhiljaa ja noin 6 viikon ikäisenä voit jo jätää muut pois ja tarjota vain hyvin kostutettuja pennuille tarkoitettuja nappuloita. Edellinen kirjotittaja opettaa koiraa kotiruualle joka ei ole minusta niin hyvä juttu kuin nappuloille opettaminen.. Napuloita syötettäessä ei tarvitse huolehtia saako koira kaikki tarvitsemansa ravintoaineet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

KoiRaRaKaS kirjoitti:

Meidän pohjanpystykorvamme sai toissayönä sekarotusia pentuja. Minkä ikäsenä niitä voisi alkaa "Kouluttamaan", tai siis opettaa kulkemaan narussa ja totutella uusiin asioihin?
Entä kun ensikuussa on Match Show, varmaa 19 tai 21 päivä, meidän toinen koiramme menee sinne kilpailemaan, niin voisikohan pentuja ottaa mukaa kattelemaan ja totuttelemaan? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu