Tänään olisi pitänyt tulla mutta ei näy mitään tilillä? Sama osoite ja tilinumero on ollut jo parikymmentä vuotta eli ei pitäisi siitä johtua että jokin olisi muuttunut.PHP Holding Oy:n yhtiökokous 11.4.2012 päätti, että vuodelta 2011 maksetaan osinkona 91,19 euroa osakkeelta eli yhteensä 18.443.451,07 euroa. Päätetty 91,19 euron osakekohtainen osinko antaa osakkeen tämän hetkiselle hinnalle hyvin kilpailukykyisen noin 13,2 prosentin osinkotuoton.
Osinko maksetaan 31.5.2012 alkaen niille osakkeenomistajille, jotka 11.4.2012 olivat merkittyinä yhtiön osakasluetteloon tai olivat ilmoittaneet yhtiölle saantonsa sekä luotettavan selvityksen siitä mainittuun päivään mennessä. Osingon maksamisen edellytyksenä on, että osakkaan pankkiyhteystiedot ja henkilötunnus / y-tunnus ovat osakerekisterissä ajan tasalla. "
PHP osinko, oletteko saaneet?
8
651
Vastaukset
- oootellaan vaan
Hjuva kun muistutit, täytyy tarkistaa asia tiliotteesta kun sellainen joskus tulee.
- uberduber
Ei ollut tullut tänäänkään. Saamarin kapitalistisiat kun pihtaa rahojaan.
- peehoopee
Ei tullu vielä tänäänkään, ihmettelen......
- ?!?
Tainnut rahat loppua kesken, toivottavasti rahat tulee ennen konkurssia.
- Gkhgjhj
On tullut.
- Visma housuissas
Ei ole tullut. Täytyy tiistaina mennä vähän kyselemään paikan päälle jos ei ala ilmestyä.
PHP Holding Oy:n osakkeenomistajia palvellaan puhelimitse ma-pe klo 9 - 16 numerossa (03) 752 2525. Osakeasioita hoitava palvelupiste on Lahdessa Visma Services Teemuaho Oy osoitteessa Aleksanterinkatu 10 B, 2.krs, (sisäänkäynti Lanun aukion puolelta). Palvelupiste on avoinna tiistaisin ja torstaisin klo 9-16.
- epätietoisuudessaan
No onkos ny jo tulleet tilille?
En pysty tarkastamaan kun on sellainen tili johon ei ole nettipankkitunnuksia. Tiliote tulee vissiin vain jos on jotain tapahtumia tai pari kertaa vuodessa??? - ?!?
Eilen tuli vihdoin tilille. Ihmeesti kesti kun aikaisempina vuosina on tullut tarkasti samana päivänä kun on ilmoitettu. Taitaa DNA sählätä siinä välissä taas kerran. Ei olisi kannattanut PHP:n mennä DNA:n kanssa samaan kelkkaan. Olen meinaan sen verran kypsynyt DNA:n palveluihin että pysyn siitä niin kaukana kuin mahdollista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15211518
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485413Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p424346Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392708Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071636Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601596Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?921481Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361431