Meillä on ennestään jo kaksi poikaa Noa Hugo Hermanni ja Luca Noel Nestori ja kolmas poika tulossa. Nimi apuja siis kaivataan. Pojan kolmanneksi nimeksi tulee Viljami, mutta kaksi ensimmäistä nimeä on vielä hakusessa.
Etunimen tulisi olla lyhyt 3-5 kirjaiminen ja päättyä a-kirjaimeen. Sen pitäisi olla myös kansainvälinen ali Joonat ja Juhat voi unohtaa. Tämä siksi, että me asumme irlannissa ja olisi kiva, että nimen kanssa ei tulisi hankaluuksia. (esim. lausuminen, kirjoittaminen) Liian "ulkomaalainen" ei kuitenkaan saisi olla, sillä olisi kiva että myös suomalaiset sukulaiset osaisivat nimen sanoa.
Toinen nimi sitten, Alku kirjaimen tulee olla V, ja tämä nimi saa olla kunnolla "englantilainen", eli tähän ei kelpaa Väinöt ja Vilhot vaikka molemmista nimistä tykkäänkin. Pituudella ei sinänsä ole väliä, kunhan sointuu kivasti muihin nimiin.
Tulikohan kaikki nyt mainittua mahdollisimman epäselvästi. Kiitos jos joku viitsii auttaa.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Raamatullista poikasarja jatkaen: Elia Vincent Verneri
Elia on hyvä, mutta itse laittaisin ehkä:
Elia Vernon Viljami
Elia Vincent Viljami
Elia Victor Viljami
Elia Vilbur Viljami
Josua/Joshua
Sasha
Andrea
Rama
Ilia
Josa
Joshua Valerian Viljami
Joshua Verne Viljami
Andrea on englanninkielisissä maissa pääosin naisen nimi, samoin Sasha. Rama taas ei ole nimi kummassakaan maassa, kuulostaa lähinnä intialaiselta nimeltä. Joshua lienee hieman liian hankala suomalaisille sukulaisille, liian pitkäkin lienee annettujen "ehtojen" mukaan. Josua taas saattaa olla hankala Irlannissa, sillä useimmat mieltäisivät sen väärinkirjoitetuksi Joshuaksi. Josa ja Iliakin kuulostavat hassulta.
Enkä nyt siis kommentoi millään pahalla, mutta puoliksi brittinä nuo ehdotuksesi vain särähtivät aika pahasti korvaan. Edellä mainittu Elia on ok.Mieleeni tuli myös serkkuni nimi, Jona, joka on lyhennetty nimestä Jonathan, joka puolestaan on enoni nimi. Molemmat nimet (Jona, Elia) ymmärretään varmasti pojan nimiksi, jos niiden perään lausuttaessa lisää häivähdyksen H:ta (vrt. Jonah, Eliah).
Myös Mica voisi olla vaihtoehto, mutta tätä käytetään briteissä myös tytönnimenä.
AP:lle sanoisin, että fiksuinta voisi olla luopua tuosta A-päätteestä, ja valita jokin muu nimi, joka on teille tärkeä.
Jeremia
Joosua
Sakaria
Ehdota: Esa/Ola Valter Viljami
Oikein hyviä nimiä ketju täynnä, Jeesuksen opetuslapsille nimittäin. Argh.
Eka Vincent Viljami.
Milo?
Englanniksi lausutaan "mai-lou".
Tää tulee meidän lapselle jos se on poika!
Muuten, käsittääkseni kaikilta tuntemiltani Irlantilasilta, Irlantilaiset nimet on ihan erilaisia kuin Englantilaiset ja lausutaan eri tavalla esim. tytön nimi Niamh lausutaan "neeve" tai suomennettuna "niiv".. Jos olette Irlannissa miksi lapselle annetaan tyypillinen Englantilainen nimi..? Jokin ei täsmää!
Kiitos paljon nimi ehdotuksista, tässä vähän kommentia niistä
Elia, ihana nimi, ei itsellä tullut mieleen, mutta menee ehdottomasti harkintaan
Joshua/Josua, mies tykkää, mutte itse en oikein pidä
Sasha, Andrea, kuullostaa enemmän naisen nimiltä
Rama, Ilia, Josa, liian erikoisia ei tunnu oikeilta
Jona, kiva nimi jota ollaan mietitty itsekkin
Mica, kiva nimi, mutta oma isäni on Mika eli hieman liian samanlaiset
Jeremia, Joosua, Sakaria, kaikki vähän liian pitkiä eikä muutenkaan iske
Esa, Ola, Eka, kaikki aika kauheita nimiä eli ei meidän lapselle
Milo, aivan ihana nimi, jonka itse antaisin lapselle heti mutta mies ei tykkää yhtään
Ja joku ihmetteli sitä miksi lapsille annetaan tyypillinen englantilainen nimi kun asutaan irlannissa. Syynä siihen on, että mies on englantilainen ja haluamme, että se näkyy nimessä, kuten minun suomalaisuuteni näkyy lasten kolmansissa nimissä. Ainoa asia mikä meitä oikeastaan sitoo Irlantiin on miehen työ ja toiveena olisikin joskus muuttaa takaisin Englantiin.
Niila Valo Viljami
Josa Veli Viljami
Mike Volmar Viljami
Alex(a) Volter Viljami
Teo Vick Viljami
Jooa Vici Viljami
Elia Valter Viljami
Ilia Vlad Viljami
Josua
Otava
Asla
Urba
Romea
Jona
Mitja
Visa
MIO