Koira + kani?!

Olisikohan täällä koiranomistajia, joilla on kokemusta koirasta ja kanista samassa asunnossa?
Eli nyt TODELLA tärkeä kysymys kanin ja koiran yhdistämiseen liittyen!

Olen hankkimassa kesäksi villakoiranpentua. Kävimme juuri moikkaamassa kasvattajan luona neliviikkoisia pentuja ja muita villiksiä. Vihdoinkin meille olisi nyt tulossa ihana koiranpentu! Mutta sitten....

Päästiin kotiin ja menin katsomaan 5-kiloista, 4-vuotiasta risteytyskaniani. Avasin häkin ja kani pomppasi sieltä ulos. Sillä sekunnila se ampaisikin jo huoneen toiseen päähän matalana, silmät suurina, korvat sojottaen pystyssä. Ei antanut ottaa kiinni tai tulla edes lähellekään. Yritin tarjota pupun lempiherkkuja -siemeniä- mutta niitäkään se ei huolinut ja juoksi vain vimmatusti mua karkuun ympäri huonetta (ei kuitenkaan paukauttanut jalalla).

Tämä oli muutenkin hyvin erikoista, sillä kani ei ole koskaan reagoinut mitenkään beaglelta haiseviin käsiini... mutta villakoiran hajusta se sai kauhean slaagin.

Miten on, onko tällainen käytös kanilta aluksi ihan normaalia? Eiköhän kani tajua ettei mitään pelättävää ole, kun se näkee hajun lähteen -pieni valkoinen villakoirapalleron? Onko järkevää siis yhdistää koiraa ja tällaista kania? Onko kokemuksia? Ideoita? Ja miten kanin voisi totuttaa koiraan? Apua, hyviä neuvoja tarvitaan!
470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mulla on kani ja koira(pitkäkarvainen collie). Kani oli ollut mulla jo muutaman vuoden ennen koiran tuloa, ja on kooltaan tommonen melko pieni risteytys(voi toki olla jotain rotuakin, mutta papereita ei ole niin siksi se sit lasketaan).

Alusta asti ei ole ollut mitään ongelmaa, kani usein aina ollut vapaana mutta muutamana päivänä pennun tulon jälkeen pidin häkkiä kiinni.
Eka kohtaaminenkin meni ihan hyvin, pentu juoksi häkin luo, kani vaan möllötti sitä ja jatkoi sit syömistään.

En tiedä auttaisiko mitään, mutta kokeile jos pidät jotain tavaraa kanin häkissä että siihen tarttuu kanin haju, ja sitten viet sen sinne koiran kasvattajan luo että siihen tarttuu niiden hajua. Sitten taas pidät sitä kanin lähellä(jos se kamalasti pelkää niin ei varmaan kannata häkkiin sitä tavaraa pistää). Jos se vaikka tolla lailla "turruttamalla" tottuisi sen koiran hajuun

Äänestä

Ok, ja lisää melipiteitä kehiin, kiitos! Onko muilla kokemuksia?

Äänestä

No tuota...äiti kertoi joskus, että heillä tai heidän tutullaan oli joskus kani ja sakemanni. Näennäisesti tulivat juttuun ja saku hoiti kania. Makasivat vierekkäin ja saku nuoli sitä. Todellisuudessa kani oli kauhusta jäykkänä ja kuoli sydänkohtaukseen.

Meillä sitten taas oli ensin kani ja kanin ollessa 4v tuli terrierikoira. Ne olivat todelliset ystävykset :) Koira asettui ulkona aina kanin ja muitten koirien väliin, että tää pupu on rauhotettu. Nukkuivat vieretysten, kulkivat ulkona kimpassa jne.

Siinäpä kaksi tarinaa. Eli ei noista voi tietää kokeilematta.

Äänestä

Kaverillani ainakin on kaneja sekä weimarinseisojan ja airedalenterrierin sekoitus. Hyvin tulevat toimeen keskenään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokokokokokokoira kirjoitti:

Olisikohan täällä koiranomistajia, joilla on kokemusta koirasta ja kanista samassa asunnossa?
Eli nyt TODELLA tärkeä kysymys kanin ja koiran yhdistämiseen liittyen!

Olen hankkimassa kesäksi villakoiranpentua. Kävimme juuri moikkaamassa kasvattajan luona neliviikkoisia pentuja ja muita villiksiä. Vihdoinkin meille olisi nyt tulossa ihana koiranpentu! Mutta sitten....

Päästiin kotiin ja menin katsomaan 5-kiloista, 4-vuotiasta risteytyskaniani. Avasin häkin ja kani pomppasi sieltä ulos. Sillä sekunnila se ampaisikin jo huoneen toiseen päähän matalana, silmät suurina, korvat sojottaen pystyssä. Ei antanut ottaa kiinni tai tulla edes lähellekään. Yritin tarjota pupun lempiherkkuja -siemeniä- mutta niitäkään se ei huolinut ja juoksi vain vimmatusti mua karkuun ympäri huonetta (ei kuitenkaan paukauttanut jalalla).

Tämä oli muutenkin hyvin erikoista, sillä kani ei ole koskaan reagoinut mitenkään beaglelta haiseviin käsiini... mutta villakoiran hajusta se sai kauhean slaagin.

Miten on, onko tällainen käytös kanilta aluksi ihan normaalia? Eiköhän kani tajua ettei mitään pelättävää ole, kun se näkee hajun lähteen -pieni valkoinen villakoirapalleron? Onko järkevää siis yhdistää koiraa ja tällaista kania? Onko kokemuksia? Ideoita? Ja miten kanin voisi totuttaa koiraan? Apua, hyviä neuvoja tarvitaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu