Kyseessä on siis täysin fiktiivinen esimerkki, joka vain sattui herättämään erään tutun kanssa paljon keskustelua ja aloin miettiä, miten tälläinen tapaus päättyisi. Kertokaapa te viisaammat, jotka paremmin lakia tunnette että miten tälläinen tapaus saattaisi mahdollisesti edetä. :)
On perhe jossa on vanhempien lisäksi kaksi lasta. Toinen lapsista on jo 18 vuotta täyttänyt opiskelija nimeltä X ja toinen lapsista vielä tarhaikäinen lapsi nimeltä Y. On kesäloma ja vanhemmat päättävät, että X voi jäädä hoitamaan tarhaikäistä sisarustaan, koska X:llä ei ole koulua. Vanhemmat jättävät Y:n omaan petiin nukkumaan eivätkä vie lasta tarhaan, sillä olettavat X:n pitävän hänestä huolta
.
X ei kuitenkaan ollut tietoinen, että sisarus oli kotona sillä hänelle ei ollut asiasta mitään sanottu, joten X oli lähtenyt kotoa aikaisin herättyään ja jättänyt tarhaikäisen sisarensa yksin taloon tiedostamattaan. Myöhemmin tapausta tutkiessa molemmat vanhemmat väittävät kiivaasti X:n suostuneen hoitamaan sisarustaan, kun taas henkilö X tietysti kiistää tapahtumat ja kertoo olleensa vailla tietoa koko asiasta.
Tiedämme vanhempien tarinan olevan valetta, mutta kyseessä on kaksi yhtä vastaan tilanne, joten X:n on vaikea todistaa ettei olisi ollut tietoinen.
Miten asia etenee ja onko tälläisessä tapauksessa mahdollisuus kiistää tapahtuma kun kaksi henkilöä väittävät muuta? Saako henkilö X heitteillejättö syyteen (olettaen että Y oli riittävän kauan yksi että nähdään olevan riittävät perusteet syytteen nostamiselle)?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Suomessa tuomioistuin voi vapaasti harkita todistelun arvon ja merkityksen. Matematiikka ei ratkaise. Vaikka - kuten esimerkissä - kaksi kertoisi yhtä ja yksi toista - ratkaisu ei ole automaattisesti kyseisten kahden henkilön väitteiden ja käisityksen mukainen. Järjen käyttö on Suomessa sallittua tuomioistuimellekin.