Luulin jo hetken, meidät toisillemme luotiin.
Vain hetki pieni yhteinen, meille kuitenkin vain suotiin.
Miksi jaksaa iloita ja nauraa, asua pientä pesäkoloa.
Tokko enää kauan jaksan, tätä pahaa oloa.
Onko tässä elossa, nyt enää mitään järkeä?
Oliko sinunkin nyt aivan pakko, minun sydämeni särkeä?
Vain hetki pieni yhteinen, meille kuitenkin vain suotiin.
Miksi jaksaa iloita ja nauraa, asua pientä pesäkoloa.
Tokko enää kauan jaksan, tätä pahaa oloa.
Onko tässä elossa, nyt enää mitään järkeä?
Oliko sinunkin nyt aivan pakko, minun sydämeni särkeä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Elämä toisina päivinä on
kuin karua korpea..
Hetkessä särkyunyt kirvely,
totista tuskan tuntua..
Rikkaus kadotetusta onnesta
mieleni hohdetta ei sammuta...
Odotan ja ihmettelen
missä viivyt ..
Missä valkea ori ravaakaan?