Näillekin jengiläisille siunaantuu lapsia.. mitenhän tämä moraalin ja oikean/väärän opetus kotona tapahtuu ja miltä kannalta katsoen? Prosenttiporukathan ilmoittavat olevansa rikollisia, siis onko heidän oikeansa meidän väärä ja päinvastoin?
Jengiläisten lapset.
Päiväkotitäti
13676
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
oletko sitten sitä mieltä, että parhaimmat lapsenkasvattajat löytyy niistä porukoista, joilla on omakotitalo, velka volvo pihalla, kultanennoutaja ja perhehelvetti seinien sisällä.on erikoinen näkökanta, että lapsenkasvatus riippuu aina ulkosista tekijöistä. ja kuitenkin kun kattelee ympärilleen ni ihan tavallisetkin ihmiset tekee parempaa jälkeä kasvatuksessa kun te ns. ammattikasvattajat. mikä on oma moraalisi kun kasvatettavaksesi näyttää ainoastaan sopivan toimitusjohtajien ja konttorirottien lapset vai kelpaako myös siivoojan ja roskakuskin lapset vai onko ne jo lähtökohdiltaan köyhiä ja tyhmiä??? onhan jo selvitettykin, että osa teistä kansakunnan kynttilöistä ei veisi omaa lastaan päiväkoteihin huonon hoidon takia.eli alatteko te lasten luokittelun jo heti päiväkodeissa kuka kelpaa ja kuka ei? näin sitä rakennetaan lasten tulevaisuutta jo tarhasta alkaen.
Epäilee rikollisen elämäntavan aiheuttavan yhteiskunnan vastaisia moraalikäsityksiä lapsiin -> Huolii kasvatettavaksi ainoastaan toimitusjohtajien ja kanttorirottien lapsia.
En ymmärtänyt logiikkaa.
Vaikka kaikki ammattikasvattajat olisivatkin äärimmäisen huonoja vanhempia niin ei se minusta automaattisesti tarkoita että ammattirikollinen olisi hyvä vanhempi. Alkuperäinen kysymys on siis silti järkevä.
Ei köyhyydessä ja tyhmyydessä ole mitään vikaa. Sen sijaan siinä, että tietoisesti heittäytyy mukamas yhteiskunnan ulkopuolelle, mutta kuitenkin käyttää yhteiskunnan palveluita on melkoinen ristiriita.
Jos prosenttijengiläinen lisääntyy, hoitakoon lapsensakin ilman yhteiskunnan apuja, kun kerran on niin hienoa ja mahtavaa olla yhteiskunnan ulkopuolella.
Vaikka totuus näistä prosenttimiehistä on se, että ovat todellisia rassukoita, jotka eivät pärjää yhteiskunnan sääntöjen mukaan. Kuitenkin ollaan valmiita poimimaan rusinat pullasta, nostetaan sosiaalitukia, käytetään julkisia palveluita jne.
Tulevia yhteiskunnan ongelmatapauksiahan nämä tottakai on, mopokerho isän lapset. Pitää ottaa niiltä luulot pois heti kättelyssä ja opettaa elämän reaaliteetteja kun iskä sitä ei kykene tekemään.
On oikein, että lapsista kasvatetaan kovia, sillä noita pullamössöipanoita jotka ovat heikkoja niin henkisesti kuin fyysisesti on aivan liikaa.
Ei lapsista kovia tarvitse kasvattaa, fiksuja vaan, siten menestyy, nämä "kovikset" ei menesty.
Eihän näistä prosentti- porukoiden jäsenistä kovinkaan montaa ole tuomittu vankeusrangaistukseen taikka asetettu tutkintavankeuteen? Tuskin se vaikuttaa lapsiin, kun isi on vaan työmatkalla silloin. Ja mites se neuvoteltiin silloin, kun kerhon etu vati ja pojalla oli nuhakuume ja vielä äiti töissä? Ai niin sorry, pirihuorat ei käy töissä. Notietennii toinen pirihuorahan lapsia vahtii kun tarttee ja maksukin tästä palvelusta voi konkretisoitua muutenkin kuin rahan merkeissä. Vai jäisköhän joku liivi- llpo vahtiin lastentarhaa, kun toiset menee keikalle? Ihan yhteikuntakelpoista eläjäähän noista liitoista on odotettavissa. Mut nykyäänhän vaimot paukuttelevat karvattomia käsiään siitä, että lasten isä harrastaa töikseen talousrikoksia ja valtion ruoka-apu tätä jäsentä kohtaan vähenee merkittävästi verrattuna väkivaltarikoksiin. Ei muuta kun uutta pullaa uuniin ja synnyttään yhteiskunnan kustantamalla sairaanhoidolla ADHD- lapsia taas sen hoidon piiriin. Vai saunassako ne elämän alkutahdit teillä hyvät ystävät annetaan ja yrttihoidoilla sairaudet nujerretaan? Olisikohan loiseläjä teille oikea sana?
Vetäkää ennemmin vaikka käteen tai toisianne..
Suomessa ei ole yhtään prosenttijengiläistä. Kaikki turvautuvat yhteiskunnan apuun.
Ei ne turhaan pidä"kiitos veteraanit" paitoja...
kas kun kukaan ei ole huolissaan esim. lappeenrannan päättäjien moraalista???? siinä sitä riittäis enemmän miettimistä eikö????
Kyllä tunnutaan olevan siitäkin huolissaan niinkun mopoporukoiden lapsistakin, ne ei sulje pois toisiaan ollenkaan.
No, joo 90-luvulla näiden lapset pk-seudulla oli järjestäen huostassa. Joskus joku ampui singolla ja toisinaan heiteltiin käsikranaatteja niin että omat sormet silpoutuivat (ruotsalaisia kranuja)- Näyttää siltä, että lepra on 17 vuotta jäljessä näissä asioissa!
No huostaanhan ne otetaan aika usein.
Enemmän mietityttää kuinka joku nainen voi tehdä lapsen heidän kanssaan. Sehän tietää vain lapselle kärsimystä. Itsekästä.