Syöpäpotilas on kokonainen ihminen, jonka muu elämä ei katoa mihinkään syöpädiagnoosin jälkeen.Syöpäpotilaan iloja ja surut käsittää kaiken yleensäkin ihmiselämään kuuluvan, kenelläkään ei ole oikeutta rajoittaa tai kertoa sinulle mitä saat tuntea, kokea ja käsitellä ja miten. Olemme kaikki yksilöitä, joilla on elämänkokemuksemme muokkaama tapa kasitellä asioita.
Eräästä syöpäpotilaan potilasoppaasta:
Kun pahin kriisi on ohi, ja sairautta on alettu hoitaa,
on myös aika pyrkiä järjestämään arki kohdalleen ja
itsetunto takaisin entiselle paikalleen. Sen pystyy
tekemään vain itse. Pyri palauttamaan normaali
arkielämä askareineen ja harrastuksineen. Ota vastuu
asioista, joista olet ennenkin vastannut. Nauti
asioista, joista olet ennenkin nauttinut. Huomaat
kyllä, miten paljon vähemmän aikaa silloin kuluu
sairauden pohtimiseen. Liiku ulkona ja muiden
joukossa, niin huomaat, että elämä ympärilläsi
kuhisee kuin ennenkin, eteenpäin mennään kaikesta
huolimatta. Mieti joka aamu, mitä hyvää tältä päivältä on odotettavissa
ja joka ilta, mitä hyvää tämä päivä toi mukanaan.
Viljele huumoria. Kehu itseäsi ja vaikkapa palkitse,
kun olet saavuttanut jotain, käynyt lenkillä, ottanut
yhteyttä tuttavaan tai mitä muuta tahansa. Voit olla
ylpeä itsestäsi.
Elämänmakuista kesää!
49
217
Vastaukset
- Lusiina 1,2,3,4 ja 5
Miks nyt oot ruvennu kopsaan muiden kirjotuksia? Ja joka paikkaan niitä laittelet?
Siksi koska tuolla kirjoituksella halusin osoittaa että syöpäpotilaan elämä ei ole pelkästään syöpää vaan iloihin ja suruihin kuuluu koko elämä ja sen kirjo kuten ennen sairastumistakin.Tuolla kirjoituksen kopioinnilla pyrin hakemaan asialle hieman enemmän auktoriteettia se ei siis ole pelkästään minun ajatukseni ja mielipiteeni. Selvisikö?
lusiina5 kirjoitti:

- poiskunpois
Tämä Pikku korri ,lusiina ynm pyrkii viisastelemaan täällä,laitossiivojan työttömyystyö kokelun perusteella neuvomaan syöpäsairaita,huvittava naikkonen ja todella moniongelmainen kaikkijaan.En suosittele kommentoimaan sen sökellyksiin kenenkään.
- Tuutuutupakkirulla
poiskunpois kirjoitti:
Tämä Pikku korri ,lusiina ynm pyrkii viisastelemaan täällä,laitossiivojan työttömyystyö kokelun perusteella neuvomaan syöpäsairaita,huvittava naikkonen ja todella moniongelmainen kaikkijaan.En suosittele kommentoimaan sen sökellyksiin kenenkään.
Laitahan sinäkin jo se korkki kiinni ja mene nukkumaan se jokapäiväinen humalas pois.Huominen päivä voi sitten näyttää jo paremmalta.
- Outo tyyppi
En tykkää tuubeista kirjoitti:
Mautonta!
Minä tykkään, kiva kuulla mistä toiswet tykkäävät :)
- hip hei ja menoks
Se siitä.Sä et täällä auktroteettia tuu saaman.Niin montakertaa oot mokannut.Selviskö?
- Ymmärrys hoi
Tollo, ei Lusiina sitä tarkoittanutkaan vaan että tuosta kirjoituksesta haki auktoriteettia. Ei kannata kommentoida jos ei ymmärrä mistä puhutaan. Mää matkoihis!
- eräs rekkaamaton
Ymmärrys hoi on myös eräs moninikin nimestä.
- 2+2
Jospa Lusiina 5 kertoisi lähimäisensä päivittäisestä elämästä ja kuin potilas paranee ja mitä kaikkea potilaan elämässä taphtuu.Se ehkä on palstan tarkoitus? Jättäisi kaiken muun huu haan pois.
- Happiending
Sehän ei täällä ketään kiinnosta. Kiinnostaa vaan vittuilu ja vinoilu, kuka täällä haluaa jakaa arkaluonteisia asioita läheisetäänkään, saatikka itsestään kun muutama kenoveiva täällä on jatkuvasti ilkeilemässsä! Jatketaan paskanjauhamista vaan, sehän se pitää palstan hengissä!
- töttörööööö
Happiending kirjoitti:
Sehän ei täällä ketään kiinnosta. Kiinnostaa vaan vittuilu ja vinoilu, kuka täällä haluaa jakaa arkaluonteisia asioita läheisetäänkään, saatikka itsestään kun muutama kenoveiva täällä on jatkuvasti ilkeilemässsä! Jatketaan paskanjauhamista vaan, sehän se pitää palstan hengissä!
Arvatkaapa kuka nokkela se tässä viisastelee ;))))
- Happiending
töttörööööö kirjoitti:
Arvatkaapa kuka nokkela se tässä viisastelee ;))))
No kerros, kiinnostaa tietää kukatöttöröö se siellä viisastelee?
- todellinen sp
Huoks! Ahkerasti kirjoittava taitaa ylläpitää tätä palstaa,joka ei ole enää todellisten syöpäpotilaiden hallussa.
Lusiina5, kerrothan todellisen läheisesi syövänhoidoista! Jään kuulostelemaan. jotta voisin tsempata tai antaa omia kokemuksia syövänhoidoissa, jos koskee läheisesi suolistosyövän tähystysleikkauksen jälkeen ja jälkeisseurauksine. Happiviikset jne-.
Jotta voin tsempata ahkeran kirjoittajan läheiselle! :)Kiitos todelllinen syöpäpotilas, kyllä valitettavasti syöpäään sairastunut läheiseni on ihan lihaa ja verta, siis todellinen.
Hän menee ensimmäiseen kontrolliin puolentoista viikon päästä. Verikokeissa käytävä sitä ennen ja osaatko kertoa miksihän hänelle on määrätty Dexametason-koe??? Hän sotti minulle ja kysyi siitä. Sairaalasta oli soitettu että tällaisessa kokeessa pitää käydä ennen kontrollia. Oli saanut deaxametason tabletin kirjeessä ja ohjeet miten se tulee ottaa??? Mitä siinä nyt halutaan tutkia, osaatko auttaa?- Onneksi olkoon Lusse
Kannatetaan,nyt onko koko palsta Lusiinan halussa,tähän hän pyrkikin,jutut sen mukaisia.
- Töttöröö
Onneksi olkoon Lusse kirjoitti:
Kannatetaan,nyt onko koko palsta Lusiinan halussa,tähän hän pyrkikin,jutut sen mukaisia.
Ai oikein halussa :))
- Oppia kaikki
Voi en osaa auttaa.Mutta kerrothan kun olette saaneet tietoja asiasta.
Millä mielellä läheisesi on? Onko tuskat pysynneet loitolla? Ja onko hän jo ollut ulkona nauttimassa kesästä?Ok, lupaan kertoa kunhan tiedän asiasta tarkemmin. Läheiseni voi suhteellisen hyvin nyt kun hemoglobiini on alkanut pysymään ja mustan ulosteen aiheuttajaksi osoittautui rauta-lääke. Kipuja ei ole enää. Hän jaksaa katsella pihamaallaan kasvimaata ja muista istutuksia, jotka hän ennen leikkaukseen menoa laittoi kuntoon jutellen että voi olla hänen viimeiset pihatyöt. Autolla ajaminen on vielä kielletty. Hän yrittää esittää urheaa, mutta tunnen hänet, alta pillkistää pieni alakulo.
lusiina5 kirjoitti:
Ok, lupaan kertoa kunhan tiedän asiasta tarkemmin. Läheiseni voi suhteellisen hyvin nyt kun hemoglobiini on alkanut pysymään ja mustan ulosteen aiheuttajaksi osoittautui rauta-lääke. Kipuja ei ole enää. Hän jaksaa katsella pihamaallaan kasvimaata ja muista istutuksia, jotka hän ennen leikkaukseen menoa laittoi kuntoon jutellen että voi olla hänen viimeiset pihatyöt. Autolla ajaminen on vielä kielletty. Hän yrittää esittää urheaa, mutta tunnen hänet, alta pillkistää pieni alakulo.
Nyt sain lisätietoa. Yllättäen ultraäänessä oli näkynyt että läheiseni toinen munuainen on koteloitunut ja haluavat siksi katsoa dexametason kokeen ja vuorokausivirtsan normetanefriinit ja metanefriinit. Koepalavastauksen tulos kuullaan nyt viikon päästä kontrollissa ja mahdolliset jatkot seuraako vai eikö siitä seuraa mitään. Oikein virkeällä mielellä läheiseni on. Haava on parantunut hyvin, ompeleet eivät ole vielä täysin sulaneet haavoilta.
- 5+5

Miten läheisesi on sinulle? Tunnut tietäväsi paljon ollaksesi läheiselle. Googlasin Dexamatasonia.
Sanotaan tässä palstassa, ettei kannata kertoa liian yksityiskohtaisesti. Vai mitä, hyvä lusiina5 alias moninikki?
Joo, lupasit kirjoittaa asianmukaisesti. Hyvä juttu, kunhan et pistä muita ajatuksiasi oheisesti. Ompeleiden pätkiä leikkauskohdasta tulee vielä monien vuosien jälkeen, vaikka väitetään niitä sulanneiksi. 5+5 kirjoitti:
Miten läheisesi on sinulle? Tunnut tietäväsi paljon ollaksesi läheiselle. Googlasin Dexamatasonia.
Sanotaan tässä palstassa, ettei kannata kertoa liian yksityiskohtaisesti. Vai mitä, hyvä lusiina5 alias moninikki?
Joo, lupasit kirjoittaa asianmukaisesti. Hyvä juttu, kunhan et pistä muita ajatuksiasi oheisesti. Ompeleiden pätkiä leikkauskohdasta tulee vielä monien vuosien jälkeen, vaikka väitetään niitä sulanneiksi.Miten läheiseni on minulle? Anteeksi mutta nyt en ymmärrä tätä kysymystä. Siis tarkoitatko että kuinka läheinen läheiseni on minulle vai? Voin kertoa että erittäin läheinen.Tiedän hänestä kaiken, kuten hänkin minusta, siis lähes, siis olemme erittäin läheisiä. En kirjoita nimiä, kaikki muu asia voisi olla kenellä vaan.
Valitettavasti mielestäni muutkin elämään kuluvat asiat ovat myös syöpäpotiulaan asioita, iloja ja suruja, joten voidaan kirjotella myös niistä
Mukavaa päivänjatkoa.
- Riemukas rasia
Sitten huumoria täysillä peliin jotta pilkistävä alakulo häviää! Sitähän ei syöpäpotilas saa kokea. Joten kerro miten sen asian hoidat nyt? Elämä se on silkkiä vaan jne....
- ÄhäKutti
Sulla näkyy nuo oireet erinomaisesti. Oletkos nyt tyytyväinen kun saat ilkeysannoksesi tyydytettyä.Olet varmasti aika yksinäinen.
Sinulla täytyy olla todella paha olo, mutta jos se helpottaa sinua erttä saat purkaa pahaa oloasi minuun, kyllä kestää, anna tulla vaan.. tosin lähipiirini en sinunlaistasi sitruunaa haluaisi.
- Läpinäkyvää
Pönkitätkö omaa heikkoa itsetuntoasi? Koetko olevasi parempi ihminen kun haukut muita?
- Tukihenkilönä olemin
Lusiina luikertelija moninikki 5! Niin sitä makaa kuin petaa.Älä arvostele muita koko ajan,anna ihmesten olla sellaisia kun he on.Sun mielipiteet ovat omiasi ja muiden on heidän asia.Jokainen valitsee omat ystävänsä.Sehän on selvä.Sitruunalla voi olla ihan omat syynsä ja niitä sinä et tiedä,eikä kannata tuomita muita,tietämättä mistään mitään.Jos olet ajannut itsesi valheille ja kiemurtelemalla epäsuisoon palstalla,niin asiaa ei voi muut korjata kuin sitä itse.Jos nyt sekään enään auttaa.Kohdista tarmosi ja huumorisi tähän lähimäiseen,sillä hän varmasti tarvitsee apuasi,kerroit että on alakuloinen.Vie hänet vaikka pihalle jotta saa nauttia kesästä, hänkin.Kerro hauskoja vitsejä niin kauan että hän nauraa itsensä kippuraan:) Ja unohtaa koko syöpänsä.Tee se aina kun sinulla on ylimäärästä aikaa.Ole tukena ja turvan hänelle joka nyt sinua tarvitsee eniten.
- Ei usko erkkikään
oliko tuo olvinaan älykästä, hohhoijaa. Älähän muna tule kanaa neuvpmaan kun sinulat ei ole kysytty.
"Sun mielipiteet ovat omiasi ja muiden on heidän asia"
Just soo, sitähän sä kysyit ;). Näytät aina näkevän omat ajatuskuviosi muissa. Syytät muita istsessäsi olevista vioista. Sun on turha neuvoa lähimmäiseni kohtelussa, koska olet ihan eri maata. Lähimmäistäni ei "tarvitse viedä pihalla" vaan hän tekee sen kyllä iha itse. Ei tulisi mieleenkään kertoa omalle vatsaleikatulle lähimmäiselleni mitään "vitsejä", en muutoinkaan ole vitsinkertoja, tilannekomiikka, jopa musta huumori on asia erikseen, sitä me ymmärrämme, sinä ymmärrät vain toisten haukkumista ja sioitä syystä jätän neuvosi omaan arvoonsa. Perusta sinä vaan vitsikerho syöpään sairastuneille. Vitseillä ei syöpää unohdeta.
"Ole tukena ja turvan hänelle joka nyt sinua tarvitsee eniten"
Voi hellanduudeli sentäs, ihanko totta :))))))))))))))))- eiköjotajuu

Voi hellanduudeli sentäs, ihanko totta :))))))))))))))))No paappas lähettäen muutama juutuupi läheiselles ;)))))
Ähäkuttieiuskoerkkikäänkiusaaminenonrumaaikimuorilusiina12345ymymym. - eiköjotajuu
lusiina5 kirjoitti:
"Sun mielipiteet ovat omiasi ja muiden on heidän asia"
Just soo, sitähän sä kysyit ;). Näytät aina näkevän omat ajatuskuviosi muissa. Syytät muita istsessäsi olevista vioista. Sun on turha neuvoa lähimmäiseni kohtelussa, koska olet ihan eri maata. Lähimmäistäni ei "tarvitse viedä pihalla" vaan hän tekee sen kyllä iha itse. Ei tulisi mieleenkään kertoa omalle vatsaleikatulle lähimmäiselleni mitään "vitsejä", en muutoinkaan ole vitsinkertoja, tilannekomiikka, jopa musta huumori on asia erikseen, sitä me ymmärrämme, sinä ymmärrät vain toisten haukkumista ja sioitä syystä jätän neuvosi omaan arvoonsa. Perusta sinä vaan vitsikerho syöpään sairastuneille. Vitseillä ei syöpää unohdeta.
"Ole tukena ja turvan hänelle joka nyt sinua tarvitsee eniten"
Voi hellanduudeli sentäs, ihanko totta :))))))))))))))))Sulla on nykyään kauhee vimma laittaa toisille miinuksia ja itelles plussia, vaikka ennen sainoit, ettei ne sua kiinnosta;)))))))))
eiköjotajuu kirjoitti:
No paappas lähettäen muutama juutuupi läheiselles ;)))))
Ähäkuttieiuskoerkkikäänkiusaaminenonrumaaikimuorilusiina12345ymymym.Okei, pyynnöstä:
http://www.youtube.com/watch?v=II9SFxO2aAM
Tästä hän ilahtuisi kovasti :)eiköjotajuu kirjoitti:
Sulla on nykyään kauhee vimma laittaa toisille miinuksia ja itelles plussia, vaikka ennen sainoit, ettei ne sua kiinnosta;)))))))))
Notajusajatsitten................
- eiköjotajuu
lusiina5 kirjoitti:
Okei, pyynnöstä:
http://www.youtube.com/watch?v=II9SFxO2aAM
Tästä hän ilahtuisi kovasti :)Nonii, nythän hällä on sit iloinen mieli ja kaikki hyvin ;)))))))))
Mut tajuutsä, kuin hauskaa on lukee ikimuorin, nextofkinin ja hännättömänheikin keskustelua, kun tietää et ne kaikki on sama lusiina ;DDDDDDD eiköjotajuu kirjoitti:
Nonii, nythän hällä on sit iloinen mieli ja kaikki hyvin ;)))))))))
Mut tajuutsä, kuin hauskaa on lukee ikimuorin, nextofkinin ja hännättömänheikin keskustelua, kun tietää et ne kaikki on sama lusiina ;DDDDDDDOkei, jos sä tahdot niiin uskoa nii mikä ettei, olkoon sitten vain niin. Tykkään sun naurusta ;)
lusiina5 kirjoitti:
Okei, pyynnöstä:
http://www.youtube.com/watch?v=II9SFxO2aAM
Tästä hän ilahtuisi kovasti :)Vakava sairaus, vaikkakin hoidettavissa olevakin panee iihmisen ajattelemaan elämää ja kuolevaisuutta. Kun saat tiedon syövästä, oma pihamaakin näyttää erilaiselta ja saa erilaisen merkityksen. Kivet ja kannot, istutukset rakennukset kaikki tuttua mutta yhtäkkiä kuitenkin niin vierasta ja maallista, samanaikaisesti rakasta. Oivallus elämän lyhyydestä ja ainutketaisuudesta panee mietteliääksi.
- Ei riemurasia soi ny
Palstalla voi olla muitakin vastaleikattuja syöpäpotilaita jotka lukevat Lussiina 5 juttuja,reimurasiaa yms.miksi hän ei sitä viestitä omalle läheiselleen koska on sitä mieltä että syöpäpotilaat sitä tarvitsevat? Kohtele muita kuin haluat itseäsi kohdeltavan,oisko jotain?
Mistä tiedät etten viestitä, lukeeko se täällä jossain vai...............? Oletan et jos yksi pitävä vastaleikattu ja vatsaleikattunvoi ola muitakin, siis siin mielessä yleistän.Yksi tykkää äiditä ja toinen tyttärestä, ei sinunkaan jutuistasi kaikki pidä.
- Putkinäkökö
Kapea näkökulma sulla. Jokainen syöpäpotuls ja läheisensä voivat purkaa täällä myös omaa mieltymysään ja jos seityseämiellyttää voi ola et jotain muuta myös. Vai kirjoitatko sinä aina tänne toisten viihdykkeeksi???
- Säteet menossa
Mitä luulet kuka pitää sun jutuista Lusiina 5,Korri,HH,Next...? Aika synkältä näytää... Mutta jos koet suurta iloa täällä olemalla,vähän kyl säälittää.Ihmetyttää suuresti! Jotain pitää olla vähän pielessä,kun ihminen joka ei sairasta edes syöpää viihtyy itse näin hyvin monia vuosia palstalla,eikä palaute oo kovinkaan positiivistä.
- Solokku
Kuka pitää sun jutuista? mkset itse raukkis käytä sitä aiempaa nikkiäs millä sut täällä tunnetaan!
- Eikö muuta ole
Monta aloitusta lusiina5:n kirjoittamia, ei hänellä ole muuta kuin palsta, säälikää
- Lusiina 5
Kiva kun jätit puumerkkisi noin moneen aloitukseen ;)
- Oudot ilot ihmisellä
En tiedä enään mitä tästä Korrista sanois,ei tunnu olevan helppoa sillä.Ihmisparka.
- 41236
Voi vide kun sä oot nasta tyyppi!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä612079Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661708Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431389Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371337Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 811166
- 1281155
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3511109Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3261100