KIRJOITA KERRANKIN

Mariko Vaara

sellainen taideruno, jonka
oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa
veneen alla asuneen
kynsien alta
voi kaivaa
lämpimän viljavaa isänmaan multaa.

Pohdipa esiin
mieltänostattava taideteos,

jossa huumeenkäyttäjän neulanpisto
kohottaa myös lukijan ajatuksen
taivaallisiin sfääreihin,

eikä ihon alle päästetä
vain ilmakuplaa -

ei sittenkään.

Teepä taidetta suurella pieteetillä
vasta vankilaan kotiutettavan nuoren miehen
päivittäistä puhdistautumista niin,

että lukijakin saa kokea,
miltä hänestä tuntuu,

kun kahden ihmisen kehotkin viimein
yhtyvät toisiinsa vastustamattomalla voimalla,

taiteile siitä
ihmisten välisen
rakkauden aktin korkeaveisu,

hio ja viimeistele uskottava tuotos,
jossa hänenkin muistollaan
on oleva kultaiset reunukset.

Näyttäydy aina parhaassa terässä
kuin itseään viiltelevän nuoren neidon
kiihkeä veri,

pursua esiin niin kuin
kyse olisi sinun omasta verestäsi -

sinun sydänverestäsi,

ja kirjoita
hyiseltä kalliolta
meren syliin antautuneesta
luonnon rauhan rikkojasta
luomiskertomus,

jossa tunnustat omaksesi
myös julman luonnon,

tartu sulkakynääsi juuri silloin,
kun huomaat varovasi
sukeltamasta edes itseesi,

syvimpiin pahuuden pelkoihisi.

Revi se sulka omista siivistäsi,

sillä kuin kukko käskien laulat
uusista aamuista,
kastepisaroiden välähdyksistä
nousevan auringon säteissä,

kun yksikin
rytmittämätön kyynel
sinun poskellasi

vakuuttaisi.

5

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Korpi-Filosofi

      Pidin, kuten tapana kai sanoa on.

      • Mariko Vaara

        Jos ja kun halutaan ilmaista,
        että kyseessä on
        yksikön ensimmäinen persoona.

        Ja mennyt aika.
        Eli se imperfekti.

        Ja jos noudatetaan tapoja,
        niin ilmaus pidin
        on siinä tapauksessa
        perfekti,
        eikä esimerkiksi
        pyykkipoika nenässä.

        Noin sivulauseessa
        mainittuna
        käännetty sanajärjestys,
        sanoa on siitä
        puolestaan tavatonta.

        Tästä voisikin
        jo tavanomaisesti
        siirtyä kiittämään
        annetusta palautteesta,

        ja kiittelemään itseään
        antamastaan palautteesta
        annetusta kiitoksesta
        palautteella,
        josta voisi kiittää
        kiitoksellisella palautteella,
        josta voisi antaa palautetta
        moisesta kiitollisuudesta
        ja palata
        alkuperäisen palautteen
        syvimpään olemukseen,

        joka antaa kertoa,
        että pidin,
        vaan en pdä enää.:)

        Jospa siitä vaikka
        irtoaisi päivän inspiraatio
        halkoa kirveellä
        halkojen sijasta
        hiuksia.

        Mahtaisiko takatukka
        näyttää sen jälkeen
        tuuheammalta?

        Tyhjä latoni tosin
        ei kattoa kaipaa.


      • Mariko Vaara
        Mariko Vaara kirjoitti:

        Jos ja kun halutaan ilmaista,
        että kyseessä on
        yksikön ensimmäinen persoona.

        Ja mennyt aika.
        Eli se imperfekti.

        Ja jos noudatetaan tapoja,
        niin ilmaus pidin
        on siinä tapauksessa
        perfekti,
        eikä esimerkiksi
        pyykkipoika nenässä.

        Noin sivulauseessa
        mainittuna
        käännetty sanajärjestys,
        sanoa on siitä
        puolestaan tavatonta.

        Tästä voisikin
        jo tavanomaisesti
        siirtyä kiittämään
        annetusta palautteesta,

        ja kiittelemään itseään
        antamastaan palautteesta
        annetusta kiitoksesta
        palautteella,
        josta voisi kiittää
        kiitoksellisella palautteella,
        josta voisi antaa palautetta
        moisesta kiitollisuudesta
        ja palata
        alkuperäisen palautteen
        syvimpään olemukseen,

        joka antaa kertoa,
        että pidin,
        vaan en pdä enää.:)

        Jospa siitä vaikka
        irtoaisi päivän inspiraatio
        halkoa kirveellä
        halkojen sijasta
        hiuksia.

        Mahtaisiko takatukka
        näyttää sen jälkeen
        tuuheammalta?

        Tyhjä latoni tosin
        ei kattoa kaipaa.

        Piti alunperin vain sanomani, että vaan en pidä enää...
        huoh, näitä maailman tappiin saakka jatkuvia kirjoitusvirheitäni.:)


      • Korpi-Filosofi
        Mariko Vaara kirjoitti:

        Piti alunperin vain sanomani, että vaan en pidä enää...
        huoh, näitä maailman tappiin saakka jatkuvia kirjoitusvirheitäni.:)

        Näin juurikin on. Pidin ensilukemalla tästä runosta ja printtasin sen tulostimen välityksellä itselleni, noin niinkuin myöhempää käyttöä varten. Sitten huomasin että runo oli täynnänsä karkeita sanoja : "vankila", "huumeet" , "taideruno". Inhosta kavahtaen viskasin runon pois kauaksi luotani. Mutta se ei johtunut itse runosta, vaan se johti minut vaan tunkeutumaan oman itseni sisempään! Havaitsin että koitan vältellä ja väistellä ikäviä asioita elämässäni, etsiä turvallista kanavaa. Koko yön heittelehdin, itkin, huusin apua. Ja,,, saanko sanoa heränneeni levottoman yön jälkeen parempana ihmisenä. Eli aivan oikein. Pidin, vaan en pidä enää. Nyt minä rakastan.


      • Mariko Vaara
        Korpi-Filosofi kirjoitti:

        Näin juurikin on. Pidin ensilukemalla tästä runosta ja printtasin sen tulostimen välityksellä itselleni, noin niinkuin myöhempää käyttöä varten. Sitten huomasin että runo oli täynnänsä karkeita sanoja : "vankila", "huumeet" , "taideruno". Inhosta kavahtaen viskasin runon pois kauaksi luotani. Mutta se ei johtunut itse runosta, vaan se johti minut vaan tunkeutumaan oman itseni sisempään! Havaitsin että koitan vältellä ja väistellä ikäviä asioita elämässäni, etsiä turvallista kanavaa. Koko yön heittelehdin, itkin, huusin apua. Ja,,, saanko sanoa heränneeni levottoman yön jälkeen parempana ihmisenä. Eli aivan oikein. Pidin, vaan en pidä enää. Nyt minä rakastan.

        Mukavuusalue.
        Siinäpä vasta roisi sana?

        Olepa hyvä vain!
        Käytä aivan mihin tunnet tarvetta tekstiäni käyttää, jos olit hetkeäkään tosissasi ja katsot sen vielä tarpeelliseksi tai tarkoituksenmukaiseksi. Onhan noita.

        Ja uusia syntyy aina tilanteen mukaan, asennemaailman ihmeitä kartoitellessa...kin.

        Joku jonkun toisen tekstin omiin tarkoituksiinsa käyttäjä tulee maininneeksi tekstin alkuperän, joku toinen omii omiin nimiinsä.

        Joku pyrkii käyttämään jonkun toisen tekstiä pahansuopaisuuttaan vahingoittaakseen tekstin kirjoittajaa, joku toinen on liikkeellä hyvin aikein.

        Omiin nimiinsä omijan kannattaisi ehkä miettiä, miten suuren osan hän elämästään haluaa säilyttää vielä ns. mukavuusalueenaan - saattaa nimittäin Kirjoita kerrankin -tekstin kirjoittajaksi otaksutun niskaan alkaa sataa lukuisia arveluita hänen henkisistä ominaisuuksistaan, erinäisiä perustelemattomia syytöksiä ja tonneittain ravinteikasta paskaa.:)

        Niin, että onnea matkaan siellä parempien ihmisten maailmassa!;D


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4572
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3393
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2380
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      39
      1418
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1343
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1196
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      978
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe