sellainen taideruno, jonka
oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa
veneen alla asuneen
kynsien alta
voi kaivaa
lämpimän viljavaa isänmaan multaa.
Pohdipa esiin
mieltänostattava taideteos,
jossa huumeenkäyttäjän neulanpisto
kohottaa myös lukijan ajatuksen
taivaallisiin sfääreihin,
eikä ihon alle päästetä
vain ilmakuplaa -
ei sittenkään.
Teepä taidetta suurella pieteetillä
vasta vankilaan kotiutettavan nuoren miehen
päivittäistä puhdistautumista niin,
että lukijakin saa kokea,
miltä hänestä tuntuu,
kun kahden ihmisen kehotkin viimein
yhtyvät toisiinsa vastustamattomalla voimalla,
taiteile siitä
ihmisten välisen
rakkauden aktin korkeaveisu,
hio ja viimeistele uskottava tuotos,
jossa hänenkin muistollaan
on oleva kultaiset reunukset.
Näyttäydy aina parhaassa terässä
kuin itseään viiltelevän nuoren neidon
kiihkeä veri,
pursua esiin niin kuin
kyse olisi sinun omasta verestäsi -
sinun sydänverestäsi,
ja kirjoita
hyiseltä kalliolta
meren syliin antautuneesta
luonnon rauhan rikkojasta
luomiskertomus,
jossa tunnustat omaksesi
myös julman luonnon,
tartu sulkakynääsi juuri silloin,
kun huomaat varovasi
sukeltamasta edes itseesi,
syvimpiin pahuuden pelkoihisi.
Revi se sulka omista siivistäsi,
sillä kuin kukko käskien laulat
uusista aamuista,
kastepisaroiden välähdyksistä
nousevan auringon säteissä,
kun yksikin
rytmittämätön kyynel
sinun poskellasi
vakuuttaisi.
oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa
veneen alla asuneen
kynsien alta
voi kaivaa
lämpimän viljavaa isänmaan multaa.
Pohdipa esiin
mieltänostattava taideteos,
jossa huumeenkäyttäjän neulanpisto
kohottaa myös lukijan ajatuksen
taivaallisiin sfääreihin,
eikä ihon alle päästetä
vain ilmakuplaa -
ei sittenkään.
Teepä taidetta suurella pieteetillä
vasta vankilaan kotiutettavan nuoren miehen
päivittäistä puhdistautumista niin,
että lukijakin saa kokea,
miltä hänestä tuntuu,
kun kahden ihmisen kehotkin viimein
yhtyvät toisiinsa vastustamattomalla voimalla,
taiteile siitä
ihmisten välisen
rakkauden aktin korkeaveisu,
hio ja viimeistele uskottava tuotos,
jossa hänenkin muistollaan
on oleva kultaiset reunukset.
Näyttäydy aina parhaassa terässä
kuin itseään viiltelevän nuoren neidon
kiihkeä veri,
pursua esiin niin kuin
kyse olisi sinun omasta verestäsi -
sinun sydänverestäsi,
ja kirjoita
hyiseltä kalliolta
meren syliin antautuneesta
luonnon rauhan rikkojasta
luomiskertomus,
jossa tunnustat omaksesi
myös julman luonnon,
tartu sulkakynääsi juuri silloin,
kun huomaat varovasi
sukeltamasta edes itseesi,
syvimpiin pahuuden pelkoihisi.
Revi se sulka omista siivistäsi,
sillä kuin kukko käskien laulat
uusista aamuista,
kastepisaroiden välähdyksistä
nousevan auringon säteissä,
kun yksikin
rytmittämätön kyynel
sinun poskellasi
vakuuttaisi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Pidin, kuten tapana kai sanoa on.
Jos ja kun halutaan ilmaista,
että kyseessä on
yksikön ensimmäinen persoona.
Ja mennyt aika.
Eli se imperfekti.
Ja jos noudatetaan tapoja,
niin ilmaus pidin
on siinä tapauksessa
perfekti,
eikä esimerkiksi
pyykkipoika nenässä.
Noin sivulauseessa
mainittuna
käännetty sanajärjestys,
sanoa on siitä
puolestaan tavatonta.
Tästä voisikin
jo tavanomaisesti
siirtyä kiittämään
annetusta palautteesta,
ja kiittelemään itseään
antamastaan palautteesta
annetusta kiitoksesta
palautteella,
josta voisi kiittää
kiitoksellisella palautteella,
josta voisi antaa palautetta
moisesta kiitollisuudesta
ja palata
alkuperäisen palautteen
syvimpään olemukseen,
joka antaa kertoa,
että pidin,
vaan en pdä enää.:)
Jospa siitä vaikka
irtoaisi päivän inspiraatio
halkoa kirveellä
halkojen sijasta
hiuksia.
Mahtaisiko takatukka
näyttää sen jälkeen
tuuheammalta?
Tyhjä latoni tosin
ei kattoa kaipaa.
Piti alunperin vain sanomani, että vaan en pidä enää...
huoh, näitä maailman tappiin saakka jatkuvia kirjoitusvirheitäni.:)
Näin juurikin on. Pidin ensilukemalla tästä runosta ja printtasin sen tulostimen välityksellä itselleni, noin niinkuin myöhempää käyttöä varten. Sitten huomasin että runo oli täynnänsä karkeita sanoja : "vankila", "huumeet" , "taideruno". Inhosta kavahtaen viskasin runon pois kauaksi luotani. Mutta se ei johtunut itse runosta, vaan se johti minut vaan tunkeutumaan oman itseni sisempään! Havaitsin että koitan vältellä ja väistellä ikäviä asioita elämässäni, etsiä turvallista kanavaa. Koko yön heittelehdin, itkin, huusin apua. Ja,,, saanko sanoa heränneeni levottoman yön jälkeen parempana ihmisenä. Eli aivan oikein. Pidin, vaan en pidä enää. Nyt minä rakastan.
Mukavuusalue.
Siinäpä vasta roisi sana?
Olepa hyvä vain!
Käytä aivan mihin tunnet tarvetta tekstiäni käyttää, jos olit hetkeäkään tosissasi ja katsot sen vielä tarpeelliseksi tai tarkoituksenmukaiseksi. Onhan noita.
Ja uusia syntyy aina tilanteen mukaan, asennemaailman ihmeitä kartoitellessa...kin.
Joku jonkun toisen tekstin omiin tarkoituksiinsa käyttäjä tulee maininneeksi tekstin alkuperän, joku toinen omii omiin nimiinsä.
Joku pyrkii käyttämään jonkun toisen tekstiä pahansuopaisuuttaan vahingoittaakseen tekstin kirjoittajaa, joku toinen on liikkeellä hyvin aikein.
Omiin nimiinsä omijan kannattaisi ehkä miettiä, miten suuren osan hän elämästään haluaa säilyttää vielä ns. mukavuusalueenaan - saattaa nimittäin Kirjoita kerrankin -tekstin kirjoittajaksi otaksutun niskaan alkaa sataa lukuisia arveluita hänen henkisistä ominaisuuksistaan, erinäisiä perustelemattomia syytöksiä ja tonneittain ravinteikasta paskaa.:)
Niin, että onnea matkaan siellä parempien ihmisten maailmassa!;D