Apua apua, pitkähäntäinen karhu tuli pihalla vastaan ja se sanoi muuu, Oli siinä naurussa pitelemistä kun trouva juoksi karkuun ja kengästä katkesi korko. Ei palannut korkoaan hakemaan. Minkälaisia ovat teidän kokemuksenne?
Pääkaupunkilainen maalla
1
<50
Vastaukset
- Vanhat pierut
Höpö juttu tuo sinun, kukaan ei ole noin tyhmä. Olen lypsänyt lehmiä, tehnyt heinää, hoidellut maalaistalon siivoukset ja piiraanpaistot, tehnyt ruokaa, hoitanut kotieläimet talvi- ja kesälomilla, joten ei pääkaupunkilainen maalla niin vieras näky sentään ole eikä toivoton eikä typerä. Aina on pyydetty tulemaan toistekin töitä tekemään ja joskus olen myös mennyt. Nyt vanhana leidinä en enää jaksa. Maalle en silti muuttaisi asumaan.
Musta on vähän turhaa alkaa tuosta maalainen -kaupunkilainen linjasta kaivamaan verta nenusta. Kaikki me ollaan jostakin kotoisin ja kaupunkilaiselta löytyy lähes jokaiselta suvusta maalaisserkkuja tai muuta sukua. Ei kukaan luule lehmää norsuksi tai karhuksi, jos on täysijärkinen. Sen sijaan höperöltä käy minkä tahansa uskominen miksi tahansa. Samalla logiikalla voisi maalaisserkku nimitellä vaikka raitiovaunua avaruurusalukseksi. Että se tyhmittelystä. Muuta kaupunkiin, niin saat uutta ajattelemista, toi juttu on niin vanhaa perua!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770