suuret päättäjäis juhlat.Nuorimmat lapset/kaksoset) saavat ylioppilaslakit ja kaksi vanhinta valmistuvat ammatteihin.Kohta kaikki ovat lentäneet kotoota ja me vanhukset jäädään kahdestaan.
Toivotan kaikille koulunsa päättäneille ja heidän vanhemmilleen hauskaa juhlaa ja iloista kesää.Toivottavasti kaikki saavat tulevaisuudessa opikelupaikat ja työtä, jotta pääsevät aikuiselämään kiinni.
Huomenna on meidän perheessä
5
69
Vastaukset
Meillä ei oo koskaan vietetty mitään päättäjäisiä mutta työelämän alkajaisia kylläkin.
Jokainen mukula on lopettanut koulunsa 15 vuotiaina aivan kuin minäkin, ja mennyt suoraan koulunpenkiltä töihin, ja se duuni jatkuu edelleen, vaikka koulutettuja on suomessakin pilvenpimein.
Onnea kuitenkin sulle ja lapsilles. Yksi vaihe kohti aikuusuutta on selvitetty.- ----------------
Tuo oli tuolle '' Avun tarpeessako? ''
- Lapset aikuistuu :))
Onnea valmistuneille. :)))
Omani valmistumisesta on jo useampi vuosi mutta muistan sen iloisen fiiliksen.
Omani on valmistumisensa jälkeen ollut kokoajan työelämässä ja edennytkin kivasti urallaan.
Kyllä ne fiksut nuoresi pärjäävät älä huoli vaikka tuo taitaa olla meidän äitien ainainen murhe kuinka ne laspet elämässä pärjäävät. :))) Onnea oikein paljon, vanhemmille ja valmistuneille.
Me ei mennä tänä keväänä muuta kuin yksiin valmistujaisiin ja lisäksi me sisarukset järjestämme äidille yllätys-synttärit. Tulee tosi hauska viikonloppu.
Se on kurjaa että on ennustettu kovaa sadetta, moni valmistujaisjuhlaa järjestänyt on suunnitellut että myös ulkona vietetään juhlaa.- ex-rekattu
Onnea vanhemmille! Onnea jälkikasvulle!
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1225145Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303678No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460- 501578
- 411560
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241524- 231411
- 141302
- 271208
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221127