Haluaisin kuulla, onko täällä palstalla ketään, kuka olisi kokeillut elämää/ elänyt transihmisenä ja sitten kokenut ettei se olekaan hyvä/ ei haluakaan sitä ja mennyt takaisin alkuperäiseen sukupuoleensa? Miten tämä on onnistunut ja onko se ylipäätään mahdollista?
Mistä kukaan loppujen lopuksi tietää kuka ja mikä on? Tuleeko se pohjata täysin siihen miltä tuntuu vai myös siihen mitä asioita elämältä haluaa?
Onko kukaan mennyt takaisinpäin?
43
551
Vastaukset
- traf trof
Enpä ole kokeillut elämää transihmisenä, naisena toki elän. Mitään "alkuperäistä sukupuolta" minulla ei ole ollut. On ollut ehkä joku farssinomainen rooli ja kuori, joka en todella ollut minä, mutta jota pakonomaisesti piti vähän aikaa yllä huonolla henkisellä menestyksellä ennen kuin pystyi ja uskalsi ottaa sen askeleen eteenpäin hoitaakseen itsensä kuntoon. Ei siis tapahtunut mitään miehestä -> naiseksi siirtymistä, vaan naisen kasvaminen ja parantuminen ongelmatilasta terveeksi henkilöksi, omaksi itsekseen.
Tuo toiseksi viimeisin kysymys on sitten jo oikeasti hyvin filosofinen, eikä siihen voi antaa mitään "oikeaa" vastausta jos lähdetään vääntämään syvällisellä tasolla siitä mitä persoona ja todellisuus on. Ei sellaisella ole merkitystäkään edes, paitsi niille filosofeille. Iso osa käy prosessin, koska heillä vain on niin suuri paha olo ja tarve siihen. Kyllä sen tuntee jos sellainen on, vähän kuin olisi kuumetta ja ei todellakaan ole kunnossa lähteäkseen vaikka töihin tai kouluun tai harrastuksiin. Ei se tietenkään samalta tunnu, mutta ajattele vertauskuvallisesti. Mitkään kehollis-neurologis-psyykkiset pahat olot ja tarpeet eivät tunnu samalta, mutta on ne silti todellisia ja niillä on todellinen pohja.
Mutta ei se tietenkään kaikilla samalla tavalla mene, eikä etenkään tunnu samalta. - .......
Suomessa tuollainen "takaisinpaluu" on harvinaista (en ole kuullut kenestäkään) joten epäilen löytyyköhän yhtään vastaajaa.
Kyllähän se onnistuu fyysisesti, ainakin jossakin määrin. Rajoituksia tietenkin löytyy jos on tehty kaikki korjausleikkaukset. Esimerkiksi jos on ollut syntymäsukupuoleltaan mies ja korjattu fyysisesti naiseksi, paluu mieheksi on kutakuinkin samanlainen operaatio kuin transsukupuolisella miehelläkin.
Pettymyksiä voi hyvinkin tulla, elämä uudessa sukupuolessa ei olekaan niin kivaan kuin luuli. Mutta ilmeisesti tässäkään tapauksessa ei haluta korjausta takaisinpäin, vaan yritetään sinnitellä. Pahimmassa tapauksessa tilanne voi johtaa itsemurhaan jos ei kestäkään.- gejrngkerjn
Miksi aina pitää puhua syntymäsukupuolista ja miehistä yms.? Miksei voi vain sanoa, että syntyi peniksen kanssa ja siitä leikattiin vagina? Sitähän sinä kuitenkin tarkoitit tuossa, mukaanlukien ehkä rintojen kasvaminen ja mahdollinen poisleikkaaminen. Puhuit tuossa teknisestä asiasta, et mikään "sukupuolesta". Ei se genitaali ole sukupuoli. Jospa jätettäisiin nämä "syntyi mieheksi" ja "miehestä naiseksi" ym. typeryydet jo vähitellen pois.
Voisitte siellä Setassa ja Trasekissakin vähentää niitä. Mmkay? - kgörglkhj
gejrngkerjn kirjoitti:
Miksi aina pitää puhua syntymäsukupuolista ja miehistä yms.? Miksei voi vain sanoa, että syntyi peniksen kanssa ja siitä leikattiin vagina? Sitähän sinä kuitenkin tarkoitit tuossa, mukaanlukien ehkä rintojen kasvaminen ja mahdollinen poisleikkaaminen. Puhuit tuossa teknisestä asiasta, et mikään "sukupuolesta". Ei se genitaali ole sukupuoli. Jospa jätettäisiin nämä "syntyi mieheksi" ja "miehestä naiseksi" ym. typeryydet jo vähitellen pois.
Voisitte siellä Setassa ja Trasekissakin vähentää niitä. Mmkay?Tällä palstalla vierailee paljon maallikkoja joille syntymäsukupuolet ym. yksinkertaisesti ymmärrettävät määritelmät menee helpommin järkeen. Jos ensimmäiseksi alkaa selvittelemään korjausleikkauksen yksityiskohtia, kirjoitus hypätään yli koska se ei kiinnosta. Samoin pitkästä psykologisesta pohdinnasta luetaan ehkä pari ensimmäistä virkettä ja sitten klikataan auki seuraava viesti tai siirrytään muuhun ketjuun koska asia ei kiinnosta.
Eiköhän nuo tarkoittamasi järjestöt puhu näistä asioista haluamallasi tavoilla kohdistaen kertomansa muulle taholle. Tällä palstalla kumpikaan järjestö ei ole taitanut koskaan kertoa omia kantojaan, keskustelua käydään muualla. - rghesrhserhserh
kgörglkhj kirjoitti:
Tällä palstalla vierailee paljon maallikkoja joille syntymäsukupuolet ym. yksinkertaisesti ymmärrettävät määritelmät menee helpommin järkeen. Jos ensimmäiseksi alkaa selvittelemään korjausleikkauksen yksityiskohtia, kirjoitus hypätään yli koska se ei kiinnosta. Samoin pitkästä psykologisesta pohdinnasta luetaan ehkä pari ensimmäistä virkettä ja sitten klikataan auki seuraava viesti tai siirrytään muuhun ketjuun koska asia ei kiinnosta.
Eiköhän nuo tarkoittamasi järjestöt puhu näistä asioista haluamallasi tavoilla kohdistaen kertomansa muulle taholle. Tällä palstalla kumpikaan järjestö ei ole taitanut koskaan kertoa omia kantojaan, keskustelua käydään muualla.Tälle palstalle kirjoittaa kys. järjestöihin kuuluvia ihmisiä ja heidät tunnistaa kyllä kirjoitustavastaan, jota käyttävät kaikkialla muuallakin. Olen kyllä kuullut näiden henkilöiden kirjoitustapoja ja ajattelua ja se on juuri tuota.
Ja ei se noinkaan mene. Maallikot oppivat ymmärtämään sitä puhetta mitä heille aiheesta annetaan ja jos annetaan aina vain jotain syntymäsukupuolihuttua niin sehän on se mitä he sitten myös pitävät oikeana kun mekin sitä heille puhumme.
Ei nyt kannata aliarvioidakaan ihmisiä. En minä mistään psykologisista tilityksistä puhu, vaan siitä että jos puhut peniksen leikkaamisesta vaginaksi, niin puhu peniksen leikkaamisesta vaginaksi äläkä jonkun sukupuolen vaihtamisesta. Ehkä sitä vähitellen iskostuu muillekin se ajatus päähän, että ei se genitaali ole se sukupuoli, jos emme enää puhu siten kuin se olisi. Ei tämä ole vaikeaa, älä yritä tehdä siitä monimutkaisempaa kuin mitä tarkoitettiin. - .
rghesrhserhserh kirjoitti:
Tälle palstalle kirjoittaa kys. järjestöihin kuuluvia ihmisiä ja heidät tunnistaa kyllä kirjoitustavastaan, jota käyttävät kaikkialla muuallakin. Olen kyllä kuullut näiden henkilöiden kirjoitustapoja ja ajattelua ja se on juuri tuota.
Ja ei se noinkaan mene. Maallikot oppivat ymmärtämään sitä puhetta mitä heille aiheesta annetaan ja jos annetaan aina vain jotain syntymäsukupuolihuttua niin sehän on se mitä he sitten myös pitävät oikeana kun mekin sitä heille puhumme.
Ei nyt kannata aliarvioidakaan ihmisiä. En minä mistään psykologisista tilityksistä puhu, vaan siitä että jos puhut peniksen leikkaamisesta vaginaksi, niin puhu peniksen leikkaamisesta vaginaksi äläkä jonkun sukupuolen vaihtamisesta. Ehkä sitä vähitellen iskostuu muillekin se ajatus päähän, että ei se genitaali ole se sukupuoli, jos emme enää puhu siten kuin se olisi. Ei tämä ole vaikeaa, älä yritä tehdä siitä monimutkaisempaa kuin mitä tarkoitettiin."En minä mistään psykologisista tilityksistä puhu, vaan siitä että jos puhut peniksen leikkaamisesta vaginaksi, niin puhu peniksen leikkaamisesta vaginaksi äläkä jonkun sukupuolen vaihtamisesta."
Vain aloittaja on puhunut sukupuolen vaihtamisesta. Transsukupuoliset osaa kyllä itse välttää tuota termiä koska tietävät sen virheelliseksi. Yhtä virheellinen asia on puhua peniksen leikkaamisesta vaginaksi koska kaikki transsukupuoliset naiset eivät tee sitä.
Eiköhän kaikki muut lukijat ymmärtänyt mistä oli kyse, vain sinä aloit tilittämään termien täsmällisyydestä ja sitten lipsahdit itsekin. - 8y487t84
rghesrhserhserh kirjoitti:
Tälle palstalle kirjoittaa kys. järjestöihin kuuluvia ihmisiä ja heidät tunnistaa kyllä kirjoitustavastaan, jota käyttävät kaikkialla muuallakin. Olen kyllä kuullut näiden henkilöiden kirjoitustapoja ja ajattelua ja se on juuri tuota.
Ja ei se noinkaan mene. Maallikot oppivat ymmärtämään sitä puhetta mitä heille aiheesta annetaan ja jos annetaan aina vain jotain syntymäsukupuolihuttua niin sehän on se mitä he sitten myös pitävät oikeana kun mekin sitä heille puhumme.
Ei nyt kannata aliarvioidakaan ihmisiä. En minä mistään psykologisista tilityksistä puhu, vaan siitä että jos puhut peniksen leikkaamisesta vaginaksi, niin puhu peniksen leikkaamisesta vaginaksi äläkä jonkun sukupuolen vaihtamisesta. Ehkä sitä vähitellen iskostuu muillekin se ajatus päähän, että ei se genitaali ole se sukupuoli, jos emme enää puhu siten kuin se olisi. Ei tämä ole vaikeaa, älä yritä tehdä siitä monimutkaisempaa kuin mitä tarkoitettiin.Koska noissa järjestöissä on melkoisesti jäseniä niin tietenkin heitä käy täälläkin. Mutta eiköhän jokainen silti kirjoita omia mielipiteitään ja miten itse käsittää asiat. En muista että ainakaan lähiaikoina tänne olisi joku kirjoittanut noiden järjestöjen nimissä.
- hhdhdshdthd
. kirjoitti:
"En minä mistään psykologisista tilityksistä puhu, vaan siitä että jos puhut peniksen leikkaamisesta vaginaksi, niin puhu peniksen leikkaamisesta vaginaksi äläkä jonkun sukupuolen vaihtamisesta."
Vain aloittaja on puhunut sukupuolen vaihtamisesta. Transsukupuoliset osaa kyllä itse välttää tuota termiä koska tietävät sen virheelliseksi. Yhtä virheellinen asia on puhua peniksen leikkaamisesta vaginaksi koska kaikki transsukupuoliset naiset eivät tee sitä.
Eiköhän kaikki muut lukijat ymmärtänyt mistä oli kyse, vain sinä aloit tilittämään termien täsmällisyydestä ja sitten lipsahdit itsekin."Yhtä virheellinen asia on puhua peniksen leikkaamisesta vaginaksi koska kaikki transsukupuoliset naiset eivät tee sitä."
Eipäs ole jos puhutaan peniksen leikkaamisesta vaginaksi. :D Ei tässä puhuttu yleisellä tasolla, että kaikki transsukupuoliset naiset leikkavat peniksen vaginaksi, koska eiväthän kaikki tietenkään mene GRS:n, vaan tarkoitettiin niitä jotka leikkaavat.
Ei saa olla liian näppärä. - 5+10
hhdhdshdthd kirjoitti:
"Yhtä virheellinen asia on puhua peniksen leikkaamisesta vaginaksi koska kaikki transsukupuoliset naiset eivät tee sitä."
Eipäs ole jos puhutaan peniksen leikkaamisesta vaginaksi. :D Ei tässä puhuttu yleisellä tasolla, että kaikki transsukupuoliset naiset leikkavat peniksen vaginaksi, koska eiväthän kaikki tietenkään mene GRS:n, vaan tarkoitettiin niitä jotka leikkaavat.
Ei saa olla liian näppärä.Lopeta jo. Termisi lipsuu liikaa.
- Nuori ja kaunis
5+10 kirjoitti:
Lopeta jo. Termisi lipsuu liikaa.
Hiljaa, eläkeläinen.
- turnip
Joku aika sitten tuli dokumentti kahdesta ruotsalaisesta mtf:stä jotka katuivat, https://sv.wikipedia.org/wiki/Ångrarna_(film) . Toinen halusi olla ihan mies, muttei kunnolla enään mennyt läpi ja tämä selkeästi vaivasi, toinen oli ihan sinut oman androgyyniytensä kanssa ja tyytyväinen tilanteeseensa. Taustalla oli toisella vääristä syistä siirtyminen - sen aikakauden ruotsissa oli helpompaa olla nainen kuin homo.
- NikkiN
turnip, Tuo viimeinen kommentti ehkä osuu asiani ytimeen. Kerron nyt oman tarinani.
Olin pikkukaupungin kasvatti ja 13-vuotiaana poikana tajusin että pidän miehistä. 16-vuotiaana aloin ajatella että "kunpa olisin syntynyt naiseksi". 19-vuotiaana sitten ajattelin ekaa kertaa että ehkä minun todella pitäisi olla/ryhtyä naiseksi. Silloin oli edessä intti ja se tuntui niin raskaalta ajatukselta, että katkeroiduin ja tunsin ettei minun kuuluisi joutua tuonne. Se meni kunnialla läpi mutta sen jälkeenkin olin edelleen katkera ja tunsin ettei minun olisi ikinä pitänyt joutua sinne. Olin vihainen maailmalle. Tunsin itsenä miehenä niin säälittäväksi ja surkeaksi, henkilöksi ketä ei ikinä huomattaisi, saati kunnioitettaisi. Ja kaiken olisin vielä typerä naismainen kanahomo kuka notkuu DTM:n baaritiskillä viiskymppiseksi. Tuntui siis todellakin helpommalta muuttua naiseksi kuin pysyä homopoikana ja kohdata maailma/vihantunteensa.
Päätin että minä olen tästedes nainen ja kaikki saavat sen vain luvan hyväksyä. En siis ollut transnainen vaan aivan normaali nainen samoilla oikeuksilla ja arvoilla kuin kaikki muutkin naiset. Päätän että saan kaikki samat asiat mitä kaikki muutkin. En ikinä käynyt millään lääkärillä puhumassa asiasta koska se olisi tehnyt asian realistiseksi. En koskaan siis hakenut mitän hoitoja, aloin vain vähä vähältä meikata, käyttää koruja ja naisten vaatteita. Ja vuoden kuluttua päätöksestä elinkin jo täyttä naisen elämää.
Noin kolme vuotta sitten minulle tapahtui jotain, jota silloin pidin masennuksen alkamisena mutta nyttemmin olen ajatellut että aloin tulla realistiseksi. Sen jälkeen yritin jatkaa naisena elämistä eri tavoin mutta aina tuntui väärältä, tuntui että tämä elämä ei voi johtaa mihinkään. Nyt olen 27-vuotias ja olen ensimmäistä kertaa mennyt puhumaan tästä ja kaikista muistakin asioistani psykologille. Olen ollut alkuperäisessä sukupuolessani muulle maailmalle nyt puolisen vuotta ja on tuntunut sinänsä hyvältä ettei minun tarvitse "tehdä itsestäni naista" enää.
En siis oikein tiedä mikä olen, olenko nainen jonka pitäisi vain uskoa elämäänsä, nainen jonka pitäisi hyväksyä transihmisen rajoitteet vai homomies joka vain pakeni homomieheyttä naiseksi tekeytymällä.- SickTransit
mutta eikös ole hyvä juttu, ettei kirurgi ole mitään ns. lopullista mennyt tekemään. Helpompi funtsia asiaa rauhassa.
Mielenkiintoinen keskustelu! - 5478457
SickTransit kirjoitti:
mutta eikös ole hyvä juttu, ettei kirurgi ole mitään ns. lopullista mennyt tekemään. Helpompi funtsia asiaa rauhassa.
Mielenkiintoinen keskustelu!Rintojen kasvu ei peruunnu itsestään, siihen tarvitsee leikkauksen.
- NikkiN
SickTransit kirjoitti:
mutta eikös ole hyvä juttu, ettei kirurgi ole mitään ns. lopullista mennyt tekemään. Helpompi funtsia asiaa rauhassa.
Mielenkiintoinen keskustelu!No on todellakin. Olen todella tyytyväinen etten ole koskaan aloittanut minkäänlaisia prosesseja koska nyt pystyn vielä helposti peruuttamaan asiasta. Mutta en kyllä missään vaiheessa ajatellutkaan meneväni sukupuolen korjaukseen. Jotenkin alitajuntaisesti aina tiesin etten (realistisesti) halua tehdä sitä asiaa, että kyseessä oli jonkin sortin fantasiamaailmassa eläminen ja pako todellisuudesta joka jonain päivänä tulee joka tapauksessa päättymään.
Olen vain hyvin naisellinen mies, ja minun pitää se hyväksyä ja yrittää pärjätä yhteiskunnassa. - Onnea matkaan!
NikkiN kirjoitti:
No on todellakin. Olen todella tyytyväinen etten ole koskaan aloittanut minkäänlaisia prosesseja koska nyt pystyn vielä helposti peruuttamaan asiasta. Mutta en kyllä missään vaiheessa ajatellutkaan meneväni sukupuolen korjaukseen. Jotenkin alitajuntaisesti aina tiesin etten (realistisesti) halua tehdä sitä asiaa, että kyseessä oli jonkin sortin fantasiamaailmassa eläminen ja pako todellisuudesta joka jonain päivänä tulee joka tapauksessa päättymään.
Olen vain hyvin naisellinen mies, ja minun pitää se hyväksyä ja yrittää pärjätä yhteiskunnassa.Kiitos, että jaoit tarinasi. Se oli mielenkiintoinen ja monelle varmasti tärkeätä luettavaa.
Kaikilla ei tosiaan ole niin selkeää sulukupuolta kuin toisilla. Tämäkin asia on kai parempi hyväksyä, koska sitten asian kanssa on helpompi elää.
Itse olen käynyt täydellisen sukupuolenkorjauksen läpi. Minulle asia oli hyvin selkeä, kun suostuin hyväksymään itsessäni sen, että tunnen todella olevani nainen. Koko loppuprosessi olikin sitten vain asioiden, hoitojen ja leikkausten alta pois korjaamista.
Olen kuitenkin tavannut monia ihmisiä, joilla ei ole selkeätä kokemusta siitä. että tuntuisi kuuluvansa yksiselitteisesti johonkin sukupuoleen. Monilla on myös monenlaisia kausia elämässään, jotka voivat olla hyvinkin erilaisia keskenään.
Oman kokemukseni mukaan ihmiselämällä tai asioilla ylipäätään on harvoin yksiselitteisiä ja yksinkertaisia selityksiä. Siksi elämäkin voi olla hyvin vaihtelevaa.
Haluan kuitenkin onnitella sinua siitä, että olet löytänyt tuossa elämäsi vaiheessa sellaisenkin asian, että olet hyvin naisellinen mies, ja että yrität pärjätä sellaisenaan yhteiskunnassa.
Uskon, että pärjäätkin.
- Keskeyttäjiä on
Transihminen ei ole yhtä kuin transsukupuolinen, vaan termi pitää sisällään mm. transvestiitit ja ristiinpukeutujat.
Kenenkään transsukupuolisen henkilön joka on käynyt läpi koko sukupuolenkorjausprosessin (genitaalien korjaus mukaanlukien) en ole kuullut Suomessa palaneen takaisin lähtötilanteeseen takaisin päin. Sen sijaan tiedän muutamia, jotka ovat keskeyttäneet sukupuolenkorjausprosessin muutaman vuoden jälkeen - ennen kirurgisia hoitoja. Useimmilla ongelmana heillä on ollut läpimenemättömyys. Tiedän myös muutaman, jotka ovat tehneet itsemurhan samasta syystä.- .
Tämä korjausprosessin keskeyttäminen on tiedossa oleva asia. Tutkimusyksikötkin ovat ilmoittaneet summittaiset määrät. Tampereen johtava psykiatri ilmoitti lehtihaastattelussa että viimevuotisesta n. 200 uudesta tutkittavasta saa diagnoosin n. 70 %. Nämäkään kaikki eivät käy prosessia loppuun koska toteavat etteivät olleetkaan transsukupuolisia. Ehkä siellä todellakin on sellaisiakin jotka sanovat syyksi läpimenemättömyyden (mm. Jari Ranta) mutta jos on aivan tosissaan, se ei ole ratkaisevaa.

Muutamat tuntemani keskeyttäjät (kaikki MtF) olivat aivan tosissaan sukupuolenkorjausprosessissa, olivat varmoja transsukupuolisuudestaan, olivat olleet muutaman vuoden estrogeeneillä, sekä vaihtaneet nimensä. He eivät kuitenkaan kokeneet tulleensa riittävän läpimeneviksi voidakseen saattaa korjausprosessia loppuun (mukaanlukien sukupuolenkorjausleikkaus), vaan keskeyttivät prosessin ja palasivat elämään miehen rooliin. Aikakausi on toki nyt vuonna 2012 aivan toinen kuin 10-20 vuotta sitten, ja suhtautuminen erilaisuuteen sekä suvaitsevaisuus aivan erilaista. He kyllästyivät olemaan silmätikkuina, huutelujen sekä pilkanteon ja syrjinnän kohteina. He päättivät että on helpompaa näytellä miestä ja tulla hyväksytyksi, sekä työllistyä, kuin elää yksin ja syrjittynä.
- kjfkhfdjh
Keskeyttäjiä on kirjoitti:

Tilanne oli todellakin vielä kauan sitten vaikea varsinkin hoitojen suhteen. 10 vuotta sitten tilanne alkoi jo hiukan paranemaan, mutta sen jälkeen on edistytty valtavin askelin. Paljon vaikuttaa myös lähtötilanne, mikään hormonihoito ei pysty tekemään voimakkain miehisin piirtein varustetusta transnaisesta kaunista naista. Hormoneja kokeilemalla asia varmistuu ja joskus on sanottu että vasta 7 vuoden kuluttua voidaan arvioidan mikä on lopputulos. Nykyinen RLT toimii aika hyvin testijaksona ja jos sen aikana ei tule huutelemista tms. jatkoa voi harkita. Onneksi suomalainen translaki ei pakota SRS:ään. Nykyisin kasvoleikkauksetkin ovat helpommin saavutettavissa jos vain on rahaa maksuihin.
- herlhkmnlrtjh
kjfkhfdjh kirjoitti:

"kaunista naista"
Kaunis = // = naisennäköinen.
"Nykyinen RLT toimii aika hyvin testijaksona ja jos sen aikana ei tule huutelemista tms. jatkoa voi harkita."
Jatkoa voi harkita? Mitä ihmettä höpiset? Ei prosessissa mitään tuollaisia kriteerejä ole jostain huuteluista tai sopeutumisista. Ja vaikka henkilö ei olisi läpimenevyyden osalta sopeutunutkaan, ei siellä ketään estetä jatkamasta jos vain hoidettava haluaa jatkaa. RLT on muutenkin ihan naurettava juttu. Mikä järki on muka jossain RLT:ssä tuolta kannalta, kun suurin osa aloittaa RLT:n samaan aikaan kuin hormonit ja voi olla varma että siinä vuodessa ei välttämättä vielä ihmeitä tapahdu.
Ja kenellä ihmeellä nuorista voi olla rahaa johonkin kasvoleikkaukseen, joka voi helposti vaatia 20000 euroakin? Ehkä jollain yli 35-vuotiailla uran rakentaneilla on helpompi tuosta vaan saada sitä. Ja ei mitään selitystä nuorten läpimenevyydestä. Joillain ikä toimii kyllä, toisilla ei sekään auta ja FFSää tarvitsisi. Mistäs hankit nuorena rahat sellaiseen? Ei se pappa betala kovinkaan monella jos melkein kellään. - Pre_Kaarina
kjfkhfdjh kirjoitti:
Tilanne oli todellakin vielä kauan sitten vaikea varsinkin hoitojen suhteen. 10 vuotta sitten tilanne alkoi jo hiukan paranemaan, mutta sen jälkeen on edistytty valtavin askelin. Paljon vaikuttaa myös lähtötilanne, mikään hormonihoito ei pysty tekemään voimakkain miehisin piirtein varustetusta transnaisesta kaunista naista. Hormoneja kokeilemalla asia varmistuu ja joskus on sanottu että vasta 7 vuoden kuluttua voidaan arvioidan mikä on lopputulos. Nykyinen RLT toimii aika hyvin testijaksona ja jos sen aikana ei tule huutelemista tms. jatkoa voi harkita. Onneksi suomalainen translaki ei pakota SRS:ään. Nykyisin kasvoleikkauksetkin ovat helpommin saavutettavissa jos vain on rahaa maksuihin.
Minulla tuli kyllä huutelemista ja vastaavaa ja jatkoin.
Ei nyt leikkaus voi riippua lällien mielipiteistä.
Tosielämänkoe on laillistettua kidutusta. - inIkkremimin
kjfkhfdjh kirjoitti:
Tilanne oli todellakin vielä kauan sitten vaikea varsinkin hoitojen suhteen. 10 vuotta sitten tilanne alkoi jo hiukan paranemaan, mutta sen jälkeen on edistytty valtavin askelin. Paljon vaikuttaa myös lähtötilanne, mikään hormonihoito ei pysty tekemään voimakkain miehisin piirtein varustetusta transnaisesta kaunista naista. Hormoneja kokeilemalla asia varmistuu ja joskus on sanottu että vasta 7 vuoden kuluttua voidaan arvioidan mikä on lopputulos. Nykyinen RLT toimii aika hyvin testijaksona ja jos sen aikana ei tule huutelemista tms. jatkoa voi harkita. Onneksi suomalainen translaki ei pakota SRS:ään. Nykyisin kasvoleikkauksetkin ovat helpommin saavutettavissa jos vain on rahaa maksuihin.
Useimpien transnaisten suvuissa kaikki naiset ovat rumia, miksi transnaisesta pitäisi tulla kaunis?
- 11+14
inIkkremimin kirjoitti:
Useimpien transnaisten suvuissa kaikki naiset ovat rumia, miksi transnaisesta pitäisi tulla kaunis?
Mistähän olet moisen tilastotiedon hankkinut?
- mkjrtngkrjngrdt
11+14 kirjoitti:
Mistähän olet moisen tilastotiedon hankkinut?
Jos vain pieni osa naisista on kauniita suhteessa toisiinsa, on aika selvää että suurin osa korjauksen läpikäyvien naisten sukulaisista on jotain muuta kuin sitä pientä osaa naiskansasta joka on kaunista. Suurin osa on joko tavallisia tai ei niin mairittelevia.
Ei kauneus liity prosessiin, se on vain hyvää onnea tai tarkoituksenhakuista kauneuskirurgiaa. FFS taas ei ole kauneuskirurgiaa. Monista ei tule FFSn myötä kauniita, vaan vain tavallisen näköisiä, kunhan ovat vain paremmin tunnistettavissa naisiksi. - ..........
mkjrtngkrjngrdt kirjoitti:
Jos vain pieni osa naisista on kauniita suhteessa toisiinsa, on aika selvää että suurin osa korjauksen läpikäyvien naisten sukulaisista on jotain muuta kuin sitä pientä osaa naiskansasta joka on kaunista. Suurin osa on joko tavallisia tai ei niin mairittelevia.
Ei kauneus liity prosessiin, se on vain hyvää onnea tai tarkoituksenhakuista kauneuskirurgiaa. FFS taas ei ole kauneuskirurgiaa. Monista ei tule FFSn myötä kauniita, vaan vain tavallisen näköisiä, kunhan ovat vain paremmin tunnistettavissa naisiksi.Tämä tuli eilen mieleeni kaupungilla liikkuessa. Hyväkroppainen nuori nainen, pitkät kauniit vaaleat hiukset. Mutta naama sitten tyypillinen "suomalaiskansallinen" arkinen naama ja näitähän Suomi on pullollaan.
- Bitter butter
.......... kirjoitti:
Tämä tuli eilen mieleeni kaupungilla liikkuessa. Hyväkroppainen nuori nainen, pitkät kauniit vaaleat hiukset. Mutta naama sitten tyypillinen "suomalaiskansallinen" arkinen naama ja näitähän Suomi on pullollaan.
Voi voi, eläkeläinen.
- NikkiN
Tarkennan nyt vielä sitä, että itselleni ei ole ikinä tehty mitään toimenpiteitä enkä ole edes vastaanotolla käynyt tämän asian takia.
- .
Kyllä se ymmärrettiin jo aiemmin. Eihän transvestiititkään käy missään toimenpiteissä eikä tutkimuksissa ja elävät tyytyväisinä (heitä on sata kertaa enemmän kuin transsukupuolisia). Niinhän sinäkin voit elää.
- Minna-Maaria
Aikanaan radiosta tuli ohjelma "Katsele, kuuntele kevättä". Lainaten sitä voisin kehottaa sinulle, että "Katsele, kuuntele itseäsi" Ajan mittaan hahmottuu kyllä se tapa, joka on sinun omasi.
Itse olen siirtynyt naisten garderobiin niin arkena kuin juhlassa. Hiukset ovat pidemmät kuin useimmillla naisilla ja arkena päällä värikkäät housuasut, juhlan tullessa sitten meikkiä naamaan, kiharaa hiuksiin, hametta päälle ja korkoja jalkaan.
Ero arki- ja juhlaolemuksen kesken on kuitenkin tosi pieni. Elelen tyytyväisenä näin, ja kanssaihmiset ovat tottuneet tapaani ilmaista itseäni. Tämän kummempaa en osaa edes kaivata. - ....ö
. kirjoitti:
Kyllä se ymmärrettiin jo aiemmin. Eihän transvestiititkään käy missään toimenpiteissä eikä tutkimuksissa ja elävät tyytyväisinä (heitä on sata kertaa enemmän kuin transsukupuolisia). Niinhän sinäkin voit elää.
Vai että joka sadas ihminen on transvestiitti... just.
- .....ö
....ö kirjoitti:
Vai että joka sadas ihminen on transvestiitti... just.
Korjaus: siis joka kymmenes.
- ................
.....ö kirjoitti:
Korjaus: siis joka kymmenes.
Homo- ja biseksuaaleja on joka kymmenes, transvestiittejä joka sadas.
- .........
................ kirjoitti:
Homo- ja biseksuaaleja on joka kymmenes, transvestiittejä joka sadas.
Ja transsukupuolisia joka tuhannes.
- AlienIndie
.....ö kirjoitti:
Korjaus: siis joka kymmenes.
Se on vähän koomista, kun toisessa ketjussa intetään minulle että "et tajua tieteestä mitään ja sinulla on faktat hukassa, mene opiskelemaan, pelle" ja täällä sitten esitetään 50-luvulta peräisin oleva väite "transsukupuolisuus esiintyy 1/10 000 ihmisestä" eikä kukaan edes vaivaudu huomauttamaan väitteen virheellisyydestä, vaikka joka vuosi 1/30 000 suomalaisesta saa diagnoosin ja määrät kasvavat vuosi vuodelta.
Eli mitä tästä on tulkittavissa: ei teitä faktat kiinnosta vaan minulle vittuilu. - AlienIndie
AlienIndie kirjoitti:
Se on vähän koomista, kun toisessa ketjussa intetään minulle että "et tajua tieteestä mitään ja sinulla on faktat hukassa, mene opiskelemaan, pelle" ja täällä sitten esitetään 50-luvulta peräisin oleva väite "transsukupuolisuus esiintyy 1/10 000 ihmisestä" eikä kukaan edes vaivaudu huomauttamaan väitteen virheellisyydestä, vaikka joka vuosi 1/30 000 suomalaisesta saa diagnoosin ja määrät kasvavat vuosi vuodelta.
Eli mitä tästä on tulkittavissa: ei teitä faktat kiinnosta vaan minulle vittuilu.Minä olen ihan sattumalta törmännyt jopa kahteen transsukupuoliseen, vaikka en varmasti ole ollut edes pintapuolisesti tekemisissä läheskään 10 000 ihmisen kanssa koko elämäni aikana. Tai sen ajan kun transsukupuolisuutta olisi pystynyt kenestäkään luotettavasti havaitsemaan. Yläaste 300, lukio 300, yliopisto 50, muutama irkkikanavaa/foorumia yht. 200? ... ja ehkä 50 muita... ei taida tehdä edes tuhatta.
- ....................
......... kirjoitti:
Ja transsukupuolisia joka tuhannes.
Koska kansainvälinen arvio on 1:11 000, joka tuhannes on liian suuri arvio. Suomessa on tällä hetkellä menossa buumi joka vääristää lukuja koska aiemmin hoitoon hakeutuneiden määrässä oli valtavasti suurempi suhdeluku (suuruusluokkaa 1:1 000 000). Ehkäpä 10-15 vuoden kuluttua Suomen suhdeluku on asettunut aika lähelle tuota kansainvälistä lukemaa.
- klgjihd
AlienIndie kirjoitti:
Minä olen ihan sattumalta törmännyt jopa kahteen transsukupuoliseen, vaikka en varmasti ole ollut edes pintapuolisesti tekemisissä läheskään 10 000 ihmisen kanssa koko elämäni aikana. Tai sen ajan kun transsukupuolisuutta olisi pystynyt kenestäkään luotettavasti havaitsemaan. Yläaste 300, lukio 300, yliopisto 50, muutama irkkikanavaa/foorumia yht. 200? ... ja ehkä 50 muita... ei taida tehdä edes tuhatta.
Jos jätän nykyelämäni ns. transpiirin ihmiset arvioni ulkopuolelle, olen tavannut kohtuullisen läheisesti elämäni aikana useita tuhansia ihmisiä. Tuosta joukosta en ole tunnistanut tietoisesti yhtään transsukupuolista, en edes transvestiittiä. Siksi oman identiteettini löytäminen kesti pitkään koska luulin olevani ainoa maailmassa. Siksi uskon noihin kansainvälisiin arvioihin. Toisaalta tuntuu oudolta että sen mukaan Suomessa olisi n. 500-600 transsukupuolista ja jo translain voimassaollessa on annettu diagnoosi lähes saman suuruiselle ihmismäärälle. Onko suomalaiset jotenkin poikkeuksellisia ihmisiä maailmassa vai mistä tällainen vääristymä voisi johtua.
- AlienIndie
.................... kirjoitti:
Koska kansainvälinen arvio on 1:11 000, joka tuhannes on liian suuri arvio. Suomessa on tällä hetkellä menossa buumi joka vääristää lukuja koska aiemmin hoitoon hakeutuneiden määrässä oli valtavasti suurempi suhdeluku (suuruusluokkaa 1:1 000 000). Ehkäpä 10-15 vuoden kuluttua Suomen suhdeluku on asettunut aika lähelle tuota kansainvälistä lukemaa.
1) Suurimmassa osassa maailmaa ei tiedetä koko ilmiöstä ja hoitoja ei ole tarjolla
2) Kulttuuri voi edesauttaa yksilön mahdollisuuksia sopeutua tilanteeseen ilman hoitoja - AlienIndie
klgjihd kirjoitti:
Jos jätän nykyelämäni ns. transpiirin ihmiset arvioni ulkopuolelle, olen tavannut kohtuullisen läheisesti elämäni aikana useita tuhansia ihmisiä. Tuosta joukosta en ole tunnistanut tietoisesti yhtään transsukupuolista, en edes transvestiittiä. Siksi oman identiteettini löytäminen kesti pitkään koska luulin olevani ainoa maailmassa. Siksi uskon noihin kansainvälisiin arvioihin. Toisaalta tuntuu oudolta että sen mukaan Suomessa olisi n. 500-600 transsukupuolista ja jo translain voimassaollessa on annettu diagnoosi lähes saman suuruiselle ihmismäärälle. Onko suomalaiset jotenkin poikkeuksellisia ihmisiä maailmassa vai mistä tällainen vääristymä voisi johtua.
Suomi on maailman ainoita maita joissa on sekä kehittynyt julkinen terveydenhuolto että kieroutunut machoäijäkulttuuri. Sen lisäksi suurempi osa väestöstä asuu maaseudulla tai pikkukaupungeissa kuin maailmalla yleensä, jolloin ympäristön ahdasmielisyys ajaa korjaushoitoihin ihmisiä jotka muuten olisivat voineet olla tyytyväisiä ilman.
- AlienIndie
AlienIndie kirjoitti:
1) Suurimmassa osassa maailmaa ei tiedetä koko ilmiöstä ja hoitoja ei ole tarjolla
2) Kulttuuri voi edesauttaa yksilön mahdollisuuksia sopeutua tilanteeseen ilman hoitojaLisäksi iso osa hoitoon hakeutuvista on nuoria ja nuoria aikuisia. Ei oikein mene yhteen sen teorian kanssa että nyt keski-ikäiset ihmiset jättivät hoidot käymättä nuorina kun niitä oli suomessa vaikea saada ja hakevat ne nyt.
- lil_boy
Itse tiedän joitakin henkilöitä jotka ovat aloittaneet (FTM) hoidot, ja päättäneet jossain vaiheessa lopettaa testot. Suurin osa on mennyt hoidattamaan rinnan miehiseksi, jokunen ei. Usein nämä ovat olleet Gender-queeriksi itseään kutsuvia, tai henkilöitä jotka haluavat tiettyjä miehisiä ja tiettyjä naisellisia ominaisuuksia. Yksikään tapaamani henkilö ei ole millään tavalla katunut päätöksiään.
Esimerkiksi jokusen henkilön tiedän, jotka halusivat "pass", sorry kirjoitan pienessä sievässä enkä saa sanoja päähäni (:-o), eli haluavat äänen muuttuvan miehiseksi ja yläosan kuntoon. Noin vuoden testojen jälkeen sitten ovat lopettaneet hormonihoidot.
Onhan tuo silleen outoa mitä ITSE ajattelen, että koskaan ei voi tietää kuinka vartalo lopulta reagoi ja mitä tapahtuu, vaikka itiety muutokset (kuten esim tuo ääni juuri) tahtovat olla pysyviä, niin koskaan ei voi varmaksi sanoa kuinka sitten kroppa "palautuu" kun shotit lopetetaan. En tiedä, minulle tavallaan vieras juttu kun en itse voisi kuvitellakaan lopettavani hoitoa.
Oman yksityisen lääkärini mukaan näitä on jokunen, jostain syystä noin 4-5 vuoden hoitojen jälkeen katuminen tai pelko/usko väärästä päätöksestä tulee esille. Näitä oikeatsi katuvia en tosiaan itsekään tunne, vaikka aika monen maan transkundien kanssa olen yhteyksissä. Että sikäli voisin ajatella että melko harvinaista. - Monia tapoja
Ainoa minun tuntema transu katumapäälle tultuaan tappoi itsensä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341987Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291021- 69872
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261757Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65749- 12721
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132685- 83680
- 26666
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.208663