Siis miten voi opettaa kanille temppuja???
7
860
Vastaukset
- Sedä
Periaatteessa samalla tavalla kuin kaikille muillekin otuksille. Saat sen joko naksuttimen avulla (lue esim. koirien nakustinkoulutuksesta) tai houkuttelemalla tekemään mitä haluat, ja sitten palkkaat kanin jollain mistä kani pitää. Esimerkiksi pieni pala jotain herkkuruokaa (siemen, porkkana, pelletti jne.), tai huomiolla jos kani siitä pitää tarpeeksi. Kaikkia kaneja ei välttämättä saa motivoitua tarpeeksi millään. Kaiken avain on kärsivällinen opettaminen ja toisto.
- Qja
"Kanien kouluttamisessa rauhallisuus, järjestelmällisyys ja tarkkuus ovat kaiken lähtökohta. Rauhatonta tai kiihtynyttä kania ei kannata yrittää kouluttaa ennen kuin se on rauhoittunut. Koulutuksen on edettävä järjestelmällisesti helpoista tehtävistä vaikeisiin vähitellen ja pienissä erissä. Palkinnot tulee ajoittaa tarkasti sillä tavoin, että eläin todella ymmärtää mistä palkinto tulee. Aina kannattaa muistaa, että jos eläin ei opi on koulutuksessa jotain pielessä. Koulutus saattaa esimerkiksi edetä liian nopeaa: helpommat temput eivät ole vielä kunnolla opittuja ja silloin vaikeampien temppujen opetteleminen on mahdotonta.
Omalla asenteella on suuri vaikutus koulutuksen onnistumiseen. Kanin kanssa pitää olla hauskaa, eikä kouluttamista saa ottaa liian vakavasti. Jos oma asenne on väärä, tarkoittaa se yleensä sitä, että eläin joutuu kärsimään. Kanit eivät osaa puhua ääneen, joten meidän on rakennettava muu kieli, jota molemmat osapuolet ymmärtävät. Se ei ole mahdotonta, mutta vaatii tiettyä nöyryyttä ja keskittymistä ihmiseltä. " Lisää http://temppukani.blogspot.fi/p/kanien-opettamisesta.html - Uuno*89
Mitä kaikkea olette saaneet opetettua?
Ja mitä herkkua käytätte? - maailman paraspoju
no mun kani ainaki on rohkee
- Kanin kouluttaja
Oon opettanut mun kania kävelemään takajaloilla eteen ja taakse päin, hyppimään mun jalan yli, menemään Faunataresta ostetun tunnelin läpi ja aion opettaa sitä pujoittelemaan tyhjien1,5 l limsapullojen välistä. Opetan mun kania porkkanan kanssa.
- Porkkanahullu
Mä opetin mun kanii hyppimään pieniä esteitä porkkanan avulla.
Mun kani ei hypi niit esteitä jos on joku muu herkku houkuttelemassa :-D
Se rakastaa porkkanoita
- romeo
Mun kani osaa tooosi paljon temppuja esim. tassu kieppi kahdeksikko, jalkojenyli, pallo, avain ,roskat roskiin, kutitahiaron yms.
tässä pieni video ikäväkyllä vain muutamista ja helpoimmista tempuista ;(
http://onnellisialoikkia.blogspot.fi/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668