Minulla on niin yksinäinen olo, haluaisin löytää oman kumppanin, haluan rakastaa ja tulla rakastetuksi. Joka ilta sängyssä mietin tätä. Olen 19 vuotias, en ole koskaan seurustellut.
Kaupungilla liikkuessa tunnistan ihan selvästi muita lesboja ja katseita on vaihdettu ja hymyilty, mutta mukana siinä katseessa on usein vastapuolelta osinkin "kaipuuta" tuntuu sille että me lesbot olemme jotenkin enemmän yksinäisiä, pitääkö tämä paikkaansa teillä?
Sitten juuri nämä henkilöt häviävät, eikä heitä enää nää, vieläkin on mielessä tietty/tietyt henkilöt joiden kanssa näin on käynyt.
Yksinäinen tunne
7
525
Vastaukset
- Jenefer
Hanki kissa ystävä! Toinen ihminen ei voi tuoda onnea elämääsi, tuo kyllä onnellisuutta ja sisältöä, mutta jos et ole sinut oman elämäsi kanssa, niin et ole myöskään suhteessa parhaimmillasi.
Olet vielä nuori, jos sinulla on lapsuuden traumoja käsittelemättä niinkuin meillä kaikilla niin käytä tämä aika niiden työstämiseen, joka tapauksessa läheinen suhde nostaa oman rikkinäisyyden esille, kun toinen toimii peilinä omalle keskeneräisyydelle.
Itse uskon korkeampaan voimaan, ja jos ihmisellä on henkilökohtainen aito suhde esimerkiksi Jumalaan niin siitä saa elämään sisältöä ja voimaa. Uskonnolla ei ole tämän kanssa mitään tekemistä vaa aidolla uskolla johonkin sellaiseen mitä ei näe ja mitä ei voi järjellä selittää."Hanki kissa ystävä!"
Kyllä minä koen, että yksinäisyys on pelkkä tunne, jota joskus ihan turhaan pelätään, jota kokevat ihmiset, jotka eivät ole vielä luoneet itseään. Itsensä löytäminen tapahtuu ihmisyyden kautta. Olemalla tekemisissä muiden ihmisten kanssa, seuraamalla maailmaa ja sen ihmisiä, kuuntelemalla jne...Eläin ei korvaa ihmistä. Olen joskus melkein vähän inhonnut koirantaluttajia, varsinkin kun täällä, missä asun ei tunnu muita vastaantulijoita olevankaan. Joko lastenrattaat ja/tai koira. Minulle tulee koirantaluttajista mieleen tunne, että itseasiassa siinä koira taluttaa ihmistä.
Ai niin nyt olikin puhe kissasta eikä koirasta. Sorry, väärä vastaus.
- 17+6
Minäkin kaipaisin seuraa, tai siis ystäviä on kyllä, mutta sitä kumppania.
- 15+13
Niin minäkin. Näyttää kuitenkin siltä, että ihastun aina naisiin, jotka alkavat leikkiä tunteillani, kun huomaavat ihastukseni heihin. Toisin sanoen siis heikkoitsetuntoisiin heteroihin.
- 4+19
Hyvä kun keskustelu luotiin, minäkin ihastun aika usein ihmisiin joilla kumppani jo on, varsinkin juuri heteroihin. On minullakin vähän yksinäinen olo, tarkoitan että kaipaan läheisen ihmisen rakkautta.
- toinen-yksinäinen-91
Tuttu tunne tuo yksinäisyys :/ Usein todella kaipaisin kumppania vierelleni. Ja musta ois mukavaa saada edes kavereita lesbopiireistä. Vedän tässä syvään henkeä ja uskaltaudun ehdottamaan, että jos satut asumaan pääkaupunkiseudulla päin, niin ota ihmeessä yhteyttä, jos yhtään siltä tuntuu :) e-mailini: [email protected]
- Kass90
Ihan liian tuttu tunne. Kavereita kyllä löytyy, mutta ei ketään kehen saisi "luvalla" ihastua, olisi samalla aaltopituudella, edes puhua samoista asioista, kuten suhdejuttuja. Heitänpä minäkin tänne mailini, jos joku muu yksinäinen haluaa juttuseuraa :) [email protected]
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16912833
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1545458Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454780Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392788Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1201955Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1111706Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3661638Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1081538Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361471