On se vaan komea laiva se Pirate tuolla Suntin suulla. Aito merellinen näky! Valakonen Jenny ei näytä sen rinnalla yhtään miltään.
Millonka laiva avataan? Viime kesällä oli niin mukava käväistä: linnut ja Elvis lauloivat, grillatut muikut tai possu maistuivat ja palanpainikkeeks kylmää olutta. Aurinko laski sopivasti illan kuluessa meren taa.
Kerrankin Kokkolassakin viihty. Kateus pois ja kesämieli mukaan.
Millonka laiva avataan? Viime kesällä oli niin mukava käväistä: linnut ja Elvis lauloivat, grillatut muikut tai possu maistuivat ja palanpainikkeeks kylmää olutta. Aurinko laski sopivasti illan kuluessa meren taa.
Kerrankin Kokkolassakin viihty. Kateus pois ja kesämieli mukaan.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Tänä viikonloppuna on taas koko suntinsuun alue törkyä täynnä, kun koulunsa päättävä nuoriso siellä rellestää alkoholin alaisina.
Siinä on pirate purkki vaarassa tänä viikonloppuna.
Sais nuo roskaavat nuoret ite puhdistaa sotkunsa.
Eipä tainnu olla paljon nuorisoa , Suntinsuulla viikonloppuna.
Tais olla niin kylymä ilima ja vesisade, että hillitsi nuorisoa.
En ole vielä käynyt koko suntinsuun aluella sen asuntomessujen jälkeen ja tähän päivään saakka.
Viime vuonna kävin, mutta palasin takaisin siitä laivan kohdilta, kun näytti olevan hirvittävä siivo siellä suntinsuun alueella.
Olis pyörän renkaat siellä rikkoontuneet.
eikö se ole se paikka missä pannulan joni pitää niitä homo porno bileitä
Eihän noin komeaa laivaa ole nähty kuin merirosvoelokuvissa.
Ajatelkaa. Jospa ne muutkin laivat, jotka "seilasivat" Lempäälään olisivat Suntinsuulla Merirosvopuistossa. Siinä olisi Kokkola ollut kerralla maailmankartalla. Unohtamatta Elvis-näyttelyä (-museo)...
Niin Krunnia on ikävä.
Miksi Kokkolassa vastustetaan aina kaikkea muuta, mutta ei markkinoita. Markkinat taas eivät tuota kaupungille yhtään mitään. Vievät vain vakiliikkeiltä asiakkaita markkinamyyjille, jotka tuskin maksavat arvonlisäveroja yms. Eli harmaata taloutta kaikki. Olisikin hyvä markkinoiden puuhamiesten tarkistaa, ovatko oikealla asialla.
Paitsi tuloa kerättyinä sakkoina, kun maalta tulevat pysäköivät kaaransa.
Joo olis kyllä kiva jos Pirate heräisi eloon, antaisi monelle taas työpaikan jne...
Vanhan Lyhdyn ravintoloitsija Annika yrittää herättää kesäeloa puolestaan Kokkolan Purjehtijoiden klubilla. Kesäravintola Wanha Elba on jo aloittanut toimintansa klubirakennuksessa. Annika tunnetaan Kokkolassa hyvin keskustassa sijaitsevan Wanhan Lyhdyn maistuvista annoksista.
Toivottavasti ei koe Piraten kohtaloa ja määrätyiltä tahoilta käsin estetä kaikella mahdollisella tavalla asiakkaiden sinne pääseminen.
Oisko jo aika Kokkolassakin iloita siitä, mitä meidän lyhyen kesäämme joku yrittäjä tuo. Ulpu ja Krunni torilla eivät saanut rauhaa, Kalle ja Pirate yms. Meripuistoon liittyvä oli saatava pois keinolla millä hyvänsä...
Kateus, kateus ja kateus... Muilla paikkakunnilla tällaiset otettaisiin iloiten vastaan!
Mitä sää horiset?? Torilla loppui laivan vuokrapaikka aikoja sitten krunnilla. Jatkoaikaa sain yrittäjä aivan liiaksikin. Merirosvo puisto osoitettiin kaupungin toimesta isoonkariin, mutta se ei yrittälle kelvannut!?? Väkisin yritti ahtautua suntinsuulle Kalle, mutta onneksi meillä on fiksuja virkamiehiä kaupungintalolla. Ei-ei, kateudesta ei ole kysymys.
Älä itse horise!! "Kateus vie kalatkin (laivatkin) vedestä"...
Oli naurettavaa kaupungin taholta osoittaa Merirosvopuistolle paikkaa Isokariin. Tuolle kuppaiselle, jumaln selän takana olevalle, tuulen tuivertamalle kivikko- ja puskasaarelle. Sehän oli suoranaista v...uilua.
Siinä tilanteessa olisin itsekin vienyt hienon ideani ja kaupungin ylivoimaisesti suurimman turistien vetonaulan sekä miljoonien eurojen kerääjän mahdollisimman kauaksi Kokkolasta.
No sinnehän se päätyi Lempäälän luoliin, aivan väärään paikkaan. Taitaapa ajatus kuivalla maalla sijaitsevasta "Meriaiheesta" ajautua pahemman kerran "karille"!!!
Pirate ei ole laiva. Lempäälään ei rakenneta merirosvopuistoa. Niin, kateudesta sen verran, että taitaa taittua tyhmyyden puolelle...
Mitä hittoa. Niin se taitaakin olla lentokone...
Ei kun sukellusvene.
Sanokaa mitä sanotte,merirosvopuisto olisi ollut vetovoimainen juttu Kokkolalle.Nyt ei ole ,kuin kalamarkkinat ja siniset kopit kävelykadulla.
Sinne vaan isokariin rakentamaan saa..nan ruikuttaja....
Kyllä TOSIrealisti tietää. Oli täysin oikeassa. Merirosvopuisto olisi ollut Kokkolan ylivoimaisin vetonaula ja eurojen kerääjä.
Niin tiesi Kallekin, eikä puistoa rakentanut. Pirate pitää runko tarkastaa, joten on lähdön aika käsillä telakalle...
Kaikki hotellihuoneet ovat varattuja viikonvaihteessa. Onkohan Suntinsuun hotellilaivakin?
Tarvittavia tarkastuksia ei ole tehty, kiinni pysyy. Veisi omistaja romunsa pois suntista. Kaupungilta uhkasakko päälle ajoissa, ettei uppoa sijoilleen.
Laivaliikenteen voisi aloitta Piratesilla.Hinaaja vetäsi sitä Ruotsiin ja takaisin.Oli extreme matkailua.
Missä?
Kokkolassa
Jenny laiva on sämpylä joka ei ole merikelpoinen .