Mies muutti mielensä

lannistunut :(

Olemme olleet avomieheni kanssa parisuhteessa kohta kahdeksan vuotta. Vajaa pari vuotta sitten, kun virittelin keskustelua perheen perustamisen ajankohdasta, mies totesi ettei ehkä haluakaan lapsia, muttei ole varma. Säikähdin. Olen alusta asti tehnyt selväksi, että perheen perustaminen on minulle tärkeää, ja että ehdottomasti haluan lapsia. Pitkän keskustelun miehen ilmoituksen jälkeen käytyämme hän sitten tarkensi tuntemuksiaan niin, että ehkä joskus kuitenkin lapsia haluaa, ei vain tunnu nyt yhtään ajankohtaiselta.

Tässä parin vuoden sisään olen useamman kerran yrittänyt mieheltä kysellä, miltä hänestä tuntuu; itse olisin ihan valmis jo yrittämään lasta alulle. Mies hermostui joka kerta, kun asiasta vinkkasin. Joka kerta "keskustelusta" tuli riita, jonka seurauksena emme puhuneet toisillemme moneen päivään. Kun nyt taas hiljattain yritin asiasta puhua, mies sanoi, ettei halua lapsia. Piste.

En osaa käsitellä tilannetta. Olen surun murtama, enkä osaa puhua tunteistani kenellekään. Ne harvat, joille asiasta sain kerrotuksi, totesivat että "ota ero ja etsi uusi mies, joka haluaa lapsia". Tiedän, että he yrittävät auttaa, mutta silti tuo kommentti vain suututtaa, ja koen etteivät he lainkaan ymmärrä tilannettani.

Tilanne masentaa minua todella paljon, ja se vaikuttaa kaikilla elämäni osa-alueilla: en jaksa pitää huolta parisuhteestamme, en pysty keskittymään töihini, en tapaa ystäviäni. Minusta on tullut katkera ja kateellinen; välttelen tietoisesti tilanteita, joissa joutuisin kohtaamaan ihmisiä, jotka ovat raskaana tai joilla on pieniä lapsia. Elämäni tuntuu loputtomalta putkelta, jonka päässä ei ole mitään. Miehen kanssa en voi tunteistani puhua, enkä liioin osaa muillekaan puhua. Olen niin sanoinkuvaamattoman ahdistunut, etten tiedä enää, kuinka tämän tilanteen ratkaisisi. Kun on näin kauan parisuhdetta rakentanut, ei siitä niin vain pois lähdetä.

Aluksi itkin suruani päivittäin. Enää en pysty edes itkemään. Olen vain turta.

15

786

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hmmmmmmmmmm

      Vaihda ukkoa, sillähän tuosta pääsee.
      Jokaunen saa lapsia jos haluaa, se selvä, ei temppu eikä mikään mennä muiden vanavedessäja teeskennellä onnea perhe-elämässä. Sulla on fiksu mies ja teillä pitkä parisuhde, että geenejänne tarvittaisiin kyllä,hmmmm...kerrohan miten muuten menee suhteessa, sängyssä ja elämässä yleensä?
      Ikänne?

      Onkohan sana " kateus" nyt vähän liian kova sana?

      • _nenna_

        Olipa ajattelematon vastaus. Aloitit lauseella, jonka kirjoittaja juuri kertoi kokevansa loukkaavana, ja päätät viestisi väittämällä aloittajaa vain kateelliseksi ihmiseksi, eli ihmiseksi joka haluaa perheen, vain "koska muillakin on".

        Aloittajalle tahdon toivottaa paljon voimia tilanteenne selvittelyyn! Ymmärrän ahdinkosi. Ei ole helppoa kävellä pois noin pitkästä parisuhteesta. Se sinulla saattaa olla kuitenkin edessä, jos lapsia haluat. Mies ei taida mieletänsä enää muuttaa...? Pystyisitkö kuvittelemaan elämäsi ilman lapsia, onko miehesi sen arvoinen?


      • eiymmärrä

        Öööö, mistä kohtaa aloittajan viestiä päättelit hänen miehensä olevan fiksu?? En ymmärtänyt.


      • Maailma täysi
        eiymmärrä kirjoitti:

        Öööö, mistä kohtaa aloittajan viestiä päättelit hänen miehensä olevan fiksu?? En ymmärtänyt.

        Ei tee lapsia palloksi akkansa koipeen. Luottaa itseensä siis.


    • Selma N

      voin ymmärtää vähän laidasta tunteesi.
      mieheni on myös hyvin vastaan, ja se tuntuu kummalliselta ettei hän oikein edes osaa perustella syitänsä.
      minä taas ihan liikaa, sydämestäni, päivittäin, ikävöin pientä syliin.
      näen, että se on niin tosi iso kuilu meidän välillämme, olemme vierekkäin, haluamme olla yhdessä, mutta tämä iso asia erottaa meitä.
      en tunne tulevani kuulluksi, arvostetuksi, en edes niin naiselliseksi, kun mies sanoo lapselle ei.

    • Ihan sama juttu

      Hei, voi ei, kuin minun sanomaani tämä. Et ole yksin. Jos se yhtään lohduttaa. Minua lohdutti kun luin tekstisi.

      Olen itse kohta 30v nainen, mies muutaman kk nuorempi mutta siis saman ikäisiä ollaan. Olemme seurustelleet 4v, josta avoliitossa 3v. Olen ollut valmis lapseen jo yli vuoden, ihan sydäntä särkee kun miettiikin.

      Mies myös suuttuu jos otan asian puheeksi. Muutaman kerran olemme tästä puhuneet. Yleensä sanoo ettei halua miettiäkään lapsia 5v sisään mutta viimeksi sanoi ettei edes tiedä haluaako lapsia.

      Oletettavasti suhteemme on muuttunut ja minusta on muuttunut kiukkuinen ja ahdistunut. Kroppani huutaa vauvaa mutta en sitä saa. En uskalla edes ottaa asiaa taas puheeksi koska en jaksa sitä riitaa.

      Tuntuu että mies elää edelleen mielessään suhdettamme samalla lailla kuin yhteen muuttaessamme. Miettii minua päivittäisissä asioissa mutta ei tajua että tarvitsen muutakin kuin illallisia tai kävelylenkkejä yhdessä. Haluan seuraavalle asteelle: lapsen, kihlat, lupauksen siitä että kun nyt olemme saaneet elämämme yhdessä alkuun, haluamme sitä jatkaakin.

      Myös seksielämämme on kärsinyt, en yksinkertaisesti aina pysty seksiin joka saa mieleeni vain lapsen teon ja vihaan koko kondomin käyttöä. Mies tietysti aistii haluttomuuteni ja lukkiintuu itse. Avaimet hyvään riitaan taas.

      Olen tässä yrittänyt miettiä mikä itselläni olisi oikea tie ulos tästä tilanteesta. Totuushan on ettei elämä ihanaa olisi niinkään jos pakottaisin mieheni hankkimaan lapsen. Voin tietysti myös kävellä suhteesta pois ja aloittaa alusta, mutta kuten sanoit itsekin, ei se ole niin helppoa. Muuten kun kuitenkin mennyt hyvin.

      Haluaisin myös kissan muttei mieheni suostu asiaan. Sanoi kerran ohimennen että kissahan veisi kaiken huomioni eikä hän saisi huomiota enää lainkaan. Esitti vitsailevansa mutta luulen ettei se ollut vitsi lainkaan. Ehkä sama pätee lapseenkin.

      Kävin juuri lenkillä ja päätin että otan asian puheeksi nyt suoraan ja mykistelemättä. En jaksa enää. Mitä luultavammin meille syntyy taas vain riita ja viikon mykkäkoulu mutta pakko tehdä jotain.

      Olen itsekin alkanut tehdä huonommin töissäkin koska tunnen ettei minulla ole tulevaisuudensuunnitelmaa lainkaan. Tai on, mutta en saa sitä. En jaksa tavata ystäviänikään paljon koska suurin osa menossa naimisiin, hankkimassa lapsia ja/tai lapsellisia jo. En jaksa analysoida heidän kanssaan asiaa joten päädyn vastailemaan ainaisiin "no milloinkas te hankitte lapsia?" kyselyihin. Sydäntä raastaa joka kerta.

      • Gdgkkksd

        Sinulla fiksu mies. Pidä siitä kiinni!


      • PERUKANMIES-41V

        ETSI MIES JOLLA ON VAUVAKUUME..ITSE OLEN MIES JOLLA VAUVAKUUME.


      • Ihan sama juttu
        Gdgkkksd kirjoitti:

        Sinulla fiksu mies. Pidä siitä kiinni!

        Hei! Kiitos vastauksestasi. Kiinnostaisi miksi/miten perustelet fiksun? Enkä siis tarkoita tätä pahalla. Itsellä vain pää niim jumissa ettei osaa oikein ajatella ehkä kaikelta kannalta.


      • Isä x1 35v
        PERUKANMIES-41V kirjoitti:

        ETSI MIES JOLLA ON VAUVAKUUME..ITSE OLEN MIES JOLLA VAUVAKUUME.

        Olet siis luuseri isolla L-kirjaimella? Onko itsetunnnossa vikaa ja haluat kahlita naisen lapsilla itseesi? Monestiko sinut on hyljätty? Jättikö joku sinun koska hakkasit sitä?


      • Ihan sama juttu
        Isä x1 35v kirjoitti:

        Olet siis luuseri isolla L-kirjaimella? Onko itsetunnnossa vikaa ja haluat kahlita naisen lapsilla itseesi? Monestiko sinut on hyljätty? Jättikö joku sinun koska hakkasit sitä?

        Eikö voida pysyä asiallisina?


      • lannistunut :(

        Heippa nimimerkki "ihan sama juttu"! Luin tekstisi, ja ensimmäistä kertaa koin, että joku ihan oikeasti ymmärtää, mitä minun sisälläni tapahtuu. Kiitos jo siitä. Samalla olen myös pahoillani siitä, että sinäkin olet tässä samassa tilanteessa. Tämähän on aivan sanoinkuvaamatonta piinaa.

        Haluaisin sanoa sinulle jotain rohkaisevaa, kuten ettäehkä miehesi käy nyt vain läpi jotain vaihetta, ja onkin myöhemmin valmis lapseen, mutta rehellisesti sanoen en osaa enää uskoa tällaisiin asioihin. Itse olen ainakin tullut nyt siihen tulokseen, ettei miehestäni tule lapselleni isää. Jos nyt ylipäätään koskaan saan sitä lasta kenenkään kanssa, kun ikääkin alkaa jo olla. Ajatus siitä, että jään lapsettomaksi, kauhistuttaa minua. Ennen ajattelin enemmän niin, että saan lapsen sitten ehkä jonkun toisen kanssa. Nykyisin on todellisuus päässyt tajuntaani, ja mahdollinen lapsettomuus onkin totta. Ei mahdollinen tulevaisuuden kauhukuva. Se saa minut yhtä aikaa surulliseksi, vihaiseksi ja pelokkaaksi.

        Lähipiirissäni useilla sellaisilla jotka eivät lapsia halunneet, on lapsia. Epätoivoon vaipuessani itken maailman epäreiluutta; miksi juuri heillä on kuitenkin lapsia, ja minulla ei? Kyllä minusta tulisi hyvä äiti. Kyllä minä lapsestani huolehtisin. Kyllä minä lastani rakastaisin. Enemmän, kuin mitään muuta.

        Välillä olen miettinyt, onko minussa jotain vikaa, kun mieheni ei halua kanssani lapsia. Mikä häntä asiassa epäilyttää? Minulle ei riitä hänen perustelunsa, että "hän ei vain tunne lapsia ajankohtaiseksi"elämässään. Hän turhautuu, kun minä kyselen syitä, ja minä turhaudun, kun hän ei osaa niitä kertoa. Seon rakentanut minulle tunteen, ettei hän ole minulle aivan rehellinen. Ehkä hän epäilee suhdettamme, ja ei siksi halua lasta? Ehkä hän ei halua lasta juuri minun kanssani? Jos näin todella on, miksi hän ei kerro sitä, ja päätä tätä kärsimystä?

        Kuten sinäkin viestissäsi kerroit, myös meidän seksielämämme on kärsinyt tilanteesta. Katkeruuksissani ajattelen usein mieheni hieroessa aloitetta, että miksi minun täytyy miellyttää aina häntä, vaikka minä en saa sitä mitä kipeimmin kaipaan. Riidan välttämiseksi kuitenkin yleensä suostun, mutten onnistu kuitenkaan olemaan hetkessä mukana. Mies tietysti huomaa tämän, ja loukkaantuu siitäkin. Teinpä siis niin tai näin, niin riita on joka tapauksessa keitetty. En todellakaan enää tiedä, onko tässä mitään järkeä, onko tämä todellakaan mitenkään selvitettävissä,vai onko ainoa realistinen ratkaisu ero. Tätä on jatkunut minun mittapuullani hyvin kauan, ja olen todella väsynyt. En minä voi elää elämääni näin. Kun mieheni ei osaa antaa tulevaisuudellekaan toivoa, en välillä edes ymmärrä, miksi olen yhä tässä. Elänkö jossain satumaassa, jossa kaikki päättyy onnellisesti, ihan vain itseäni suojellakseni? Haluanko pelastaa suhteemme? Paljon kysymyksiä, ja minulla on vain yksi varma vastaus, joka ei suoraan vastaa yhteenkään niistä: Minä haluan lapsen.

        Välillä elämässäni on parempiakin jaksoja, kun pidän itseni kiireisenä ja yritän siirtää ajatukset näin syrjään. Mutta heti kun pysähdyn, kaikki romahtaa taas. Minusta tuntuu, ettei minulla ole tulevaisuutta. Minulla ei ole kuvaa siitä, missä olen vaikkapa viiden vuoden päästä. En osaa tähdätä mihinkään, koska tärkein päämääräni on vedetty minulta pois. Tunnen olevani tyhjän ympäröimä, enkä kestä tätä tunnetta.

        Mieheni pitää minua lähestulkoon mielenvikaisena, koska haluan lasta näin kovasti. Hän ei kykene ymmärtämään minua tässä asiassa millään tasolla. SE on saanut minut epäilemään välillä itsekin itseäni.Olen miettinyt, onko normaalia haluta näin kipeästi perhettä, ylireagoinko? Tämän pohtiminen ei kuitenkaan auta minua lainkaan, sillä se ei poista tunteitani asiaa kohtaan.

        Jos tätä lukee joku muukin, joka tuntee samoin, en osaa teitä rohkaista muutoin kuin toivoen, että teillä on empaattisempi mies.


    • entäs yksin?

      Hei, oletteko oikeasti harkinneet sellaista että hankkisitte lapsen ihan yksin? Se tietenkin kuulostaa pelottavalta mutta ei ole mitenkään ennenkuulumatonta. Vauva-lehdessä on haastateltu useita tällaisia äitejä, kokeilkaapas etsiä nämä numerot vaikka kirjastosta:

      4/2012 "Palava halu vanhemmaksi" 29-vuotias hakeutui hedelmöityshoitoihin yksin ja on nyt kaksosten äiti.
      1/2011 "Tää on mun perhe" Kolme noin kolmekymppistä äitiä tuli vahingossa raskaaksi ja päättivät pitää lapset vaikka isät eivät halunneet olla jutussa mitenkään mukana.

      Katsokaa myös Yhden vanhemman perheiden liitto (www.yvpl.fi) ja Eve Mantun kirja "Musta tulee perhe".

      Kyllä minun mielestä nykypäivänä lapsen voi hankkia yksinkin, jos tahtoa tarpeeksi riittää ja asiaa on pitkään harkinnut, mikään kevyt päätös se ei tietenkään saa olla. Yksinhuoltajuus ei ole automaattisesti mikään surkuteltava olotila ja sitäpaitsi yh:ksi saattaa päätyä vaikka kuinka olisi se mies rinnalla vielä lasta hankittaessa... Mies saattaa häipyä myöhemmässäkin vaiheessa. Tunnen pari kolmekymppistä alusta-asti-yksinhuoltajaa, joilla menee oikein mukavasti, eivät todellakaan kadu päätöstään ja vaikuttavat oikein tasapainoisilta. Parisuhteen ehtii löytää myöhemminkin, mutta biologinen kello on armoton, lapsia ei välttämättä ehdi saada jos kauan odottaa? Entä jos tekee miehen tahdon mukaan ja nelikymppisenä parisuhdekin tulee tiensä päähän, eikö silloin harmita? Mies ehtii saada lapsia jonkun toisen kanssa vielä parinkymmenen vuoden päästäkin, eihän miehillä ole niin kiire.

      Pitää vielä sanoa että ymmärrän murheenne koska olin samassa jamassa muutama vuosi sitten 30 -vuotiaana. Minun mieheni rakasti vapaata elämäänsä ja samalla epäili koko suhdettamme (näin olen jälkikäteen tajunnut) eikä kaivannut lasta elämäänsä, mutta tulin vahingossa raskaaksi ja hän muutti mielensä. Elämäni sen jälkeen on ollut parasta mitä tiedän, minusta on ihanaa olla äiti, kuten aina olin ajatellutkin. Myös mieheni siis nauttii lapsen saamisesta vaikkei sellaista lisää elämäänsä etukäteen kaivannut (ei varmaankaan osannut kuvitella millaista se olisi). Jälkikäteen olen sitä mieltä että jos nainen on 30 , koulutettu, hyvä työpaikka, hyvät tukiverkostot ympärillä ja haluaa kovasti äidiksi niin hänen saappaissaan miettisin kovasti tuota yksin äidiksi ryhtymistä vaikka sitten keinohedelmöityksellä. Ei kannata liikaa miettiä sen kautta että normiperheessä täytyy olla isä ja äiti, nykyään eri perhemuotoja on vaikka millaisia.

      Tsemppiä teille kaikille!

      • Lauhdutin

        Vielä vuosi sitten mun mies ajatteli, että olis mahtavaa saada lapsi. Kun itse aloin ajatukseen sopeutua, niin mies ilmoittikin, että ei haluakaan lasta. Olen 36-vuotias ja aika käy vähiin. Miksi ei lapsia aiemmin? No, takana useampi vuosi uraohjuksena ulkomailla sekä minulla että miehelläni, ollaan asuttu ei paikoissa ja maissa pitkiäkin aikoja. Nyt ollaan "kotona" ja tilanne sen puolin nyt paras mahdollinen perheen perustamiselle. Harkitsen eroa, koska vauvakuume on kova ja mieheni ei halua enää lasta, koska on jo mielestään liian vanha. (39v)

        En tiedä, moniko pari eroaa juuri tämän syyn takia, että puoliso ei halua lapsia. Yksinhuoltajan arki pelottaa ja muutoinkin yksinäisyys, kun on tottunut toiseen ihmiseen. Ystäväni käski hankkiutua raskaaksi salaa mieheltä, siis lopettaa ehkäisyn käytön, mutta en pysty pettämään toista ihmistä noin julmasti!


    • Nirbu

      Tiedän tuskasi, aloittaja. Olen ollut samassa tilanteessa ihan hiljattain. Miehen kanssa suhdetta on takana vuosia, naimisiinkin menimme alkuvuodesta. Lapsen/lapsien yrittämisestä ollaan puhuttu satunnaisesti jo parin vuoden ajan, mutta mies on aina sanonut että haluaa kyllä lapsia joskus, mutta että tällä hetkellä ajatus ei tunnu hyvältä. Ja minä tietenkin kuumeilen, kello tikittää jne.

      Olen hyvin itkuherkkä, varsinkin tilanteet joissa mulla on valtavasti tunteita pelissä saavat mut itkemään hyvin helposti. Tämän vuoksi asiasta keskusteleminen on vaikeaa. Tästä syystä kirjoitin miehelleni pitkän kirjeen, jossa kerroin mitä tunnen ja perustelin miksi minusta "oikea" hetki lapselle olisi piakkoin. Kirjeessä kerroin myös, että en halua kuitenkaan painostaa miestä.

      Kun mies oli lukenut kirjeen, kävimme yhden suhteemme parhaimmista keskusteluista ikinä. Keskustelun lomassa selvisi, että mies on kuvitellut, että lapsen saaminen = oman elämän loppuminen. Hän pelkäsi ihan tosissaan, että sitten kun lapsi syntyy, hänen täytyy lopettaa pitkäaikainen rakas harrastuksensa ja olla kotona lapsen ja minun kanssani käymättä juurikaan missään. Tämä oli kuulemma suurin syy sille, miksi mies on kokenut ajatuksen lapsesta jopa ahdistavana. Minä kuuntelin huuli pyöreänä, kun en ollut osannut ajatella tuollaista syytä ahdistukselle ollenkaan, vaan olin kuvitellut kaikki skenaariot takaportin auki pitämisestä siihen, että mies ei pidä minua tarpeeksi hyvänä äitinä mahdolliselle lapselleen. Nyt asiat ovat sillä mallilla, että loppuvuodesta lapsi saisi tulla jos on tullakseen.

      Oletko, aloittaja, miettinyt kirjeen kirjoittamista miehellesi? Kirjeeseen voisit jäsennellä kaikessa rauhassa sen mitä ajattelet ja koet tarpeelliseksi kertoa miehellesi. Vastaavasti miehesi saisi kaikessa rauhassa lukea kirjeen ja työstää omia ajatuksiaan ennen kuin juttelisitte asiasta. Tai voisihan miehesi vastaavasti kirjoittaa sinulle vastauskirjeen, missä kertoo omista ajatuksistaan. Ehkä tällä tavalla aiheen aiheuttaman riidan voisi välttää? Jos miehesi on sanonut haluavansa lapsia joskus, en heittäisi vielä kirvestä kaivoon! Tsemppiä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1979
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      989
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      868
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      747
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      740
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      718
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      683
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      80
      674
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      662
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      207
      655
    Aihe