Leikattu uros rotikka

Rotikan puolesta

Minulla on 2.v rotikka uros, jonka leikkautin n. vuoden ikäisenä. Haluaisin mielenkiinosta tietää mitä koirassani "menetin". Ymmärrän kyllä sen ettei suku jatku, sen kyllä olisi joku kertonut. Onko tällä toimenpiteellä vaikutusta koiran koulutukseen. Koirani on ns. kotikoira joka on sellainen huomionkipee nuollia.
Ei mielestäni mitenkään lässy vaan jos nurkissa kuuluu jotain outoa, ei hauku vaan kuuluu sellainen matala kova murahdus ja sitten katsomaan mitä tapahtuu.
innokas leikimmään ja osalistumaan. Omapäinen ja valikoiva kuulo jos on oikein hyvät tuoksut. En ole huomannut akresiota muita koiria kohtaan.
Joskus komentanut meidän vilaakoiraa ruuastaan. Mutta 16v. kääpiövillakoira on pomo.
Ei ole otetu käyttö koiraksi vaan koti koiraksi. Koulutettu senverran että ns. hienosti hihnassa. Paikka laumassa on osoitettu. Ei kulje ovist ensimmäisenä ja odottelee eteisessä istuen lenkinjälkeen kunnes lekittäjä on ottanut lenkkikampeet pois. Sitten riisun koiralta hihnan. Ruokaan kosketaan vasta luvan saatuaan. mukav kotikoira. Voisiko suositella leikuuta koti koirille. Voisiko se stestoteroonin häväminen vaikuttaa siihen että rotikoiden uhoominen, ja omanarvon tunto heikkenee, ei ole tarvetta rotikoiden tapaan olla itseriitoisia ja omanarvon tuntevia esim.toisten urosten seurassa. Meinaan vaan että voitaisiinko leikkaamalla urokset, joita ei aijota käyttää jalostukseen, saadahieman pehmeimäksi ja näin ollen hieman helpommin käsiteltäviksi. En siltikään vaikka rotikan leikkaisikin suosittele rotua ensimmäiseksi koiraksi. Onhan se puupää ja kasvatuslinja täytyy olla perheessä yhtenäinen ja periksiantamaton, kun sitä vaaditaan. Rotu on hieno ja oaavissa käsissä ollut koira on hieno lajinsa edustaja, enkä vaadi että kaikki kuohitaan. Mutta jos vain saisi myös sitä ns. oglmatapauksia vähemmäksi ja rodun hieman tahriintunutta mainetta kaikinkeinoin paremmaksi. Eläinlääkäri suositti tuota 1.v ikää, koska ei ole luultavammin viellä oppinut uhoamaan ja muitakaan pahoja tapoja. jo opittua ei leikkaus poista. Mutta alkuperäiseen kysymykseen.
Onko jokin asia. muu kuin suvun jatkaminen, joka mielestänne estää leikauksen.
Hyvää kesää ja hienoja hetkiä HIENON RODUN KANSSA.

P:S Ja jos jollain on jonkinlaista ogelmaa koiran kanssa, joka ei saa käyttäytyä uhmakkaasti toisia koiria eikä ihmisiä kohtaan. Pienellä googlaamisella löydät asuinpaikkasi läheltä yhdistyksen tai muunsellaisen, ja sieltä ihmisen jolla on enemmän kokemusta rodusta. Varmaan saat apua ja nevoja, koska uskon ettei kukaan oika harrastaja haluaa rodun mainetta enää tahrattavan, koska se ei ole sen veroinen.

1

240

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Koiran kastrointi EI ole ikinä mikään koulutusmenetelmä, sen kertoo ihan jokainen eläinlääkäri. Pallien poistoa suositellaan silloin kun hormonituotannon lopettamisella on oikeasti merkitystä. Jos uros joutuu "ulalle" hormoniensa vuoksi, niin kastrointi voi olla aiheellista. Jos uros nuolee tyttökoirien pissoja, itkee juoksuisten narttujen perään, lakkaa syömästä kun korttelissa on juoksuinen narttu jne. niin voi olla syytä harkita leikkausta. Hormonituotannon lakkaaminen helpottaa sitten koiran oloa, kun ei tarvitse niistä narttujen juoksuista mennä aina ihan sekaisin.

      Jenkkilässähän on ihan tavallista, että koirat steriloidaan ja kastroidaan jo pentuina, joten hormonimyrskyä ei edes ehdi tulla. Suomessa ei ole menty mukaan tuohon automaattiseen leikkauttamiseen, vaan tilanne katsotaan yksilön kohdalla.

      Kovasti hormoneista ylikierroksille meneville uroksille leikkaus on apu niihin ongelmiin jotka aiheutuvat hormoneista (esim. juoksunarttujen perään itkeminen). Muuten luonteeseen kastrointi/sterilointi ei juurikaan vaikuta. Ehkä joiltakin uroksilta ne pahimmat pullistelut saattavat jäädä pois, kun ei ole enää hormonihöyryssä. Mutta joskus kastrointi saattaa myös pahentaa käytöshäiriöitä, jos koirasta tulee epävarmempi hormonien tasoittumisen jälkeen.

      En usko, että menetit koirassasi mitään kun sen leikkautit. Varmaankin syynä oli juuri se liiallinen reakointi tyttökoiriin. Ja kun sukua ei ole tarkoitus jatkaa, niin silloinhan ratkaisu oli perusteltu.

      Kuten totesin, leikkauttaminen ei ole mikään koiran koulutuskeino, koska ongelmat saattavat jopa pahentua leikkauksen jälkeen. Apua on vain sellaisiin ongelmiin, jotka suoraan johtuvat hormonitoiminnasta. Esim. remmissä räyhäämistä tai vetämistä ei millään kastroinnilla paranneta, vaan se vaatii koiran kouluttamista. Kaiken lähtökohta koiran kanssa elämisessä on se hyvä ja kattava peruskoulutus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2880
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      115
      2145
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1554
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      70
      1013
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      911
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      884
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      880
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      795
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      736
    Aihe