Mika on hyvaa Suomessa ja mika huonoa?

muumaamansikka73

Mista asioista pidat Suomessa? Mitka ovat niita juttuja, joita haluaisit Suomessa muuttaa? Usein ulkomailla pidempaan asuessa ja silloin talloin Suomessa vieraillessa alkaa hahmottaa entista kotimaataan hieman eri tavalla kuin suomensuomalaisena.

Itse kaipaan nykyisessa kotimaassani ainakin hyvin rakennettuja taloja. Tuplaikkunat, korkealaatuiset rakennusmateriaalit ja vuotamattomat hanat eivat taalla meillapain ole kovin yleisia. Keskuslammitys ja energiatehokkuus samaten.

Harmillista Suomessa taas on ravintolakulttuuri. Hyvalaatuisia raaka-aineitahan Suomesta ei puutu, mutta jostain syysta ravintoloissa saa valitettavan usein keskinkertaista tai jopa huonoa ruokaa. Parhaiten olen Suomessa syonyt yleensa ystavien ja sukulaisten kotona. Myos kahviloissa joutuu kokemaan pettymyksia, laihaa ja kitkeraa kahvia kalliiseen hintaan.

Toinen arsyttava piirre on, ainakin Helsingissa, rayhaavat juopot julkisissa kulkuvalineissa. Asun nykyaan moninkertaisesti Helsinkia suuremmassa kansainvalisessa kaupungissa, enka ole taalla koskaan tormannyt rahinotsijoihin. Totakai juopuneita on, eika siina mitaan, mutta huppeliset ovat enemmankin sellaisia iloisia laulavia kannikaloja. Suomessa kaydessani taas kaupungilla ja raitiovaunussa oli pelottavia rahinoitsijoita. Ehka minulla vain kavi huono tuuri kun tapasin useamman sellaisen, ei kai metrossa meuhkaaminen sentaan kovin yleinen harrastus ole Suomessakaan.

Hyvien asioiden listaan Suomessa lisaisin viela kaupungin koirapuistot.

8

357

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mansikka ja mustikka

      Suoraansanottuna en ymmärrä näitä vertailukeskusteluja Suomen ja ulkomaiden välillä. Tätä palstaa seuratessa voi arvata, ettei tarvita kuin keskimääräisesti kaksi vastausta aloitusviestiin, jonka jälkeen keskustelu muuttuu haistatteluksi puolin ja toisin.

      Asun pohjoisamerikkalaisessa suurkaupungissa, joka on melkein kaikessa suhteessa äärimmäinen vastakohta sille, miten olen viettänyt elämäni Suomessa ennen ulkomaille muuttamista. Olen tullut siihen tulokseen, että näiden kahden maailman vertailu ei tee mitään muuta kuin ainoastaan myrkyttää mielen. Lopulta ei ole hyvä olo kummassakaan paikassa, kun koko ajan ajattelee sitä, miten kaikki voisi olla paremmin.

      • olen aivan samaa

        mieltä kanssasi.

        Ei maita voi, eikä ole tarpeenkaan verrata toisiinsa. Tosin kokemuksia voi tuoda esille, mutta kuten jo edellinen vastaaja totesi, keskutelu usein vääntyy hyvinkin negatiiviseksi.

        Ap"lle vielä tiedoksi, että tämä palsta on täynnä ulkosuomalaisia, joille Suomi on kuin rautapallo jalassa, taakka, jota täytyy päästä palstalle säännöllisesti purkamaan. Olenkin ehdottanut, että perustettaisiin "I love Finland" ja "I hate Finland" palstat. Ulkosuomalaiset-palstalla käyminen on aina yhtä masentavaa, pysyisivät nuo valittajat ainakin poissa silmistäni.

        Kokemuksemme eri maista ovat hyvin poikkeavia, jopa samassa maassa asuvien kesken.


      • ääöö muualta

        Vihdoinkin fiksu suomalainen Amerikasta, joka osaa käyttää ä- ja ö-kirjaimia :-)
        Oli muutenkin ilo lukea kirjoituksesi.


      • aö 0
        ääöö muualta kirjoitti:

        Vihdoinkin fiksu suomalainen Amerikasta, joka osaa käyttää ä- ja ö-kirjaimia :-)
        Oli muutenkin ilo lukea kirjoituksesi.

        Sinun vitun kielipoliisin kommentti on yhden tekevä. Onko kiva kytätä tällä palstalla ja fantasioida ulmailla asumisesta ?


      • Nappaimistosta kiinni
        ääöö muualta kirjoitti:

        Vihdoinkin fiksu suomalainen Amerikasta, joka osaa käyttää ä- ja ö-kirjaimia :-)
        Oli muutenkin ilo lukea kirjoituksesi.

        Ei ne pisteet a ja o paalla osaamisesta ole kiinni vaan laitteesta...


      • terkkuja tokiosta
        Nappaimistosta kiinni kirjoitti:

        Ei ne pisteet a ja o paalla osaamisesta ole kiinni vaan laitteesta...

        No ei ole kyllä laitteestakaan kiinni, jos kyseessä on vähänkään modernimpi kotitietokone. Jos kirjoittelet jollain kännykällä, asia voi olla tietty eri. Minäkin kirjoitin tämän viestin täysin japanilaisella koneella, jossa on japanilainen näppäimistö. Ääkköset sai toimimaan minuutissa, kun kävi lisäämässä suomen kielen näppäimistövaihtoehtoihin. Vaihto kielten välillä onnistuu lennossa alt shift -näppäimillä (MS Windows -käyttöjärjestelmä).

        あまり難しくないだよ。


    • ap

      Olen uusi talla palstalla, enka tieda haistatteluista. Kunhan sairauslomalla ajankuluksi kirjoittelen. Itse koen vertailut eri paikkojen valilla melenkiintoisina ja mihinkaan tahtaamattomina pohdiskeluina, mitaan sen kummempaa tuomitsematta tai arvottamatta. Mielipiteitahan nama vain ovat.

      Vaikka koen tietyt asiat mielekkaammiksi nykyisessa kotikaupungissani kuin entisessa, rakastan kylla kumpaakin paikkaa. Seka muutamaa muutakin kaupunkia joissa elaman varrella on tullut asuttua. Itse asiassa olen tilanteessa josta olen aina unelmoinut: saan asua yhdessa maassa ja vierailla usein toisessa.

      Siita huolimatta jokapaivaisen elaman puitteissa tulee vastaan asioita jotka harmittavat, arsyttavat tai ihastuttavat. Monikulttuurisessa perheessa elavana ihmisena sita tulee vertailtua eri maita ja asiota. Ei se ainakaan meilla kenenkaan mielta myrkyta, painvastoin.

      Kivaa kesaa kaikille, missa sitten olettekaan:)

    • Ejurr

      Mikäköhän tämä uusi kotikaupunki on?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      105
      2633
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      102
      1755
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1525
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      16
      1242
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      22
      1048
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      973
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      45
      949
    8. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      91
      924
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      120
      921
    10. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      338
      836
    Aihe