Tämä on kyllä palstalla jo moneenkertaan ruodittu, kun tuossa googlettelin, mutta kyselempä minä siltikin...
Eronneena ja lähivanhempana mietin että milloin voisi lapsille esitellä uuden kumppanin... olemme lasten toisen vanhemman kanssa eronneet n. 1,5 v. sitten ja nyt olen tavannut uuden ihmisen..
Tämä uusi ihminen on todella kiinnostunut lapsista ja kyselee ja on lapsirakas... suhteemme ei kuitenkaan ole vielä vakavalla pohjalla... lapset eivät ole tavanneet tätä uutta ihmistä...
Sitä minä kuitenkin mietin että miten suhteemme voisi ikinä kehittyäkkään vakavaksi, kun lapset ovat minulla käytännössä aina, toinen vanhempi tapaa n. kuukauden välein lapsia.. Nyt olemme tavanneet muutaman kerran niin että lapset on ollut isovanhemmalla yön ja sitten niin että uusi ihminen on tullut meille kun lapset ovat menneet nukkumaan ja hän on lähtenyt sitten puolen yön maissa kotiin..
Sitäkin mietin, että kun on kyseessä lapseton ihminen, pitäisikö ihmisen kuitenkin tavata lapset ennen kuin olemme sopineet mistään loppuelämästä.. miten hän voi tietää millaiseen keittoon on sotkeutumassa, ennen kuin on tavannut lapset, tutustunut heihin...
Pitäisikö meidän puhua siitä, mitä tarkoittaa se, että tulee "valmiiseen perheeseen" ja millaista elämä on kun on lapsia..pitäisikö sen tapahtua ennen lasten tapaamista vai sen jälkeen.. minun kanssa suhteeseen lähdettäessä, perusoletuksena on, että toinen on yhtälailla aikuinen lapsilleni ja tulee olemaan osa perhettä, ja myös tämän uuden ihmisen tulisi ottaa jollain tasolla vastuuta lapsista... vaikken uutta vanhempaa lapsille olekkaan etsimässä.. tarkennan siis että tietysti me oikeat vanhemmat otamme päävastuun kaikesta ja teemme yhdessä tärkeät päätökset, mutta ajattelen lähinnä tätä perusarkea...
En koe että lapset tai minä, olisimme vielä valmiita siihen että uusi ihminen jäisi yöksi, lapset kun saattaa yöllä kipittää minun viereeni ja aamula viimeistään kömpivät viereen köllöttelemään..mutta päivällä tapaaminen voisi ehkä tulla kyseeseen...
Kyselisinkin ohjeita ja mielipiteitä niin "oikeilta" vanhemmilta, kuin teiltä jotka olette eron jälkeen perheeseen tulleet..
Lapset ovat vielä pieniä, ja uusia ihmisiä en ole heille aiemmin esitellyt..
Sekin hieman jännittää, miten lasten toinen vanhempi ottaa asian, hän kun on vielä aika mustasukkainen ja ns. "kiinni meissä" edelleen..
Uuden kumppanin esittely...
21
1763
Vastaukset
- Hiljaa hyvä tulee
Suhteenne ei ole varmalla pohjalla, mutta haluat esitellä lapsillesi? En suosittele. Katsele rauhassa kunnes olet varma, mihin teillä on kiire?
Ongelmia tulee jos exäsi on "edelleen kiinni". Sinun olisi nyt hyvä auttaa ihan omin nokkinesi sitä exää irti...
Älä aseta mitään edellytyksiä ja odotuksia, anna uuden ja lapsiesi kasvattaa ja muodostaa suhteensa rauhassa ilman painostusta sinun suunnaltasi...
Ensitapaaminen... menkää koko konkakronkka jonnekin yhdessä, syömään, leikkikentälle, tms. tms. kodin ulkopuolella, tapailkaa näin positiivissa merkeissä muutama kerta ja kuulostele lapsiasi tapaamisten jälkeen. Voisitte vaikka tavata tämän uuden vasta siellä leikkikentällä ja viettää päivän yhdessä?
Kutsukaa uusi kotiinne grillaamaan tms. lasten hereillä ollessa. Miten lapset suhtautuvat uuden ilmaantumiseen "omalle reviirilleen"?
Kun uusi on ollut teillä kotona muutaman kerran ja lapset menevät toiselle vanhemmalleen, saa ex kuulla uudesta kivasta ihmisestä. Seuraa muuttuuko tapa millä lapsesi puhuvat uudesta/ asennoituvat tähän. Lapset ovat lojaaleja vanhemmilleen ja ongelmia seuraa jos exä ei osaa kovin aikuisesti suhtaututa siihen, että haluat jakaa elämäsi jonkun uudenkin kanssa.
Sinun tehtäväsi on silloin seistä uuden ja exän välissä, jos haluat uuden toimivan suhteen. Ihan hyvin voitte jo nyt (lapsia esittelemättäkään) jutella lasten kasvatuksesta ja käytöstavoista, miten haluatte että perheenjäsenet ottavat toisensa huomioon, edellytätkö uudelta miten paljon vastuuta lapsistasi jo heti alkuun/ajan kanssa, miten hoidatte kommunikoinnin ja sopimiset exän kanssa jne. jne. - hurjaa hurjaa hurjaa
Sekä on sulle tärkeetä? Eikö se uusi suhde? Kun tuot lapset uuden suhteen eteen, mutista että siitä alkaa sitten eräänlainen he..ti. Lueppas täällä uusikkotarinoita, niin uskon ettet enää halua lapsia siihen pyöritykseen.
- -
Voihan sitä seurustella ilman että yhteenmuutoa pitää miettiä, ennekun lapset on maailmalla!
Uudella ei ole mitään vastuuta sinun lapsista. Ne ovat sinun lapset eivät hänen!
Joten lasten harrastukset (kuljetukset, maksut ym.) koulut, vapaa-aika, läksyt, vahtiminen kuuluu edelleen sinulle vaikkakin sinulla olisi uusi mies kuvioissa.
Jäi kuva et haluat lastenhoitajaa et miestä itsellesi! - Matti Katilainen
"Joten lasten harrastukset (kuljetukset, maksut ym.) koulut, vapaa-aika, läksyt, vahtiminen kuuluu edelleen sinulle vaikkakin sinulla olisi uusi mies kuvioissa. "
Öh, kuka puhui mitään miehestä? Toki sitä voisi homoliitossakin elää mutta ehkä niin rajusti en kuitenkaan ole naisiin pettynyt...
Noh, tätä asiaa ei tarvinnutkaan minun kauaa pohtia koska uusi ihminen ilmoitti äsken ettei ole valmis uusioperhe-elämään eikä halua "joutua"minun ja eksäni väliin, kokisi sen kuulemma liian rankaksi..vahinko...- 2234
Alkuperäiselle: Olen itse alkanut suhteeseen lapsettomana eronneen miehen kanssa, jolla lapsi. Viestistäsi huomaa, että et ole valmis uusperhe-elämään. Uusperheessä päätökset teette te, ette sinä ja entinen vaimosi / lapsesi äiti. Sinä et sanele sitä, milloin lapsesi tapaa uuden kumppanisi vaan asiasta sovitaan yhdessä kumppanin kanssa. Kukaan ei alal suhteeseen kanssasi niin pitkään kun "odotat puolisosi ottavan vastuuta lapsistasi, jotka viettävät valtaosan ajasta luonasi, mutta tärkeät lapsiin liittyvät päätökset teette entisen puolisosi kanssa". Hyvä, että naisystäväsi ymmärsi lähteä, muuten lapset olisivat kokeneet uuden eron.
- ei kuulu sulle
2234 kirjoitti:
Alkuperäiselle: Olen itse alkanut suhteeseen lapsettomana eronneen miehen kanssa, jolla lapsi. Viestistäsi huomaa, että et ole valmis uusperhe-elämään. Uusperheessä päätökset teette te, ette sinä ja entinen vaimosi / lapsesi äiti. Sinä et sanele sitä, milloin lapsesi tapaa uuden kumppanisi vaan asiasta sovitaan yhdessä kumppanin kanssa. Kukaan ei alal suhteeseen kanssasi niin pitkään kun "odotat puolisosi ottavan vastuuta lapsistasi, jotka viettävät valtaosan ajasta luonasi, mutta tärkeät lapsiin liittyvät päätökset teette entisen puolisosi kanssa". Hyvä, että naisystäväsi ymmärsi lähteä, muuten lapset olisivat kokeneet uuden eron.
Tämä on taas näitä katkeria uusikkoja, jotka kuvittelee että heillä on sanomista miehen lasten elämään. NO EI TAATUSTI OLE!
Lapsen asioita päättää lapsen omat vanhemmat, ET SIIS SINÄ, SINULLA EI OLE MITÄÄN OIKEUTTA PUUTTUA HEIDÄN ASIOIHIN!
Yritätä mitätöidä äidin päätökset koska olet niin kateellinen hänelle. Sulle eikuulu heidän asiat. Mutta teet niin, koska haluat että lapsi ei tulisi enää isälleen, kun siellä on katkera ja ilkeä nainen. Ja exien välit haluat sotkea. puuttumalla heidän asioihin.
Yritä kasvaa taimene hoitoon. - Ymmärrä jo selvät as
ei kuulu sulle kirjoitti:
Tämä on taas näitä katkeria uusikkoja, jotka kuvittelee että heillä on sanomista miehen lasten elämään. NO EI TAATUSTI OLE!
Lapsen asioita päättää lapsen omat vanhemmat, ET SIIS SINÄ, SINULLA EI OLE MITÄÄN OIKEUTTA PUUTTUA HEIDÄN ASIOIHIN!
Yritätä mitätöidä äidin päätökset koska olet niin kateellinen hänelle. Sulle eikuulu heidän asiat. Mutta teet niin, koska haluat että lapsi ei tulisi enää isälleen, kun siellä on katkera ja ilkeä nainen. Ja exien välit haluat sotkea. puuttumalla heidän asioihin.
Yritä kasvaa taimene hoitoon.Mutta kotonaan asioista päättää puolisot, ei exät. Kyllä jokainen osaa vetää rajat siihen, mitkä asiat hoitavat lapsen biologiset vanhemmat ja mitkä asiat hoitavat aikuiset omassa kodissaan.
Minä kannan vastuun mieheni lapsista, omista lapsistani ja yhteisistä lapsistamme aina, sekä vielä naapurinkin lapsista silloin kun meillä ovat. Minun kattoni alla päätän, vastaan ja hoidan asiat minä ja mieheni, ei kummankaan meidän exä.
- Matti Katilainen
Itseasiassa olen aikalailla samaa mieltä ylläolevan kanssa siitä, että isot lapsiin liittyvät päätökset tekee lasten vanhemmat. Enhän minä voi keskustella ja sopia esimerksi lapsen uudesta harrastuksesta tai rippikoulusta uuden puolison kanssa vaan tietenkin ne päätökset tekee lapsen vanhemmat. Minä en ainakaan ole hakemassa lapsilleni uutta äitiä, sanoin vain, että jos joskus sellaisen uuden ihmisen elämääni saisin, toivoisin että hän myös ottaisi vastuuta lasten arjesta. En vaadi häneltä sitä, mutta en tiedä haluaisinko olla sellaisen naisen kanssa kuka ei ottaisi lapsistani mitään vastuuta. Tällä tarkoitan esimerkiksi sitä, että hän on lasteni kanssa töidensä jälkeen jos minä pääsen myöhemmin, hän voi viedä tai hakea lapsemme koulusta, tekee heille ruokaa ja on heidän kanssaan, että voin vaikka käydä lenkillä keskellä viikkoa, ilman että minun tarvitsee hakea lapsenvahti avuksi. En etsi itselleni lapsenvahtia vaan tasavertaista kumppania.
Ja tämä ei tietenkään tarkoita ettenkö ottaisi uuden ihmisen olemassaoloa huomioon, tai sitä että hänen mielipiteensä ei merkitsisi.
No, ihmisillä on niin monenlaisia erilaisia tapoja ajatella ja tuskin tuokaan väärä tapa on ajatella. Jos homma toimii ja kukaan ei kärsi, niin sittenhän se on oikea tapa sinulle ja uusioperheellesi. I- jes jese
Erittäin viisas mies! Älä anna ikinä kenenkään naien manipuloida ja sanella sinulle miten hoidat lasten asiat ja syrjiä exän tekemiä päätöksiä! Pidä puolesi lasten tähden. Äiti on heille ätrkeä, eikä häntä saa sivuuttaa lasten asiosita. Sellaisella naisella ei tee mitään, joka syrjii lasten omaa äitiä ja hänen kuulumista lasten elämään.
- maalaisjärjellä
Samaa mieltä näistä asioista.Saahan kai maalaisjärkeä käyttää?Meillä nyt lapset on maailmalla jo suurimman osan aikaa,mutta kun pitää välillä jotakin hakea asemalta tai muuten nuorinta kuskata kotiinsa viikonlopun jälkeen niin se vie,kumman aikatauluihin paremmin sopii.Eikä lasketa kumman bensoista on pois.Molemmilla on päävastuu omista lapsistaan,mutta tilanteissa muuten toimitaan helpoimmalla ja vaivattomimmalla tavalla.
- 2234
maalaisjärjellä kirjoitti:
Samaa mieltä näistä asioista.Saahan kai maalaisjärkeä käyttää?Meillä nyt lapset on maailmalla jo suurimman osan aikaa,mutta kun pitää välillä jotakin hakea asemalta tai muuten nuorinta kuskata kotiinsa viikonlopun jälkeen niin se vie,kumman aikatauluihin paremmin sopii.Eikä lasketa kumman bensoista on pois.Molemmilla on päävastuu omista lapsistaan,mutta tilanteissa muuten toimitaan helpoimmalla ja vaivattomimmalla tavalla.
Monista lasten asioista, kuten harrastuksista sovitaan yhdessä, sillä ne vaikuttavat koko perheen elämään sekä taloudellisesti että ajankäytöllisesti. Asuinpaikka ja sitä myöten lasten tarha ja koulu sovitaan myös siten, että se sopii koko uusperheelle - ei niin, että asiasta sopii vain ex-vaimo ja lapsen isä. Sama pätee loma-aikoihin. Tämä vain on yksi toimivan uusperheen tosiasioita.
Meillähän isä on lapsen lähivanhempi, johtuen lapsen äidin alkoholi- ja mielenterveysongelmista. Ja toisin kuin joku epäili miehen lapsi on tärkeä ja rakas minulle, joka kannan tästä enemmän vastuuta kuin lapsen oma äiti.
Lapsen äidin paikkaa ei tulisi mieleenkään ottaa, tasaveroisen puolison paikka on ollut fiksun mieheni takia alusta asti.
On turha luulla, että eron jälkeen voi jatkaa elämistä ja asioista sopimista entiseen tapaan ex-puolisonsa kanssa jos haluaa aloittaa uuden elämän jonkun toisen kanssa. - hae ellet ole
2234 kirjoitti:
Monista lasten asioista, kuten harrastuksista sovitaan yhdessä, sillä ne vaikuttavat koko perheen elämään sekä taloudellisesti että ajankäytöllisesti. Asuinpaikka ja sitä myöten lasten tarha ja koulu sovitaan myös siten, että se sopii koko uusperheelle - ei niin, että asiasta sopii vain ex-vaimo ja lapsen isä. Sama pätee loma-aikoihin. Tämä vain on yksi toimivan uusperheen tosiasioita.
Meillähän isä on lapsen lähivanhempi, johtuen lapsen äidin alkoholi- ja mielenterveysongelmista. Ja toisin kuin joku epäili miehen lapsi on tärkeä ja rakas minulle, joka kannan tästä enemmän vastuuta kuin lapsen oma äiti.
Lapsen äidin paikkaa ei tulisi mieleenkään ottaa, tasaveroisen puolison paikka on ollut fiksun mieheni takia alusta asti.
On turha luulla, että eron jälkeen voi jatkaa elämistä ja asioista sopimista entiseen tapaan ex-puolisonsa kanssa jos haluaa aloittaa uuden elämän jonkun toisen kanssa.Miten sun mielenterveys ja päihdeongelmat? Oletko saanut apua?
- meille ie tulla
Kukaan täysjärkinen ihminen ei puutu toisten lasten asioihin. Heillä omat vanhemmat päättää ei kukaan vieras ihminen ala sössimään. Tai niin luulis ellei ole katkera ihminen että haluaa sotkea tositen asioita.
Kukaan ei päätä kuin omista asioista.
Täällä on vaan niin itsekkäitä ihmisiä, että haluavat tuhota kaikki miehen ex perheen lasten ja exän asiat, sehän on aina kotiinpäin, kun suurin uhka on hyppysissä.
Onneksi meillä ei kukaan lapsista ole edes halunnut nähä isännaikkosia, eikä kukaan ole tullut meillekkään emme mekään ole menneet sinne. Meillä ei ole mitään kiinnostusta kahvitella miehen naikkosten kanssa.
Perheenrikkojat ei kuulu ystäviini, ja olisin erittäin pahoillani, jos joku nainkkonen tulisi meille häiriköimään. Lapsten kanssa eivät ole saaneet olla missään tekemisissä, sen mieskin heitlä kielsi, koska katsoi ettei ole hyvää seuraa meille.- sääli lapsiasi
Sano ettet ole tosissasi? Minun ex-miehellä on uusi nainen enkä ole mitenkään katkera siihen suuntaan vaikka löysivätkin toisensa melko pian eromme jälkeen. Meillä meni huonosti jo pitkään ja on ihana nähdä että toinen voi olla vihdoin onnellinen.
Uudella naisella on 2lasta ja meillä 3. Lapset käyvät isällään joka toinen viikonloppu ja kyllä se on vain positiivista että ovat vihdoin alkaneet tykkäämään myös uudesta naisesta on lastenkin helpompi mennä isälleen.
Itse olen kannustanut lapsia olemaan avoimia uutta naista kohtaan koska se on heillekkin helpompaa. Katkeruus ei auta elämässä eteenpäin ei sinua eikä lapsiasi. - meille ei tulla
sääli lapsiasi kirjoitti:
Sano ettet ole tosissasi? Minun ex-miehellä on uusi nainen enkä ole mitenkään katkera siihen suuntaan vaikka löysivätkin toisensa melko pian eromme jälkeen. Meillä meni huonosti jo pitkään ja on ihana nähdä että toinen voi olla vihdoin onnellinen.
Uudella naisella on 2lasta ja meillä 3. Lapset käyvät isällään joka toinen viikonloppu ja kyllä se on vain positiivista että ovat vihdoin alkaneet tykkäämään myös uudesta naisesta on lastenkin helpompi mennä isälleen.
Itse olen kannustanut lapsia olemaan avoimia uutta naista kohtaan koska se on heillekkin helpompaa. Katkeruus ei auta elämässä eteenpäin ei sinua eikä lapsiasi.Minä olen pienestä pitäenkieltänyt lasten olemisen missään nimessä tekemisissä isän naikkosten kanssa. Heitä ei mielle tuoda emmehän mekään mene sen naisen kotiin. Hyi sanoisin, emme halua likaa ja katkeruutta elämäämme. En voisi kuvitella näkeväni niitä naisia meillä, ja lapsetkin olisivat tosdella kauhuissaan jos isännaiset tulisi meille ja alkaisi haukkumaan meitä ja sotkemaan asuntoamme.
Meillä ei ole mitään tekemistä heidän kanssaaan, ja olisi sääli jos lapset olisi pakotettu näkemään moisia olioita. Mies onneksi ei tuo naisiaanm eille, eikä lasten eteen, sanoikin että ne ovat huonoa seuraa meille, eikä halua että me kärsisimme naisten takia. - sääli lapsiasi
meille ei tulla kirjoitti:
Minä olen pienestä pitäenkieltänyt lasten olemisen missään nimessä tekemisissä isän naikkosten kanssa. Heitä ei mielle tuoda emmehän mekään mene sen naisen kotiin. Hyi sanoisin, emme halua likaa ja katkeruutta elämäämme. En voisi kuvitella näkeväni niitä naisia meillä, ja lapsetkin olisivat tosdella kauhuissaan jos isännaiset tulisi meille ja alkaisi haukkumaan meitä ja sotkemaan asuntoamme.
Meillä ei ole mitään tekemistä heidän kanssaaan, ja olisi sääli jos lapset olisi pakotettu näkemään moisia olioita. Mies onneksi ei tuo naisiaanm eille, eikä lasten eteen, sanoikin että ne ovat huonoa seuraa meille, eikä halua että me kärsisimme naisten takia.Juuri sitä katkeruutta sinä nyt kylvät lapsillesi. Miten voit sanoa ihmisestä jota et ole itse tavannut että on huonoa seuraa? Millaisen miehenkanssa olet lapsia tehnyt ja millainen ihminen itse mahdat olla, jos lasten isä valitsee vain sellaisia naisia jotka ovat lapsille huonoa seuraa?
- Äiteepuolikuu
Miten homma meni meillä. Eli tapasin miehen, joka oli eronnut ja muuttanut itsekseen yhteisen lapsen jäätyä äidille asumaan. Lapsi oli joka toinen viikonloppu isällään. Siinä meni varmaan pari viikkoa, kun mies totesi, että seuraavana viikonloppuna tulee muksu mukana. Mies halusi tutustuttaa minut elämänsä tärkeinpään henkilöön ja todeta miten hyvin minä tilanteen hanskaisin. Näin myös tapahtui. Seuraavana perjantaina saapui mies ja pieni lapsi asunnon ovelle. Minut esiteltiin muksulle nimeltä ja kerrottiin minun olevan isän ystävä. Meillä oli kiva viikonloppu. Mielestäni lapsi oli ihana ja hyvin kasvatettu.
Itse lapsettomana, vuosia itsellisesti eläneenä oli iso muutos, kun piti yllättäin olla aikuisen ihmisen vastuussa pienestä lapsesta, vaikka päävastuu olikin lapsen isällä. Uusi tilanne, mutta ei epämiellyttävä. Hetki elettiin "ystävinä", kunnes suhteen edetessä olinkin sitten isän tyttöystävä ja lopulta vaimo. Lapsi suhtautui asiaan luontevasti, kun aikuiset ei tehneet siitä mitään maatamullistavaa kohtausta. Lapsen äidin luona kävimme kahvillakin joskus. Tavallisista asioista höpistiin. Emme mitään sydänystäviä ole, mutta toimeen tullaan sen minkä tilanne vaatii.
Avainasemassa näissä tilanteissa ovat ne biologiset vanhemmat ja heidän suhtautumisensa asioihin. Jos annetaan vanhojen kaunojen ja erimielisyyksien olla, niin lapsen ei tarvitse valita puolia ristiriitojen keskellä, vaan hän saa pitää itselleen rakkaat vanhemmat ja vielä jonkun uudenkin turvallisen aikuisen elämässään.
Jos oikeasti välittää oman lapsensa hyvinvoinnista, niin kykenee miettimään nämä asiat lapsen etua ajatellen. - kokeillavoi
Pikkuhiljaa on edetty. Nyt olemme olleet yhdessä jo pian kolme vuotta. Molemmilla on omat kotinsa. Odotamme rauhassa, että lapset tulevat täysi-ikäisiksi ja muuttavat omiin koteihinsa. Näin paljon parjatun nyksän/uusikon näkökulmasta on myös mukavaa, kun voi lähteä oman kodin rauhaan, jos on oikein hektistä teinihelvettiä tarjolla. Loma-aikoja isän ja lapset voivat myös viettää keskenään, kuten myös mieheni ja minä keskenämme. Näin tilanne on jotakuinkin win-win.
- emme ole nähneet
;eillä lapset aikuisia, eikä meillä ole koskaan käyneet isänsä naiset! Emme siis ole ikinä heitä tavanneet, ja hyvä niin. Olemme saaneet rauahssa olla, eikä kukaan olemietä haukkunut tai muuten häiriköinyt.
Mies on visysti suojellut meitä naisiltaa, ja lapset ovat jo aikuisia ja usein nauramme sille että miltä mahtaa näyttääkkään epätoivoiset naiset, nauraisimme varmaan katketakasemme jos joku tulisi siihen eteemme näytille! Nauru meillä maittaa. - aurinkosade*
Itse olen alkuperäisen kanssa samoilla linjoilla siinä, että itsekin haluisin rinnalleni tasaveroisen kumppanin, joka haluaisi olla osa perhettämme. Totta kai on asioita, joista päätämme ex-mieheni (lasten isän) kanssa, mutta siinä vaiheessa, kun uusi puolisoni asuu meillä, hän on se toinen aikuinen perhessä, jota lapseni uskovat ihan yhtä lailla kuin minuakin. Tiedän, että uusperheessä on omat haasteensa, mutta itse uskon siihen, että avoimuus on kaiken a ja o. Toivon, että lapseni voivat vähitellen luottaa ja turvata uuteen puolisooni siinä missä minuunkin, mikä tietenkin tarkoittaa sitä, että uuden puolisoni tulee haluta olla sellainen luotettava aikuinen myös minun lapsilleni. Hän ei olisi lapsilleni isä, mutta tasavertainen perheenjäsen ehdottomasti.
- Ei sikaa säkissä
Eipä se ihan niin käy, että lapset tapaavat vieraan kerran ja sitten hän jo muuttaakin. Eivät ole lapset asiaan tottuneet, eikä ole vieras vielä mitenkään päässyt perille miten tulee lasten kanssa toimeen, nyt on vain sinun himosi liikkeellä, todellisuudessa et itsekään tunne ja tiedä kenen kanssa oikein olet.
Se että toinen kyselee lapsista, ei todellkaan todista häänestä yhtään mitään ja toisekseen miksi kyselee, eihän lapset ole hänen lapsiaan.
Miettisin vuosia ennen kuin ketään päästäisin lasten elämään, varsinkin jos ovat vielä pieniä. Sinun pitää nyt viettisi saada jäähtymään ja ajatella asioita kunnolla ja joka taholta, mitä tiedät tuosta toisesta, en usko sinun tietävän paljoakaan, otapa selvää hieman taustoista, ei kukaan osta sikaa säkissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647