Sain toissaviikolla kustantajan edustajalta käsikirjoitukseeni korjaushdotuksia, ja pyynnön lähettää korjattu versio luettavaksi. Elämme jänniä aikoja. Saanen korjaukset tehtyä parissa viikossa jos ehdin töiltä, joita tällä hetkellä on paljon kasassa. Olihan se monen hylsyn jälkeen hieno hetki, kun tuollaista palautetta tuli. Vaikkei se vielä tarkoita julkaisua, niin tiedän että joku kustantajista voi tekstin lopulta huolia, vaikkei se iolisikaan tämä.
Onkohan kustantajilla muuten ollut kevätsiivous, kun sain palautetta myös yhdeltä toiselta. Se tosin oli hylsy. Ovakto muut saaneet viime aikoina postia?
Onkohan kustantajilla muuten ollut kevätsiivous, kun sain palautetta myös yhdeltä toiselta. Se tosin oli hylsy. Ovakto muut saaneet viime aikoina postia?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Näihin aikoihin viime vuonna minäkin olin hylsysateessa. Taitavat ennen lomiaan siivota nurkat.
Kovasti onnea sinulle, on varmastikin hieno hetki, nimenomaan monen hylsyn jälkeen. Jos ei yhtään hylsyä olisi tullut, tuskin hetkikään olisi yhtä hieno. Tästä on hyvä jatkaa:)
Oletko Otavalta nyt saanut palautetta? Tai hylsyä?
Hylsyjä on sadellut tännekin, myös Otavalta. Eli jonkinlaisesta pöydät puhtaaksi ennen lomia- projektista taitaa olla kyse.
En ole lähettänyt Otavalle mitään, joten ei ole hylsyjäkään tullut sieltä.
Ja onnittelut ketjun aloittajalle, kuulostaa lupaavalta!
Saanenko tiedustella, minkätyyppisiä muutoksia kt. halusi ? Vain pikkuhiomista vai kenties juonellisia muutoksia tai materiaalin karsimista/lisäämistä ?
Niin ja onnittelut täältäkin, yritystä on ilmeisesti ollut takana jo jonkin aikaa.
Kiitos. Taustalla on koko ikä aikomista ja kuusi vuotta tosissaan yrittämistä. Korjausehdotukset ovat juonellisia, ja kohtuullisen pieniä. Suurin työ on siinä, että pituutta toivottiin lisää.
Mutta mitään ei siis luvattu, eikä edes vihjattu mahdolliseen kustannuspäätökseen, haluttiin vain kiinnostuksella nähdä korjattu ja täydennetty versio.
Jos tästä jotakin yleistä on opittavissa niin se, että kustantajien kirjeiden sanamuotoja ei kannata ylitulkita. Sain muutama viikko sitten toiselta yhtiöltä kirjeen, jossa sanottiin tylysti että he eivät voi tarjoutua julkaisemaan kässäriäni. Kun kirjeessa ei mainittu mitään "kustannusohjelmaan sopimattomuudesta", tulkitsin tekstini olevan niin huonoa, että kyse ei ole kustannusohjelmaan vaan maailmankaikkeuteen sopimattomuudesta :D Ja sitten tuli tuo aivan toisenlainen palaute.
Kiitos vastauksesta. Mielenkiintoista kuulla, että tämmöinen välivaihe voi tulla eteen. Toivottavasti se johtaa osaltasi pidemmälle.
"Maailmankaikkeuteen sopimattomasta", hih:D Kyllähän ne hylsyt tosi tylyjä ja masentavia ovat, mutta ymmärrän kyllä, että kun tekstejä, hyviäkin, tarjotaan niin runsaasti, niin resurssit eivät riitä muuhun.
"Realisti" totesi jossakin ketjussa täällä, että jos kymmenestä kustantamosta tulee hylsy, niin pitää uskoa, että käsis on huono. En ole tainnut ihan vielä kymmentä saada, mutta uskon vähemmälläkin. Toisinaan kuitenkin tule mieleen ajatus, että pitäisikö kuitenkin vielä yhdelle lähettää. Toivo kuolee viimeiseksi, kuten venäläiset sanovat.
Oletko tarjonnut vain yhtä kässäriä? Minulla tämä on kolmas eri käsikirjoitus, jota tarjoan. Olen jokaista tarjonnut kolmelle kustantajalle.
Täällä on joskus sanottu, että omat taidot voivat olla jo pidemmällä kuin se käsikirjoitus, jota on vuosia valmistellut, ja omia tekstejä katsoessa allekirjoitan väitteen. Eli jos ensimmäinen kässäri ei mene läpi voi seuraava olla jo läpimenokamaa, tai kolmas, tai neljäs. Ensimmäisiäkään "lapsia" ei tarvi kokonaan hylätä, vaan niihin voi palata myöhemmin. Sitten kun ja jos on saanut jotain läpi, vanhoja tekstejä voi näyttää omalle kustantajalle, joka voi paneutua antamaan toimivia korjausehdotuksia, jotta saa samalta kirjalijalta lisää tavaraa.
Joo, tuota yhtä kässäriä olen kierrättänyt. Oikeasti olen jo päättänyt, etten lähetä sitä enää minnekään. Uusi on hautomovaiheessa, ja itse asiassa olin jo päättänyt, että en edes tarjoa sitä minnekään, vaan laitan suoraan nettiin luettavaksi. Mutta, ailahtelevainen on ihmisen mieli...