en ollut pitkään aikaan pohtinut näitä asioita mutta sitten jokseenkin tilanne tuli eteen että tunteeni erästä kanssasisartani kohtaan jokseenkin leimahtivat. aluksi kärvistelin ja välttelin minkä ehdin tätä ihmistä. Mutta eräs työpaikkakoulutustilanne vei meidät nenätysten ja siinä tapahtui jotain uskomatonta, jonka hän myös tunsi...no ei ehkä samalla tavalla.
Nyt olemme sitten ystävystyneet. Ensin ajattelin että parempi näin. On aivan ihana ja upea ihminen mutta tärvää itseään heterosuhteissa kuten minäkin.
Siis nuorempana koin olevani Bi, ehkä enemmänkin hedonistisessa mielessä vaikka ihastuinkin ja ilmaisin ihastumistani syvemmin kuin naiskumppanini, jotka kaikki bissejä kuten minäkin. Suhdepaletti oli välillä kovin kimurantti tuolloin.Olin varmaan 18 kun ensi kerran rakastelin naisen kanssa. Mutta kaikki pitkät suhteeni ovat olleet miesten kanssa. Joista viimeisin on päättynyt ja josta minulla on lapsiakin.
Ja tämä ihana nainen kaunis ja viisas, herkkä, empaattinen on nyt tuossa ja puhuu heteropuhetta, alentaa itsensä noissa suhteissa...ja minä onnistun useimmiten pitämään itseni ihan ystävänä. Mutta nyt olen hieman paniikissa sillä toimimme luovalla alalla ja sen tiimoilta olemme yhteisessä projektissa jossa joudun esittämään yhdessä hänen kanssaan lesbosuhteeseen viittaavaa kuvastoa, tai siis poseeraan hänen kanssaan tällaisissa kuvissa...juttu on ihan absurdi sillä toki muuten olisin junaillut jutun toisin jos tämän idean sisältö olisi valjennut minulle ajoissa. Samalla pelkään että paljastan itseni hänelle ja menetän tämän ystävyyden. Kun en ole ehtinyt hänelle kertoa että olen bi...yleensä ystävilleni kerron...ja nyt en voi..kun tiedän paljastuvani siis heti
Siis tämä on ensimmäinen kerta kun todella tunnen näin syvästi toista naista kohtaan ja jopa mietin että hän olisi loistava vanhempi lapsilleni...
Että keski-iän kriisikö se pukkaa päälle vai olenko eri vaiheiden kautta päätynyt lesboksi...vai onko sillä edes mitään väliä. Ja itse asiassa kun kirjoitan tätä niin taajuan kuulostavani ihan teiniltä...no ehkä joku saa tästä hyvät naurut, ellei kukaan muu niin minä itse ainakin.
Nyt olemme sitten ystävystyneet. Ensin ajattelin että parempi näin. On aivan ihana ja upea ihminen mutta tärvää itseään heterosuhteissa kuten minäkin.
Siis nuorempana koin olevani Bi, ehkä enemmänkin hedonistisessa mielessä vaikka ihastuinkin ja ilmaisin ihastumistani syvemmin kuin naiskumppanini, jotka kaikki bissejä kuten minäkin. Suhdepaletti oli välillä kovin kimurantti tuolloin.Olin varmaan 18 kun ensi kerran rakastelin naisen kanssa. Mutta kaikki pitkät suhteeni ovat olleet miesten kanssa. Joista viimeisin on päättynyt ja josta minulla on lapsiakin.
Ja tämä ihana nainen kaunis ja viisas, herkkä, empaattinen on nyt tuossa ja puhuu heteropuhetta, alentaa itsensä noissa suhteissa...ja minä onnistun useimmiten pitämään itseni ihan ystävänä. Mutta nyt olen hieman paniikissa sillä toimimme luovalla alalla ja sen tiimoilta olemme yhteisessä projektissa jossa joudun esittämään yhdessä hänen kanssaan lesbosuhteeseen viittaavaa kuvastoa, tai siis poseeraan hänen kanssaan tällaisissa kuvissa...juttu on ihan absurdi sillä toki muuten olisin junaillut jutun toisin jos tämän idean sisältö olisi valjennut minulle ajoissa. Samalla pelkään että paljastan itseni hänelle ja menetän tämän ystävyyden. Kun en ole ehtinyt hänelle kertoa että olen bi...yleensä ystävilleni kerron...ja nyt en voi..kun tiedän paljastuvani siis heti
Siis tämä on ensimmäinen kerta kun todella tunnen näin syvästi toista naista kohtaan ja jopa mietin että hän olisi loistava vanhempi lapsilleni...
Että keski-iän kriisikö se pukkaa päälle vai olenko eri vaiheiden kautta päätynyt lesboksi...vai onko sillä edes mitään väliä. Ja itse asiassa kun kirjoitan tätä niin taajuan kuulostavani ihan teiniltä...no ehkä joku saa tästä hyvät naurut, ellei kukaan muu niin minä itse ainakin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Eihän tuossa mitään... hyvä osoitus vain taas siitä, kuinka seksuaalisuus on dynaamista. Kokemusmaailmasi on yltäkylläinen, nauti siitä. Ja ota jatkossakin vastaan, mitä elämä sattuu tarjoamaan.
Mennään kenties naimisiin, perustetetaan koti ja tehdään lapsetkin siinä sivussa ja vasta sen jälkeen aletaan miettimään, että mikähän ja kukahan olenkaan...
Siis ex-mieheni kipuili identiteettinsä kanssa pettämisineen kaikkineen. Minä olen alkanut miettiä noita asioita uudestaan vasta nyt ja mietin onko se ydinperhe niin kovin kummoinen ratkaisu kun tuntuu tuottavan niin paljon pahaa oloa. olenkin nyt valinnut asioita toisin tietoisesti.
Koen pkeckman että noinkin toimivat nuoret ihmiset ja siten toimin itsekin nuorena. Lapset ja perheen perustin jo enemmän tietoisena ja olisin ollut valmis venyttämään peruskaavoja jos niistä olisi voinut keskustella edes jollain tasolla, mutta kaikenlaista voi tapahtua johon ei voi etukäteen valmistautua varsinkin jos kumppani päättää elää sumussa.
ja kuten sanoin nuorempana koin olevani bi ja kaikki mieheni ovat sen aina tienneet, uusille ystävillekin yleensä asian olen kertonut, pitkien parisuhteideni aikanakin vaikka sillä ei niin merkitystä tuolloin ollutkaan.
Tämä nyt vaan ensimmäinen kerta kun tajuan että voisin oikeasti elää parisuhteessa naisen kanssa. En ehkä juuri tämän naisen kanssa mutta ehkä joskus sopiva henkilö kävelee elämääni. Koen että tämä ihastuminen on nyt rankkojen vuosien jälkeen tunteitteni elvytystä, eikä se loppuviimeksi olekaan kovin ihmeellistä.
Menin vain hetkellisesti ihanaan teinipaniikkiin tuon projektin tiimoilta, mikä tässä iässä on hupaisaa.
"Minä olen alkanut miettiä noita asioita uudestaan vasta nyt"
Kun on jo liian myöhäistä? Eihän koskaan ole liian myöhäistä, mutta parempi ensin katsoa kuin katua jälkeenpäin varsinkin jos on kyse noinkin suurista asioista, kuin naimisiin menoista, lapisen teoista jne...
Jos ex-miehelläsi oli identiteettikriisi, eli hän ei tiennyt kuka oli, niin olit mennyt naimisiin (tai avoliitton, susiparisuhteeseen whatever...) henkilön kanssa, jota et voinut tuntea, kun hän ei tuntenut itsekään itseään. Jep.
Nyt on nyt, en arvota tuota hetkellisyyttä mihinkään suuntaan. nyt on oikein hyvää aikaa ja tilaa elämässäni miettiä tuotakin puolta itsessäni. Ei ole mitään vikaa siinä että elämässä oli jakso jolloin seksuaalisen suuntautumiseni asiat eivät olleet tärkeitä.
No pkekckman en ole menossa todellakaan naimisiin. minulla on ne lapset jotka haluan. Tämä elämä tässä ja nyt on hyvä.
Mun miehellä nyt oli yhtä sun toista loppujen lopuksi, halusi perheen mutta ei kestänytkään sitä vaan pakeni mikä-mikä maahan. en jaksa tässä ruotia sen tarkemmin.
Ja voihan sitä jäädä vain katsomaan ettei vaan mitään kadu.
Ja tästä tapauksesta joudun nyt vaan elämään näiden tunteiden ja jänniteiden kanssa. Kuten sanon ne kertovat minulle lähinnä uuden elämän ja tunteiden elpymisen ajasta kuin siitä että rakentelisin vaaleanpunaisia pilvilinnoja.
Tässä palstalla nyt vaan näkyy niin pieni siivu elämästäni että ehkä siitä tulee vääristynyt mielikuva ja helpostihan näillä nettikeskustelupalstoilla tuleekin.
Vaikutat ihan fiksulta ihmiseltä. Toivon parempaa onnea ja sen tavoittelua loppuelämällesi, jonkinlaisista pienistä aikaisemmista erehdyksen tapaisistasi jotain oppineena.
sanoit sen itse: vain onko sillä edes mitään väliä. No eipä taida. Koska sinä itse saat määrittää tai olla määrittämättä mitä olet milloinkin. Aivan itse. Elämä on ihanan määrittelemätöntä :)
Kun täällä niin kamalasti pelätään sitä määrittelyä, niin voinhan mä määritelmän heittää. Olet bi. Helppoa, eikö?